Näyttelyitä niin Afrikan hengessä kuin stipendiaattiemme tuottamina kesäkuussa!
Juha Metson valokuvanäyttely Jää-jää/Ice-Stay/Eis-Bleib
Lasipalatsissa 21.5. – 8.6. Mannerheimintie 22-24, Helsinki
Tuomas Uusheimon valokuvia ja Aki Salmelan runoja Fallen Angels -näyttelyssä
Kotkan Valokuvakeskuksessa 29.5. – 21.6. Vuorelankulma 2, Kotka
Jaana Houessoun Onnen päiväuni
Brinkkalan Galleriassa 30.5. – 29.6. Vanha Suurtori 3, Turku
Vilma Pimenoff on suomalainen valokuvaaja ja taiteilija, joka asuu Ranskassa. Syksyllä 2013 hän osallistui Enviro-projektin käynnistämiseen residenssijaksollaan Villa Karossa. Hän oli mukana perustamassa taloon ja kyläraitille kierrätyspistettä, teki jätteidenlajittelua ja toukokuisia kierrätystyöpajoja mainostavan videon sekä oli mukana käynnistämässä yhteistyötä ympäristöprojektin ja paikallisten koulujen välille.
Vilma Pimenoff: Jätteiden lajittelu kotona. ENVIRO-Usine de Recyclage, Villa Karon ympäristöprojekti (2013-2014)
Beniniläiset esineet ja niiden populaarikulttuuriset merkitykset kiinnostavat minua. Halusin nähdä ne läheltä ja niiden omassa kontekstissa. Enviro-projektiin minua kysyttiin mukaan Beninissä. Hanke oli alkamassa, ja siihen tarvittiin videota jätteiden lajittelusta ja kevään 2014 workshopeista. Olin tosi otettu siitä, että minua pyydettiin mukaan, ja tuntui mukavalta olla tekemässä yhteistä juttua. Video tehtiin, ja olen tyytyväinen lopputulokseen, joka upposi hyvin kohdeyleisöönsä eli paikallisiin lapsiin ja nuoriin. Olen ollut aikaisemminkin mukana kansalaisjärjestöjen koulutushankkeissa, mutta tämä oli ensimmäinen puhtaasti ympäristöasioihin liittyvä projekti.
Trooppisen kehitysmaan ja ilmastollisesti kylmän, mutta vauraan Euroopan ero on TODELLA ISO kun sitä miettii jätteiden – siis tavaran – kautta. Kulutuksen ja tuotetun jätteen ja määrä on Grand-Popossa hyvin pieni verrattuna samansuuruiseen suomalaiseen pikkukaupunkiin. Videota tehdessä beniniläisen projektikoordinaattorin Blanchard Djoussoun kanssa jouduimme ihan sellaisten metatason kysymysten äärelle kuin mikä on ”keittiö”, ”roskis” ja ”roska” grandpopolaisen näkökulmasta.
Katukuva Grand-Popossa sinällään ei ole silmäänpistävän “epäsiisti”. Yksityiset taloudet heittävät roskansa talon taakse pihoille ja kujille ja polttavat ne aika-ajoin, vaikkei toksisen jätteen poltto olekaan paras tapa päästä siitä eroon. Sotkuisempaa oli rannalla, mihin hajoamatonta jätettä kulkeutuu merestä. Hotellit ovat suurimpia yksittäisiä jätteentuottajia Grand-Popossa, ja osa niiden jätteistä päätyy lähimaastoon. Eräs maanviljelijä kertoi muun muassa läheisen hotellin kaatavan jätettä hänen peltonsa viereen ja olevansa huolissaan tämän vaikutuksista pellolla kasvaviin sipuleihin.
Laajemmassa perspektiivissä jäteongelma ja maaperän saastuminen ovat teollisuuden sivutuotteita, joihin yksityisellä kansalaisella on vain vähän suoraa vaikutusvaltaa, mutta ympäristöasioista puhuminen on silti tärkeää. Se lisää kollektiivista tietoutta ympäristön tilasta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Näin toivottavasti tulevaisuudessa kansalaiset vaativat muutoksia epäreiluun ja epäekologiseen tekniseen infrastruktuuriin.
