For the past 3 months I have been conducting a needs assessment research of female health needs for my thesis project. Laurea University of Applied Sciences has been planning a health promotion project for Grand-Popo, and my research will form an important part of it. It is such an honor to be part of this project at my university. I am a nursing student, originally from Kenya. Before my trip, I had never travelled to another African country. At first, I underestimated my language and intercultural skills, and upon arrival, I felt very helpless and vulnerable. I was fortunate enough to have a dedicated translator who committed his time to assist me in achieving the goals of my project despite he himself was not in good health. My integration into the community was however slow and gradual because I couldn’t communicate effectively in neither the local language (Mina) nor the official language (French). The scope of my research work demanded proper understanding of French because I had to review government documents and reports written in French. In addition, interaction with the community in order to understand their health needs requires communication. On a positive note, I had an opportunity to travel to remote villages to see the state of the health services offered there. During the life of the thesis study, I made wonderful friends who supported me in my work and we also shared ideas. What has been crucial for this project is an idea conceived by two energetic and ambitious young guys with a vision to improve the quality of health care for the rural community of Grand Popo.
Living in Benin opened up my mind to new ways of thinking in relation to globalization and career prospects. It created in me an interest to work with populations in improving their daily life. The majority of Benin’s population is poor and a lot still needs to be done to bridge the development gap. Health, environment, energy and agriculture are all keys to boosting the livelihood of the locals.
For instance, dissemination of health promotion information deep into the underserved communities of Grand-Popo and distribution of mosquito nets to the families will help reduce frequent visits to the clinic or over-expenditure of medications. I learned a lot during the course of my stay, and one of the recognizable achievements would be my French language skills. My eyes were opened to the opportunities available in West Africa and Africa as a whole. I challenge myself and other African students and graduates sitting on their degrees in Finland to be brave enough to use their knowledge and skills to create innovative solutions for Africa. In partnership with two others, we have committed ourselves to create, innovate and develop systems and solutions to boost development. Working in collaboration with the youth, community representatives and professionals, an organization is being set up to disseminate new technology and information to boost development and open new frontiers of knowledge. This organization will work on bringing modern systems into trials and use, cutting across different fields.
Brian Otieno
iCID Africa Org, Founder and Executive Director
Laurea University of Applied Sciences, 2015
Afrikka, Länsi-Afrikka, Benin. Cotonou, Grand-Popo, Villa Karo. Maanläheisyys, henkimaailma. Ihmiset, musiikki, rummutus.
Ihmisillä ei ole kiire, paitsi auton ratissa.
Esineiden arvon ratkaisee niihin ladatut voimat, ei ulkoinen kauneus. Asunto ja ruoka ovat välttämättömyyksiä, ei niihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota.
Tarinankertojien maa. Kulttuuri ja musiikki ovat kehittyneet henkimaailman ohjaamina, ilmestyksien kautta. Miten maailma luotiin, ja mikä osuus siinä oli palmuviinillä? Mitä tapahtui togolaisprinsessan ja pantterin kohtaamisessa metsässä? Kuinka gong eli kello sai alkunsa? Mistä Grand-Popo sai nimensä? Näistä ja monista muista asioista kuulimme monta hyvää tarinaa.
Kolonialismi, orjakauppa, uhrauskulttuuri, kuninkaat, kyläpäälliköt, voodoopapit. Sodabi-pontikka, kolapähkinät, gin. Esi-isille hömpsyt myös, hoituu maahan kaatamalla. Heviosson kosto jonka ansiosta tuntemattomaan voi luottaa. Aina pääsee perille, aina autetaan, aina moikataan, aina hymyillään.
Näistä, ja monista muista aineksista muotoutuu huumaava kokemus, sukellus eurooppalaisen elämänmuodon ulkopuolelle. Kohtaamiset pienissä sähköttömissä kylissä joissa kyläpäällikkö ottaa vastaan asiaankuuluvin tervetuliaisseremonioin, siitä jatketaan torille keskelle kylää, jossa rummutetaan, lauletaan ja tanssitaan. Juhlat, voodoopappi on palannut kylään vuosien koulutuksen jälkeen. Menot jatkuvat tuntikausia. Jossain vaiheessa meitä kehotetaan lähtemään. Neuvoa ei tee mieli vastustaa. Muutama on jo vaipunut transsiin, viety nurkan taakse pihaan. Naiset ovat tanssineet puukot käsissään, lasittunein katsein. Olkapäät on pitänyt paljastaa, muuten puukko käy, jumaluus on niin määrännyt. Asiat vaikuttavat tapahtuvan sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin luonnollisessa järjestyksessä. Koskaan ei voi tietää maallikkona mitä seuraavaksi tapahtuu, kyläläiset tuntuvan tietävän tarkalleen.
