0

Kategoria: Uutisia suomeksi

Un mois en Finlande, pays au mille lacs / Kuukausi Suomessa

By Richard Tandjoma (au-dessous en finnois / suomennos alla)

Ma venue en Finlande cette année était pour moi une occasion certes de visiter la Finlande et de mieux expérimenter la culture finlandaise pour mieux comprendre, sinon comprendre plus la réaction et la manière de vivre des finlandais, mais aussi une nécessite pour mieux expliciter et cohabiter les deux comptabilités, finlandaise d’une part, et béninoise sinon SYSCOAHADA (Système Comptable Ouest-Africain pour l’Harmonisation du Droit des Affaires) d’autre part, deux réalités apparemment trompeuses mais au fond bien différentes.

Tout a commencé en 2007, année à laquelle je suis arrivé pour gérer les finances de la Villa Karo. Face à deux cultures bien différentes, il fallait trouver le juste milieu, un pont entre la comptabilité finlandaise et béninoise, d’où la nécessite pour moi d’effectuer un voyage de perfectionnement en Finlande.

J’étais bien surpris (sinon réellement j’ai eu la confirmation de tout les dires sur la police française de l’immigration) déjà à l’aéroport Paris Charles de Gaule ou la police de l’immigration ne voulait pas me laisser passer pour défaut d’argent cash sur moi. Malgré ma lettre d’invitation claire et bien écrite, malgré mon visa authentique, ce n’est qu’après 45 bonnes minutes de garde a vue et de perte de temps qu’ils ont décidé de me laisser passer, près bien sur avoir appelé un membre de la fondation Villa Karo en Finlande, Anna Ovaska. Et comme si toute l’humiliation de la police ne suffisait pas, l’hôtesse de l’air qui vérifiait les cartes d’embarquement à la porte d’entrée de l’avion m’a bien confirmé que je me suis trompé de porte alors que c’est bien écrit noir sur blanc sur ma carte que c’était vraiment là-bas, la fameuse porte D56, porte de la Finlande ! Il fallait être stupide pour rater son vol ! Apres 3 minutes de tour, je suis revenu à la même porte et avec un joli sourire, elle me laissa passer !!!! Ouf !!! Nul n’est parfait, tout le monde a droit à l’erreur ! Je pensais un seul instant qu’ils allaient me refuser de rentrer au pays, le Bénin aussi pendant mon retour, fort heureusement, tout s’est bien passer avec beaucoup plus d’attention et de respect. Mais c’est sur, la prochaine fois que j’irai encore en Finlande, je passerai par Paris Charles de Gaule !

Ainsi donc commença mes beaux jours en Finlande où j’ai eu à visiter la ville de Turku à plusieurs reprises d’ailleurs, l’archipel de Houtskär avec sa belle verdure autour de l’océan baltique. Le plus excitant et impressionnant de mon voyage vers l’archipel était les ferries qui transportaient les voitures avec les personnes abord vers la terre sèche où l’on peut tranquillement continuer la route.

J’ai aussi eu à essayer le traditionnel sauna finlandais ! C’est magnifique. Je comprends pourquoi dans le passé, les présidents finlandais avaient l’habitude d’amener leur hôte dans le sauna avant toute négociation. C’est parfait et pratique pendant la longue période de froid.

Ma visite professionnel au Heureka, centre de la science, m’a ouvert plus clair les yeux sur le danger qui menace notre cher planète terre si nous ne réduisons pas ou voir carrément changeons pas nos manières de vivre en adoptant un comportement beaucoup plus écologique, axé vers la protection de la planète. C’était aussi la période parfaite pour voir l’exposition des dinosaures qui ont disparut de la terre depuis plus de milliers d’années.

Le musée Helinä Rautavaara et son complexe Weegee (ancienne maison d’imprimerie) est l’un de plus grands musées que j’ai visité. Le travail y est fait avec précision et finesse et les expositions, magnifique !

Le musée d’histoire de Hämeenlinna, Le musée de verre, Ainola (maison de Jean Sibelius), la maison de Pekka Halonen, Kamppi Chapel, Musiikkitalo (maison de la musique, ou j’ai rencontré beaucoup de musiciens de l’Orchestre symphonique de la radio finlandaise qui sont venu jouer à Grand-Popo pendant le 10e anniversaire de Villa Karo) sont d’autres sites d’histoire parmi tant d’autre que j’ai aussi visité. Le parc d’attraction de Linnanmäki et l’ancienne ville historique et touristique de Suomenlinna ont été une merveille parmi tant d’autre, très impressionnant d’ailleurs.

