Beninin ensimmäinen tähtitieteellinen seura! Kuulostaapa hienolta! Tarvitsemme sille nimen. Miten olisi Club Astronomique de Grand-Popo? Mainiota! Grand-Popon tähtitieteellinen seura on juuri aloittanut toimintansa! On 12. marraskuuta vuonna 2015.
Vuotta aiemmin Matti-Juhani Karila on kysynyt Helsingissä, josko Tähtitieteellinen yhdistys Ursa lahjoittaisi Villa Karoon kaukoputken grandpopolaisten ja stipendiaattienkin iloksi. Kaukoputki on nyt täällä ja sen innoittamana olemme perustaneet Ulrichin, Richardin ja muutaman muun paikallisen nuoren miehen kanssa tähtitieteellisen seuran, jonka tehtävä on pitää huolta kaukoputkesta ja keksiä sille käyttöä. Stipendiaattisuunnitelmani on hyvää vauhtia toteutumassa.
Kuva: Jyri Pitkänen
Kanssani ringissä Villa Karon lavalla istuu 6 vakavaa kasvoa. Miten kaukoputki toimii? Mitä sen kanssa voi tehdä? Mitä tarvitsemme seuran toteutumiseksi? Mitä ihmettä seura voi puuhata? Kun kirjaamme ylös paikalla olijoiden nimet, kaikilla on jo etukäteen sovitut tittelit: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja, tapahtumajärjestäjä. Lienen ainoa, jolla ei ole hienoa nimekettä, sillä pidän enemmän epämuodollisuuksista. Ja vaikka olenkin nyt kaikille avoimen seuran jäsen, en pysty osallistumaan sen toimintaan täällä kuin parin kuukauden ajan.
Keskustelemme ideoista. Ainakin seura voi pitää kaukoputki-iltoja niin Grand-Popossa kuin lähiseudun kylissä, joissa ihmiset eivät ole koskaan nähneet kaukoputkea. Kenties opettajien kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä kansanvalistuksellisessa hengessä. Seura voisi myös kertoa toiminnastaan omalla Facebook-sivulla. Oma toivomukseni on, että seura myös selvittelisi paikallisia taivaankappaleisiin ja tähtikuvioihin liittyviä nimiä ja uskomuksia. Jupiterista ja Venuksesta tai Orionista ja Plejadeista puhuminen tuntuu täällä vielä hölmömmältä kuin Suomessa, vaikka kenties on niin, että ne ovat tulleet jäädäkseen myös tänne.
Kuva: Jyri Pitkänen
Ensimmäinen kaukoputki-ilta on Villa Karon 15-vuotisjuhlaviikon viimeisenä päivänä. Illalla kahdeksalta on jo ollut hyvän aikaa pimeää kun kannamme kaukoputken Villa Karon edustalle ja suuntaamme sen kohti lännessä hymyilevää Kuuta. Taivaalla komealta näyttävästä sirpistä paljastuu putken avulla rosoinen vuorien ja kraatterien rikkoma maisema. Joistakin vuorista Aurinko valaisee vain huipun, toiset langettavat kymmenien kilometrien varjot taivaallisen seuralaisemme pinnalle. Ei tarvitse paljonkaan mielikuvitusta voidakseen ajatella sen muodostavan kokonaisen oman maailmansa.
Paikalle saapuu tunnin aikana ehkä sata ihmistä katsomaan kaukoputken lävitse. Suurimmalle osalle, ehkä jopa kaikille, se on ensimmäinen kerta. Katseet ovat tarkkaavaisia, innostuneita, epäuskoisia, hämmentyneitä. Välillä tilanne purkautuu voimakassanaiseksi keskusteluksi kaverin kanssa. Osaisinpa minaa. Useat haluavat tietää lisää Kuusta ja maapallosta ja aurinkokunnasta ja tähdistä: mistä Kuun valo tulee, kuinka suuria tähdet ovat, paljonko planeettoja on? Kysymykset ovat jokseenkin samanlaisia kuin mitä vastaavassa tilanteessa kuulee myös Suomessa.
Kuva: Julia Autio
Tunnin kuluttua Kuu on niin matalalla, että ilmakehä alkaa sumentaa näkymää. Käytännössä Grand-Popon horisontissa on myös aina pilviä. Minun ei ole tarvinnut käännellä kaukoputkea pitkään aikaan, sillä klubilaiset ovat jo ottaneet homman itselleen.
Tuukka Perhoniemi Kirjoittaja on tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan planetaari ja stipendiaattina Villa Karossa marras-joulukuussa 2015. Hän kirjoitti residenssiaikanaan myös blogia, jonka voi lukea täältä.
