0

Avainsana: Villa Karo

Villa Karon kaiku

Miki ja Rea-Liina Brunou Villa Karossa 5.9.-3.10.2012
Miki ja Rea-Liina Brunou Villa Karossa 5.9.-3.10.2012

Villa Karossa syys-lokakuun aikana hautunut nykytanssimusikaali  ”Ekho” saa ensi iltansa 18. tammikuuta 2013 Turun Kutomossa.

Äänisuunnittelija Miki ja tanssija Rea-Liina  Brunoun tanssiteos on nykytaiteen kontekstissa esitetty kommentti musikaaliperinteelle. Antiikin tarustossa Narkissokseen rakastunut Ekho-nymfi muuttui muiden lauseita toistelevaksi kaiuksi. Mikin ja Rea-Liinan teoksessa ihmisten unikieli taipuu tanssijoiden esittämiksi karaokeklassikoiksi. Sanoitukset kantakuppilan suosikkeihin nousevat unien maailmoista.  Teoksen pohjana toimivat internetin avoin unipäiväkirja sekä työryhmäläisten itsensä pitämät päiväkirjat. Teos pohtii unien syntymekanismeja ja universaaliunen olemassaoloa. Näistä pohdinnoista rakentuvat sanoitukset musikaalilauluihin.

Mistä unemme oikein tulevat?

”Ihmisten unissa on todella paljon yhtäläisyyksiä, vaikka me kaikki kuvittelemmekin uniemme olevan ainutlaatuisia”, Liina kertoo. ”Alkuperäisenä ideana oli lähteä Beniniin tutkimaan ja keräämään täkäläisten ihmisten unia ja vertailla uniin suodattuvia asioita, tutkia yhtäläisyyksiä eri ympäristössä ja kulttuurissa nähtyjen unien välillä”. 

Aiheen intiimiys ja kielimuuri osoittautuivat kuitenkin liian suureksi esteeksi alkuperäisen idean toteuttamiseksi.

”Näin lyhyissä tuttavuuksissa ei saa ihmisistä irti sitä, millaisia unia oikeasti he oikeasti näkevät.”

Unikertomusten sijaan ammennettavaa teokseen löytyi kuitenkin täkäläisestä todellisuudesta, jossa uni ja valvetila tuntuivat tanssijan mielestä sekoittuvan.

”Todellisuus täällä tuntui niin unenomaiselta. Voodoon, taikojen ja hengellisyyden läsnäolo arjessa on ollut vaikuttavaa. Ihmiset puhuvat vertauskuvin.”

Toinen todellisuus unien ja valveen välissä

Taianomaisen ilmapiirin ja erilaisen todellisuudenkokemusten siivilöitymisen lisäksi Beninin vaikutus näkyy myös tanssiteoksen rytmissä. Rytmiikka hyödyntää jyrkkiä kontrasteja ja päällekkäisyyksiä, jotka taiteilijat kokivat olleen Beninissä läsnä kaikessa.

”Päivän ja yön vaihtelu, kuumuudessa repeävä taivas ja äkillinen kaatosade, tumman yön hiljaisuus ja aamun räiskähtäminen kirkonkellojen ja lintujen huutoon. Nousseen päivän räikeys. Maaseudun hiljaisuus ja Cotonoun mopohelvetti. Rehevä kasvillisuus punaisena huutavaa maata vasten ”, Miki listaa inspiraation lähteitä. ”Ilon ja surun sekoittuminen ja hukkuminen hautajaisten kakofoniaan”, Liina jatkaa. ”Arkku tanssii soittokunnan torvien, aseenlaukausten, räjäytysten, dj:n juontojen ja radiohittirenkutusten soidessa päällekkäin”.

Liina kuvaa hautajaiskokemuksiaan, eikä puheesta ole vaikeaa tavoittaa tanssijaa inspiroivaa unimaailman ja todellisuuden sekoittumista ja päällekkäisyyden ideaa.

