0

Villa Karo

Afrikka Suomessa kesällä

Touko-kesäkuussa tapahtuu! Helsingissä on paraikaa meneillään useita näyttelyitä, joissa nähdään suomalais-beniniläisen yhteistyön hedelmiä. HAFF eli Helsinki African Film Festival huipentuu ensi viikonloppuna. Ja Ravintolapäivänä 17.5. tarjoillaan beniniläistä ruokaa Rööperin taidesalongissa à la Victor Amoussou. Lue alta menovinkit!

Kyyhkysiä flanellihousuissa ja yksi madonna 6. – 25.5.
Ilona Silenti. TILA Galleria (Kalevankatu 40).

marie-georgette-akvarelli-45x58-ilona-silenti-2014-jpg
Ilona Silenti: Marie George

Hwénouho – Auringon puhe II 9.5 – 12.6.
Victor Amoussou & Leea Pienimäki-Amoussou. Kulttuurikeskus Caisa (Mikonkatu 17 C).

Hwenouho Victor Amoussou
Victor Amoussoun & Leea Pienimäki-Amoussoun näyttely HWÉNOUHO – Auringon puhe II / Talk of the Sun II Caisassa

HIP HOP MOSAIC 15.5.–1.6.
Essi Ojanperä & Linda Söderholm. Galleria Jangva (Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha)

ojanpera, soderholm hip hop mosaic
Essi Ojanperä, Linda Söderholm, Hip-Hop-mosaic 2014

Helsinki African Film Festival 10. – 20.5.
Afrikkalaisia elokuvia, paneelikeskusteluja, klubeja ja muita tapahtumia.

Kilombo Festival 26.5. – 1.6.
Afrikan ja afrodiasporan kulttuureita esittelevä, musiikkiin ja tanssitaiteeseen keskittyvä festivaali Suvilahdessa.

Arabian Katufestivaali 17.5. klo 12-17
Valtava kierrätys- ja katutaidetapahtuma, jonne ilmestyy mm. afrikkalainen kylä. Arabianrannassa Hämeentien ympäristössä.

Kallio Kukkii 9. – 18.5.
Helsingin vanhimmalla kaupunginosafestivaalilla mm. afrikkalaista tanssia Dallapén puistossa 18.5. klo 14.

Ravintolapäivä 17.5.
Teeseitse-ravintoloiden joukossa Victor Amoussoun pitämä beniniläinen ravintola Rööperin Taidesalongin tiloissa.

Maailma kylässä 24. – 25.5.
Poikkitaiteellinen kulttuurifestivaali, järjestöjen messutapahtuma, eksoottinen ruokakarnevaali ja ajankohtaisten aiheiden keskusteluareena. Afrikkalaisista suuruuksista mukana Hugh Masekela.

Fallen Angels 28.5.–19.6.
Tuomas Uusheimon valokuvia ja Aki Salmelan runoja meteoriiteista sekä niiden synnyttämistä maisemista.
Kotkan Valokuvakeskus, Vuorelankulma 2, 48100 Kotka.

Muovista ja muusta, Monsieur Sacré Kannosto

4lapoule_1Muovista ja muusta, Monsieur Sacré Sakari Kannosto

Kuvanveistäjä, kuvataiteen lehtori Sakari Kannosto saapui Villa Karon residenssiin joulukuussa lentolupia vaatineen hitsaustarpeistonsa kanssa. Ajatuksena oli tarkastella globaalin jäteongelman ulottuvuuksia Beninissä ja järjestää paikallisille lapsille kierrätysveistotyöpaja. Syntyi kaksi veistosta: jäteongelmaa ja sen ratkaisua symboloiva ”Afrikana” ja ihmisen roolia ympäristöään muuttavana voimana kommentoiva ”Dieu peut tout”.