Grand-Popon yläkoulun rehtorin Mr Aïnan ja Djoussoun mukaan maaperä Grand-Popossa on saastunut mm. vahvojen kemiallisten lannoitteiden käytön seurauksena, minkä vuoksi kemiallisten lannoitteiden käyttöä olisi vähennettävä. Hän näkee, että suurin hyöty jätteidenlajittelusta grandpopolaisille olisikin se, että he voisivat hyödyntää biojätettä lannoitteena puutarhoissa ja pelloilla. Tarvitaan tiedotusta ongelmista ja neuvontaa vaihtoehtoisista lannoitusmahdollisuuksista ja viljelystavoista, esimerkiksi permakulttuurista. Agronomina Djoussou on tässä asiassa ekspertti, joten on todella hienoa, että juuri hän on koordinoi Enviro-projektia Beninissä.
Projektin alussa oli paljon tehtävää ja kokoustimme Blanchardin kanssa lähes päivittäin Villa Karon puun alla. Videon lisäksi teimme kouluvierailuja, sovimme yhteistyöstä oppilaiden kanssa ja solmimme suhteita projektista kiinnostuneisiin kyläläisiin. Kouluvierailu oli kiinnostava kokemus beniniläisen instituution hierarkkisuudesta ja rehtorin tapaaminen erittäin virallinen ja vakava tilaisuus. Onneksemme rehtori piti Enviro-projektilaisista ja näytti vihreää valoa yhteistyölle. Tulkkasin myös ranskankielisen Blanchardin ja suomalaisten stipendiaattien keskusteluja. Videon kuvasimme yhdessä Georgetten ja Yvetten kanssa.
Ideoita videoon oli vaikka kuinka, mutta päädyimme toteuttamaan videon yksinkertaistaen, jotta viesti menisi varmasti läpi. Videossa on kaksi henkilöä keittiössä. Toinen kysyy toiselta, miksi tämä erottelee muovin vihannesten roippeista, mihin tämä vastaa samalla katsojallekin selittäen, että kotona kannattaa erotella biojäte. Biojätteestä saadaan kompostiainesta, jota voidaan hyödyntää omassa puutarhassa viljelysmaata rikastuttamaan. Muut jätteet tulee laittaa myös roskiin (kuivana), eikä niitä saa heittää luontoon, koska se on haitallista ympäristölle. Monia muitakin jätteitä voidaan itse kierrättää ja hyödyntää uudelleen. Näyttelijämme toivat videoon oman loistavan persoonansa, mikä viihdytti jo sinänsä katsojaa. Musiikki ja äänitehosteet lisäsivät videoon huumoria ja dynaamisuutta.
Videon ”ensi-ilta” Villa Karon jokaperjantaisessa elokuvaillassa oli hieno! Talon teknikko Boniface Gossou – joka on loistava esiintyjä – piti elokuvailtaan saapuneille nuorille 15 minuutin alustuksen roskien lajittelusta. Tämän jälkeen näytettiin video, jota kaikki katsoivat hiirenhiljaa. Videon loputtua yleisöstä kuului paljon puhetta, joten innostunut reaktio siitä kyllä syntyi!
Enviro-projektista ollaan todella kiinnostuneita Grand-Popossa, mutta ”osallistava” toiminta täytyy suunnitella hyvin, jotta ihmiset lähtevät mukaan. Esimerkiksi workshopeihin osallistujat on valittava ja varmistettava etukäteen, ja toiminnan on oltava mielekästä popolaisille. Sakarin workshop on tästä hyvä esimerkki. Osallistujille ja kyläläisille jäi ”lahjaksi” Grand-Popon raitin varrella kakkien nähtävillä seisova kanateos, jonka tekemiseen on omin käsin osallistuttu.
Pääsin Enviro-projektissa paikkoihin –mm. koulu, kaupungin viljelysmaat – joihin en muuten olisi tutustunut ja sain kokemuksen yhteistyöstä beniniläisten kanssa. Projektin kautta aloin myös ymmärtää beniniläistä hierarkiaa ja sen koukeroita, niin instituutio- kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Vaikka monista kulttuuriin liittyvistä asioista voi lukea kirjasta, niin minusta tuntuu, että alan ymmärtää niitä todella vasta paikan päällä, sen kulttuurin kontekstissa. Vasta tilanteessa, johon pitää löytää ratkaisu, joutuu miettimään syvemmällä tasolla miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät ja miksi asiat menevät niin kuin menevät!