(Työskentely)aika ja -tila

Pelkkä elin- ja työskentelynympäristön muutos vaikutti positiivisesti ja tehosti työskentelyä. Mikin mukaan teoriassa tanssiteosta olisi voitu tehdä yhtälailla Suomessa, mutta Beninissä hänen mukaansa välttyi niiltä asioilta, jotka Suomessa rikkovat keskittymistä – erityisesti toimimaton internet yhteys pelasti turhalta surffailulta ja säästi aikaa muulle työskentelylle. Tuottelias päivärytmi syntyi kuin itsestään, Miki kertoo:

”Keskipäivän aurinko työntää residenssihuoneen rauhalliseen viileyteen, jossa työskentelyä tahdittaa kattotuulettimen humina. Kuumimman paahteen jälkeen tekee mieli uimaan ja nälkäkin huomauttaa itsestään.”

Valmiin työsuunnitelman lisäksi avoimen ja vastaanottavaisen pariskunnan matkaan tarttui paljon muutakin.  Miki nauhoitti luonnon ääniä tulevien projektiensa pohjiksi ja muokkasi samplerillaan hyönteisten säksätyksistä trooppisia rytmikudelmia. Liina ehti viimeisten viikkojensa aikana työstää jo aivan uutta projektia.  Tässä teoksessa pohditaan aikaa.

”Ajanhallinnan ja elämänhallinnan yhteyttä, sitä miksi monesti toimii niin, ettei tee sitä mitä haluaisi ja lunasta tälle aikaa”.  Liina täsmentää ja jatkaa, ”Tarkoituksena on lähestyä aihetta oman henkilöhistorian kautta: siitä, miten ajan hahmottaminen, vuorokausi ja vuosirytmi ovat kolmessa eri sukupolvessa muuttuneet, miten erilailla kukin sukupolvi mummo, äiti ja minä itse olemme aikaa hahmottaneet.”

Juustokuvun alta

Kaikkea konkreettista taiteen tekemistä sekä syntynyttä materiaalia tärkeämpänä residenssijaksossa Miki pitää kuitenkin sitä, että on päässyt kosketuksiin oman elinpiirinsä ulkopuolisen todellisuuden – niin sen positiivisten kuin negatiivistenkin faktojen – kanssa ja joutuu näin taiteilijana pohtimaan taiteen tekemisen mielekkyyttä maailmassa, jossa on räikeitä poliittisia ja sosiaalisia epäkohtia. Kohtaaminen vieraan kulttuurin kanssa näyttää toimineen Mikille Marjo Räsäsen kuvailemana peilinä.

”Täällä ei voi olla pohtimatta sitä, kuinka etuoikeutettu sitä eurooppalaisena on ja miettimään omaa moraalista ja eettistä oikeutustaan tulla Afrikkaan ”hippeilemään”, kun se mitä me täällä teemme, näyttäytyy paikallisille ihmisille pelkkänä lepäilynä. Tämä on hyvä muistutus siitä, ettei taide ei ole muusta elämästä ja maailmasta irrallinen ilmiö, eikä taiteen käsittely sellaisena ylipäätään ole mielekästä,” Miki toteaa ja jatkaa vaimonsa sanoja lainaten: ”Musiikki ja tanssi ovat yhtä luonnollinen osa elämää kuin vessassa käyminen ja syöminen. Ei kukaan itseään ammattipaskantajaksikaan kutsu. Oman esteettisen juustokuvun alta poistuminen on ehdottoman tärkeää.”

Kohtaamisista

Siitä ei pääse mihinkään, että Villa Karo on kehitysmaassa sijaitseva taiteilijatalo, johon globaalia eliittiä edustavat suomalaiset taiteilijat tulevat toteuttamaan itseään. Paikallisiin elinolosuhteisiin nähden taiteilijat ovat rikkaita, vaikka Suomen mittakaavassa monet saattavatkin kuulua köyhälistöön. ”Tämä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita”. Miki toteaa ja jatkaa:

”Valtavat elintasoerot huomioon ottaen kulttuurikeskus on kuitenkin hyvin sulautunut Grand-Popoon.  Täällä ei tullut kävelevä lompakko -fiilistä saman lailla kuin monissa muissa paikoissa on tullut. Vaikkei sitä voi paeta, että me olemme rikkaita asiakkaita, ei kuitenkaan tuntunut siltä, ettei kohtaamisissa olisi ollut muutakin tasoa. Paikallisten suhteen saatiin reilua kohtelua. Se ainoa murheenkryyni, joka meillä täällä oli, oli oman työn mielekkyys ja oikeuttaminen.”

