Muovista ja muusta, Monsieur Sacré Sakari Kannosto
Kuvanveistäjä, kuvataiteen lehtori Sakari Kannosto saapui Villa Karon residenssiin joulukuussa lentolupia vaatineen hitsaustarpeistonsa kanssa. Ajatuksena oli tarkastella globaalin jäteongelman ulottuvuuksia Beninissä ja järjestää paikallisille lapsille kierrätysveistotyöpaja. Syntyi kaksi veistosta: jäteongelmaa ja sen ratkaisua symboloiva ”Afrikana” ja ihmisen roolia ympäristöään muuttavana voimana kommentoiva ”Dieu peut tout”.
Kannosto on tehnyt Suomessa kierrätystaidetta jo pitkään, ja monissa töissä on kulutuskriittinen pohjavire. Hän opettaa muodon ymmärtämistä metalli-, puu-, vaatetus- sekä viherartesaaneille ammattiopisto Omniassa ja järjestää lapsille kuvanveistokursseja OZZY RY:n puitteissa. Ennen Beniniin lähtöä Kannosto oli tutustunut jäteongelmaan muun muassa Intiassa.
”Erityisesti minua kiinnosti lähteä Länsi-Afrikkaan ja Villa Karoon ja nähdä miten ympäristöongelmat näkyvät siellä. Suurin osa jätteestä kuitenkin käytettiin hyväksi, eikä Beninissä näyttänyt yhtään niin sotkuiselta kuin esimerkiksi Intiassa. Toisaalta ihmisiäkin siellä on paljon vähemmän.”
Muovipussit ja merten saastuminen
Pussivesi on varmasti halvin myynnissä oleva juoma Beninissä ja pussivesiyrittäminen matalan kynnyksen bisnes, jonka käynnistämiseksi ei tarvita suurta omaisuutta. Parhaimmillaan pussiin suodatettu vesi on kaivovettä puhtaampaa. Ympäristön kannalta kertakäyttöiset vesipussit ovat kuitenkin kestämätön ratkaisu.
”Kyse on elintärkeistä asioista aiheutuvasta jätteestä, jota myös meri kasaa rannalle. Siihen, että vesipussit heitetään maahan, on totuttu, eikä sitä tunnuta näkevän ongelmana. Ristiriitaiselta tuntui se, että lasten kanssa siivottiin rantaa pusseista veistosta varten, mutta koulun edusta oli samaan aikaan pusseja täynnä, eikä ketään näyttänyt haittaavan.”
Edistystä on tapahtunut Kannoston lähdettyä, ja koululla on alkuvuodesta lähtien ollut käytössä keräyspiste muovipusseja varten.
Tottumattomalle silmäparille roskaisuus on kauhistus, mutta esteettisen haitan lisäksi muoviroskaan liittyy vakavampiakin ongelmia. Pusseihin muun muassa tukehtuu eläimiä ja muovia kertyy niiden elimistöön, muovisilpusta muodostuu suuria lauttoja valtameriin, muovi kasautuu jokipenkereisiin ja aiheuttaa fysiologisia muutoksia maaperässä. Tämän takia ympäristöherkistäminen on tärkeää, mutta toisaalta myös roskaton maisema on tavallaan osa jäteongelmaa.
”Suomessa jäteongelma unohtuu helposti. Kun roskan kerran tiputtaa roskikseen, häviää jäte silmistä ja mielestä.”
Kun roskaa ei näy, emme huomaa kuinka paljon jätettä oikeastaan tuotamme. Suomalainen tuottaa kymmenkertaisesti muovijätettä beniniläiseen verrattuna ja ekologinen jalanjälki on muutenkin aivan eri kokoluokkaa. Jätehuoltojärjestelmässä kestämättömän elämäntavan jäljet häviävät silmistä, ja roskat tuhotaan mahdollisimman haitattomalla tavalla, mutta haittoja syntyy silti koko tuotteiden elinkaaren ajan. Esimerkiksi muovipussien valmistukseen, kuljetukseen ja hävittämiseen kuluu materiaaleja ja energiaa ja siitä tulee päästöjä. Suomessa pyritään kohti roskattomuutta, eli sitä, että kaikki pystyttäisiin kierrättämään. Matkaa siihen kuitenkin vielä on. Beninissä kulutuskulttuuri on Suomea tuoreempi ilmiö. Jätettä on alkanut kertyä täälläkin, ja siihen ja sen käsittelyyn liittyviin ongelmiin aletaan herätä. Ehkä kertakäyttökulttuuria olisi mahdollista välttää, ja toisaalta suljettuun materiaalikiertoon päästä ilman kestämättömiä välivaiheita.
”Monesti käy kuitenkin niin, että kadut ja tiet kannattaa korjata vasta, kun ne ovat jo käyttökelvottomia”, Kannosto valittelee ja kysyy, ”voisiko jäteongelmalle tehdä jotain muuta kuin näyttää, ettei tällainen meno välttämättä ole hyväksi meille ja valistaa ihmisiä asiasta?”
Kysymys on olennainen, sillä ENVIRO-hankkeen puitteissa ei voida rakentaa toimivaa jätehuoltojärjestelmää, ainoastaan herkistää ihmisiä jäteasiasta. Muutospaine rakenteiden korjaamiseksi lähtee kuitenkin siitä, että asioista tiedetään, niistä puhutaan ja niihin halutaan muutosta.
