Voodoo Archives - Sivu 5 5:stä

maalis272012

Kaksosuudesta

Kaksosuus on täällä Beninissä kiehtova asia. Paikalliset aina riemastuvat kuullessaan, että minulla on kaksossisko. ”No, missä hän on?”, minulta kysytään. Sisarussuhteeni menivät uusiksi kun kuulin, että vaikka olen syntynyt kaksoseni jälkeen, minä olenkin hänen isosiskonsa. Minä kuulemma vanhempana lähetin hänet ensin ulos katsomaan maailmaa. Vihdoinkin ymmärrän, miksi olen aina tuntenut itseni niin vastuuntuntoiseksi kaksostani kohtaan! Villa Karossa käyvä hedelmämyyjätäti Francisca Amegal kysyi kerran olenko kaksonen. Nimittäin aina kun hän etsii minulle banaaneita, ne ovat kasvaneet yhteen kiinni.

Batonou -kylässä Togon puolella Akueté Amouvin -niminen 22-vuotias kaksospoika oli perinyt isältään taikametsän, jonne pääsin käymään. Isän kuoleman jälkeen Akueté sisaruksineen konsultoi fa:ta*, ja Akueté valittiin metsän papiksi. Vierailuani edeltävänä yönä oli satanut vettä. Maa oli kostea ja ilma raikas. Taikametsän portista piti astua paljain jaloin sisään, ja vieläpä takaperin. Akueté piti minulle oman pienen kaksosseremonian, jossa sain toivoa itselleni jotakin siunausta. Hän kaatoi fetissien päälle sodabia ja sylki samaa juomaa fetissien naamoille. Näyttääkseen voimiansa ja harjoitellakseen, hän rikkoi ison tyhjän lasisen ginipullon päätänsä vasten ja vielä pureskeli suurta lasinsirpaletta suussaan. Seremonia jatkui lehmänkellon kilistelyllä ja lauluilla, jotka liittyivät pullon rikkomiseen. Erään laulun sanat menivät kutakuinkin näin: ”Kun sarvekas pukki haluaa tapella, sitä ei kiinnosta mitä sen pääkopalle tapahtuu.” Paikalle ilmestyi musiikin innoittamana kylän muitakin kaksosia.

Akueté taikametsässään voodooalttarin äärellä.

Logocondjin kylässä sain pitää sylissäni pieniä 2-vuotiaita kaksostyttöjä. Heille oli rakennettu betoninen alttari, jossa näiden kaksosten hengille voitiin uhrata esimerkiksi papuja palmuöljyssä. Tällä tavalla uhraaja voi toivoa itselleen onnea esimerkiksi kokeissa.

Daguè Amehou -niminen voodoopappi Todjonoukoin -kylässä on itse kolmonen, mutta hänen kaksi sisarustaan kuolivat vauvoina. Lisäksi hän oli itse saanut kaksoset, mutta nekin kuolivat vauvoina. Hänen voodootemppelissään oli siis ainakin neljä pientä kaksospatsasta näiden kuolleiden muistolle. Kuulin papin elämästä muutakin ei-kaksosuuteen liittyvää, joten haluan jakaa sen tässä: Herra Amehou on poliisi entiseltä ammatiltaan. Hän ymmärsi kohtalonsa olevan pappeus vasta monen mutkan jälkeen. Virkatehtävissä ollessaan hänen autonsa pysähtyi kerran keskelle tietä, ja kerran hänen palkkansakin varastettiin. Vielä tällöin Daguè kieltäytyi palaamasta kotikyläänsä, joten hän kaiken lisäksi sairastui vakavasti. Hänen koko kehonsa kuvattiin sairaalassa, mutta hänen sairastumiselleen ei löydetty syytä. Lopulta hän suostui viimeisin voimin palaamaan kyläänsä, hänet elvytettiin vedellä ja hän pääsi voodoo -initiaatioon ja oppiin Abomeyhin. Hän siis alistui kohtaloonsa eikä hänelle tämän jälkeen ole enää tapahtunut pahoja asioita. Valitettavasti en saanut fa:lta lupaa ottaa kuvia Herra Amehousta.