C’était sympa de rencontrer presque tout le personnel de l’haute école Laurea Otaniemi, de discuter avec eux sur une possible et future échange culturelle avec la Villa Karo pour le bien de la population de Grand-Popo en particulier.

J’ai été vraiment très impressionné, et c’est la meilleure, par une vieille dame qui à la descente du trame, trainait avec elle un pousse-pousse pour bébé qu’elle a pris soins de bien positionner après avoir bien redressé le drap et la couverture. Etant curieux de voir la beauté du bébé, je me suis rendu compte que le présumé bébé n’était qu’en fait qu’un chat ! Ouf !! Drôle de manière d’admirer les animaux. L’attention qu’on porte aux animaux est bien plus intéressante en Finlande et si j’étais un animal domestique, je choisirai l’immigration de force ou de grée pour vivre en Finlande (sourire).

Aussi, l’impression fut grande de voir comment le code de la route est bien respecté par les usagers et le piéton roi, comparativement à certain pays de l’Europe ou pire encore l’Afrique.

Je ne s’aurai oublié que c’est bien difficile de croire que le soleil peut être encore debout a 10h du soir voire même à minuit sous d’autres cieux, la Finlande pendant l’été, c’est la même qu’on parle de soleil de minuit. La situation est inverse pendant l’hiver, déjà en novembre selon beaucoup de finlandais. Je souhaite vivement vivre cette expérience la prochaine fois pour mieux percer et comprendre cette sorte de stress et de complexité que j’arrive à lire facilement sur le visage de certains finlandais.

La Finlande est un pays aux réalités climatiques bien différentes des notre et quoi qu’on en dise, les finlandais, s’ils apprennent à te connaître, sont les meilleurs amis au monde.

***

Kuukausi Suomessa

Matkani Suomeen tänä kesänä on ollut minulle loistava tilaisuus tutustua maahan ja sen kulttuuriin. Tavoitteenani oli ymmärtää paremmin suomalaista elämäntapaa sekä myös, ja ennen kaikkea, yhdistää paremmin suomalainen ja beniniläinen kirjanpidon järjestelmä, jotka ovat keskenään kovin erilaiset.

Kaikki alkoi vuonna 2007, jolloin tulin kirjanpitäjäksi Villa Karoon. Kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisessa on ollut välttämätöntä löytää sopiva keskitie, tai silta, kirjanpidon järjestelmien välillä – ja siksi opintomatkani Suomeen on ollut tärkeä

Alku oli kuitenkin hankala. Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä minua kohtasi ikävä yllätys, kun maahanmuuttoviranomaiset eivät halunneet päästää minua Schengen-alueelle perusteenaan, että mukanani on liian pieni määrä käteistä rahaa. Kutsukirjeestä ja viisumista huolimatta pääsin läpi vasta 45 minuutin kuluttua, sen jälkeen kun poliisit olivat ensin soittaneet Anna Ovaskalle Suomeen ja varmistaneet että todella työskentelen Villa Karossa. Ja poliisin lisäksi vielä portilla lippuja tarkastanut lentoemäntä väitti että olin nousemassa väärään koneeseen – vaikka maihinnousukortissa selvästi luki D56  (kuuluisan Suomen portin numero). Olisi ollut hölmöä myöhästyä lennolta. Kolmen minuutin kiertelyn jälkeen palasin takaisin samalle paikalle ja kauniisti hymyillen lentoemäntä päästi minut menemään. Kukaan ei ole erehtymätön! Hetken olin kuitenkin luullut että en pääsisikään Suomeen. Onneksi lopuksi kaikki meni kohteliaasti ja huomaavaisesti.

Näin siis alkoivat päiväni Suomessa. Matkan aikana pääsin käymään useita kertoja Turussa sekä matkustin saaristossa kauniiseen Houtskäriin. Saaristoretkellä jännittäviä ja vaikuttavia olivat lautat, jotka kuljettavat autot ja ihmiset saarelta toiselle.

Pääsin myös kokeilemaan suomalaista saunaa, joka oli upeaa! Ymmärrän hyvin, miksi menneinä aikoina Suomen presidenteillä oli tapana viedä vieraansa saunaan ennen kokouksia. Sauna on myös hyvä ja käytännöllinen pitkänä kylmänä aikana.