***
Kaikkien suureksi suruksi seura menetti innokkaan perustajajäsenensä ja ensimmäisen puheenjohtajansa Ulrich Amouzoun, joka menehtyi Cotonoun sairaalassa 26.12.2015 sairastettuaan pitkään munuaisten vajaatoimintaa.
Après le Projet Enviro en 2013-14, Le Centre Culturel Finno-Africain (Villa Karo) initie en fin d’année 2015 ‘’Initiatives Enviro – Grand-popo, plage propre’’ qui consiste en une gestion participative des plages de Grand-popo par les communautés riveraines elles-mêmes. Pour lancer cet évènement, le consultant maison en Développement Durable DJOSSOU Oboubé Blanchard a été reçue en résidence à la Villa Karo du 03 au 21 Septembre 2015.
Pendant son séjour, Il a aidé à la planification de l’évènement et il a sensibilisé les pêcheurs qui vivent sur les plages de Grand-popo. On entend par vivre : Dormir, travailler et faire d’autres besoins quotidiens. Ces sensibilisations ont visé trois grands groupes de pêcheurs de Aguin-Nin. Il s’agit des groupes de Kakpo, de Watchétché et de Francis. Quelques jours après d’autres groupes de pêcheurs ‘’ les spécialistes de Tohounga’’ ont adhérer à l’évènement. De même que des groupes composés de simples usagers de la plage à savoir : le groupe Déka-évé composé de jeunes artistes et artisans.
Ces pêcheurs profitent de leurs jours de repos pour nettoyer une bande de 200 à 500 m linéaire. ces jours de repos où il est interdit de pêchés s’appelle ‘’ gratin’’. Ce jour est intimement lié à la tradition vodoun qui facilite une gestion rationnelle des ressources aquatiques naturelles.
La plage le jour de ”gratin”
Cette première édition prendra fin dès la première semaine du mois de novembre 2015 et coïncidera avec l’anniversaire de création du Centre Culturel Finno-Africain. La meilleure équipe qui assure régulièrement le nettoyage des plages recevra 100.000 Fcfa + des équipements de nettoyage (râteaux, gants, poubelles…).
Avec « INITIATIVES ENVIRO », soyons des Eco-citoyens !!!
Blanchard Djossou
M. Djossou est un spécialiste de l’environnement du Bénin et le coordinateur du projet Enviro
Afrikka, Länsi-Afrikka, Benin. Cotonou, Grand-Popo, Villa Karo. Maanläheisyys, henkimaailma. Ihmiset, musiikki, rummutus.
Ihmisillä ei ole kiire, paitsi auton ratissa.
Esineiden arvon ratkaisee niihin ladatut voimat, ei ulkoinen kauneus. Asunto ja ruoka ovat välttämättömyyksiä, ei niihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota.
Tarinankertojien maa. Kulttuuri ja musiikki ovat kehittyneet henkimaailman ohjaamina, ilmestyksien kautta. Miten maailma luotiin, ja mikä osuus siinä oli palmuviinillä? Mitä tapahtui togolaisprinsessan ja pantterin kohtaamisessa metsässä? Kuinka gong eli kello sai alkunsa? Mistä Grand-Popo sai nimensä? Näistä ja monista muista asioista kuulimme monta hyvää tarinaa.
Kolonialismi, orjakauppa, uhrauskulttuuri, kuninkaat, kyläpäälliköt, voodoopapit. Sodabi-pontikka, kolapähkinät, gin. Esi-isille hömpsyt myös, hoituu maahan kaatamalla. Heviosson kosto jonka ansiosta tuntemattomaan voi luottaa. Aina pääsee perille, aina autetaan, aina moikataan, aina hymyillään.
Näistä, ja monista muista aineksista muotoutuu huumaava kokemus, sukellus eurooppalaisen elämänmuodon ulkopuolelle. Kohtaamiset pienissä sähköttömissä kylissä joissa kyläpäällikkö ottaa vastaan asiaankuuluvin tervetuliaisseremonioin, siitä jatketaan torille keskelle kylää, jossa rummutetaan, lauletaan ja tanssitaan. Juhlat, voodoopappi on palannut kylään vuosien koulutuksen jälkeen. Menot jatkuvat tuntikausia. Jossain vaiheessa meitä kehotetaan lähtemään. Neuvoa ei tee mieli vastustaa. Muutama on jo vaipunut transsiin, viety nurkan taakse pihaan. Naiset ovat tanssineet puukot käsissään, lasittunein katsein. Olkapäät on pitänyt paljastaa, muuten puukko käy, jumaluus on niin määrännyt. Asiat vaikuttavat tapahtuvan sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin luonnollisessa järjestyksessä. Koskaan ei voi tietää maallikkona mitä seuraavaksi tapahtuu, kyläläiset tuntuvan tietävän tarkalleen.
