0

Kategoria: Art & Exhibitions

Harjoittelijan haavissa kausi 3, osa 4: Jyrki Haapala ja Tero Puha

Taiteilija Tero Puha ja tanssija Jyrki Haapala saapuivat Villa Karoon tekemään omia projektejaan, mutta myös kuvaamaan yhdessä elokuvaa. Mennään utelemaan, miten siinä kävi!

Jyrki ja Tero palaavat kokkimme Yveten laittamalle lounaalle jokapäiväiseltä uintireissultaan. Seuraavana päivänä koittaa lähtö Cotonouhun, joten iltapäivällä on luvassa viimeisiä kuvauksia Mono-joen yli kurottavalla vanhalla sillalla. Viimeisten viikkojen aikana herrat on nähty keskustelemassa tiiviisti kohtauksista aamukahvin äärellä, tilaamassa kylän räätäleiltä roolihahmojen vaatteita ja pyöräilemässä pitkin kylää matkalla kuvaamaan – jotakin.

Millainen leffa sieltä oikein on tulossa?

Tero: ”Tarinallinen, fiktiivinen lyhytelokuva, joka kallistuu kauhugenreen ja jossa tunnelma ja liikkeellisyys ovat suuressa osassa.”

Tero on toiminut ohjaajana kameran takana ja Jyrki esiintyjänä linssin toisella puolella. Vaikka yhteistyötä on aiemminkin tehty, on matkassa ollut omat mutkansa.

Tero: ”Kuvaaminen on ollut haasteellista kahdestaan. Käytännön työssä olisi hyvä olla apuna ainakin kamera-assistentti – eihän meillä ole edes klaffia. Toisaalta olen jo aiempien projektien myötä tottunut mini-tiimillä työskentelyyn ja yritän nytkin selviytyä parhaani mukaan.”

Vajaan kuukauden stipendiaattiaika on käytetty tehokkaasti: Parin ensimmäisen viikon aikana parivaljakko loi käsikirjoituksen ja tutustui ympäristöön ja ryhtyi loppuajaksi tuumasta toimeen. Kuvausaikataulu on kuitenkin täytynyt mukauttaa luonnon olosuhteisiin.

Tero: ”Täällä pystyy käytännössä tekemään vain puolikkaita kuvauspäiviä, kolmesta seitsemään. Keskipäivällä on kuuma ja auringonvalo liian kirkas – kuva ylivalottuu (ND-suodattimet nimittäin unohtuivat Suomeen).”

Vaikka kylä tarjoaa kiehtovan visuaalisen ympäristön, suunnitelmat on tehtävä huolella.

Tero: ”Aluksi tutkittiin, mitä visuaalinen maailma ehdottaa, ja täällähän on upeita lokaatioita. Katsoo mihin tahansa, siellä on jo valmis elokuvasetti. Mutta tarina tapahtuu kahdessa paikassa, joten on pitänyt päättää, mitä voi tehdä Suomessa ja mitä on tehtävä täällä.”

Jyrki: ”Paikallisia avustajia on elokuvassa eri rooleissa, ja he ovat vieneet meitä lokaatioihin, joissa on mielenkiintoista työskennellä. Samalla tulee juteltua muustakin ja katseltua ympäristöä erilaisin silmin.”

Tero: ”Ollaan puhuttu keskenämme siitä, miten tullaan uuteen kulttuuriin; miten onnistutaan kunnioittamaan tätä kulttuuria eikä vain ottamaan siitä paloja.”

Tero on kiertänyt maailmaa erilaisissa taiteilijaresidensseissä – Pariisissa, New Yorkissa, Prahassa, Madridissa ja Edinburghissa – ja on lähdössä keväällä Ateenaan. Verrattuna esimerkiksi Pariisin Citéen, jossa on kerralla paikalla satoja taiteilijoita ympäri maailmaa, Villa Karo tarjoaa tiiviimmät sosiaaliset piirit.