Ilo ja energia, joka huokuu lapsista heidän esittäessään perinnemusiikkia meille toisessa sähköttömässä kylässä, on jotain yhtä uskomatonta. Perinteet ovat elävinä, ei museoituina vaan koko ajan arkipäivässä läsnä. Joku modernimpi nuorimies isommassa kaupungissa naureskelee voodoo-uskomuksille mutta seuraavassa lauseessa kertoo isänsä kuolleen kiroukseen.
Eläimet elävät vapaina, lisääntyvät vapaasti. Poikasia riittää joka paikkaan. Niille töötätään jos ovat autotiellä, vauhtia ei kannata hidastaa. Sikoja ja vuohia köytettyinä autojen katoille. Vapaus loppunut. Kalastajat rannalla, vetämässä pitkää verkkoa takaisin maalle. Kellot ja rummut säestävät.
Rytmien koti. Ensin orjia tuotiin Ouidahiin ja Porto Novoon laajoilta alueilta. Sieltä laivoihin ja Kuubaan, Haitiin, Brasiliaan, New Orleansiin. Rytmit ja uskonnot matkustivat mukana. Moni muista yhteyksistä tuttu rytmi löytyy Beninistä. Roots of the Roots. Sambakulkueet muistuttavat hyvin paljon voodookulkueita, rytmit, viitat, patsaat. Tuntuu uskomattomalta olla keskellä niitä. Eri alueilla on omat rytminsä, omat soittimensa ja soittotapansa. Rikkautta ei voi määritellä pelkästään aineellisena.
Museossa kolme henkilökuntaan kuuluvaa nukkuu päiväunia, yksi lähtee esittelemään. Availee ovia, sytyttää valoja. Kertoo tarinoita menneistä ajoista. Raakaa menoa, ihmishenki ei ole aina ollut arvossaan, sen on voinut vaihtaa lusikkaan. Tykin on saanut viidellätoista nuorella ja vahvalla miesorjalla, nuoria naisia on tarvittu 21 vastaavaan kauppaan. Kuninkaan valtaistuimen jalkojen alla on ihmisen pääkalloja. Kuninkaan kunniaksi on rakennettu pyhättö, jossa yksi rakennusaine on ollut ihmisveri. Huonoina aikoina on voitu uhrata kokonainen suku, kymmeniä ihmisiä. Nykyisin ihmisuhreja ei kuulemma enää ole. Lopuksi vieraskirjaan nimi, jos vieraalla on kynä mukana, museoissa ei sellaisia ole.
Vaikea uskoa veristä historiaa, kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, iloisia, vilpittömiä, luotettavia ja avuliaita. Veneretkellä pysähdys suolatehtaalla. Kylän pienessä mökissä on saviuuni, jonka päällä keitetään hiekan läpi suodatetusta vedestä suolaa. Opas selittää, tämä vesi on suolaista, ei makeaa, vaan suolaista, suolaista. Toivottavasti valkoiset nyt ymmärsivät. Toiselle kerron ravintolassa, että sain huonon olon vähäksi aikaa omeletista muutama päivä sitten, varmaankin jonkinlainen allerginen reaktio. Käy tarjoilijan puheilla ja tulee takaisin silmät loistaen, minulla on teille yllätys. Hetken päästä tarjoilija tuo kaksi keitettyä kananmunaa, jolloin opas selittää että tämä on kananmuna, mutta se on laitettu kuumaan veteen ja sitten siitä on tullut tällainen, näitä voi syödä näinkin. Kielimuuri ranskaa osaamattomalle voi joskus aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Kaikki kuitenkin tarkoittavat hyvää ja käyttävät englantia niin paljon kuin osaavat. Oma vikani, olisi pitänyt opetella ranskaa.