Ilo ja energia, joka huokuu lapsista heidän esittäessään perinnemusiikkia meille toisessa sähköttömässä kylässä, on jotain yhtä uskomatonta. Perinteet ovat elävinä, ei museoituina vaan koko ajan arkipäivässä läsnä. Joku modernimpi nuorimies isommassa kaupungissa naureskelee voodoo-uskomuksille mutta seuraavassa lauseessa kertoo isänsä kuolleen kiroukseen.
Eläimet elävät vapaina, lisääntyvät vapaasti. Poikasia riittää joka paikkaan. Niille töötätään jos ovat autotiellä, vauhtia ei kannata hidastaa. Sikoja ja vuohia köytettyinä autojen katoille. Vapaus loppunut. Kalastajat rannalla, vetämässä pitkää verkkoa takaisin maalle. Kellot ja rummut säestävät.
Rytmien koti. Ensin orjia tuotiin Ouidahiin ja Porto Novoon laajoilta alueilta. Sieltä laivoihin ja Kuubaan, Haitiin, Brasiliaan, New Orleansiin. Rytmit ja uskonnot matkustivat mukana. Moni muista yhteyksistä tuttu rytmi löytyy Beninistä. Roots of the Roots. Sambakulkueet muistuttavat hyvin paljon voodookulkueita, rytmit, viitat, patsaat. Tuntuu uskomattomalta olla keskellä niitä. Eri alueilla on omat rytminsä, omat soittimensa ja soittotapansa. Rikkautta ei voi määritellä pelkästään aineellisena.
Museossa kolme henkilökuntaan kuuluvaa nukkuu päiväunia, yksi lähtee esittelemään. Availee ovia, sytyttää valoja. Kertoo tarinoita menneistä ajoista. Raakaa menoa, ihmishenki ei ole aina ollut arvossaan, sen on voinut vaihtaa lusikkaan. Tykin on saanut viidellätoista nuorella ja vahvalla miesorjalla, nuoria naisia on tarvittu 21 vastaavaan kauppaan. Kuninkaan valtaistuimen jalkojen alla on ihmisen pääkalloja. Kuninkaan kunniaksi on rakennettu pyhättö, jossa yksi rakennusaine on ollut ihmisveri. Huonoina aikoina on voitu uhrata kokonainen suku, kymmeniä ihmisiä. Nykyisin ihmisuhreja ei kuulemma enää ole. Lopuksi vieraskirjaan nimi, jos vieraalla on kynä mukana, museoissa ei sellaisia ole.
Vaikea uskoa veristä historiaa, kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, iloisia, vilpittömiä, luotettavia ja avuliaita. Veneretkellä pysähdys suolatehtaalla. Kylän pienessä mökissä on saviuuni, jonka päällä keitetään hiekan läpi suodatetusta vedestä suolaa. Opas selittää, tämä vesi on suolaista, ei makeaa, vaan suolaista, suolaista. Toivottavasti valkoiset nyt ymmärsivät. Toiselle kerron ravintolassa, että sain huonon olon vähäksi aikaa omeletista muutama päivä sitten, varmaankin jonkinlainen allerginen reaktio. Käy tarjoilijan puheilla ja tulee takaisin silmät loistaen, minulla on teille yllätys. Hetken päästä tarjoilija tuo kaksi keitettyä kananmunaa, jolloin opas selittää että tämä on kananmuna, mutta se on laitettu kuumaan veteen ja sitten siitä on tullut tällainen, näitä voi syödä näinkin. Kielimuuri ranskaa osaamattomalle voi joskus aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Kaikki kuitenkin tarkoittavat hyvää ja käyttävät englantia niin paljon kuin osaavat. Oma vikani, olisi pitänyt opetella ranskaa.
”Treenikämpältä”
Työsuunnitelma ja sen toteutuminen
Ajatuksena oli tutustua paikalliseen musiikkikulttuuriin ja soittaa rumpuja. Kävin soittotunneilla, jammailin paikallisten ja läpikulkumatkalla olleiden muusikoiden kanssa, kävin jopa tanssitunnilla (en koskaan tanssi normaalisti), harjoittelin itsekseni ja ostin uusia soittimia. Kuulin paljon erilaista musiikkia. Opin uusia soittotekniikoita, uusia rytmejä ja uusia tapoja hahmottaa rytmejä. Tuttuja rytmejä löytyi paljon, moni niistä on kulkenut Beninistä orjien mukana uuteen maailmaan. Perinnemusiikin ja -kulttuurin elinvoimaisuus ja rikkaus pääsivät yllättämään isosti, kuinka suuressa roolissa ne ovat edelleen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, eivät säilöttyinä museoihin tai turistinäytöksiksi.