Tero: ”Mua on vaikeuttanut se, etten puhu ranskaa, joten suora kontakti paikallisiin puuttuu. Toisaalta tämä on pieni yhteisö, jossa on yllättävänkin hyvin saanut järjestettyä asioita.”

Yhteistyössä tehdyn lyhytelokuvan ohella Tero on työstänyt omaa lokakuussa Lontoossa aloittamaansa valokuvaprojektiaan, johon hän on löytänyt kohteita – siis ihmisiä – paikallisten oppaiden avulla.

Jyrki puolestaan on keskittynyt rumpuun ja tanssiin.

Jyrki: ”Olen treenaillut länsiafrikkalaisia tansseja ja ottanut djembe-tunteja. Tunnen ennestään karibialaista tanssiperinnettä, jolla on täällä juuria. En ole opiskellut musiikin teoriaa ja menen ensimmäisenä kehollisesti musiikin rytmiin mukaan. Suomessa musiikkia lähestytään notaation kautta ja minulle se on vaikeaa. Täällä mennään suoraan rytmiin, niin että melodian kuulee soivan kehossa.”

Jyrkille on treenien myötä hahmottunut paikallisten tapa käsittää rytmiikkaan myös sävelkulut ja sointivärit.

”Ollaan tutkittu rummun lyöntitapaa, millaisin äänin se soi ja mikä luo grooven, sen rullaavan rytmin. Täällä tuntuu rytmin käyttö joka puolella – itsekin rupeaa kuuntelemaan lintujen laulua tai sointirytmiä.”

Liekö Afrikka antanut jotakin uutta taiteilijuuteen?

Tero: ”Vaikea kysymys – se hahmottuu ajan kanssa. Ainakin ihmisenä olemiseen.”

Jyrki: ”Täällä on muistanut, miksi liikun ja tanssin, miten siitä on nauttinut lapsesta lähtien. Opiskeluaikana tajusin, ettei mua kiinnosta niin paljon näyttämöllä tehtävä tanssitaide. Vaikutun kehollisesti helposti ympäristöstä, siitä miten ihmiset kantavat itsensä. Täällä tulee sama olo kuin Brasiliassa käydessä – että voi paremmin omassa kehossaan. Lattari- ja karibialaistansseissa olennaista on liikkeen variointi. Kun ymmärrät rytmiikkaa, sen ympärillä voi improvisoida, koska on hyvä olla liikkeessä. Suomessa kytätään, sitä, kuka tekee oikein; tutkitaan kompositiota, mutta ei sitä, mikä on sielu liikkumisessa.

Tämä on salliva ympäristö. Kuukausikonsertissakin ihmiset tulivat lavalle mukaan tanssimaan ja elämään – ei tarvinnut tarkkailla, onko se sosiaalisesti oikein. Ehkä suomalaisilla oma energia menee usein siihen, että kontrolloi toisia.”

Viimeisen päivän kiireet kutsuvat. Päästetään tarmokkaat taiteilijat töihinsä ja pidetään silmät auki tulevan elokuvan varalta. Miltä mahtaa näyttää grandpopolainen kauhu?

Teksti: Hilla Kaipainen
Kuva: Hilla Kaipainen (Jyrki ja Tero), muut kuvat Tero Puha (still-kuvia tekeillä olevasta elokuvasta).

Musiikkia museoon!

Kantelisti Aino Kurki ilahdutti Grand-Popon väkeä torstaina 3.11. pitämässään pikku konsertissa Villa Karon museossa. Ainon kumppaneina soittivat ja lauloivat Steve Abeni ja Ewa Tohinnou. Tässä makupala muusikoiden kulttuurisesta coctailista:

Ainolla on reilun kuukauden stipendiaattiajan jälkeen melko kaikkensa antanut olo. Beniniin tulon jälkeen työsuunnitelmat menivät heti uusiksi, mutta paikallisten kanssa harjoittelu ja jamittelu on ollut inspiroivaa. Edes kanteleen kielet eivät ehtineet ruostua puhki.