Kannosto on tehnyt Suomessa kierrätystaidetta jo pitkään, ja monissa töissä on kulutuskriittinen pohjavire. Hän opettaa muodon ymmärtämistä metalli-, puu-, vaatetus- sekä viherartesaaneille ammattiopisto Omniassa ja järjestää lapsille kuvanveistokursseja OZZY RY:n puitteissa. Ennen Beniniin lähtöä Kannosto oli tutustunut jäteongelmaan muun muassa Intiassa.

”Erityisesti minua kiinnosti lähteä Länsi-Afrikkaan ja Villa Karoon ja nähdä miten ympäristöongelmat näkyvät siellä. Suurin osa jätteestä kuitenkin käytettiin hyväksi, eikä Beninissä näyttänyt yhtään niin sotkuiselta kuin esimerkiksi Intiassa. Toisaalta ihmisiäkin siellä on paljon vähemmän.”

Muovipussit ja merten saastuminen

Pussivesi on varmasti halvin myynnissä oleva juoma Beninissä ja pussivesiyrittäminen matalan kynnyksen bisnes, jonka käynnistämiseksi ei tarvita suurta omaisuutta. Parhaimmillaan pussiin suodatettu vesi on kaivovettä puhtaampaa. Ympäristön kannalta kertakäyttöiset vesipussit ovat kuitenkin kestämätön ratkaisu.

”Kyse on elintärkeistä asioista aiheutuvasta jätteestä, jota myös meri kasaa rannalle. Siihen, että vesipussit heitetään maahan, on totuttu, eikä sitä tunnuta näkevän ongelmana. Ristiriitaiselta tuntui se, että lasten kanssa siivottiin rantaa pusseista veistosta varten, mutta koulun edusta oli samaan aikaan pusseja täynnä, eikä ketään näyttänyt haittaavan.”

Edistystä on tapahtunut Kannoston lähdettyä, ja koululla on alkuvuodesta lähtien ollut käytössä keräyspiste muovipusseja varten.

Tottumattomalle silmäparille roskaisuus on kauhistus, mutta esteettisen haitan lisäksi muoviroskaan liittyy vakavampiakin ongelmia. Pusseihin muun muassa tukehtuu eläimiä ja muovia kertyy niiden elimistöön, muovisilpusta muodostuu suuria lauttoja valtameriin, muovi kasautuu jokipenkereisiin ja aiheuttaa fysiologisia muutoksia maaperässä. Tämän takia ympäristöherkistäminen on tärkeää, mutta toisaalta myös roskaton maisema on tavallaan osa jäteongelmaa.

”Suomessa jäteongelma unohtuu helposti. Kun roskan kerran tiputtaa roskikseen, häviää jäte silmistä ja mielestä.”

Kun roskaa ei näy, emme huomaa kuinka paljon jätettä oikeastaan tuotamme. Suomalainen tuottaa kymmenkertaisesti muovijätettä beniniläiseen verrattuna ja ekologinen jalanjälki on muutenkin aivan eri kokoluokkaa.  Jätehuoltojärjestelmässä kestämättömän elämäntavan jäljet häviävät silmistä, ja roskat tuhotaan mahdollisimman haitattomalla tavalla, mutta haittoja syntyy silti koko tuotteiden elinkaaren ajan. Esimerkiksi muovipussien valmistukseen, kuljetukseen ja hävittämiseen kuluu materiaaleja ja energiaa ja siitä tulee päästöjä. Suomessa pyritään kohti roskattomuutta, eli sitä, että kaikki pystyttäisiin kierrättämään. Matkaa siihen kuitenkin vielä on.  Beninissä kulutuskulttuuri on Suomea tuoreempi ilmiö. Jätettä on alkanut kertyä täälläkin, ja siihen ja sen käsittelyyn liittyviin ongelmiin aletaan herätä. Ehkä kertakäyttökulttuuria olisi mahdollista välttää, ja toisaalta suljettuun materiaalikiertoon päästä ilman kestämättömiä välivaiheita.

”Monesti käy kuitenkin niin, että kadut ja tiet kannattaa korjata vasta, kun ne ovat jo käyttökelvottomia”, Kannosto valittelee ja kysyy, ”voisiko jäteongelmalle tehdä jotain muuta kuin näyttää, ettei tällainen meno välttämättä ole hyväksi meille ja valistaa ihmisiä asiasta?

