0

Avainsana: Juha Vakkuri

Everyday Life of Benin?

Finnish photographer Juha Metso’s exhibition “Voodoo – Afrikan arkea” (“Voodoo – Everyday Life in Africa” or “Glimpses of Everyday Life in Africa”) opened this week, and some of the exhibited photos were available for public already through Helsingin Sanomat’s web article earlier in September. The photographs represent powerful images of Vodun practices in Benin. The aesthetic and dramatic features of the situations are emphasized – through the use of black and white images, capturing sudden groans and strange movements of people, and creation of strong contrasts – but the photos also depict controversial themes such as animal sacrifice, and show places that are traditionally forbidden from people who are not adepts of the religion.

While aesthetic and artistic, the photos have also received critical feedback in social media and in discussions of the Beninese and also of the Finns who have shared a glimpse of Beninese life or of Vodun religion. Especially the exhibition title’s and text’s (which is also published online) claims that the photos offer views of common life in Africa (“Afrikan arkea”) or show a “sincere” depiction of the Beninese “reflecting themselves as if there were no one else around” is under scrutiny. We gathered together a few points of view that have come up during the discussion.

In the article by Helsingin Sanomat Metso ends his interview with a self-reflective statement:

“When one photographs others, one photographs himself.”

This insight is however omitted in the exhibition text by journalist Matti Tieaho, and a different view – which suggests that the photos depict “primitive locals” and bring the viewer to “the times of the missionaries” – becomes emphasized. The critical view concerning the photographs is that the pictures and their objects are chosen in a manner that supports stereotypes, and thus spread a problematic image of Benin and especially of Vodun, which is, like the Helsingin Sanomat’s article correctly notes, an everyday religion (just like Christianity, Islam, or Rastafarism) in Benin.

The everyday life, however, is not exactly what the images depict according to the Beninese: “These still photos, removed from the context, are deliberately shocking and can be interpreted in many false ways”, Beninese visual artist Victor Amoussou comments. He explains that:

“The photographer is obviously a talented professional, but does not understand what he has captured. In the eyes of someone born in the culture these images are theatrical, some even offensive, especially when claimed they represent everyday Vodun. This is surely not the way to build comprehension between different cultures, this is a moral crime.”

And as Finnish-Beninese musician Gildas Houessou points out:

“At some point we need to stop disrespecting the other cultures. Some of the photos are unfair and out of their context they give a shock effect. But are they really everyday life of Benin? These photos give an image of raw and uncivilized life in our country. Seeing these pictures abroad does not give anything more than a scary Hollywood image of us. Benin is still a calm and peaceful country. This is certainly not every day life of Beninese people.”

Finns attest to the discrepancy between different perspectives. Villa Karo’s former director, writer Miikka Pörsti comments that:

“This visually fantastic series of photos speaks more about the person behind the camera than of those in front of it, as photographer Juha Metso suggests in the related text. But the downside of this is that a few more people will, in vain, be afraid of Benin after seeing these photos.”

Also Jeanette Heidenberg gives an idea of the Finnish perspective:

“The use of black-and-white can be artistic, but to me it creates a distance, making the people in the pictures seem primitive and from a different time. Why were there no more everyday pictures? The text clearly states that Vodun is an everyday thing, but none of the pictures are of people who do things that a Finn can relate to as everyday things. Just kids playing football, for instance, would have been relatable.”

Metso’s photos and exhibition are connected to a book by the same title, also released this week. In the book the photos go along with texts written by writer and director of the board of Villa Karo Juha Vakkuri.

The director of the Society of Finnish Composers Annu Mikkonen commented the photos in relation to the texts, and has an optimistic view about the Finn’s abilities to relate to foreign cultures. According to her, even though the forms of everyday life are different all around the world, they share common features, and this supports understanding:

”I believe that the book is most interesting to people who are interested in other cultures and who understand cultural differences. Those who are looking for a sensation will probably be disappointed.”