”Treenikämpältä”
Työsuunnitelma ja sen toteutuminen
Ajatuksena oli tutustua paikalliseen musiikkikulttuuriin ja soittaa rumpuja. Kävin soittotunneilla, jammailin paikallisten ja läpikulkumatkalla olleiden muusikoiden kanssa, kävin jopa tanssitunnilla (en koskaan tanssi normaalisti), harjoittelin itsekseni ja ostin uusia soittimia. Kuulin paljon erilaista musiikkia. Opin uusia soittotekniikoita, uusia rytmejä ja uusia tapoja hahmottaa rytmejä. Tuttuja rytmejä löytyi paljon, moni niistä on kulkenut Beninistä orjien mukana uuteen maailmaan. Perinnemusiikin ja -kulttuurin elinvoimaisuus ja rikkaus pääsivät yllättämään isosti, kuinka suuressa roolissa ne ovat edelleen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, eivät säilöttyinä museoihin tai turistinäytöksiksi.
Kävin, kun pyydettiin, lähikylässä opettamassa länsimaista rummunsoittoa innokkaalle nuorisojoukolle. Kontaktit säilyvät, rumputarvikelähetys on lähdössä seuraavien stipendiaattien mukana. Noël Saïzonou on tulossa Suomeen, toivottavasti vielä monta kertaa, joten soittotunnit ja rytmien notatointi mahdollisesti jatkuvat Pohjolassa.
Paljon jäi kuulematta ja oppimatta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus mennä uudestaan, nyt kun on kontakteja ja käsitys siitä mitä kaikkea Beninistä ja lähialueilta löytyy. Matka oli siis onnistunut työsuunnitelmankin puolesta, mutta aika loppui kesken.
Sanotaan, että Afrikka muuttaa ihmistä. Kirjoitan tätä Istanbulin lentoasemalla, Suomeen paluu on puolivälissä. Täällä huomaa, kuinka normaalin käsitys muuttuu. Kahvilassa istuminen tuntuu toisaalta normaalilta, toisaalta vieraalta kaiken sen jälkeen mitä koki tällä matkalla. Elämänmeno Grand-Popossa alkoi jo olla kotoisaa ja itselle vieraat tavat muuttuivat luonteviksi. Jos saisi kaikista toimintakulttuureista yhdistettyä hyvät puolet ja karsittua vähemmän hyvät, voisivat asiat olla paremmalla tolalla tällä planeetalla. Eri kulttuurien parissa eläminen auttaa näkemään näitä eri puolia, ja Villa Karo tekee hienoa työtä näiden asioiden oivaltamisen mahdollistajana.
Erityiskiitos Villa Karon todella hienolle henkilökunnalle, jotka auttoivat merkittävällä tavalla ensiarvoisen tärkeiden kontaktien luomisessa, olivat aina avuliaita ja ystävällisiä. Ilman heitä ja heidän kontaktejaan kaikki nämä hienot kokemukset eivät olisi olleet mahdollisia. Reissuiltamme Villa Karoon palatessa oli olo kuin olisi kotiin tullut. Kwassi sanoi saapuessamme, ettemme ole enää eurooppalaisia vaan afrikkalaisia. Silloin en tiennyt mitä se tarkoitti. Nyt tiedän paremmin. Kiitokset myös siellä kanssamme olleille stipendiaateille, Sarille, Jukalle, Johannalle, Tuomakselle, Blanchardille ja Feychalille! Saimme viettää mahtavaa aikaa ja kokea mahtavia juttuja!
Janne Tuomi
Kirjoittaja on ammattilyömäsoittaja ja lyömäsoitinpedagogi.
Alkuvuonna 2015 Villa Karossa viettämäni vajaat kuusi viikkoa olivat mieleenpainuvia ja avartavia kokemuksia täynnä.Työskentelyni koostui lähinnä beniniläiseen musiikkiin tutustumisesta, sävellystyöstä ja saksofonin harjoittelusta.
Jazzmuusikkona minua kiinnosti erityisesti paikallinen perinnemusiikki ja sen rytmit, koska onhan länsiafrikkalainen musiikki osaltaan vaikuttanut myös mm. jazzmusiikin syntyyn Amerikassa 1800-luvulla. Beniniläisen perinnemusiikin rytmiikka on hyvin rikasta ja hienostunutta. Keräsin matkani aikana rytmejä kirjoittamalla niitä paperille ja joitakin myös nauhoitin. Villa Karossa sävelsin pienimuotoisia kappaleita, joissa lähtökohtana käytin paikallisia rytmejä joita yhdistin jazzmusiikista tuttuun soinnutukseen.