Kysymys on olennainen, sillä ENVIRO-hankkeen puitteissa ei voida rakentaa toimivaa jätehuoltojärjestelmää, ainoastaan herkistää ihmisiä jäteasiasta. Muutospaine rakenteiden korjaamiseksi lähtee kuitenkin siitä, että asioista tiedetään, niistä puhutaan ja niihin halutaan muutosta.

Jätehuollon puuttuessa hyödynnettäväksi kelpaavaa tai poltettavaksi kelpaavaa jätettä voidaan lähinnä erotella muusta.  Loppuja voidaan käyttää toukokuun työpajoissa ja yhdessä paikallisvoimin keksiä keinoja, joilla jätettä voidaan hyödyntää. Ja kaikkein tärkeimpänä välttää turhan roskan syntymistä kokonaan.

”Kierrätystaiteella ja käsityöllä voisi olla Beninissä hyödyntämätöntä potentiaalia. Aika vähän kierrätysmateriaalista uudelleen käytettyä tavaraa näkyi toreilla ja luulisi, että ainakin tiettyyn turistiryhmään uppoavalle kierrätysmatkamuistoille, kuten peltipurkkiautoille, ja kangaspalatilkkuperinteen hyödyntämiselle voisi olla kysyntää.”  

Kana jäteongelman symbolina

Luontaista Sakarille oli innostaa lapsia pohtimaan ympäristösuhdettaan Beninissäkin. Hän järjesti kolmipäiväisen jäteveistostyöpajan paikallisille yläkoululaisille yhdessä Environ koordinaattorin Djoussou Blanchardin, paikallisen taiteilijan Richard le Dinosauren  ja Villa Karon harjoittelijan Charlotte Bärlundin kanssa.

”Aluksi ajatus kierrättämisen opettamisesta Afrikassa tuntui hassulta: mennä nyt Beniniin vetämään työpajaa kierrättämisestä, kun ajatuksena oli mennä oppimaan kierrätystaiteesta ammattilaisilta! Mitä annettavaa minulla olisi heille? Mutta ajatus leikkimisestä sekä jakamisesta taiteen äärellä antoi rohkeutta vetää kierrätyspajaa paikallisille. Yhdessä tekeminen, tapojen ja kulttuurin jakaminen tuottaa uusia näkemisen tapoja, mikä voi olla tärkeää ympäristöongelmienkin ratkaisussa.”

Kannosto on tyytyväinen työpajaan. Työpajasta pitivät niin opettajat kuin oppilaatkin, ja ympäristöaiheen ohella nautittiin kulttuurivaihdosta. Aluksi muita aikuisia oli vaikea saada heittäytymään leikkiin lasten kanssa, mutta lopulta hekin innostuivat piirtämään ja piirileikkeihin.

”Loistava kurssi, joka päivä leikittiin yhdessä!”, Kannosto kuittaa.

Työpajan tuloksena rakennusjätteestä erotellusta teräksestä, rannalta kerätyistä juomapusseista ja fliplopeista syntyi massiivinen ”Afrikana”­-veistos. Kylänraitin varrella nokkivasta muovikanasta on tullut nähtävyys, jota on tultu ihastelemaan ympäri kylää.

”Sen jäteongelmaa kiteyttävä aihe löytyi kanoista, jotka ovat keskiössä grandpopolaisessa arjessa niin ruokana, uhrilahjana kuin maata kuopivina jätemyllyinäkin, jotka nokkivat maasta kaiken, myös itselleen haitallisen muovin.”

Kulttuurivaihtoakin jatketaan edelleen. Beninin työpajassa Sakari näytti Enviro-kurssilaisille powerpoint-esityksen Suomessa järjestämiltään kursseilta. Lapset olivat tästä innoissaan ja kirjoittivat kirjeitä suomalaisille lapsille, joihin nämä nyt vastaavat.