Enviro-projekti tarjoaa stipendiaateille loistavan tilaisuuden toteuttaa monia asioita! Käynnissä olevaan projektiin on nyt helppo lähteä mukaan, kun ns. ”alkutyö” on tehty. Hanke tunnetaan Grand-Popossa, yhteistyöstä innostuneita ihmisiä löytyy ja yhteistyöväylät hankkeen, koulujen ja muiden paikallisinstituutioiden välille on luotu. Lapset ja nuoret ovat hyvä kohdeyleisö, ja heillä on eniten aikaa ja kiinnostusta osallistua toimintaan. Heidän kauttaan myös vanhemmat oppivat ympäristöasioista!
Residenssi/kulttuurivaihdon kauneus ja kauheus on siinä, että jokainen stipendiaatti oman persoonansa kautta ja omalla tyylillään ottaa kontaktia ympäristöönsä ja tuottaa näin omanlaisiaan tapahtumaketjuja. Mitään oikeaa tai väärää tapaa tehdä yhteistyötä ei mielestäni ole, mutta on hyvin tärkeää ottaa selvää vieraan paikan asioista etukäteen ja tarkistaa omat lähtökohtansa ennen kuin ryhtyy toimintaan muilla mailla. Auttamisenhaluinen ”muukalainen” voi tahtomattaan saada aikaan päinvastaista ”kehitystä” kuin mitä oli aikonut, jos hän ei ole ymmärtänyt mikä itse on suhteessa siihen paikkaan ja kulttuuriin, johon matkustaa.
Enviro-projektissa on mukana paikallista asiantuntemusta ja tietyt raamit, joiden puitteissa on ”turvallisempaa” osallistua paikallisyleisölle suunnattuun yhteisöhankkeeseen. Erityisesti Enviro-projektissa minua säväytti ja motivoi paikallisen koordinaattorin asenne ja visio. Puhuimme hänen kanssaan paljon siitä, MILLAISTA kehitystä Afrikassa ja Beninissä tarvittaisiin, ja Blanchard – joka on tehnyt paljon yhteistyötä eurooppalaisten ja kanadalaisten järjestöjen kanssa – muistutti, ettei Beninissä tarvitsisi tehdä samoja ”kehitysvirheitä”, joita Euroopassa on tehty. Esimerkiksi maanviljelyssä EI tarvitsisi käyttää kemiallisia lannoitteita tehostamaan tuotantoa – kuten Euroopassa edelleen käytetään.
Lähtemistä Villa Karoon stipendiaatiksi suosittelen kaikille! Siellä ollessasi törmäät varmasti kaikista kulttuureista eniten omaasi (ja omaan itseesi), koska Beninissä olet se erilainen, se ”toinen”! On ehdottoman tervettä kokea olevansa välillä ”vieras”, ja kyseenalaistaa aika ajoin omia näkemyksiään ja olettamuksiaan. Enviro-projektilla on mielestäni mahtava potentiaali edistää paikallista tietoutta ympäristöasioista. Se on myös todella hyvä linkki stipendiaateille jotka haluavat sen kautta, ja tekemisensä kautta, kontaktia Grand-Popoon ja sen asukkaisiin. Projektikoordinaattori Blanchard on todella fiksu tyyppi, jolla on niin sosiaaliset kuin ammatilliset valmiudet tehdä työtä, joka luo uutta, oikeasti uudenlaista tulevaisuutta! Luotan siihen, että hänenkaltaistensa ihmisten ansiosta monia asioita voidaan viedä Beninissä oikeaan suuntaan!
KESKUSTELU BENININ KUNINKAISTA
Villa Karon ystävät ry:n pj JUHA VAKKURI ja taiteilija KENNETH BAMBERG
KE 12.2.2014 klo 17 – 19. Vapaa pääsy
Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha
00120 Helsinki
Ahvenanmaalla syntynyt Kenneth Bamberg (1981) valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2011. Hänen teoksiaan on esitetty lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä kotimaassa sekä mm. Freiesin museossa Berliinissä, NAU galleryssa Tukholmassa ja Winterhurin valokuvamuseossa Zurichissa. Bambergin teoksia on hankittu julkisiin ja yksityisiin kokoelmiin Suomessa, Ruotsissa ja Ahvenanmaalla.