As Miikka Pörsti points out, Metso’s photos have opened up an important discussion about the visual and textual representations of Benin and Beninese in Finland, and we hope that the discussion continues. In Jeanette Heidenberg’s words:

“Understanding another culture takes time and respect.”

***

There will be a special issue about the representations of “Africa” and “Africans” in Finland in the next volume of Villa Karo’s journal Akpé. Proposals for essays and comments can be sent to toimisto@villakaro.org by 20th October and the deadline for full texts (max. 2000 characters with spaces) is 20th November 2014.

Text: Anna Ovaska

***
Juha Metso’s exhibition presentation text by Matti Tieaho in English, translated by Leea Pienimäki-Amoussou

Juha Metso in Africa, in the times of the missionaries

We all know the exotic travel stories written by our friends, in which the most important tourist attractions, strange animals, the overwhelming heat, the lack of infrastructure and bizarre primitive locals are mentioned.

Extra points can be achieved by friendships from the country in question. An African Facebook-friend belongs to the basic equipment of every Finn who has language skills. Yet all of us who have travelled far away know how difficult it is to reach a sincere connection with people who live in a strange culture.

When did you last see an African photo, where the depicted people live like there is no one else present?

You cannot find a social message in Juha Metso’s Voodoo-photos. No deliberate some-gestures (gestures created for social media) or arrogant visual rebellion. All intentional communication has been cleared out of Metso’s photographs. The Beninese mirror themselves in the photos as if there is no one to see them.

In his Voodoo-photos Metso takes the viewer to the black-and-white era, when the missionaries invaded Africa. Witchery, the living and the dead, goats, cocks, and people living in their time bubble rush to Finland in Metso’s images. The black-and-white transforms into bright colors.

[Added text: -Matti Tieaho / Kouvolan Sanomat]

Metso photographed Africans for two months in late 2013 in Benin, West Africa. [Added text: This exhibition represents his views and experiences, seen through the eyes of a Finnish primitive local.]

Juha Metso (b. 1965) is a photograph artist from Kotka. During the past 30 years he has had almost one hundred private exhibitions in Finland and abroad. He has worked in more than 60 countries, and his work is represented in all the major Finnish art museums.”

***

Further discussion:

Also former visitor of Villa Karo, Hannele Huhtala, commented Metso’s photos in her blog in Voima. She points out that even though both parties (locals and tourists) actively participate in mystification of Africa, it is still problematic.

Juha Metso’s interview on YLE. He emphasizes that his photos are a mere scratch of African cultures, and that Voodoo (Vodun) is a much more diverse phenomenon than what is usually perceived in popular culture.

Kuninkaat, rauhan ylläpitäjät

Beniniläisistä kuninkaista keskustelemassa Galleria Jangvassa 12.2. olivat valokuvataiteilija Kenneth Bamberg, kirjailija Juha Vakkuri sekä musiikkitaiteilija Georges Agbazahou.

Jangva 3
Georges toimi Kennethin kontaktihenkilönä ja tietolähteenä tämän valokuvatessa Beninin kuninkaallisia syksyllä 2012. Kenneth on suomalainen valokuvataiteilija ja Juha kirjailija sekä Villa Karon perustaja

Valokuvanäyttelyn nimi, Lions among us, viittaa kahteen asiaan: leijona kuninkaalliseen valtaan ja voimaan ja ”Among us” puolestaan Kennethin Beninissä tapaamien rastafarien ”one love”-ajatteluun sekä yhtenäisyyteen maailmassa. Kenneth toteaa, että hän tuntee olevansa kuninkaiden parlamentissa ollessaan kuvien ympäröimä; majesteetillisuus on läsnä.

Kuninkaat päättävät, miten heidät tulisi kuvata. Heidän pakeilleen pääsyä piti monesti odottaa tunteja, ja joitakin varten oli palattava myöhemmin toisena päivänä; parhaimmillaan tapaamista joutuu odottamaan jopa kuukausia. Kuninkaaseen ei saa itse ottaa katsekontaktia vaan kuninkaan saapuessa kaikki polvistuvat ja katsovat maahan.