Dieu peut tout.

Kestävän kehityksen ja ekologisuuden teemalla Kannosto ehti veistää myös toisen teoksen Beninissä. Guineanlahden rantaa astellessa ihminen tuntuu pieneltä, meri suurelta. Ulappa aukeaa etelään ja Atlanttia riittää aina Etelämantereelle saakka.  Rantahiekalle on ajautunut muovipusseja ja muuta roskaa – toisinaan öljytankkereihin törmänneitä tai muovipusseihin tukehtuneita kilpikonnanraatojakin. Sellainen sai Kannoston mietteliääksi.

Kalastajien veneiden kyljissä loisti kalaonnea kiihdyttäviä lauseita, kuten ”DIEU PEUT TOUT” (Jumala pystyy kaikkeen). Lause jäi  soimaan mieleen rannalla kulkiesssa sekä maailmanmenoa miettiessä.

Jumala on luonut jotain valaita ja mertakin suurempaa – ihmisen, jolla on voima tuhota se meri ja nuo valaat, lopulta myös itsensä.

Meren rantaan kuljettamista vanhasta liitutaulusta ja palmunrungosta syntyi valasta esittävä veistos ”Dieu peut tout”.

Kannosto on jatkanut valasveistoksen teeman käsittelyä Suomessa keramiikkasarjallaan “DONE”, joka käsittelee ihmisen halua matkustella sekä kokea nopeita mielihyvän hetkiä luonnon sekä eläinten kustannuksella. Hän myös haaveilee palaavansa Beniniin isänsä ja poikansa kanssa veistämään yhdessä sarjalle jatkoa ja toivoo, että ihminen käyttää matkustaessaankin voimansa ympäristön pelastamiseen, ei sen tuhoamiseen.

dieupeuttout_2

Käynnistämässä ympäristöyhteistyötä ja kierrätystä Villa Karossa

Vilma Pimenoff on suomalainen valokuvaaja ja taiteilija, joka asuu Ranskassa. Syksyllä 2013 hän osallistui Enviro-projektin käynnistämiseen residenssijaksollaan Villa Karossa. Hän oli mukana perustamassa taloon ja kyläraitille kierrätyspistettä, teki jätteidenlajittelua ja toukokuisia kierrätystyöpajoja mainostavan videon sekä oli mukana käynnistämässä yhteistyötä ympäristöprojektin ja paikallisten koulujen välille.

Vilma Pimenoff: Jätteiden lajittelu kotona. ENVIRO-Usine de Recyclage,
Villa Karon ympäristöprojekti (2013-2014)

1. Miten tulit lähteneeksi Villa Karoon ja mukaan Enviro-projektiin?

Beniniläiset esineet ja niiden populaarikulttuuriset merkitykset kiinnostavat minua. Halusin nähdä ne läheltä ja niiden omassa kontekstissa. Enviro-projektiin minua kysyttiin mukaan Beninissä. Hanke oli alkamassa, ja siihen tarvittiin videota jätteiden lajittelusta ja kevään 2014 workshopeista. Olin tosi otettu siitä, että minua pyydettiin mukaan, ja tuntui mukavalta olla tekemässä yhteistä juttua. Video tehtiin, ja olen tyytyväinen lopputulokseen, joka upposi hyvin kohdeyleisöönsä eli paikallisiin lapsiin ja nuoriin. Olen ollut aikaisemminkin mukana kansalaisjärjestöjen koulutushankkeissa, mutta tämä oli ensimmäinen puhtaasti ympäristöasioihin liittyvä projekti.

2. Miten jäteongelma avautui sinulle Grand-Popossa?

Trooppisen kehitysmaan ja ilmastollisesti kylmän, mutta vauraan Euroopan ero on TODELLA ISO kun sitä miettii jätteiden – siis tavaran –  kautta. Kulutuksen ja tuotetun jätteen ja määrä on Grand-Popossa hyvin pieni verrattuna samansuuruiseen suomalaiseen pikkukaupunkiin. Videota tehdessä beniniläisen projektikoordinaattorin Blanchard Djoussoun kanssa jouduimme ihan sellaisten metatason kysymysten äärelle kuin mikä on ”keittiö”, ”roskis” ja ”roska” grandpopolaisen näkökulmasta.