Juha Vakkuri (s. 1946) on kirjoittanut toistakymmentä Afrikkaan liittyvää kaunokirjallista teosta ja tietokirjaa. Hänet tunnetaan myös Beninissä sijaitsevan suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon perustajana.
Lue myös juttu Akasiasta Kennethin stipendiaattiajalta:
Mieheys on katsojan silmissä!
KENNETH BAMBERG
Lions Among Us
Valokuvia
29.1. – 16.2.2014
Pieninä leikimme kuningasta ja kadunlakaisijaa. Heitimme arpaa siitä, kuka sai olla kuningas. Kuningas kertoi kadunlakaisijalle mitä hänen piti tehdä. Kukaan ei halunnut olla kadunlakaisija, alistettu. Kadunlakaisijan odotettiin seuraavan kuninkaan pienintäkin käskyä, esimerkiksi siivota kuninkaan palatsi ja toimia hänen hevosenaan. Leikki toimi jonkin aikaa – kunnes kadunlakaisija teki vallankumouksen. Kun minusta tuli kuningas käytin punaista kakkupurkkia kruununa ja ruskeata vilttiä viittana, joskus vihreää. Vietin paljon aikaa peilin edessä – halusin olla niin kuninkaallinen kuin mahdollista.
Saadakseen kuninkaan audienssin Afrikassa (ja muuallakin), pitää olla yhteydessä kuninkaan lähipiiriin, esimerkiksi ministereihin, sihteereihin ja palvelijoihin. He välittävät tiedon kuninkaalle ja hän päättää, siitä toteutuuko tapaaminen sekä missä, milloin ja miten tämä tapahtuu. Joskus käy niin, että kuningas soittaa suoraan toiselle kuninkaalle ja valmistelee siten seuraavaa kuninkaallista audienssia. Jokaisella palatsilla on oma lakinsa ja useita protokollia, joita pitää seurata. Kun tapaan kuninkaan kumarran syvään. Kuninkaan puhuessa ja antaessa käskyjä vältetään suoraa katsekontaktia.
Olen kiinnostunut siitä kuvasta, jonka kuningas tahtoo välittää, miten kuningas haluaa tulla nähdyksi. Mitkä kuninkaalliset vallan merkit, ornamentit ja symbolit, joita hän haluaa näyttää. Sanotaan, että kuninkaallisessa valtikassa on salainen voima, joka määritellään kuninkaan asettuessa valtaistuimelleen. Kuninkaan palatsissa on usein kissaeläimiä esittäviä kuvia ja esineitä. Eläimiä, joiden ominaisuuksia kuningas mytologian mukaan kantaa.
Valokuvat on otettu Beninissä vuoden 2012 aikana. Kuninkaan vaikutusvalta vaihtelee suuresti, yksi kuningas voi hallita suuria alueita ja kymmenen palatsin perintöä, toinen kuningas taas hallitsee vain pientä kylää. Virallisesti kuninkaat menettivät perustuslaillisen valtansa yli sata vuotta sitten, mutta he ovat edelleen tärkeitä johtajia ja nauttivat kansan kunnioitusta.
——————————————————————————————————————-
När vi var små lekte vi kung och gatusopare. Vi drog lott om vem som fick vara kung. Kungen sade vad gatusoparen måste göra. Ingen ville vara gatusopare, den underkuvade. Gatusoparen förväntades följa kungens minsta order t.ex. städa kungens palats och vara kungens häst. Leken fungerade för en viss tid – så länge gatusoparen inte gjorde revolt.
När jag var kung använde jag en röd kakburk som krona och en brun filt som mantel, ibland en grön. Jag tog lång tid framför spegeln, för att bli så kungalik som möjligt.
För att få audiens med en kung i Afrika (och kungar i allmänhet) kontaktas människor i kungens närmaste omkrets, t.ex. ministrar, sekreterare och tjänare. Kungen informeras och beslutar om, var, när, hur och ifall ett möte sker. Efteråt händer det att en kung direkt ringer en annan kung och förbereder för nästa kungliga audiens. Varje palats har en egen lag och flera protokoll som behöver följas. När jag träffar kungen bugar jag djupt. Medan kungen talar och ger order, undviks direkt ögonkontakt.