Heti ensimmäisellä viikolla Beninissä sain tilaisuden esiintyä Villa Karon järjestämässä kuukausikonsertissa Lissa Gbassan ulkoilmalavalla kahden grandpopolaisen lyömäsoittajan kanssa. Pidimme kahdet harjoitukset ja saimme lyhyen ohjelmiston esityskuntoon luontevasti ilman nuotteja. Konserttikokemus illalla taivasalla oli unohtumaton, ja yleisö tuntui onneksi tykkäävän musiikistamme. Mielenkiintoista oli huomata eroavaisuuksia länsimaiseen konserttikäytäntöön. Kappaleiden jälkeen ei juurikaan annettu aplodeja ja esiintymislavalla oli esiintyjien lisäksi porukkaa sekä yleisöstä että illan toisesta yhtyeestä. Musiikin funktio Afrikassa on hyvin paljon sosiaalinen.
Manu ja Paula-koira Villa Karon rannassa.
Vaikka Grand-Popo on melko pieni paikka, kuulin elävää musiikkia päivittäin aina jossain muodossa ja pyrinkin pitämään korvani auki mahdollisimman paljon. Heti saavuttuani trooppiseen Grand Popoon, vastassani oli kiehtova äänimaisema, jossa pääosissa ovat meri ja linnut. Ensimmäisen viikon aikana heräsin yleensä aikaisin aamulla lintujen intensiiviseen lauluun, enkä voinut olla sitä kuuntelematta. Hyvä että Villa Karossa ei ole liian tiivis äänieritys! Paikallista musiikkia kuultuani, minulla heräsikin ajatus, ovatkohan jotkut beniniläisen musiikin rytmit ja melodiset aiheet peräisin lintujen laulusta?
Grand-Popossa kuulin musiikkia monenlaisissa ympäristössä kuten kalastajien vetäessä nuottaa, perinnemusiikin konserteissa, voodoo-festivaalin kulkueissa, jumalanpalveluksessa kirkossa, ravintolan terassilla, kadulla ohikulkevissa kulkueissa, sotilaiden lenkkeillessä aamulla Villa Karon ohitse jne. – kaikki nämä siis vain laulaen, taputtaen ja lyömäsoittimia käyttäen. Opin paikallisia rytmejä myös mainiolta lyömäsoittajalta Noël Saïzonoulta, joka kertoi minulle rytmien nimet sekä niiden historiaa. Oli mielenkiintoista huomata kuinka vaivattomasti ja orgaanisesti beniniläiset käsittelevät monimutkaisiakin rytmejä. Tämä selittynee sillä, että musiikki on luonteva osa arkista toimintaa, ajanvietettä ja uskonnollisia seremonioita. Monimutkaiset rytmit omaksutaan ympäröivästä musiikista jo lapsena, ilman varsinaisia soittotunteja.
Opin matkani aikana monia asioita beniniläisistä rytmeistä seuraamalla tanssia ja sen yhteyttä musiikkiin. Ihailen beniniläisten kokonaisvaltaista tapaa ilmaista itseään musiikissa ja tanssissa: rentous, voima, dynaamisuus ja suoruus ovat ominaisuuksia, joita ainakin itse jazzsaksofonistina haluan ilmaisussani kehittää ja länsiafrikkalaisilta oppia. Erityisesti kiinnitin huomiota paikallisten naisten tapaan laulaa sielukkaasti suoralla äänellä kovaa ja korkealta, jotta ääni erottuisi ja kantaisi useiden lyömäsoittimien luoman kudoksen yli.
Uuvuttavasta kuumuudesta johtuen paikallisväestö osaa viisaasti levätä ja säästää itseään. Grand-Popossakin myyntikojujen mamat ottivat luontevasti päiväunet esim. myyntipisteensä vieressä maassa nukkuen tai tuolisssa torkkuen. Mieleenpainuvaa oli myös se kuinka juhlissa tai voodoo-seremonioissa taas tanssia ja soittoa jaksetaan sitkeästi jatkaa tauotta pitkäänkin, ikään katsomatta. Ihailtavaa sitkeyttä, heittäytymistä ja tästä hetkestä nauttimista!
Saksofonin harjoitteluuni löysin matkani parin viimeisen viikon aikana erityislaatuisen paikan: Grand-Popon rannan. Alkuiltoina auringon paahteen hellittäessä suuntasin usein instrumenttini kanssa rannalle, jylhien Guineanlahden aaltojen äärelle, missä seuranani olivat usein Villa Karon koirat Paula ja Markus, satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi. Lämmin tuulenvire, auringonlasku, huojuvat palmut, meren kohina kaikki yhdessä loivat ihanteellisen tunnelman, jota on täällä Suomessa ikkunattomassa harjoituskopissa mukava muistella.