Katukuva Grand-Popossa sinällään ei ole silmäänpistävän “epäsiisti”. Yksityiset taloudet heittävät roskansa talon taakse pihoille ja kujille ja polttavat ne aika-ajoin, vaikkei toksisen jätteen poltto olekaan paras tapa päästä siitä eroon.  Sotkuisempaa oli rannalla, mihin hajoamatonta jätettä kulkeutuu merestä.  Hotellit ovat suurimpia yksittäisiä jätteentuottajia Grand-Popossa, ja osa niiden jätteistä päätyy lähimaastoon. Eräs maanviljelijä kertoi muun muassa läheisen hotellin kaatavan jätettä hänen peltonsa viereen ja olevansa huolissaan tämän vaikutuksista pellolla kasvaviin sipuleihin.

Laajemmassa perspektiivissä jäteongelma ja maaperän saastuminen ovat teollisuuden sivutuotteita, joihin yksityisellä kansalaisella on vain vähän suoraa vaikutusvaltaa, mutta ympäristöasioista puhuminen on silti tärkeää. Se lisää kollektiivista tietoutta ympäristön tilasta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Näin toivottavasti tulevaisuudessa kansalaiset vaativat muutoksia epäreiluun ja epäekologiseen tekniseen infrastruktuuriin.

Grand-Popon yläkoulun rehtorin Mr Aïnan ja Djoussoun mukaan maaperä Grand-Popossa on saastunut mm. vahvojen kemiallisten lannoitteiden käytön seurauksena, minkä vuoksi kemiallisten lannoitteiden käyttöä olisi vähennettävä.  Hän näkee, että suurin hyöty jätteidenlajittelusta grandpopolaisille olisikin se, että he voisivat hyödyntää biojätettä lannoitteena puutarhoissa ja pelloilla. Tarvitaan tiedotusta ongelmista ja neuvontaa vaihtoehtoisista lannoitusmahdollisuuksista ja viljelystavoista, esimerkiksi permakulttuurista. Agronomina Djoussou on tässä asiassa ekspertti, joten on todella hienoa, että juuri hän on koordinoi Enviro-projektia Beninissä.

3. Miten osallistuit Enviro-projektiin?

Projektin alussa oli paljon tehtävää ja kokoustimme Blanchardin kanssa lähes päivittäin Villa Karon puun alla. Videon lisäksi teimme kouluvierailuja, sovimme yhteistyöstä oppilaiden kanssa ja solmimme suhteita projektista kiinnostuneisiin kyläläisiin.  Kouluvierailu oli kiinnostava kokemus beniniläisen instituution hierarkkisuudesta ja rehtorin tapaaminen erittäin virallinen ja vakava tilaisuus. Onneksemme rehtori piti Enviro-projektilaisista ja näytti vihreää valoa yhteistyölle. Tulkkasin myös ranskankielisen Blanchardin ja suomalaisten stipendiaattien keskusteluja. Videon kuvasimme yhdessä Georgetten ja Yvetten kanssa.

4. Kertoisitko lisää ”TRI À LA MAISON”- jätteenlajitteluvideosta?

Ideoita videoon oli vaikka kuinka, mutta päädyimme toteuttamaan videon yksinkertaistaen, jotta viesti menisi varmasti läpi. Videossa on kaksi henkilöä keittiössä. Toinen kysyy toiselta, miksi tämä erottelee muovin vihannesten roippeista, mihin tämä vastaa samalla katsojallekin selittäen, että kotona kannattaa erotella biojäte. Biojätteestä saadaan kompostiainesta, jota voidaan hyödyntää omassa puutarhassa viljelysmaata rikastuttamaan.  Muut jätteet tulee laittaa myös roskiin (kuivana), eikä niitä saa heittää luontoon, koska se on haitallista ympäristölle. Monia muitakin jätteitä voidaan itse kierrättää ja hyödyntää uudelleen. Näyttelijämme toivat videoon oman loistavan persoonansa, mikä viihdytti jo sinänsä katsojaa. Musiikki ja äänitehosteet lisäsivät videoon huumoria ja dynaamisuutta.