Kävin, kun pyydettiin, lähikylässä opettamassa länsimaista rummunsoittoa innokkaalle nuorisojoukolle. Kontaktit säilyvät, rumputarvikelähetys on lähdössä seuraavien stipendiaattien mukana. Noël Saïzonou on tulossa Suomeen, toivottavasti vielä monta kertaa, joten soittotunnit ja rytmien notatointi mahdollisesti jatkuvat Pohjolassa.
Paljon jäi kuulematta ja oppimatta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus mennä uudestaan, nyt kun on kontakteja ja käsitys siitä mitä kaikkea Beninistä ja lähialueilta löytyy. Matka oli siis onnistunut työsuunnitelmankin puolesta, mutta aika loppui kesken.
Sanotaan, että Afrikka muuttaa ihmistä. Kirjoitan tätä Istanbulin lentoasemalla, Suomeen paluu on puolivälissä. Täällä huomaa, kuinka normaalin käsitys muuttuu. Kahvilassa istuminen tuntuu toisaalta normaalilta, toisaalta vieraalta kaiken sen jälkeen mitä koki tällä matkalla. Elämänmeno Grand-Popossa alkoi jo olla kotoisaa ja itselle vieraat tavat muuttuivat luonteviksi. Jos saisi kaikista toimintakulttuureista yhdistettyä hyvät puolet ja karsittua vähemmän hyvät, voisivat asiat olla paremmalla tolalla tällä planeetalla. Eri kulttuurien parissa eläminen auttaa näkemään näitä eri puolia, ja Villa Karo tekee hienoa työtä näiden asioiden oivaltamisen mahdollistajana.
Erityiskiitos Villa Karon todella hienolle henkilökunnalle, jotka auttoivat merkittävällä tavalla ensiarvoisen tärkeiden kontaktien luomisessa, olivat aina avuliaita ja ystävällisiä. Ilman heitä ja heidän kontaktejaan kaikki nämä hienot kokemukset eivät olisi olleet mahdollisia. Reissuiltamme Villa Karoon palatessa oli olo kuin olisi kotiin tullut. Kwassi sanoi saapuessamme, ettemme ole enää eurooppalaisia vaan afrikkalaisia. Silloin en tiennyt mitä se tarkoitti. Nyt tiedän paremmin. Kiitokset myös siellä kanssamme olleille stipendiaateille, Sarille, Jukalle, Johannalle, Tuomakselle, Blanchardille ja Feychalille! Saimme viettää mahtavaa aikaa ja kokea mahtavia juttuja!
Janne Tuomi
Kirjoittaja on ammattilyömäsoittaja ja lyömäsoitinpedagogi.
The exhibition at Amos Anderson Art Museum in Helsinki brings vodun-objects to a Finnish cultural milieu – and crosses borders between cultures and religions, art and non-art, magical and common. They are objects in-between, I write in my post about the exhibition based on Juha Vakkuri’s and Matti-Juhani Karila’s collections. The exhibition, ”Mami Wata and God’s Bits of Wood”, will be open until 30.1.2012 and Juha will be giving a tour of his collection on 29th January at 12.00. The national Voodoo Day will be celebrated in Benin on 10th January.
* * *
Wooden Fishermen's Fetishes from Ada Tribe, Ghana in exhibition at Amos Anderson Art Museum, Helsinki. Collection from Juha Vakkuri, the exhibition curated by Tintti Timonen.
Länsi-Afrikassa yleiset, voodoo-uskontoon liittyvät fetissinuket tuovat mieleeni ajatuksen vieraudesta ja outoudesta, joka on kuitenkin samaan aikaan kovin arkista ja kotoisaa. Freud puhui ilmiöstä (eurooppalaisessa kontekstissa) nimellä unheimlich, kammottava, viitaten aiemmin tuttuun, josta on tullut salattua ja siksi samalla pelottavaa. Nuket ovat minulle ”outoja” siksi, että ne ovat maagisia: niillä on ihmisten mielissä yhteys toiseen todellisuuteen. Ne edustavat tuonpuoleisia voimia tässä todellisuudessa, tarjoavat sillan tämän ja tuntemattoman välille. Toisin kuin unheimlich:in tapauksessa, fetissin edustamaa vierautta ja toiseutta ei kuitenkaan voodoo-uskonnossa torjuta vaan pyritään hyväksymään se osana elämää. Sana vodun viittaa siihen, mikä on mystistä, tuntematonta, ja siksi arvostettua, pyhää.