Manuel Dunkel Kirjoittaja on Villa Karon entinen stipendiaatti
Ilmastoinnin yleistyminen nopeuttaa maapallon lämpenemistä. Onko rakennusten koneelliselle jäähdytykselle luonnonmukaisia, arkkitehtuurista lähteviä vaihtoehtoja?
Vietin vuodenvaihteessa viisi viikkoa suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa. Tutustuin Beninin ja Togon arkkitehtuuriin ja rakentamiseen, ja näin saman ilmiön kuin muissakin maapallon köyhissä kolkissa: Teolliset rakentamistavat ja -materiaalit sekä talotekniikka syrjäyttävät paikallista osaamista, omavaraisuutta ja käsityötä. Perinteiset ja hyväksi koetut, luonnonmukaiset rakentamis- ja ilmanvaihtoratkaisut jäävät sivuun.
Tämä muutos tapahtuu globaalisti, ja se uhkaa moninkertaistaa ihmiskunnan energiankulutuksen, luonnonvarojen tuhlauksen ja ilmastopäästöt.
Näin Länsi-Afrikassa betonista tehtyjä suuria huviloita, rantahotelleja ja julkisia rakennuksia, jopa lasiseinäisiä toimistotaloja ja hotelleja – ilman tuuletusaukkoja.
Päiväntasaajalla tällaiset rakennukset kuumentuvat pätseiksi, ja siksi tarvitaan tehokas koneellinen jäähdytys. Sähkökatkoksia on usein, ja pullotalo on silloin tukala paikka. Siksi tarvitaan sähköä tuottava polttomoottori-generaattori.
Vääränlaisen rakentamisen ja teknologian aiheuttamia ongelmia ratkaistaan tuomalla lisää tekniikkaa, kuten länsimaissakin. Teollisen rakentamisen malleja omaksutaan myös kansanrakentamiseen. Taloja muurataan sementtiharkoista, niihin laitetaan peltikatot, ja huoneista tulee kuumia ja hämäriä koppeja.
Abomeyn vanhoissa palatsirakennuksissa on harmonisen kauniit mittasuhteet, ja paksut saviseinät on kalkittu ulkoa punaisiksi ja sisältä valkeiksi. Sisällä on miellyttävän viileä, vaikka ruohokatot onkin korvattu peltikatoilla. Kuva Harri Hautajärvi.
Ulos viilennyksen noidankehästä
Monikansallinen ilmastointiteollisuus kauppaa kehittyviin maihin koneellista jäähdytystä ja luo riippuvuutta siihen. Malli on peräisin Yhdysvalloista, joka käyttää ilmastointiin enemmän energiaa kuin koko muu maailma yhteensä. Lähivuosina kulutuksen jättiläiseksi nousee Kiina.
Koneellisen viilentämisen trendi leviää nopeasti ympäri maailmaa, ja nousevista talouksista saadaan satoja miljoonia uusia kuluttajia. Ilmastointiin kuluva energiamäärä voi kymmenkertaistua vuoteen 2050 mennessä. Seurauksena on noidankehä: jäähdyttäminen kiihdyttää ilmaston lämpenemistä.
Kun rakennukset suunnitellaan umpinaisiksi ja koneellisesti viilennettäviksi, niitä on vaikea enää jälkeenpäin saada toimimaan luonnonmukaisella ilmanvaihdolla. Koneellinen ilmanvaihto ja jäähdytys edellyttävät ilmatiiviyttä. Kun sisätilat kylmennetään, kosteus tiivistyy ja rasittaa talojen rakenteita. Ilmastoinnin seuraukset näkyvät monissa maissa julkisivuja peittävinä mikrobikasvustoina.
Tehokkaampaa, miellyttävämpää ja hankinta- ja käyttökustannuksiltaan huomattavasti halvempaa viilennystä saadaan katto- ja pöytätuulettimilla. Ne täydentävät hyvin luonnonmukaista ilmanvaihtoa, ja niitä voidaan käyttää ja säätää kohdennetusti. Sama pätee myös Suomeen, jossa asennetaan turhan päiten jäähdytyslaitteita pientaloihin ja kesämökeille. Ilmalämpöpumpulla viilentäminen voi sitä paitsi pilata talon rakenteet ja sisäilman.