5. Millaisen vastaanoton työnne sai?

Videon ”ensi-ilta” Villa Karon jokaperjantaisessa elokuvaillassa oli hieno! Talon teknikko Boniface Gossoujoka on loistava esiintyjä – piti elokuvailtaan saapuneille nuorille 15 minuutin alustuksen roskien lajittelusta. Tämän jälkeen näytettiin video, jota kaikki katsoivat hiirenhiljaa. Videon loputtua yleisöstä kuului paljon puhetta, joten innostunut reaktio siitä kyllä syntyi!

Enviro-projektista ollaan todella kiinnostuneita Grand-Popossa, mutta ”osallistava” toiminta täytyy suunnitella hyvin, jotta ihmiset lähtevät mukaan. Esimerkiksi workshopeihin osallistujat on valittava ja varmistettava etukäteen, ja toiminnan on oltava mielekästä popolaisille. Sakarin workshop on tästä hyvä esimerkki. Osallistujille ja kyläläisille jäi ”lahjaksi” Grand-Popon raitin varrella kakkien nähtävillä seisova kanateos, jonka tekemiseen on omin käsin osallistuttu.

6. Miten itse koet hankkeen mielekkyyden itselle, stipendiaateille ja popolaisille?

Pääsin Enviro-projektissa paikkoihin –mm. koulu, kaupungin viljelysmaat – joihin en muuten olisi tutustunut ja sain kokemuksen yhteistyöstä beniniläisten kanssa. Projektin kautta aloin myös ymmärtää beniniläistä hierarkiaa ja sen koukeroita, niin instituutio- kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Vaikka monista kulttuuriin liittyvistä asioista voi lukea kirjasta, niin minusta tuntuu, että alan ymmärtää niitä todella vasta paikan päällä, sen kulttuurin kontekstissa. Vasta tilanteessa, johon pitää löytää ratkaisu, joutuu miettimään syvemmällä tasolla miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät ja miksi asiat menevät niin kuin menevät!

Enviro-projekti tarjoaa stipendiaateille loistavan tilaisuuden toteuttaa monia asioita! Käynnissä olevaan projektiin on nyt helppo lähteä mukaan, kun ns. ”alkutyö” on tehty. Hanke tunnetaan Grand-Popossa, yhteistyöstä innostuneita ihmisiä löytyy ja yhteistyöväylät hankkeen, koulujen ja muiden paikallisinstituutioiden välille on luotu. Lapset ja nuoret ovat hyvä kohdeyleisö, ja heillä on eniten aikaa ja kiinnostusta osallistua toimintaan. Heidän kauttaan myös vanhemmat oppivat ympäristöasioista!

7. Millainen on näkemyksesi stipendiaattien ja Grand-Popon kylän välisistä yhteistyömahdollisuuksista?

Residenssi/kulttuurivaihdon kauneus ja kauheus on siinä, että jokainen stipendiaatti oman persoonansa kautta ja omalla tyylillään ottaa kontaktia ympäristöönsä ja tuottaa näin omanlaisiaan tapahtumaketjuja. Mitään oikeaa tai väärää tapaa tehdä yhteistyötä ei mielestäni ole, mutta on hyvin tärkeää ottaa selvää vieraan paikan asioista etukäteen ja tarkistaa omat lähtökohtansa ennen kuin ryhtyy toimintaan muilla mailla. Auttamisenhaluinen ”muukalainen” voi tahtomattaan saada aikaan päinvastaista ”kehitystä” kuin mitä oli aikonut, jos hän ei ole ymmärtänyt mikä itse on suhteessa siihen paikkaan ja kulttuuriin, johon matkustaa.