Kuulemani mukaan kaksoset muuttuvat nukkuessaan apinoiksi ja varastavat ryhmissä esimerkiksi mangoja naapureiden mangopuista. Kaksoset varastavat kuulemma kostaakseen itseensä kohdistuneita vääryyksiä. Metsästäjä ei pysty tappamaan tällaista kaksosapinaa vaan sitä voi pelkästään haavoittaa. Kuulin eräästä kaksosmiehestä, jolla oli kuolemaansa asti luodin reikä selässsä. Se oli kuulemma tullut metsästäjän luodista. Kuulin myös eräästä noin 13-vuotiaasta kaksostytöstä, joka oli koulutunnin aikana nukahtanut. Kun hänet herätettiin, hänen suustaan purkautui ulos tuoreita maissinjyviä. Näin tapahtui kaikkien paikalla olijoiden mukaan siksi, että unessaan hän oli juuri ollut maissipellossa syömässä. Maissien kypsyessä kylissä myös järjestetään seremonioita, joissa kaksosille tarjotaan esimerkiksi banaaneita, jotta he eivät apinoiksi muuttuessaan varastaisi kypsiä maissintähkiä.

Tällaiset absurdeilta kuulostavat tarinat ovat täällä arkipäivää. Todellisuus vaan on Beninissä aivan toinen. Yritän aina välillä kysellä, uskovatko paikalliset ihmiset tällaisiin kertomuksiin. Vastaus on usein sama: ”C’est ça l’Afrique!”. (”Sellainen on Afrikka!”) Tämä lausahdus tarkoittaa myös sitä, että asia on loppuunkäsitelty. Lisätietoja ei siis kannata tämän jälkeen edes kysyä. Nyt menen syömään yhteenkasvaneita banaanejani ja miettimään kaksossiskoani, joka on kaukana.

*Fa on Beninissä ja lähimaissa esiintyvä ennustusperinne, jota usein sanotaan lajissaan yhdeksi maailman monimutkaisimmista. (Toim. huom.)

tammi192012

Vodou day in Grand-Popo

For a decade now, I had witnessed almost all the Vodou ceremonies regarding annual commemoration of Vodoo festival that takes place every tenth of January. Those who had migrated to Benin and witnessed this event in the past should count themselves lucky. Lucky because they had received blessings from number of Vodou spirits present during the ceremonies.

As a preacher, I admire those who are driven by curiosity to deepen their knowledge and discover more about Vodou and I am ready to dish out some secrets holding aloft our religion in exchange for a transparent bottled liquid, not trying to sell my religion but transparent oblige as in other religions.

This year’s celebration was stuffed with colorful activities enrolled in different performances involving all Fetish priests and Priestesses followed by adepts of Heviosso, Mamiwata, Tron-Kpetodeka Zangbeto, Sakpate, Age-vodou etc who converged at Gbecon, Grand-Popo to demonstrate their fidelity and attachment to Vodou religion. A great multitude defied the heat, struggled to witness a five hour procession through sandy couloirs between the Atlantic Ocean and the Mono River. All started with the sacrifice of a goat to all the vodou spirits by a famous fetish priest from Gbecon.

A beautiful scene that attracted the attention of the crowd for a while was a fleet of canoes that transported beautifully dressed Mami Wata adepts across the river from Hève. The men aboard responded rhythmically, with their bodies and paddles to chants from adepts, unified their movements and ferried all to their destination; “PLACE DE VODOU”.

Interesting performances during the procession were so mysterious that visitors, new to such occasions bombarded me with questions to which I was unable to answer publicly. More questions without answers rained lot of doubts in the minds of numerous visitors who adventured for the first time to Grand-Popo and Ouidah. The departure of the supreme head of Benin’s Vodou religion DAGNRON GUEDENGUE signified the end of 10th January vodou day celebration. People got dispersed into their respective communities for a big feast mostly organized by Chief Fetish Priests for adepts and friends.