Oman työn ja muun maailman suhteen pohtiminen aika ajoin on tuskin pahasta, mitä sitten ikinä tekeekään.

Kulttuurivaihdon syventämisestä

Kulttuurivaihdon lisäämiseksi ja Miki jäi kaipaamaan afrikkalaisia stipendiaatteja residenssiin:

”Villa Karo on pala Suomea Beninissä. Näen, että olisi tärkeää kehittää instituutiota siihen suuntaan, että kulttuurivaihdon idea toteutuisi vielä paremmin käytännössä, niin että paikalliset hyötyisivät tästä edes sen verran kuin me residenssiin saapuneet taiteilijat itse hyödymme”.

Hän leikittelee ajatuksella siitä, että taloon tulevat taiteilijat osallistuisivat ja toteuttaisivat erilaisia projekteja, jotka olisi tarkemmin sovitettu paikallisiin tarpeisiin. Tällaisessa ideassa on vielä kehittämistä, kuten Miki itsekin myöntää:

”Olisi outoa, jos tulisin tänne toteuttamaan jonkun toisen projekteja, ainakaan omin rahoineni”.

Villa Karon toiminnanjohtajan sekä Beninin henkilökunnan kanssa onkin mahdollista ideoida esimerkiksi työpajoja tai kursseja, jotka samaan aikaan liittyisivät omaan työsuunnitelmaan ja rakentaisivat yhteistyötä esimerkiksi paikallisten taiteilijoiden tai Grand-Popon alueen asukkaiden kanssa.

Muista stipendiaateista

Miki ja Liina työskentelevät Suomessakin tiiviisti yhdessä ja Villa Karoon he hakivat kollegoina, eivät avioparina. Miki on erittäin kiitollinen siitä, että pääsi Beniniiin tekemään töitä yhdessä puolisonsa kanssa.

”Lähteminen Grand-Poposta vaan on nyt vaikeampaa, kun Suomessa ei ole puolisoa odottamassa.”

Liina pääsi Karossa töineen vauhtiin ennen perässä tulleen aviomiehensä saapumista. Yhteinen sävel muiden syksyn ensimmäisten stipendiaattien Marjo Räsäsen ja Susanna Hietalan kanssa löytyi vaivatta.

Ennen Mikin saapumista Marjosta tuli Rea- Liinalle Afrikka-äiti ja kyläläiset luulivat parivaljakkoa äidiksi ja tyttäreksi.  Myös Mikille residenssin väliaikainen taiteilijayhteisö oli tärkeä. Itsetutkiskelun ohella residenssin keskeisintä antia oli hänen mukaansa tutustua eri taiteilijoiden tapoihin prosessoida ja havainnoida yhteistä ympäristöä:

”Oli kiinnostavaa tarkkailla sitä, kuinka eri alojen taiteilijat kiinnittävät huomionsa eri asioihin ja lähestyvät samaa todellisuutta ja ympäristöä eri näkökulmista.”

Teksti: Maikki Salmivaara

A Growing Library… With a Little Help from our Friends

Last week Villa Karo’s library received a fine donation from the University of Helsinki. This gift was passed to us through the helping hands of art historian Julia Donner who visited Villa Karo a month ago. Many, many thanks to Julia and the University of Helsinki! Now the books are waiting for eager couriers to carry them to Benin in their suitcases. I’m sure they’ll reach their destination in no time.

Art history, yes! And we must never forget about the children who may now hear and read stories in French from “366 contes de l’oreiller” along from the few dozen french-language children’s books that we already have in our library.