Jag är intresserad av bilden kungen vill förmedla, hur kungen vill bli sedd. Vilka kungliga regalier, ornament och symboler han vill visa. Den kungliga spiran kungen bär sägs innehålla en hemlig kraft som bestäms när kungen installeras på tronen. I det kungliga palatset finns ofta bilder och föremål som föreställer kattdjur. Djur vars egenskaper kungen enligt mytologin har.
Fotografierna gjordes i Benin under år 2012. En kungs inflytande varierar kraftigt, en kung kan regera över stora områden och arvet av tio palats, medan en annan kung styr en mindre by. Kungarna förlorade officiellt sin konstitutionella makt för mer än hundra år sedan, men de fortsätter att vara viktiga ledare och inge respekt bland folket.
——————————————————————————————————————-
As children we played at kings and street sweepers. We would toss a coin to see who got to be king. The king told the street sweeper what he should do. Nobody wanted to be the street sweeper, subjugated. The street sweeper was expected to follow the kings every decree, for example clean the kings palace and to be the kings horse. The game worked for a time – until the street sweeper made a revolution. When I became king I used a red cake tin as a crown and a brown blanket or sometimes a green one as my cape. I spent a lot of time in front of the mirror – I wanted to be as royal as possible.
To be granted an audience in Africa (and in general) you have to be in contact with the inner circle of a king – ministers, secretaries and servants. The king is then informed and makes the final decision on will the audience be granted as well as where, when and how the audience will take place. Sometimes the king will call another king straight away and prepare for the next audience. Each palace has its own laws and numerous protocols that must be adhered to. When I meet the king I make a low bow. When the king speaks and give commands, eye contact must be avoided.
I am interested in the image the king wants to covey and how he wishes to be seen. Which regalia, ornaments and symbols he want to show. It is told that the kings sceptre holds secret powers that are defined when a king takes their throne. There are many representational images and objects of felines in the Kings palace. The powers of which the king carries, according to the King-mythology.
These photographs have been shot over a year (2012) in Benin. A kings influence varies greatly. A king can rule vast areas and tens of palaces, where another king may only rule over a small village. Officially the kings lost their constitutional power over a hundred years ago, but they are still important leaders and enjoy the obeisance of the people.
Tuotteita Länsi- ja Itä-Afrikasta
mm. kankaita, koreja, koruja.
Galleria Jangvan Studiossa
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha
ti-pe 11-19, la-su 11-17
Vapaa pääsy
Fela Kutin ja kumppaneiden afrobeatista on tullut afrobeats, ”brittiundergroundin uusi soundi”. Uuden afrikkalaisen elektronisen musiikin tyylikirjo on hyvällä momentumilla varustettu kansainvälinen musiikki-ilmiö.
Vuosikymmeniä sitten nigerialainen Fela Kuti nimesi uuden musiikillisen suuntansa ”afrobeatiksi”. Tyylissä paikallinen musiikkiperinne yhdistyi silloisen kansainvälisen nykymusiikin aineksiin. Nyt nuoret länsiafrikkalaiset artistit tekevät samaa elektronisen musiikin saralla. Afrobeat on terminologisesti muutettu monikkoon ja musiikillisiin vaikutteisiin kuuluvat mm. dancehall, hiphop ja UK funky.
Kaava toimii: Don Jazzyn tuottama ja D’Banjin esittämä Oliver Twist nousi viime vuonna Ison-Britannian top 10 -listalle. Don Jazzy kertoi The Guardianin julkaisemassa haastattelussa singlen olleen laskelmoitu yritys murtautua brittimarkkinoille hyödyntämällä UK funkyn ja funky housen suosiota saarivaltakunnassa: ”Ajattelin, että eihän se musiikki [UK funky] eroa niin paljon siitä mitä me kuuntelemme täällä [Nigeriassa].”