”Jokaisella tuntuu olevan alkuun vähän pöllämystynyt vaihe, kun tajuaa että ahaa, tämä on tällainen paikka. Varmaan vasta kotona alkaa raksuttaa, mitä täältä on tarttunut mukaan. Nyt on vielä liian kuuma ajatella.”

Grand-Popossa oleskelu saattaa poikia yhteistyökuvioita Ranskassa vaikuttavan Ewan kanssa. Ewa liittyi Ainon ja Steven treeneihin ja esiintyi Ainon lähdön jälkeen oman capoeiraryhmänsä kanssa Villa Karon kuukausikonsertissa 5.11.2016.

Suomen puolella Ainoa työllistää Afrotysonia, maailmanmusiikkiyhtye, johon Ainon lisäksi kuuluvat Sonja Korkman ja Macoumba Ndiaye.

Kannattaa käydä kurkkaamassa Afrotysonian FB-sivut ja pitää silmällä yhtyeen levyä, joka on nyt miksausvaiheessa ja ilmestyy ensi vuonna!

Teksti ja video: Hilla Kaipainen

Virtuaalimosaiikki – Villa Karo Instagramissa @villakaro.benin

Ilouutisia! Olemme vihdoin myös Instagramissa! Villa Karon profiilia voi seurata tunnuksella @villakaro.benin eikä haittaa, vaikkei itse olisikaan luonut profiilia kyseiselle sivustolle. Huraa!

_20160906_1141331.9.2016 Beninissä oli auringonpimennys, jolloin Villa Karossa oleva kaukoputki tuotiin pihalle.
#eclipsesolaire #clubastronomiquedegrandpopo

_20160906_114042Hector Sononin Madlena koristaa myös hakumainostamme!
#hectorsonon #taiteilijaresidenssi

_20160906_114105Voodoo-kaljoja juotiin jälleen elokuussa, tällä kertaa Teerenpelissä, koska Steam Hellsinki avasi ovensa vasta myöhemmin illalla. La Béninoise on saanut uuden mekon päälleen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Togolaisia oluita kannattaa käydä maistamassa Anéhossa tai samalla vaikka Loméssa asti!
#voodookaljat

_20160906_113948Aloitimme myös sarjan, jossa esittelemme päivän printin. Keskitymme luonnollisesti Länsi-Afrikasta löytyviin printteihin, mutta luvassa on myös herkkupaloja muilta seuduilta!
#afrowaxoftheday

_20160906_113909#afrowaxoftheday

Seuraa meitä Instagramissa ja näet ajankohtaisia kuvia Beninistä ja Suomesta. Koe kuinka virtuaalimosaiikki rakentuu pala palalta! Sivustolle pääsee myös osoitteesta https://www.instagram.com/villakaro.benin/

15-vuotisjuhlakuvia näkee myös tunnuksella #vk15y ja tietenkin kannattaa seurata myös tunnusta #villakaro, josta löytyy myös stipendiaattien ottamia kuvia!

 

Kohtaamisia, inspiroitumisia

Täällä Villa Karossa olen löytänyt sisäistä lauluntekijyyttä eli soittanut kosketinsoitinta (sähkön salliessa) hurjat määrät ja sovittanut Seepranainen-teoksen lauluja. Soittanut viulua ja harjoitellut perulais-suomalaista perheoopperaa Metsän henki, jonka ”ensiaamu” on toukokuussa 2016 Musiikkiteatteri Kapsäkissä.

Olen kiitollinen joka ikisestä hetkestä kun olen saanut työskentelyrauhan ja oivaltanut että ”hei, tätä varten olen täällä, että saan taiteilla.” Eli saan olla muusikko, tekijä de facto enkä vain roikkua tuotannollisissa töissä tietsikan ääressä. Taiteilen oman taiteilijuuteni kanssa: via dolorosaa kun tämä työ ja elämäntapa nyt on. Tämä Villa Karo-jakso on ensimmäinen pidempi residenssijaksoni koskaan.