Georgette Singbe, joka vastaa Villa Karon pienoismuseosta Grand-Popossa toteaa usein, että näyttelyssä esineillä ei enää ole niiden maagista voimaa. Ne on irrotettu kontekstistaan – arjesta, jonka osana uskontoa harjoitetaan. Jotakin tuosta voimasta on kuitenkin jäljellä – ainakin sekulaarissa mielessä – myös Amos Andersonin taidemuseon ylimmän kerroksen näyttelyssä. Esineiden tarinat kulkevat kulttuurista, kontekstista ja miljööstä toiseen.
Fetissinuket ovatkin rajaesineitä monessa eri merkityksessä. Taidemuseossa näytteillä ollessaan ne ovat taiteen ja ei-taiteen rajoja koettelevaa arjen taidetta. Voodoo-esineinä ne ovat maagisen ja ei-maagisen rajoja rikkovaa uskonnollista esineistöä. Ja nyt täällä Suomessa ne ovat objekteja, jotka tasapainoilevat kulttuurien ja uskontokuntien rajoilla.
Fetissien mukanaan kuljettama animistinen ajattelu ei ole kuitenkaan täysin vierasta suomalaiselle mielelle. Tarinat esimerkiksi metsän väestä, Tapiosta, Mielikistä ja Vellamosta, ovat meille tuttuja satujen ja kansanrunouden kautta mutta samalla hyvinkin läheistä, 1900-luvun puolelle ulottuvaa kansanperinnettä. Siinä missä suomalaisissa traditioissa painottuvat metsä ja sen maagiset piirteet, on Länsi-Afrikassa merellä tärkeä asema. Jos metsä edusti suomalaisille tuonpuoleista, muistuttaa meri Guineanlahden asukkaille toiseudesta, johon on suhtauduttava kunnioituksella: niin elanto kuin myös elämä ovat riippuvaisia suhteesta mereen.
"The Serpent Priestess" (ca. 1926) by German artist Schleisinger is often displayed as a popular image of Mami Wata in Africa and in the Diaspora. Credit: Wikipedia.org
Amos Andersonin näyttelyssä voi havaita, että ghanalaisten Adojen veistoksilta puuttuu raajoja. Näin voidaan suojautua haiden hyökkäyksiltä ja muilta kalastajia uhkaavilta vaaroilta: fetissi on jo luovuttanut kätensä tai jalkansa merelle, eikä kalastajan tarvitse pelätä.
MamiWata -veistokset ja -maalaukset puolestaan kunnioittavat vedenjumalaa (”Mami Water”), jolla on usein eurooppalaisen merenneidon piirteet ja joka kantaa mukanaan tärkeitä voodoo-symboleita. Käärmeet kertovat voimasta ja luovat sillan tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Joskus Mami Wata kannattelee suurta munaa, joka representoi elämää. Kauri-simpukat ja niiden muodot symboloivat rahaa ja vaurautta, ja usein toistuva kolmipäisyys on puolestaan merkki Mami Watan androgyynistä Denzu-muodosta. Mami Wata on voimakas jumala, joka tarjoaa onnea ja hyvinvointia kannattajilleen. Hänen merkkiensä alla syntyneet voivat olla varmoja menestyksestään elämässä – mutta vain jos heillä on puhdas sydän.
Beniniläinen kirjailija, sosiologi Dominique Aguessy on kuvannut osuvasti voodoo-uskonnon tarjoamia mahdollisuuksia käsitellä elämän ja olemassaolon vaikeita kysymyksiä tarinoiden ja symbolien kautta:
Le travail sur l’imaginaire et les symboles est encore plus vital si l’on veut encourager l’individu et les groupes humaines à retrouver une cohérence interiéure ou interne, de façon à être plus à même de vivre en paix avec ses voisins et en harmonie avec le reste du monde. (Contes du Bénin: L’oracle du Hibou, 2004.)
Lyhyesti suomentaen, Aguessylle voodoon tarkoituksena on tarjota itseymmärrystä ja siten mahdollisuuksia rakentaa eettisiä suhteita toisiin ihmisiin ja koko maailmaan.
Täällä vielä pieni kurkistus Fondation Cartierissa Pariisissa maalis-syyskuussa 2011 järjestettyyn näyttelyyn Vaudou.