Enviro-projektissa on mukana paikallista asiantuntemusta ja tietyt raamit, joiden puitteissa on ”turvallisempaa” osallistua paikallisyleisölle suunnattuun yhteisöhankkeeseen. Erityisesti Enviro-projektissa minua säväytti ja motivoi paikallisen koordinaattorin asenne ja visio. Puhuimme hänen kanssaan paljon siitä, MILLAISTA kehitystä Afrikassa ja Beninissä tarvittaisiin, ja Blanchard – joka on tehnyt paljon yhteistyötä eurooppalaisten ja kanadalaisten järjestöjen kanssa – muistutti, ettei Beninissä tarvitsisi tehdä samoja ”kehitysvirheitä”, joita Euroopassa on tehty. Esimerkiksi maanviljelyssä EI tarvitsisi käyttää kemiallisia lannoitteita tehostamaan tuotantoa – kuten Euroopassa edelleen käytetään.

8. Haluaisitko jakaa vielä muuta aiheeseen liittyen?

Lähtemistä Villa Karoon stipendiaatiksi suosittelen kaikille! Siellä ollessasi törmäät varmasti kaikista kulttuureista eniten omaasi (ja omaan itseesi), koska  Beninissä olet se erilainen, se ”toinen”! On ehdottoman tervettä kokea olevansa välillä ”vieras”, ja kyseenalaistaa aika ajoin omia näkemyksiään ja olettamuksiaan.  Enviro-projektilla on mielestäni mahtava potentiaali edistää paikallista tietoutta ympäristöasioista. Se on myös todella hyvä linkki stipendiaateille jotka haluavat sen kautta, ja tekemisensä kautta, kontaktia Grand-Popoon ja sen asukkaisiin. Projektikoordinaattori Blanchard on todella fiksu tyyppi, jolla on niin sosiaaliset kuin ammatilliset valmiudet tehdä työtä, joka luo uutta, oikeasti uudenlaista tulevaisuutta! Luotan siihen, että hänenkaltaistensa ihmisten ansiosta monia asioita voidaan viedä Beninissä oikeaan suuntaan!

 

 

Lämmintä tuulta – Maija Villa Karossa

Maija Lassila oli Villa Karon stipendiaattina ennen joulua 2013. Ohessa hänen tunnelmiaan ja maalaamiaan kuvia Beninistä.

Maijan näyttely ”Lämmintä tuulta” 1.-29.4. Galleria Dixin studiossa (Uudenmaankatu 19, 00120 Helsinki)!

Villa Karo oli pitkäaikainen unelma ja myös ensimmäinen kertani Saharan eteläpuolisessa Afrikan maassa. Jo matka Alphonsen kyydissä Cotonousta Grand Popoon oli täynnä tunnelmaa, joka sävytti viittä viikkoani residenssissä. Pää pyörällä ja aistit ja mieli avoinna katselin tienvarsien vilinää. Nyt kun mietin Beninin aikaani, nousevat mieleeni välähdyksenomaisesti juuri tienvarsien valkoiset maniokkijauhokasat tai parturikampaamoiden ja ompelijoiden persoonalliset maalatut kyltit. Tai pienet ”buvettet”, joilla oli sellaisia nimiä kuin ”Jeesuksen veri”.

Maija_Lassila_Gbecon
Gbecon

Minulla oli onni myös vierailla mitä ihanimmassa matkaseurassa pohjoisessa ja Pendjarin kansallispuistossa. Erityisesti muistan, kuten varmasti myös matkatoverini, kuinka istuimme safariauton katolla kohdatessamme tiellä leijonan. ”Ei saa pelätä”, kuljettajamme painotti. Jännitys hiipi siltikin keskuuteemme hetken päästä, kun olimme juuttuneet mutaan, hotellille oli parin minuutin ajomatka, eikä kävellä voinut. Olimme edelleen leijonien reviirillä, enkä koskaan aiemmin ollut tuntenut olleeni potentiaalinen saalis.