Beninissä kuninkaita on noin 54. He liikkuvat aina hovinsa kanssa, ja kuvissa heillä on mukanaan prinssejä, prinsessoja, neuvonantajia ja palvelijoita. Kuninkailla on myös oma yhteisönsä. Yksi kuninkaista on kuninkaiden presidentti, toinen kuninkaiden suurlähettiläs. Kuninkaaksi initioiva rituaali on sallittu vain miehille ja kuningattariksi pääsevät ainoastaan kuninkaan vaimot. Kuninkaan monet vaimot aiheuttavat monesti myös mittavia perintöriitoja, kun jokainen vaimo haluaa poikansa olevan kruununperijä. Presidentillä ja ministereillä on Beninissä omat kuninkaansa, joten kuninkaat ovat kiireisiä ja haluttuja ihmisiä. Kuninkaalla on myös roolinsa politiikassa, esimerkiksi virkaan astuvalle presidentille pidetään kaksi seremoniaa, joista perinteisessä seremoniassa kuningas antaa vallan ja suojeluksensa presidentille. Beninistä löytyy myös vodunkuningas, joka pukeutuu aina valkoiseen erotuksena muiden kuninkaiden värikkäistä vaatteista. Hän, kuten muutkin kuninkaat, tulevat vain tiettyinä päivinä ulos kansan pariin.

Kuninkailla aina mukana oleva päivänvarjo on oleellinen osa kuninkaan ulostuloa, varjo suojaa kuningasta ja se on koristeltu kuninkaan omilla symboleilla. Kuningas valitsee henkilökohtaiset symbolinsa, jotka perustuvat kuninkaan luonnonelementtiin eli tuleen, veteen, ilmaan tai maahan, Georges kertoo. Jos kuningas on voimakas vedessä, voi symboli olla esimerkiksi kala. Myös kuninkaan sauva on voimallinen esine, se kuvastaa asetta, mutta sitä voidaan käyttää myös viestikapulana. Jos kuningas haluaa viedä viestin jollekulle, hän laittaa palvelijansa viemään sauvan tälle henkilölle, joka sauvan saatuaan palauttaa sen kuninkaalle ja saa siten viestinsä. Kuninkaan tuoli on yhtä lailla arvovaltainen jo yksinään, se on siirtynyt esi-isiltä kuninkaalle, eikä sille saa istua kukaan muu kuin kuningas. Kuningas määrittää aina itse, milloin häntä voi tavata, eikä kuningas tule ulos, ennen kuin tarvittavat rituaalit on suoritettu ulostuloa varten. Kuninkaat olivat vuosisatoja sakraalikuninkaita, joten pyhyys on hyvin lähellä heitä. Nykyään kuninkaat voivat hyvin olla kristittyjä tai muslimeita, mutta he voivat samalla noudattaa myös omia perinteitään, kulttuuriaan ja vodun-uskoa. Georges selvittää, että vodun oli uskonnoista ensimmäinen, ja sen merkitys liittyy myös esi-isien läsnäoloon ja tietoon maailmasta.

kung
Valokuva: Kenneth Bamberg

Ennen siirtomaa-aikaa kuninkaat hallitsivat kuningaskuntia, joita oli hyvin pieniä, suuria ja myös valtavia imperiumeja, kuten Mali, Songhai ja Ghana. Nykyisen Beninin alueella sijaitsi Dahomeyn kuningaskunta. Kuninkaat ovat edelleen vahvoja mielipidejohtajia, heillä on valtaa ja merkitystä. Aikaisemmin kaikki alueet kuuluivat periaatteessa johonkin kuningaskuntaan, mutta yhteydet olivat huonot ja rajat muuttuvia. Osa kuningaskunnista oli ja on vain suuren kylän kokoisia. Kuninkaiden tilanteessa on ollut historiassa ainakin kaksi oleellista muutosta: siirtomaa-aika ja itsenäistyminen. Siirtomaa-ajalla kuninkaat menettivät osittain verotusoikeuttaan, ensin meni neljännes ja lopulta puolet siirtomaaisännille. Itsenäistyminen vaikutti lopulta vielä suuremmin kuninkaiden elämään, kun he menettivät kokonaan verotusvaltansa valtiolle. Rahan mukana meni myös osa vallasta, mutta ei läheskään kaikkea.