Vuonna 2011 ryhdyin vihdoin freelancer-itsenityöllistäjäksi. Se että raivasin omasta kalenteristani tilaa ja investoin rahallisesti tähän residenssijaksoon on äärimmäisen tärkeää. Residenssikollegaa, FT Kaija Kaitavuorta vapaasti siteeraten: ”Me maksamme siitä että voimme tehdä tätä. Siis harjoittaa ammattiamme ja kehittyä siinä.” Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä että profiilini taiteilijana ei ole ”kirkas” ja että tulot eivät ole ”säännölliset”. En ole salonkikelpoinen. Tekisi melkein asettaa kirosana tähän. Heh. Mutta siis Afrikka-näkökulma sekä residenssikollegojen kanssa käydyt keskustelut avasivat lukkiutumia ja nk. ”fakki-idiotismiani” ja auttoivat oman riittämättömyyskamppailuni kanssa.

Ohjaaja-dramaturgi Katariina Lahden kanssa työstämme omaelämänkerrallista Seepranainen-musiikkiteatteriteoksen käsikirjoitusta. Katariinan läsnäolo täällä Grand-Popossa ja säännölliset kohtaamisemme ovat avanneet Seepranaiselle syntyväylän. Ensi-ilta Seepranaiselle Kapsäkissä 8.9.2016.

Oli tärkeää saada jättää siis skandinaavinen mukavuusalue / ”fare-and-square”-elo hetkeksi ja todeta että elämä rullaa vaikka en ole 24/7 online-tilassa.

Railio_Koulussa Jalkoja koulun pihalla (Medium)

Aurinkopaneeli tai generaattori olisivat olleet välillä suuri vara-apu kun sähkökatkokset ovat olleet riesana ja tietsikkojen akut tyhjinä. Mutta se tuntuu aika pieneltä siihen verrattuna, että ei ole ollut koko ajan katsomassa ja kyttäämässä montako peukutusta on nasevalla päivityksellä mahdollisesti ansainnut. (Ja taas tähän pikku kirosana.)

Edelleen toistan että residenssikollegojen kanssa käydyt keskustelut ja debatoinnit ovat täydentäneet ja avanneet uusia vahvoja näkymiä niin oman itsen kasvuprosessiin kuin freelanceriuden ja vapaan kentän toimintaan, työssä jaksamiseen ja itsensätyöllistäjän työn luonteen ymmärtämiseen.

Railio_Koulussa Lettipää leikkii (Medium)

Mistä aloitan?

-Kaijan näkemys että me investoimme omastamme, jotta voimme työskennellä, mennä kohti luovaa produktia. Eli me työskentelemme, vaikka me maksamme siitä itse. Täytyy kääntää asiat ylösalaisin tai ainakin kulmaan X, että ne näkisi taas uudelleen.

-Globaalin tulevaisuusskenario ja voimauttaja-johtajuuskouluttaja-kirjailija Tomi Astikaisen dynaaminen ja tuore lähestymistapa Grand-Popon alueen kehittämiseen. Verkoitoitumisillat- ja hetket joista syntyi Alododo!

-Katariina Lahden näkemys Villa Karon merkityksellisyydestä alueelle

Pauliina Aarvan kanssa käydyt keskustelut länsiafrikkalaisen mentaliteetin psykofyysisyydestä (voudou, animismi, shamanismi, plasebo, ihmismielen psykofyysinen ohjautuvuus) prosessoituvat nyt täällä Suomen päässä.

Minulle Togon puolella käydyt epäonnistuneet tinkimiskokemukseni ja aivan ikimuistoinen ”tullipresidentti” ovat kipeänsuloisia kokemuksia. Afrikassa on pakotettu elämään isolla E:llä. Kotona suoritan elämää. Residenssijakso on siis 24/7 myös kokemuspääoman kartuttamista. Olen noviisi maailmankansalainen.

Opetus

Tähtihetkeni oli katolilaisessa koulussa, jossa sain kohdata koululaisia työpajan merkeissä. Oltiin suuressa piirissä ja responsorisesti laulettiin PuistoPellet-yhtyeemme tervehdyslaulua monilla kielillä.