Pop-henkisimpien afrobeats-biisien tuotanto ei ole kovin kaukana länsimaisista kaupallisista valtavirtahiteistä, mutta artistit korostavat säilyttävänsä musiikissaan highlife- ja juju-musiikin vaikutteet. Omaleimaista on myös kielten sekamelska. Sanoitukset ovat usein osittain englanniksi, osittain paikallisilla kielillä, joita on useita: ga, twi, yoruba, hausa… Joskus myös ghanalaisen tai nigerialaisen kuulijan on vaikea täysin ymmärtää kaikkia sanoituksia, mutta se ei menoa haittaa.
Urbaanin afromusiikin tyylien niputtaminen afrobeats-termin alle on herättänyt myös kritiikkiä. Jotkut ovat huolissaan esimerkiksi siitä, että afrobeats genrenä lujittaa Nigerian ja Ghanan ylivoimaa suhteessa pienempiin ja ei-englanninkielisiin Afrikan maihin ja niiden musiikkityyleihin.
Matkustin vuodenvaihteessa yhteen afrobeatsin keskuksista, Ghanaan. Tuolloin joka puolella soi Antenna, ghanalaisen tuottajan Killbeatzin tuottama ja Lontoossa asuvan ghanalaistaustaisen Fuse ODG:n esittämä mahtipontinen klubihitti. Fuse ODG sattui olemaan samaan aikaan Ghanassa. Useiden meilien ja puhelujen jälkeen saan sovittua tapaamisen hänen kanssaan. Minua pyydetään olemaan mainitsematta tähden nimeä edes respassa – hän onkin epäilemättä täällä aivan toisen suuruusluokan stara kuin Euroopassa.
Leopardipaitaan ja TINA-lippikseen sonnustautunut Fuse saapuu paikalle reilu puoli tuntia myöhässä ja vastaa kuvaa musiikkivideoidensa energisestä veikosta. Hänellä on takanaan Afrikan-kiertue, jonka päätepysäkki Ghana on.
”Ensimmäisessä autossa johon tänne tullessani astuin sisään soi Antenna! Se oli mieletöntä. Biisi soi myös jokaisissa bileissä, jossa kävin. On mahtavaa nähdä ihmisten reaktio kappaleeseen”, Fuse ODG hehkuttaa. Mies korostaa useaan otteeseen, että kysymys on hänelle enemmän kuin musiikista – hän käyttää fraasia ”to connect with the people”, eli yhteyden luominen musiikin avulla on etusijalla. Fuse avaa lippiksensä kirjainyhdistelmän: ”TINA tulee sanoista This Is New Africa. Kun kierrän esiintymässä eri paikoissa, haluan rohkaista ihmisiä olemaan ylpeitä siitä keitä he ovat ja kertoa heille, että Africa is the place to be.”
Fuse ODG kommentoi myös UK funkyn ja uuden afrobeats-skenen suhdetta. ”Tavallaan UK funky sai ihmisten korvat vastaanottavaisemmiksi afrorummuille. Funkyssa oli aina mukana tietty afro-viba. Sen takia siirtymä Afrobeatsiin oli helppo briteille”, artisti kertoo.
”Itse tein tämän siirtymän niin, että tulin tänne Ghanaan työstämään afrobeats-projektia Killbeatzin kanssa. Tulin tänne uppoutuakseni afrikkalaiseen musiikkiin, to make music that connects with the people. Tätä kautta alkoi UK afrobeats edistyä laajemminkin, ja juuri nyt skene käy kuumana. On paljon ihmisiä tekemässä omaa juttuaan, paljon uutta musiikkia tulee ulos, tulette kuulemaan vielä paljon lisää!”
Nigerialaisten artistien tukena on kenties Afrikan massiivisin musiikki- ja viihdeteollisuus, mutta myös Ghana on noussut viime vuosina valokeilaan uudella tavalla. Ghanassa kehittynyt tanssivillitys, azonto, on kytkeytynyt osaksi afrobeats-liikettä. Tanssityylille ominaisia piirteitä ovat esimerkiksi työntekoa kuvaavat liikkeet sekä runsas huumori ja ilmeikkyys. Ghanassa ihmisten saattaa nähdä tanssivan azontoa kadulla, baareissa ja kirkossa. Jopa presidentin virkaanastujaisissa nähtiin azonto-tanssiesitys. Siellä soi Lapaz Toyota, yksi tärkeimmistä uutta azonto-soundia määritelleistä biiseistä.