Kuninkaan valta on voimakasta ja kääntyy joskus myös heitä vastaan. Esimerkiksi Okpan kuninkaalla on valta myydä koko kylänsä, eikä hänen siksi anneta liikkua tai lähteä pois yksinään, jolloin hän tosiaan voisi myydä kylän, Juha huomautti. Kuninkailla ei myöskään aina ole hyvät välit keskenään. Taustalla on orjakauppa, jossa kuninkuus-instituutio oli lopulta suuressa roolissa. Naapurikuningaskunnat möivät toistensa alamaisia eurooppalaisille orjakauppiaille, ja erityisesti Dahomeyn suuri kuningaskunta terrorisoi naapureitaan orjakaupan aikaan. Historiantutkimus on osoittanut, että kuninkaiden määrätietoisella toiminnalla oli suuri osuus orjakaupan laajuuden mahdollistamisessa, koska eurooppalaiset eivät päässeet rantaa kauemmas orjien hankinnassa. Orjakaupasta afrikkalaiset kuninkaat saivat vastineeksi ennen kaikkea aseita mutta myös ylellisyystuotteita, kankaita ja metallia.

Georgesin mukaan kuninkaan tärkein tehtävä on rauhan ylläpitäminen. Kuninkaat ovat päivänpolitiikan ulkopuolella ja edustavat siten pysyvyyttä. Georges muistutti, että kun kuninkaat ovat tarjonneet sen, mitä heillä on, on tärkeää miettiä, miten antaa palautetta, mitä antaa takaisin. Siksi Georges on iloinen siitä, että Kenneth aikoo antaa kuninkaille heidän kuvansa. Näillä näkymin kuningaskuvat palaavat Beniniin vuoden 2015 syksyllä. Saati että teokset ovat sellaisenaan upeita, niissä on myös tärkeänä aspektina säilyminen jälkipolville. Beniniläiset eivät myöskään tunne kaikkia kuninkaitaan, joten näyttelyllä Beninissä on oma arvonsa myös sitä kautta, että kuninkaat tulevat myös tutuiksi paikallisille.

Kenneth Bambergin kuningasvalokuvat ovat esillä galleria Jangvassa vielä 16.2.2014 saakka.

Lisää Beninin kuninkaista myös Villa Karon kokoelmanäyttelyssä verkossa.

Hundvalpar och olika nät

Paulas valpar

Kanske lite som hundvalparna. De är tretton och födda under årets första dag, men tultar fortfarande omkring hellre än springer på gården. Reviret är litet, vetskapen om omvärlden begränsad till tiken, maten, gårdens sand, vattenfatet – och skuggan. Håll dej i skuggan!

Intrycken är självklart många, men det känns lugnast i trygg förvissning: jag behöver inte greppa allt under dessa första dagar. Känner mej lite som hundvalparna. Var ska man köpa frukt, hur fungerar huset, maten? Myggnätet, ska jag spruta – tog ju med en Raid hemifrån – kommer det in några typer under nätet? Det andra Nätet lockar mindre än plikten påbjuder. Jag var ju inställd på dålig uppkoppling och det är ännu sämre. Monsieur Kwassi, chefen på Villa Karo, gläntar lite på kommunikationsproblemen och kinesernas egna system i landet, men politiken, globaliseringen och allt det där ryms inte i en liten valphjärna. Inte än. Bara tanken på slavhistorian är tillräckligt för en dag. Att tala om kulturchock är understatement. Mina finska kolleger hjälper mycket, här finns en stark solidaritet. Alla är vi Den Andre i detta land, på denna kontinent.