Vierailu tiedekeskus Heurekaan avasi silmäni niille uhille, jotka kohtaavat meitä jos emme muuta elämäntapojamme ekologisempaan suuntaan ja ala suojella planeettaa. Heurekassa näin myös näyttelyn miljoonia vuosia sitten kadonneista dinosauruksista.

Helinä Rautavaaran museo ja Weegee-keskus oli yksi suurimmista museokomplekseista, jossa olen käynyt. Siellä työskennellään todella ammattitaitoisesti ja näyttelyt ovat upeita.

Lisäksi pääsin käymään myös esimerkiksi Hämeenlinnan museossa, Lasimuseossa, Jean Sibeliuksen kotitalossa Ainolassa, Pekka Halosen museossa, Kampin kappelissa sekä Musiikkitalossa, missä tapasin monia tuttuja Radion Sinfoniaorkesterin muusikoita, jotka olivat Grand-Popossa esiintymässä muutama vuosi sitten Villa Karon 10-vuotisjuhlissa. Huvipuisto Linnanmäki sekä Suomenlinna olivat myös ihmeellisiä paikkoja, erittäin vaikuttavia.

Oli mukavaa tavata melkein koko ammattikorkeakoulu Laurean henkilökunta ja keskustella heidän kanssaan tulevaisuuden suunnitelmista ja siitä minkälaista yhteistyötä Laurea ja Villa Karo voisivat tehdä erityisesti Grand-Popon asukkaiden hyväksi.

Eräänä päivänä olin todella otettu vanhasta naisesta, joka tuli ulos raitiovaunusta työntäen lastenvaunuja. Uteliaana kurkistin katsomaan, minkä näköinen vauva vaunuissa oli, mutta näinkin kissan! Tapa, jolla suomalaiset huolehtivat kotieläimistä on veikeä. Jos olisin eläin, haluaisin ehdottomasti asua Suomessa :)!

Olen myös vaikuttunut siitä, miten upeasti liikenne toimii Suomessa ja miten hyvässä asemassa jalankulkijat ovat verrattuna muihin Euroopan maihin, saatikka sitten Afrikkaan.

Enkä unohda miten vaikeaa on uskoa että aurinko voi paistaa vielä kello 10 illalla, tai jopa keskiyöllä. Suomalaiset myös kertovat, että talvisin tilanne on päinvastainen. Seuraavan kerran kun matkustan Suomeen, haluaisin kokea pimeän ajan, ja ymmärtää sen aikaansaaman rasituksen joka on helposti luettavissa monien kasvoilta.

Suomi on maa, jonka ilmasto ja sääolosuhteet ovat hyvin erilaiset kuin meidän. Mutta mitä tahansa sanotaankaan, sen jälkeen kun suomalaiset oppivat tuntemaan jonkun ihmisen, ovat he maailman parhaita ystäviä!

Tulevia tapahtumia Suomessa / Upcoming Events in Finland: Helsinki Street Festival & Bridge IV (by Victor Amoussou & Leea Pienimäki-Amoussou)

Tänä lauantaina kannattaa suunnata Narinkkatorille kello 13 alkaen! Helsinki Street Festival -tapahtumaan nimittäin osallistuu paljon villakarolaisia: World Music System eli Georges Agbazahou, Camilla Heidenberg, Faride Lala, Jeanette Heidenberg ja Sara Estlander esittävät musiikkia, tanssia sekä pitävät työpajoja. Graffitikilpailussa mukana ovat puolestaan Leea Pienimäki-Amoussou, Victor Amoussou ja Anu Nirkko!

Ja ensi viikon tiistaina 5.6. avautuu lisäksi Victor Amoussoun ja Leea Pienimäki-Amoussoun näyttely SILTA / BRIDGE / PASSERELLE IV: Hwénouho (Auringon puhe / The Talk of the Sun / La parole du soleil) Rööperin taidesalongissa. Avajaiset ovat tiistaina klo 17-19 ja näyttely on avoinna heinäkuun alkuun saakka. Tervetuloa!

Kutsu / Invitation to SILTA / BRIDGE / PASSERELLE IV

Welcome to Narinkkatori, Helsinki, next Saturday at 1pm and after: Villa Karo -people will be performing at Helsinki Street Festival! Georges Agbazahou, Camilla Heidenberg, Faride Lala, Jeanette Heidenberg ja Sara Estlander will be playing music, singing, dancing and organizing workshops as World Music System. And Leea Pienimäki-Amoussou, Victor Amoussou and Anu Nirkko will be participating in graffiti contest!