Jätehuollon puuttuessa hyödynnettäväksi kelpaavaa tai poltettavaksi kelpaavaa jätettä voidaan lähinnä erotella muusta. Loppuja voidaan käyttää toukokuun työpajoissa ja yhdessä paikallisvoimin keksiä keinoja, joilla jätettä voidaan hyödyntää. Ja kaikkein tärkeimpänä välttää turhan roskan syntymistä kokonaan.
”Kierrätystaiteella ja käsityöllä voisi olla Beninissä hyödyntämätöntä potentiaalia. Aika vähän kierrätysmateriaalista uudelleen käytettyä tavaraa näkyi toreilla ja luulisi, että ainakin tiettyyn turistiryhmään uppoavalle kierrätysmatkamuistoille, kuten peltipurkkiautoille, ja kangaspalatilkkuperinteen hyödyntämiselle voisi olla kysyntää.”
Kana jäteongelman symbolina
Luontaista Sakarille oli innostaa lapsia pohtimaan ympäristösuhdettaan Beninissäkin. Hän järjesti kolmipäiväisen jäteveistostyöpajan paikallisille yläkoululaisille yhdessä Environ koordinaattorin Djoussou Blanchardin, paikallisen taiteilijan Richard le Dinosauren ja Villa Karon harjoittelijan Charlotte Bärlundin kanssa.
”Aluksi ajatus kierrättämisen opettamisesta Afrikassa tuntui hassulta: mennä nyt Beniniin vetämään työpajaa kierrättämisestä, kun ajatuksena oli mennä oppimaan kierrätystaiteesta ammattilaisilta! Mitä annettavaa minulla olisi heille? Mutta ajatus leikkimisestä sekä jakamisesta taiteen äärellä antoi rohkeutta vetää kierrätyspajaa paikallisille. Yhdessä tekeminen, tapojen ja kulttuurin jakaminen tuottaa uusia näkemisen tapoja, mikä voi olla tärkeää ympäristöongelmienkin ratkaisussa.”
Kannosto on tyytyväinen työpajaan. Työpajasta pitivät niin opettajat kuin oppilaatkin, ja ympäristöaiheen ohella nautittiin kulttuurivaihdosta. Aluksi muita aikuisia oli vaikea saada heittäytymään leikkiin lasten kanssa, mutta lopulta hekin innostuivat piirtämään ja piirileikkeihin.
”Loistava kurssi, joka päivä leikittiin yhdessä!”, Kannosto kuittaa.
Työpajan tuloksena rakennusjätteestä erotellusta teräksestä, rannalta kerätyistä juomapusseista ja fliplopeista syntyi massiivinen ”Afrikana”-veistos. Kylänraitin varrella nokkivasta muovikanasta on tullut nähtävyys, jota on tultu ihastelemaan ympäri kylää.
”Sen jäteongelmaa kiteyttävä aihe löytyi kanoista, jotka ovat keskiössä grandpopolaisessa arjessa niin ruokana, uhrilahjana kuin maata kuopivina jätemyllyinäkin, jotka nokkivat maasta kaiken, myös itselleen haitallisen muovin.”
Kulttuurivaihtoakin jatketaan edelleen. Beninin työpajassa Sakari näytti Enviro-kurssilaisille powerpoint-esityksen Suomessa järjestämiltään kursseilta. Lapset olivat tästä innoissaan ja kirjoittivat kirjeitä suomalaisille lapsille, joihin nämä nyt vastaavat.
Dieu peut tout.
Kestävän kehityksen ja ekologisuuden teemalla Kannosto ehti veistää myös toisen teoksen Beninissä. Guineanlahden rantaa astellessa ihminen tuntuu pieneltä, meri suurelta. Ulappa aukeaa etelään ja Atlanttia riittää aina Etelämantereelle saakka. Rantahiekalle on ajautunut muovipusseja ja muuta roskaa – toisinaan öljytankkereihin törmänneitä tai muovipusseihin tukehtuneita kilpikonnanraatojakin. Sellainen sai Kannoston mietteliääksi.
Kalastajien veneiden kyljissä loisti kalaonnea kiihdyttäviä lauseita, kuten ”DIEU PEUT TOUT” (Jumala pystyy kaikkeen). Lause jäi soimaan mieleen rannalla kulkiesssa sekä maailmanmenoa miettiessä.
”Jumala on luonut jotain valaita ja mertakin suurempaa – ihmisen, jolla on voima tuhota se meri ja nuo valaat, lopulta myös itsensä.”
Meren rantaan kuljettamista vanhasta liitutaulusta ja palmunrungosta syntyi valasta esittävä veistos ”Dieu peut tout”.
Kannosto on jatkanut valasveistoksen teeman käsittelyä Suomessa keramiikkasarjallaan “DONE”, joka käsittelee ihmisen halua matkustella sekä kokea nopeita mielihyvän hetkiä luonnon sekä eläinten kustannuksella. Hän myös haaveilee palaavansa Beniniin isänsä ja poikansa kanssa veistämään yhdessä sarjalle jatkoa ja toivoo, että ihminen käyttää matkustaessaankin voimansa ympäristön pelastamiseen, ei sen tuhoamiseen.