Villa Karo hosted a group of important Vodou personalities who took refuge in Lissa-Gbassa to avoid being drowned by admirers. A delicious dakoin served with barracuda accompanied by some centiliters of unidentified transparent hot stuff proclaimed the end of an interesting afternoon.

NB: I am creating a special platform for Questions and Answers for vodou in the near future. A Bientôt

2.2.2012: and here it is!

tammi42012

On God’s Bits of Wood / Jumalan puupalikoista

The exhibition at Amos Anderson Art Museum in Helsinki brings vodun-objects to a Finnish cultural milieu – and crosses borders between cultures and religions, art and non-art, magical and common. They are objects in-between, I write in my post about the exhibition based on Juha Vakkuri’s and Matti-Juhani Karila’s collections. The exhibition, ”Mami Wata and God’s Bits of Wood”, will be open until 30.1.2012 and Juha will be giving a tour of his collection on 29th January at 12.00. The national Voodoo Day will be celebrated in Benin on 10th January.

* * *

Puisia fetissipatsaita Amos Andersonilla — Wooden Fishermen's Fetishes from Ada Tribe, Ghana in exhibition at Amos Anderson Art Museum, Helsinki. Collection from Juha Vakkuri, the exhibition curated by Tintti Timonen.

Länsi-Afrikassa yleiset, voodoo-uskontoon liittyvät fetissinuket tuovat mieleeni ajatuksen vieraudesta ja outoudesta, joka on kuitenkin samaan aikaan kovin arkista ja kotoisaa. Freud puhui ilmiöstä (eurooppalaisessa kontekstissa) nimellä unheimlich, kammottava, viitaten aiemmin tuttuun, josta on tullut salattua ja siksi samalla pelottavaa. Nuket ovat minulle ”outoja” siksi, että ne ovat maagisia: niillä on ihmisten mielissä yhteys toiseen todellisuuteen. Ne edustavat tuonpuoleisia voimia tässä todellisuudessa, tarjoavat sillan tämän ja tuntemattoman välille. Toisin kuin unheimlich:in tapauksessa, fetissin edustamaa vierautta ja toiseutta ei kuitenkaan voodoo-uskonnossa torjuta vaan pyritään hyväksymään se osana elämää. Sana vodun viittaa siihen, mikä on mystistä, tuntematonta, ja siksi arvostettua, pyhää.

Georgette Singbe, joka vastaa Villa Karon pienoismuseosta Grand-Popossa toteaa usein, että näyttelyssä esineillä ei enää ole niiden maagista voimaa. Ne on irrotettu kontekstistaan – arjesta, jonka osana uskontoa harjoitetaan. Jotakin tuosta voimasta on kuitenkin jäljellä – ainakin sekulaarissa mielessä – myös Amos Andersonin taidemuseon ylimmän kerroksen näyttelyssä. Esineiden tarinat kulkevat kulttuurista, kontekstista ja miljööstä toiseen.

Fetissinuket ovatkin rajaesineitä monessa eri merkityksessä. Taidemuseossa näytteillä ollessaan ne ovat taiteen ja ei-taiteen rajoja koettelevaa arjen taidetta. Voodoo-esineinä ne ovat maagisen ja ei-maagisen rajoja rikkovaa uskonnollista esineistöä. Ja nyt täällä Suomessa ne ovat objekteja, jotka tasapainoilevat kulttuurien ja uskontokuntien rajoilla.

Fetissien mukanaan kuljettama animistinen ajattelu ei ole kuitenkaan täysin vierasta suomalaiselle mielelle. Tarinat esimerkiksi metsän väestä, Tapiosta, Mielikistä ja Vellamosta, ovat meille tuttuja satujen ja kansanrunouden kautta mutta samalla hyvinkin läheistä, 1900-luvun puolelle ulottuvaa kansanperinnettä. Siinä missä suomalaisissa traditioissa painottuvat metsä ja sen maagiset piirteet, on Länsi-Afrikassa merellä tärkeä asema. Jos metsä edusti suomalaisille tuonpuoleista, muistuttaa meri Guineanlahden asukkaille toiseudesta, johon on suhtauduttava kunnioituksella: niin elanto kuin myös elämä ovat riippuvaisia suhteesta mereen.