Viisi viikkoa oli sopiva, mutta silti lyhyt aika toteuttaa maalaus -ja kirjoitusprojektini ja uppoutua paikalliseen todellisuuteen. Jo ensimmäisellä viikolla Kwassi esitteli minut kalastusosuuskunnan päällikölle, Wortsetsey Monyekolle. Antropologina olen erikoistunut ihmisen ja luonnon suhteen tutkimiseen meren, pienkalastuksen ja paikan näkökulmasta. Yhden pitkän päivän kuljin kalastusosuuskunnan mukana rannalla ja seurasin nuotanvetoa. Wortsetsey kutsui minut tuona päivänä myös perheensä luokse lounaalle. Vastalahjaksi kalastuksen seuraamisesta otin monia kuvia osuuskunnasta työssään. Seuraavina viikkoina tutustuin kalastukseen myös haastattelemalla monen villakarolaisen tuntemaa Donald Adbodjakinia, tutustumalla hänen seurassaan läheisen Aheme-järven kalastukseen, seuraamalla Gbeconin yökalastajien lähtöä sekä tutustumalla Grand Popon Mono-joen kalastajiin.

Maija_Lassila_Nuotanveto
Nuotanveto

Grand-Popon Hounsoukoen kylänosassa tilanne on huono, sillä kalaa ei joessa enää ole tarpeeksi. Kalastajat sanovatkin olevansa nyt pikemmin maanviljelijöitä kuin kalastajia, mikä on kannattamattomampaa työtä. Joenpohjan nousun sanotaan karkottaneen kalat pois. Yhä pienempiä kaloja myös kalastetaan. Kalastajat kertoivat, että ahdinko näkyy esimerkiksi siinä, että yhä harvemmat kalastajat menevät naimisiin ja hankkivat perhettä, kun elatusta on vaikea saada tai lasten koulumaksuja maksaa. Pascal Fanoukpe kertoi, että kalastajat ovat kipeästi uuden puisen kanootin tarpeessa. Elämä on hyvin vaikeaa, selviämistä oikeastaan, kalastajat kertoivat.

Seurasin joen kalastajia työssään yhden päivän. Kalaa etsitään nyt joenvarren vesikasvillisuuden joukosta. Se on kovaa työtä, jossa kasvillisuutta täytyy raivata vedessä suurilla viidakkoveitsillä. Muutaman tunnin aikana ei löytynyt kuin yksi kala. Siltikin tästä kalasta tehtiin ateria koko yhteisölle ja minä olin kunniavieraana. On vaikea selittää sitä vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä, jota matkalla sain osakseni. Usein tuli tunne, jossa häpesin omia materiaalisesti yltäkylläisiä lähtökohtiani. Samanlaista yksilöiden pahoinvointia en kuitenkaan Grand-Popossa nähnyt kuin mitä Helsingin kaduilla.

Maija_Lassila_Kantamus
Kantamus

Villa Karossa tutkimusprojektini ohella ja sen jälkeen olen maalannut kokonaisuutta, joka on esillä huhtikuussa galleria Dixin studiossa Uudenmaankadulla. Havaintoni ja pohdintani ihmisestä paikassa ja luonnossa siirtyivät osin myös maalauksiin, paikallisen valon ja värin ohella.

Yhtenä viimeisistä päivistä, kun projektini oli päätöksessä, palasin zemin kyydillä Comesta auringon laskiessa. Jos ensi kerralla mopon kyydissä maantiellä olinkin pelännyt kuollakseni, tunsin nyt ihmeellistä vapautta. Tunsin lämpimän tuulen tukassani ja tutun savun hajun peltojen yllä. Ehkä malaria oli sumentanut pääni tai sitten olin onnistunut uppoutumaan paikalliseen maailmaan hetkeksi. Joka tapauksessa, Benin oli muuttanut ja opettanut minua näissä muutamassa viikossakin.

Maija_Lassila_Univerkko

Univerkko