Railio_Koulussa Päästä ja olkapäistä lauletan ranskaksi. (Medium)

Railio_Koulussa Veeran viulu säestää leikkiä. (Medium)

Opettajat pitivät sellaista jöötä että huhhahhei! Minä en opettajien räksytyksestä välittänyt, vaan jammailin lasten kanssa Tete-Epole-Fesse-Pää-Olkapää-peppu-laulua. Oli hienoa huomata että homma toimii. Grand-Popon kadulla workshop jatkuu ja iloiset lasten äänet raikaavat ja kyseistä rallatusta lauletaan yovo-huutojen säestyksellä.

Railio_FullSizeRender (3) (Medium)

Français africain

Olen saanut kannustusta auttavan ranskani kehittämiseen ja koen kielitaitoni olevan tasoa välttävä-auttava.

Maalausworkshop Boubén pihapiirissä

Olin ottanut Suomesta mukaan akryylivärejä ja yövartijamme Boubén kotipihalla ennen yhteistä päivällistä pidimme kivien maalaustuokion lasten kanssa. Abdulai oli työvuorossa, joten hänenkin lapsensa olivat siellä sekä tyttäreni Elsa. Lapset todella itseohjautuvasti maalasivat yhdessä suurella innolla. Boubén vaimo valmisti meille maittavan tomaatti-pima-kastikkeen punaisen ”narskujuuston” ja spagetin kera. Boubén poika esitteli englannin kielen oppimateriaalia. Tämä vierailu on jäänyt sydämeeni ja toivoisin löytäväni sopivia verkostoja joiden kautta antaa kannustimia täältä Suomen päästä.

Jalkapalloa rannalla

Jalkapallo-ottelu myös järjestettiin rannalla kummityttöni Annan perhepiirin kanssa. Tuen Annan perhettä kuukausittain ja haluan voida jälleen tulla katsomaan hänen kasvuaan ja koulunkäynnin etenemistä.

Vapaa-aika ja työ limittyvät. Hetken jälkijunassa avautuvat aistit, tunteet, hetkessä reagointi ja ymmärrys tehdystä ja eletystä sakkaavat ja vasta pitkälle tämän residenssityöskentelyjakson jälkeen ymmärrän, mitä se on minulle antanut ja minkä se on minussa laittanut siemenelle ja alkuun. Mietin keinoja, joilla voisin päästä uudelleen Beniniin.

Grand-Popon kokoinen aukko

Sisälleni jäi Grand-Popon kokoinen aukko. Haluaisin palata ja tehdä jotakin konkreettista. Oppia Georgetten osuuskunnan naisilta hyötykasvien viljelystä, löytää keinon jolla olla hyödyksi ja aidossa vuorovaikutuksessa, ei vain avustus- tai raha-automaattina. Haluaisin rohkaisua ja kannustusta siihen kuinka Villa Karon jo olemassaolevia verkostoja voisi hyödyntää. Uskon että länsimaissa on halu auttaa nyt kun valtio on minimoinut esimerkiksi kehitysapua. Luotettavat ja konkreettiset kohteet, kuten naisosuuskunnan viljelypalsta olisivat varmasti luonteva tapa ja kohde tehdä lahjoituksia. Muutenkin sana ”avustus” voisi olla mieluummin ”kannustin”, ”mahdollistaminen”.

Helsingissä, Malmilla, 24.4.2016

Veera Railio, kirjoittaja on laulaja-viulisti-muusikko-yhteisöllistäjä-innostaja, Villa Karossa 6.2.-11.3.2016

www.veerarailio.com
www.kapsakki.fi
www.ruuskanenrailio.com

Railio_Railio & Ruuskanen (Medium)

Florence, upea ompelijatar. Hänen taikomansa häkkilintu-mekot (kiitos kankaasta Tuuli Suominen) vievät Villa Karo ja Grand-Popo -viestiä eteenpäin. Oli hieno heittää Kansallisteatterin Lavaklubilla Sirkka-Liisa Sassin teksteistää koostuva Lauluja solidaarisuudelle-keikka Ruuskasen Maijan kanssa Florencen räätälöimissä mekoissa.