Tapaan Accrassa Lapaz Toyotan tuottajan, Ball J:n eli Albert Ayeh Hansonin.
”Aikoinaan Daddy Lumban ja Kojo Antwin kaltaisten artistien edustama highlife-musiikki oli se, joka vei Ghana-soundia ympäri maailmaa. Nyt meillä on azonto, joka on todella lyönyt läpi”, Hanson toteaa.
Azonto alkoi tanssina, mutta tanssi-ilmiö sai tuottajat tekemään uudenlaisia biittejä. ”Aloimme tehdä nopeaa musiikkia – otimme vähän highlifeä, vähän nopeaa pop-musiikkia ja yhdistimme siitä jotain uutta. Meillä ei ollut nimeä sille, mutta koska ihmiset tanssivat azontoa sen rytmiin, artistit kuten Sarkodie ja Kwaw Kese alkoivat puhua siitä azonto-musiikkina”, tuottaja selvittää.
”Azontoa voi tanssia mihin soundiin vain, vaikkapa karibialaisen musiikin tahtiin, mutta kun kuulet azonto-musiikkia, siinä on se tietty juttu. Myös D’Banjin biisissä Oliver Twist on tietty azonto-viba. Se on poppia ja funkya, mutta siinä on myös afrikkalainen tatsi.”
”Musiikin historia Afrikassa keskittyy tanssimisen ympärille. Kaikki biisit, joista on tullut Afrikassa hittejä, ovat olleet tanssimusiikkia”, Hanson korostaa.”Azonto on yksinkertaisesti musiikkia, joka saa jengin tanssimaan ja tekee ihmiset iloisiksi.”
Entä azonton tulevaisuus? Onko näköpiirissä jo jokin uusi juttu, joka tulee syrjäyttämään azonton? ”Ajattelen niin, että azonto voi kuolla, jos emme ole luovia. Mutta sen takia me olemme täällä, yritämme pitää sen liikkeessä ja saada kaikki nauttimaan siitä. Ja jos azonto joskus kuolee, Afrikalla on tarjottavanaan jotain uutta – ja tiedämme sen vasta sitten kun sen aika koittaa.” Azonto-ilmiö kertoo jotain myös Ghanan kehityksestä. Yhdysvalloissa opiskeleva nuori ghanalainen gospel-artisti Paapa Mensa esittää blogissaan, että azonton nousu kertoo ensinnäkin Ghanan keskiluokan kasvusta, internetin yleistymisestä ja siitä, että ghanalaisten musiikkimaku on kehittynyt paikallista musiikkia suosivaan suuntaan. Mutta lopuksi hän korostaa Ghanan ulkopuolella asuvien ghanalaisten roolia: ”Kun ajattelen azontoa, ajattelen ‘ghanalais-diasporaa’”, Paapa Mensa kirjoittaa. ”Azonto edustaa ympäri maailmaa asuville nuorille ghanalaisille kulttuurista yhteyttä, jollaista olemme aina halunneet. Se on eräänlainen paikasta riippumaton kulttuuri-identiteetti.”
Isossa-Britanniassa afrobeats on lyönyt isosti läpi. Siihen on ollut loistavat lähtökohdat jo siksi, että maassa on paljon ghanalais- ja nigerialaistaustaista väestöä ja länsiafrikkalaistaustaisia artisteja. Monet UK funkyn parissa aiemmin toimineet artistit (esimerkiksi Donae’o, Tribal Magz ja Mista Silva), fanit sekä promoottorit ovat siirtyneet sujuvasti afrobeats-ympyröihin.
Myös Suomessa on nähtävissä merkkejä afrobeatsin noususta varsin toisenlaisesta lähtöasetelmasta huolimatta.
Yksi kotimaisen afrobeats-skenen pioneereista on Helsingissä AFROBEAT-tapahtumia järjestävä nigerialaissyntyinen Ehi Enakimio. Hän alkoi soittaa afrobeat-musiikkia radiojuontajana Nigeriassa Raypower FM -asemalla, ja rakkaus afrobeat-musiikkiin säilyi Suomeen muuttamisen jälkeen.