Amos Andersonin näyttelyssä voi havaita, että ghanalaisten Adojen veistoksilta puuttuu raajoja. Näin voidaan suojautua haiden hyökkäyksiltä ja muilta kalastajia uhkaavilta vaaroilta: fetissi on jo luovuttanut kätensä tai jalkansa merelle, eikä kalastajan tarvitse pelätä.

Mami Wata -veistokset ja -maalaukset puolestaan kunnioittavat vedenjumalaa (”Mami Water”), jolla on usein eurooppalaisen merenneidon piirteet ja joka kantaa mukanaan tärkeitä voodoo-symboleita. Käärmeet kertovat voimasta ja luovat sillan tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Joskus Mami Wata kannattelee suurta munaa, joka representoi elämää. Kauri-simpukat ja niiden muodot symboloivat rahaa ja vaurautta, ja usein toistuva kolmipäisyys on puolestaan merkki Mami Watan androgyynistä Denzu-muodosta. Mami Wata on voimakas jumala, joka tarjoaa onnea ja hyvinvointia kannattajilleen. Hänen merkkiensä alla syntyneet voivat olla varmoja menestyksestään elämässä – mutta vain jos heillä on puhdas sydän.

Beniniläinen kirjailija, sosiologi Dominique Aguessy on kuvannut osuvasti voodoo-uskonnon tarjoamia mahdollisuuksia käsitellä elämän ja olemassaolon vaikeita kysymyksiä tarinoiden ja symbolien kautta:

Le travail sur l’imaginaire et les symboles est encore plus vital si l’on veut encourager l’individu et les groupes humaines à retrouver une cohérence interiéure ou interne, de façon à être plus à même de vivre en paix avec ses voisins et en harmonie avec le reste du monde. (Contes du Bénin: L’oracle du Hibou, 2004.)

Lyhyesti suomentaen, Aguessylle voodoon tarkoituksena on tarjota itseymmärrystä ja siten mahdollisuuksia rakentaa eettisiä suhteita toisiin ihmisiin ja koko maailmaan.

Täällä vielä pieni kurkistus Fondation Cartierissa Pariisissa maalis-syyskuussa 2011 järjestettyyn näyttelyyn Vaudou.

joulu152011

Visit at the Museum: ”Le petit musée de la Villa Karo”

As some people already know, Villa Karo has a small museum collection, created by Juha Vakkuri and Matti-Juhani Karila and first opened to public in 2001.

The objects in the collection bring together, in many different ways, West African and European or Finnish traditions and histories. The collection illustrates traditional African beliefs, especially vodun, but also the ways how Christianity and colonialism have influenced West African countries and people – and the ways how for example Finnish nature-based religions bear likeness to African ones.

In the museum, one can for example find a priest of Heviosso, the God of Thunder (like Thor in the North or Ukko in Finland) who brings justice to the world in Fon, Ewe and Yoruba -tribes’ beliefs, wearing a European bowler hat. Or a hay mask from Tikar-tribe with eyes made of Benetton-buttons.

Very interesting part of the museum is the collection of ”colons” – wooden, painted dolls that depict the times of colonization in Africa. French colonial administration hired locals to work in the government, and ”colons” represent the local people dressed in European uniforms and clothes. The colonization of Benin (former Dahomey) began in 1892 and the country gained independence from France finally in 1958.

Today the colon-tradition has become a part of souvenir business, and in the same way as one can find Barbie-dolls dressed as stewards, doctors or movie stars, one can find colon-dolls representing different kinds of professions, from photographers to football players and horse racers.

The collection of Villa Karo is expanding little by little, and in charge of the museum in Grand-Popo is Georgette Singbe, who gives tours of the museum for school groups, tourists and anyone interested.

The museum is open from Monday to Friday between 8.00 and 12.00 and 16.00 and 18.00, and on Saturdays from 9.00 to noon. The admission is free, like all activities in Villa Karo, so if you happen to be in Grand-Popo, Benin, be sure to pay the museum a visit!

Avainsana: Voodoo