Lämpimissä maissa ihmiset ovat sopeutuneet ilmastoonsa. Thaimaassa on tutkittu, että työntekijät viihtyvät luonnonmukaisesti viilennetyissä tiloissa, jos heitä ei ole vielä totutettu koneelliseen jäähdytykseen. Ratkaisu lämpenevän planeetan rakennusten viilentämiseen voidaan löytää sekä perinteisistä että kehitteillä olevista luonnonmukaisista vaihtoehdoista.
Oppia perinteisestärakentamisesta
Auringon paahteelta ja kuumuudelta on perinteisesti suojauduttu rakennusten sijoituksella, tila- ja materiaaliratkaisuilla, verannoilla, kaihtimilla ja varjostavilla puilla. Viilennystä on saatu tuulella ja painovoimaisella ilmanvaihdolla, ja apuna on käytetty muun muassa jäähdyttäviä vesiastioita.
Afrikkaa kiertänyt kirjailija ja journalisti Ryszard Kapuściński kuvaili 1950-luvulla luonnonmukaista ilmanvaihtoa ja viilennystä seuraavasti:
”Saharassa hallitsijoiden palatsit on suunniteltu nerokkaasti: ne ovat täynnä aukkoja, rakoja, kulmia ja käytäviä, jotka on suunniteltu, aseteltu ja rakennettu niin, että syntyisi paras mahdollinen veto. Iltapäivän helteessä valtias sitten lepäilee matolla tämän raikkaan ilmavirtauksen toisessa päässä ja nautiskellen hengittää sen tuomaa hieman viileämpää ilmaa. Vedolla on jopa taloudellista arvoa: kalleimmat talot rakennetaan sinne, missä on tuulista. Paikallaan seisovalla ilmalla ei ole arvoa, mutta heti kun se vähän liikkuu, sillä on hintansa.”
Monissa kehittyvissä maissa osataan edelleen tehdä luonnonmukaisesti tuulettuvia ja viilentyviä taloja. Esimerkiksi pienessä Tokpaison kylässä Beninissä rakennetaan ikivanhan perinteen mukaisia savitaloja, joissa on olkikatot. Asukkaat kertovat pitävänsä savitaloista, sillä päivisin ne pysyvät viileinä ja öisin ne luovuttavat lämpöä. Kylän vanhin, noin 80 vuoden ikäinen rakennus todistaa, että savitalot kestävät. Joidenkin savimajojen katolla on pieni aurinkokenno, josta saadaan virtaa muutamaan sähkölamppuun.
Abomeyn kuninkaanpalatsin museoalueella kävin parisataa vuotta vanhoissa savitaloissa. Jykevien seinien sisällä oli miellyttävän viileää. Myös monet kolonialismin ajan taloista toimivat edelleen hyvinä esimerkkeinä päiväntasaajan olosuhteisiin sopeutetusta rakentamisesta.
Kiinnostus luonnonmukaiseen rakentamiseen, ilmanvaihtoon ja viilennykseen tulee todennäköisesti lisääntymään. Sen puolesta puhuivat sekä muutamat beniniläiset että jotkut Guineanlahden palmurannalle oman talon rakentaneista suomalaisista. Osa etelän lämpöön matkustavista turisteistakin valinnee jo mieluummin luonnonmukaisesti tuulettuvan hotellihuoneen kattotuulettimella ja vuoteen ylle ripustetulla hyttysverkolla kuin jääkaapiksi viilennetyn huoneen, jossa nukutaan untuvatäkin alla.
Lähteet ja lisätietoa: Stan Cox: Cooling a Warming Planet – A Global Air Conditioning Surge. Yale Environment 360 10.7.2012. [e360.yale.edu]
Kris De Decker: The Revenge of the Circulating Fan. Low-tech Magazine 10.9.2014. [lowtechmagazine.com]
Michael Sivak: Will AC Put a Chill on the Global Energy Supply? American Scientist 5/2013. [americanscientist.org]
Arkkitehti [Panu] Kaila Ylelle: Asunnon kylmentämisessä helteellä piilee kosteusvaurion riski. Kaleva.fi 6.8.2014.
Ryszard Kapuściński: Eebenpuu. Suomennos Tapani Kärkkäinen. Like 2002, s. 21–22.