”1990-luvulla täällä oli vain muutamia underground- tai kellaribileitä, joissa soitettiin afrikkalaista musiikkia hip hopin ja R’n’B:n seassa”, Enakimio kertoo. ”Tuolloin yksikään mainstream-paikka ei buukannut afrikkalaista DJ:tä eikä soittanut afrobeatmusiikkia. Monet afrikkalaiset artistit kuten Femi Kuti, Dr. Alban, Youssou N’Dour ja Angélique Kidjo olivat kyllä esiintyneet Suomessa, mutta konsertit olivat liian kalliita keskivertoyleisölle – ja ovat usein vieläkin.”
Tilanne alkoi muuttua vuoden 2009 jälkeen. ”Vuonna 2009 järjestin Helsingissä siihen asti suurimman afrobeat-tapahtuman, jossa vieraili Seun Kuti. Sen jälkeen tälle musiikille omistettujen klubi-iltojen suosio kasvoi. Se vaati paljon markkinointia ja uskoa siihen, mitä olin tekemässä”, Ehi Enakimio korostaa. ”Olen järjestänyt myös tapahtumia kuten Club Swagga mainstream-paikoissa, joissa olemme päässeet soittamaan afrohittejä toistuvasti.”
Mies uskoo, että Suomessa on potentiaalia elävälle afrobeats-skenelle, mutta haasteita riittää.
”Suomessa olemme vasta raapaisseet pintaa afrobeatsin osalta. Suurimpia haasteita afrobeatsin kasvulle täällä on se, miten löytää kumppaneita työntämään rajoja yhä kauemmas ja tekemään musiikista vielä hyväksytympää, niin että se nähtäisiin kaikille avoimena genrenä. On myös ongelma, että osa tapahtumapaikkojen omistajista on ahdasmielisiä ja kitsaita antamaan mahdollisuuksia afrobeats-tapahtumien järjestäjille.”
”Toivon, että seuraavien kolmen tai neljän vuoden sisällä Suomikin pystyy tuottamaan omia paikallisia afrobeatsartisteja”, Enakimio lisää.
Viimeisen puolen vuoden aikana Helsinkiin on ilmaantunut useita afrobeatsille omistettuja klubi-iltoja. Pääkaupungin lisäksi myös Turussa ja Tampereella on klubeja, joilla soivat urbaanit afrobiitit. Niitä järjestää mm. kuubalaissyntyinen artisti ja DJ Norlan.
”Kyllä afrobeats on todella kovassa nousussa Suomessa”, Norlan vahvistaa. ”Suomi on kansainvälistynyt huimasti viimeisen kahdeksan vuoden aikana, jotka olen viettänyt täällä. Monikulttuurisuus näkyy ja kuuluu klubeilla, radiossa, TV:ssä ja suomalaisten DJ:den lisäksi on ollut ilo nähdä myös maahanmuuttajien määrän huima kasvu DJ-piireissä.”
”Muutimme Turkuun hieman reilu vuosi sitten ja olimme todella positiivisesti yllättyneitä kuinka Turussa otettiin vastaan klubit kuten Club Sauna Caliente ja Waka Waka, joista jälkimmäisessä varsinkin olemme soittaneet paljon urbaania afromusiikkia”, Norlan kertoo.
”Suosion kasvu on näkynyt siinä, että afrosettejä voi soittaa yhä pitempään ja tanssilattia pysyy täyteen ahdettuna. Alussa saattoi olla pientä varovaisuutta, kun kappaletta tai rytmiä ei tunnettu, mutta myös Turku ja Tampere ovat kansainvälisiä yliopistokaupunkeja, joissa eri kansallisuuksien kirjo on rikastuttavaa ja tämä on edesauttanut myös afrobeatsin suosion kasvua näissä kaupungeissa.”
Norlan on haastatteluhetkellä, maaliskuun 2013 lopulla, järjestämässä Suomen ensimmäisiä azonto-tanssibättlejä Tampereelle. ”Klubit ovat tärkeä osa omaa panostani asiaan, mutta myös tulevalla kolmannella albumillani on luvassa afrobeat-vaikutteita”, Norlan kertoo.
Helsingin, Turun ja Tampereen klubien lisäksi uutta afromusiikkia on alkanut kantautua enenevässä määrin myös radioaalloille.
Tsekkaa netissä:
facebook.com/Boomshakalaka.Worldwide
Teksti & kuvat: Miika Saukkonen