På huvudgatan traskar kvinnor hemåt med stora fat överfyllda med småfisk. Faten är, förstås, placerade på huvudet. På ryggen guppar en liten baby inlindad i sjalen. Fisken kommer från det tredje nätet, som tiotals män i två grupper har halat iland hela förmiddagen. Arbetssången ljöd svagt ända upp till balkongen på Villan. Vinden är svagare idag, hettan mer tryckande. Håll dej i skuggan, men visst ville jag se hur de drar sitt nät. Det är långt, hundratals meter och går i en bukt ut under Guineabuktens dyningar. Några killar simmar – duktiga i det sugande dyningssvallet! – och styr bragden i vattnet, men uppe på stranden drar den stora massan – man power – i timmar in det mäktiga nätet.

Möten. Med naturen, mörkret, havets brus. (Trafiken i storstan Cotonou har ett annat brus.) Mötet med Noël av en slump på stranden igår, han tränade inför sin resa till Finland. Eller Richards improvisation och välkomsthälsning till tonerna av kora. Så många möten mellan människor.

Tacksam för denna chans, för allt det arbete så många personer har lagt ner på detta projekt, Juha och alla hans vänner. Så många stipendiater som fått uppleva allt. Och byn som tar emot oss alla. För att inte tala om personalen.

Det är ett stort fredsprojekt, tror jag efter två dagar i Benin.

Dan Henriksson,

från Grand-Popo

PS.

Ännu ett nät dyker upp, den grekiska gudinnan Moira som spinner sitt ödesnät. Hon är med oss här, men både hon och vägnätet får vänta till en annan gång.

On God’s Bits of Wood / Jumalan puupalikoista

The exhibition at Amos Anderson Art Museum in Helsinki brings vodun-objects to a Finnish cultural milieu – and crosses borders between cultures and religions, art and non-art, magical and common. They are objects in-between, I write in my post about the exhibition based on Juha Vakkuri’s and Matti-Juhani Karila’s collections. The exhibition, ”Mami Wata and God’s Bits of Wood”, will be open until 30.1.2012 and Juha will be giving a tour of his collection on 29th January at 12.00. The national Voodoo Day will be celebrated in Benin on 10th January.

*   *   *


Wooden Fishermen's Fetishes from Ada Tribe, Ghana in exhibition at Amos Anderson Art Museum, Helsinki. Collection from Juha Vakkuri, the exhibition curated by Tintti Timonen.

Länsi-Afrikassa yleiset, voodoo-uskontoon liittyvät fetissinuket tuovat mieleeni ajatuksen vieraudesta ja outoudesta, joka on kuitenkin samaan aikaan kovin arkista ja kotoisaa. Freud puhui ilmiöstä (eurooppalaisessa kontekstissa) nimellä unheimlich, kammottava, viitaten aiemmin tuttuun, josta on tullut salattua ja siksi samalla pelottavaa. Nuket ovat minulle ”outoja” siksi, että ne ovat maagisia: niillä on ihmisten mielissä yhteys toiseen todellisuuteen. Ne edustavat tuonpuoleisia voimia tässä todellisuudessa, tarjoavat sillan tämän ja tuntemattoman välille. Toisin kuin unheimlich:in tapauksessa, fetissin edustamaa vierautta ja toiseutta ei kuitenkaan voodoo-uskonnossa torjuta vaan pyritään hyväksymään se osana elämää. Sana vodun viittaa siihen, mikä on mystistä, tuntematonta, ja siksi arvostettua, pyhää.

Georgette Singbe, joka vastaa Villa Karon pienoismuseosta Grand-Popossa toteaa usein, että näyttelyssä esineillä ei enää ole niiden maagista voimaa. Ne on irrotettu kontekstistaan – arjesta, jonka osana uskontoa harjoitetaan. Jotakin tuosta voimasta on kuitenkin jäljellä – ainakin sekulaarissa mielessä – myös Amos Andersonin taidemuseon ylimmän kerroksen näyttelyssä. Esineiden tarinat kulkevat kulttuurista, kontekstista ja miljööstä toiseen.