Victor Amoussou and Leea Pienimäki-Amoussou will also be opening their new exhibition at Rööperin taidesalonki on Tuesday 5th June from 5 pm to 7 pm. The exhibition will be open until 1st of July and it’s called SILTA / BRIDGE / PASSERELLE IV: Hwénouho (Auringon puhe / The Talk of the Sun / La parole du soleil) . Welcome!

Syksyn 2012 stipendiaatit

Villa Karon syksyn 2012 stipendiaatit on valittu!

Syksyllä Villa Karoon lähtee työskentelemään seuraavat 15 suomalaista taiteilijaa, tutkijaa ja kirjoittajaa:
Valokuvaaja Kenneth Bamberg
Muusikko-säveltäjä Niina Susanna Hietala
Koreografi-tanssija Riikka Theresa Innanen
Yhteiskuntatieteen maisteri Eija Pirkko Inkeri Kaartinen
Käsikirjoittaja Anna Lappalainen
Taiteilija Ville Toivo Juhani Linna
Toimittaja Risto Lindstedt
Oik. kand., vapaa kirjoittaja Jaana-Mirjam Mustavuori
Freelancetaiteilija Maija Mustonen
Jazzmuusikko Mirja-Tuulikki Mäkelä-Dunkel
Uutis- ja dokumenttikuvaaja, muusikko Pete Näsman
Muusikko Vilma Elina Timonen
Valokuvaaja Miikka Kiminki
Tanssija Saku Koistinen
Tanssija Laura Vesterinen

Akasian toimitus onnittelee lämpimästi kaikkia valittuja!

Villa Karon mosaiikkipiha. Kuva: Anna Ovaska.

Villa Karon ystävät ry myöntää stipendejä suomalaisille taiteilijoille, tutkijoille ja muille kulttuurialan vaikuttajille eripituisiin työskentelyjaksoihin suomalais-afrikkalaiseen kulttuurikeskus Villa Karoon, Beniniin. Tähän mennessä stipendejä on myönnetty vuodesta 2000 lähtien 358 kappaletta. Haku on kaksi kertaa vuodessa ja seuraavat eli kevään 2013 stipendiaatit valitaan 15. syyskuuta päättyvässä haussa. Lisätietoja aiheesta täältä. ***

Wagashi -juustoa fulaneiden tapaan

Toissa sunnuntaina päätin lähteä lypsylle. Villa Karon vartija Abdulaye lähti kanssani retkelle Agbanakin-kylään. Ensin kuljimme moottoripyörällä Grand-Popon markkinapaikan läheisyyteen, sieltä sitten ylitimme joen noin 30 sekunnissa veneellä ja pääsimme Togon puolelle. Parin kilometrin kävelymatkan aikana sohimme pitkällä puutikulla kypsiä keltaisia mangoja puista alas. Tähän aikaan vuodesta näkee paikallisten kävelevän kädet ja taskut täynnä mangoja. Vapaata riistaa! Jossain vaiheessa alkoi nenässä tuntua lehmien haju. Lantakasat höyrysivät. Olimme saapuneet fulanikylään.

Joen ylitys

Fulanit eli peulh-kansa ovat joidenkin lähteiden mukaan alkujaan kotoisin Pohjois-Afrikasta tai Lähi-idästä. Beninin fulaneilla on suurimmaksi osaksi sukujuuret Nigerissä. Fulanit ovat perinteisesti karjankasvattajia ja nomadeita. He puhuvat fulfuldea ja heidät on helppo tunnistaa ulkonäön perusteella. He ovat luonnollisesti kapeavartaloisempia kuin esimerkiksi Grand-Popon muu väestö. Heillä on usein kauniita tatuointeja kasvoissa ja nenät ja huulet ovat kapeat. Todella kaunista kansaa! Fulanit syövät paljon valmistamaansa juustoa eli wagashia ja maitoa.Apupoika Ali ja lehmät.

Abdulayen ystävällä Gadolla on noin 140-päinen lehmälauma vasikat mukaan lukien. Hänellä on kaksi avustajaa, jotka lypsävät lehmät kerran päivässä. Lehmät syövät ruohoa lähimaastossa, mutta tulvien yllättäessä niiden kanssa saatetaan kävellä jopa 100 km pituinen matka. Lypsäminen on periaatteessa helppoa. Emolehmä pysyy paikallaan kun sen takajalat sidotaan kiinni ja kun sen vasikka päästetään lypsämishetkellä nuuskimaan emonsa utareita. Tällä tavalla lehmä luulee, että oma lapsi siellä imee maitoa.

