Aika joutuu vilkkaan. Siitä on jo tovi, kun Villa Karossa syksyn ensimmäisenä stipendiaattina syys-lokakuussa työskennellyt Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtori ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen dosentti, kuvataideopettaja Marjo Räsänen saapui kulttuurikeskukseen työstämään neljättä kirjaansa, kuvataidetta opettaville ja opiskeleville suunnattua Visuaalisen kulttuurin MONILUKUKIRJAa.
Monikulttuurisen identiteetin kukka
”Jokainen ihminen ja esine itsessään ovat monikulttuurisia. Niin myös taideteosten tulkinnassa on kyse aina kahden kulttuurin tekijän ja vastaanottajan kohtaamisesta”, Marjo selostaa kirjansa kantavaa ajatusta.
”Tätä ajatusta voidaan havainnollistaa yksilöä kuvaavan kahdeksanterälehtisen kukan avulla. Terälehtiä ovat minuuttamme rakentavat asiat: ikä, sukupuoli, etnisyys, maailmankatsomus, sosiaaliryhmä, asuinpaikka, kyvyt ja kieli. Nämä seikat vaikuttavat kokemuksiimme ja tulkintoihimme ympäristöstä ja muista ihmisistä. Se miten näistä osasista koostuva yksilö käyttäytyy ja havainnoi ympäristöään, riippuu tämän lisäksi häntä ympäröivän yhteisön makrokulttuurista. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa itseä osana ympäröivää kulttuuria, ymmärtää sekä omien että muiden ihmisten tulkintojen lähtökohtia ja nähdä oman kulttuurin läpitunkevuus. Lähestymistavan keskeinen tavoite on itsen ymmärtäminen ja rakentaminen suhteessa kulttuuriin ja muihin ihmisiin.”
Monikulttuurisuus toi Marjon lopulta myös Afrikkaan ja Villa Karoon. Hänellä oli puolet kulttuurirahaston kirjaa varten myönnetystä apurahasta vielä käyttämättä ja kovalevy pullollaan kärsivällistä työstämistä vaativaa raakamateriaalia. Marjo kysyi itseltään: Miksei työstäisi kirjaa eteenpäin Afrikassa, mantereella, joka niin stereotyyppisesti liitetään monikulttuurisuuteen?
Kirjailijan kirjailijalle perustamasta Villa Karosta löytyi sitten jokseenkin täydellinen työrauha ja lähes julkaisukelpoista tieteellistä tekstiä syntyi kymmenen sivun viikkovauhtia. Vaikka tahti olikin hurja, jäi kuusi-kahdeksantuntisiin työpäiviin kuitenkin tilaa uusille ajatuksille, ja rentouttavan uinuva ilmapiiri helli uusien projektien aihioita.
Monikulttuurisuudesta
Marjon käsittelemät teemat liittyvät läheisesti myös Villa Karon päämääriin: kulttuurivaihtoon ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämiseen. Marjon mukaan monikulttuurisuus ei ole helppoa. Yleensä se pelkistyy toiseuden eksotisointiin tai näennäiseen tasa-arvoon: toinen ihminen nähdään erilaisena, muttei kyetä havaitsemaan sitä, että se millaisena hän näyttäytyy meille, riippuu siitä keitä me itse olemme. Samalle perustalle, kykenemättömyydelle nähdä omaa itseään ja tunnistaa omia ennakkoluuloja kun tarkastelee toista, pohjaa myös rasismi. Itseymmärrykseen perustuva näkökulma on tarpeen kulttuurien välisissä kohtaamisissa ja mikseivät avaimet rasisminkin torjuntaan löytyisi täältä.
Kokemuksia Beninistä ja Villa Karosta
Marjon mukaan työskentelyjakso Villa Karossa on ollut erittäin hedelmällinen ja vaikka hän tunnustaakin olevansa erakko, hän koki, että viisi viikkoa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olivat antoisia ja tarjosivat mahdollisuuksia tärkeään taiteidenväliseen keskusteluun. Marjon puheessa kuuluu myös tyytyväisyys Villa Karon henkilökuntaan ja ilmapiiriin:
”Oli niin ihanan helppoa! Kommunikaatio pelasi eleiden ja 30 vuoden takaisen ruostuneen lukioranskan taidoillakin”, Marjo iloitsee.