Fetissinuket ovatkin rajaesineitä monessa eri merkityksessä. Taidemuseossa näytteillä ollessaan ne ovat taiteen ja ei-taiteen rajoja koettelevaa arjen taidetta. Voodoo-esineinä ne ovat maagisen ja ei-maagisen rajoja rikkovaa uskonnollista esineistöä. Ja nyt täällä Suomessa ne ovat objekteja, jotka tasapainoilevat kulttuurien ja uskontokuntien rajoilla.

Fetissien mukanaan kuljettama animistinen ajattelu ei ole kuitenkaan täysin vierasta suomalaiselle mielelle. Tarinat esimerkiksi metsän väestä, Tapiosta, Mielikistä ja Vellamosta, ovat meille tuttuja satujen ja kansanrunouden kautta mutta samalla hyvinkin läheistä, 1900-luvun puolelle ulottuvaa kansanperinnettä. Siinä missä suomalaisissa traditioissa painottuvat metsä ja sen maagiset piirteet, on Länsi-Afrikassa merellä tärkeä asema. Jos metsä edusti suomalaisille tuonpuoleista, muistuttaa meri Guineanlahden asukkaille toiseudesta, johon on suhtauduttava kunnioituksella: niin elanto kuin myös elämä ovat riippuvaisia suhteesta mereen.

"The Serpent Priestess" (ca. 1926) by German artist Schleisinger is often displayed as a popular image of Mami Wata in Africa and in the Diaspora. Credit: Wikipedia.org

Amos Andersonin näyttelyssä voi havaita, että ghanalaisten Adojen veistoksilta puuttuu raajoja. Näin voidaan suojautua haiden hyökkäyksiltä ja muilta kalastajia uhkaavilta vaaroilta: fetissi on jo luovuttanut kätensä tai jalkansa merelle, eikä kalastajan tarvitse pelätä.

Mami Wata -veistokset ja -maalaukset puolestaan kunnioittavat vedenjumalaa (”Mami Water”), jolla on usein eurooppalaisen merenneidon piirteet ja joka kantaa mukanaan tärkeitä voodoo-symboleita. Käärmeet kertovat voimasta ja luovat sillan tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Joskus Mami Wata kannattelee suurta munaa, joka representoi elämää. Kauri-simpukat ja niiden muodot symboloivat rahaa ja vaurautta, ja usein toistuva kolmipäisyys on puolestaan merkki Mami Watan androgyynistä Denzu-muodosta. Mami Wata on voimakas jumala, joka tarjoaa onnea ja hyvinvointia kannattajilleen. Hänen merkkiensä alla syntyneet voivat olla varmoja menestyksestään elämässä – mutta vain jos heillä on puhdas sydän.

Beniniläinen kirjailija, sosiologi Dominique Aguessy on kuvannut osuvasti voodoo-uskonnon tarjoamia mahdollisuuksia käsitellä elämän ja olemassaolon vaikeita kysymyksiä tarinoiden ja symbolien kautta:

Le travail sur l’imaginaire et les symboles est encore plus vital si l’on veut encourager l’individu et les groupes humaines à retrouver une cohérence interiéure ou interne, de façon à être plus à même de vivre en paix avec ses voisins et en harmonie avec le reste du monde. (Contes du Bénin: L’oracle du Hibou, 2004.)

Lyhyesti suomentaen, Aguessylle voodoon tarkoituksena on tarjota itseymmärrystä ja siten mahdollisuuksia rakentaa eettisiä suhteita toisiin ihmisiin ja koko maailmaan.

Täällä vielä pieni kurkistus Fondation Cartierissa Pariisissa maalis-syyskuussa 2011 järjestettyyn näyttelyyn Vaudou.