Lypsy-yritys

Lehmien omistajat ovat rikkaita, mutta he eivät missään nimessä kerskaile asialla. Gado esitti vaatimatonta, mutta todellisuudessa hän hallitsee täydellisesti lehmäbisneksensä. Hän aloitti karjankasvatuksen tekemällä töitä apupoikana. Hän ei ottanut kuukausipalkkaansa vastaan kuin vasta lopuksi, kun kasassa oli tarpeeksi kuuden lehmän ostamiseen. Yhdestä emolehmästä voi muuten saada 350000-400000 frangia ja vasikastakin 150000 frangia.

Gadon kauniit lehmät

Gadon lehmät ovat todella hyvinvoivia. Emot saavat olla vasikoidensa läheisyydessä ja ruohoa riittää popsittavaksi. Olen kuullut, että fulanit eivät myöskään syö lehmiänsä kuin vasta silloin, kun ne ovat niin vanhoja etteivät enää tuota maitoa. Siksi liha on sitkeää, mutta onnellista! Gado itse ei syö lehmiänsä.

Ali pullottaa maidon

Gadon lehmistä saa maitoa noin 50-60 litraa päivässä. Ostin häneltä kolme litraa maitoa. Hinta oli 500 frangia eli noin 80 senttiä litralta. Sitten takaisin veneeseen ja juustonvalmistukseen.

Abdulayen vaimo Fatima toimi juustonvalmistajana. Maito pantiin tulelle ja sen annettiin päästä kiehumispisteeseen. Tällä välin Fatima haki pusikosta kasvin, joka ihmeekseni toimi juoksuttimena!

Kohta valmistetaan juustoa

Pitkän googlailun jälkeen löysin kasvista tietoa. Kasvilla on nimiä lähes yhtä monta kuin käyttötarkoituksiakin. Kyseessä on latinan kielellä Calotropis procera. Englanniksi se on esimerkiksi giant milkweed tai sodom apple, ranskaksi arbre à soie du Sénégal tai pomme de Sodome. Se on yleinen lähes koko Afrikassa sekä eri osissa Aasiaa. Kasvi on myrkyllinen ja sen eri osia käytetään esimerkiksi kutomiseen, tyynyn täytteenä, majojen rakentamiseen, nuolimyrkkynä, ihon hoidossa, hyttysmyrkkynä, ripulin hoidossa ja jopa härän sarvien kiillottamiseen. Kun nyt tunnistan kasvin, nään niitä itse asiassa joka puolella Grand-Popoa. Kuulin myös, että pikkupojat käyttävät kasviin muodostuvia isoja hedelmiä jalkapalloina, jotka tosin hajoavat usein ensimmäisen potkaisun myötä. Lisätietoa tästä ihmekasvista englanniksi löytyy muun muassa täältä.

Kasvi murskataan morttelissa
Kasvia tarvitaan vain pieni määrä
Fatima ja Calotropis procera

Fatima hakkasi vartta noin kymmenen sentin mittaisen palan mortteliin ja pala murskattiin kunnolla. Hän kaatoi kuumentunutta maitoa pienen määrän murskeen joukkoon ja kaatoi sitten liotetun nesteen takaisin kattilaan siivilän läpi. Tämä pieni määrä kasvin mehua riitti juoksuttamaan juuston! Maitoheraa alkoi muodostua hyhmettyvän juuston pinnalle ja Fatima kaapi sitä pois. Lopulta Fatima kauhoi juustomassaa pieniin koreihin. Melkeinpä samantien hän käänsi juustot toisinpäin koreihin ja näin korikuvio antoi kauniin kuvion juustoille. Juustojen annettiin valua hetken koreissa kunnes ne sitten upotettiin kylmään veteen viilentymään. Näin ollen kolmesta litrasta maitoa saatiin neljä kaunista juustoa ja vieläpä ilman eläinperäistä juoksutetta.

Valmiit juustot myyntikunnossa
Kori antaa kauniin kuvion juustolle
Juustomassa kauhotaan koreihin

Illalla friteerasin juustoviipaleita maapähkinäöljyssä ja söin niitä tomaattikastikkeen, alokon eli paistetun ruokabanaanin ja kom-maissimassan kanssa. Hyvää! Seuraava tehtäväni on miettiä, miten Calotropis proceransaisi kasvamaan Suomessa.

Wagashi, kom ja aloko tomaattikastikkeessa