Yli protestanttisen raadannan nousevat Marjon työskentelyjakson huippuhetkiin kaksi asiaa: yhdessä Villa Karon museovastaavan Georgette Singben, tanssija Rea-Liina Brunoun ja muusikko Susanna Hietalan kanssa toteutettu lasten työpaja sekä keskustelu taidekasvatuksesta paikallisessa taidekeskuksessa, Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun perustamassa Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes de Grand-Popossa.
Ympäristöherkkyyteen tähdänneessä työpajassa kerättiin rannalta löytyneitä aarteita: muovipussinriekaleita, simpukankuoria, varvastossun jäänteitä, styroksinkappaleita. Näistä rakennettiin installaatio vanhaan kalaverkkoon Villa Karon pihalle. Verkon alla Hietalan säestämänä ja Brunoun tanssittamina lapset eläytyivät merenelävien liikeratoihin. Toisinaan on vaikea vetää rajaa sen välille, mikä on luonnon tekemää, ja mikä ihmisen. Aina tämä ei ole edes tärkeää:
”Niin simpukka kuin vaahtomuovin palakin voi olla kaunis ja hyödynnettävissä uudelleen”, Marjo kiteyttää työpajan ideaa.
Georgette Singben lapsille järjestämää museovierailua seurannutta piirustustuokiota tarkkaillut Marjo innostui afrikkalaisten naamioiden kääntöpuolille syntyneistä piirroksista. ”Kuin suoraan lapsen kuvallista ilmaisua käsittelevästä oppikirjasta!” Marjo ihasteli eri-ikäisin pienin sormin syntyneitä kuvia, joista hän löysi ihmisen kuvaamisen universaaleja vaiheita pääjalkaisista hahmotelmista yksityiskohtaisiin omakuviin.
Myös vierailu Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun afrikkalaisten taide- ja kertomuskeskukseen jäi Räsäselle mieleen.
”Opetus keskittyy lasten itseilmaisuun, eivätkä kontekstuaalisuus ja kulttuuriset traditiot olleet yllätyksekseni juuri ollenkaan läsnä”, Marjo kuvailee kokemuksiaan.
Hän yllättyi siitä, että afrikkalaisessa kulttuuriympäristössä, joka tunnetusti on paljon eurooppalaista yhteisöllisempi, keskuksen taideopetuksessa lasta näytettiin lähestyttävän ensisijaisesti yksilönä sen sijaan että hänet olisi nähty kulttuurinsa edustajana.
”Afrikkalainen kulttuuriympäristö ja paikalliset, rituaalijärjestelmät saivat minut odottamaan yhteisöllisempää taidekäsitystä”, Marjo perustelee hämmennystään.
Hän harmittelee sitä, ettei tämän yksittäisen taideopetuskohtaamisen lisäksi ehtinyt seurata paikallisten koulujen opetusta, koska koulut alkoivat vasta juuri ennen kotiinlähtöä
Vaikka kirjoittamiseen olikin riittävästi aikaa, tuntui viisi viikkoa Grand-Popossa Marjosta lyhyeltä:
”Kuherruskuukausihan tämä vasta oli!”, hän toteaa oleskelustaan ja lisää: ”Arkeen ei vielä näin lyhyessä ajassa päässyt käsiksi”.
Kotiin viemisiksi jäi valmiiden sivujen lisäksi kuitenkin vielä säkillinen eksotiikkaa ja voodoota pureskeltavaksi. Grand-Popo jätti Marjoon myös paluun kipunan:
”Voisin mahdollisesti hakea jatkostipendiä Villa Karoon, jotta ehtisin päästä paikallisten lasten pariin koulun penkille tekemään kuvia ja keräämään uutta materiaalia tutkimukseni ja opetustyöni tueksi”.