VK’s library holds currently about 2100 books. Each and every one of them  have been donated to our collections. Prose along with some poetry in Finnish is the most dominant part of what we have to offer right now, thanks to many writers who have visited our residence and to other donors such as LIKE publications and private people that have been helping us. Cheers to all of you! We also have many books about Africa in Finnish, English and French and a few (now twice as much!) about museology, art and especially African art. The French prose section of our library is limited to about 200 titles and very few of them are by African authors.

We are hoping to build a library that would suit the needs of both our scholarship holders and the people of Grand-Popo. What do we need?

1) Relevant and current encyclopedias especially in French, but also in English and Finnish. Internet access is becoming more and more common in Grand-Popo but is still quite expensive, not to mention the price of a computer that one must possess to be able to browse the web. And anyway: a book is always a book. It would be marvelous to offer to GP some encyclopedic literature that would have the entry “Benin”. The Encyclopedic series we have now knows only “Dahomey” which was Benin’s name until 1975. Information never goes old, but still…

2) Dictionaries. As many different types as there are and chiefly in French. A dictionnaire des locutions as well as a dictionnaire des noms propre would suit our library very well – not to mention many other possible ones… Perhaps a Larousse gastronomique would be nice as well… Lot’s of people in GP are interested in learning English, Spanish, Italian and German etc. (For some reason many people in Benin take me nowadays for a German and greet me by saying “Mein Freund!”, which is both very friendly and a bit confusing at the same time because I only know a few words of German. There has got to be something else, perhaps something in my demeanor… Who knoes what it is! But dictionaries in many languages – also in German – are nevertheless good.)

3) African novels in French. Needless to say, people always want to read about their own culture in a language they know. Wouldn’t you?

4) Children’s books in French. No explanations needed.

Although children’s books in GP’s most dominant local language called Mina would be even better. I don’t think there are any in the whole wide world, though. How come do I suddenly thank Mikael Agricola  for composing a written Finnish language in the XVI century that I’ve had the opportunity to learn to read and write as a kid? I also think about the Austrian-born music composer Herman Rechberger who compiled ten years ago the first Français-Mina dictionary while staying in GP.

Since I started about this matter,  I would also like to personally thank the Finnish author Anni Swan for her story Piilopirtin laspset and many other tales she wrote as well as lots of other Finns and Finnish translators who have produced me stuff to read and listen in my native tongue when I was growing up. Thank you Aila Nissinen for Hopeaveitsi and Kersti Juva for Taru sormusten herrasta. And here comes a question for our many Mina-speaking readers: why won’t you write down the stories you know? Or write your own ones? They are kind of important.

Well, what else do we need for the library?

5) Children’s school books. Very important. If you want to offer the books that are part of the official curriculum in Benin to VK’s library, do not hesitate. Many parents in GP can’t afford to buy the needed books to their children. Could we Europeans offer the children of GP access to these valuable things for development? Perhaps a couple copies of each of the needed books would help a couple dozens of children. This idea came out from the lips of VK’s transport manager Alphonse Bodjrenou. Good thinking, Alphonse!

6) DVDs. I’ve been asked quite a few times if VK’s library and movie nights could offer African films to their visitors. And I really don’t blame the ones asking. We have some African films in our collections, but new films would be very stimulating. We are also interested in any other kinds of quality films that aren’t of violent nature or don’t contain overtly sexual imagery.

7) Let people hear good music! Wanna share a part of your collections with the people in GP? We have a CD player but very few albums.

8) We also accept anything that is of good quality and could be useful in a library in Benin: fiction, non-fiction etc in any relevant language as well as maps, travel books etc. Also a nice globe would be great. If you know someone that has good things to spare, don’t hesitate to pass the word to that person.

So everybody! Books, CDs, DVDs, a library grant… Anything helps. And spread the word about our library that isn’t much yet, but could do a lot.

The easiest thing for us is to get the actual material, but VK also accepts monetary donations that are destined to a certain purpose such as the purchasing of school books for our library.

For any inquiries, do not hesitate to contact me at miikka.porsti(at)villakaro.org.

And what comes below is a treat for those our readers who already know medieval French. For the rest of you, you may get yourself a medieval French dictionary to get through this. And when you don’t need it anymore, I know many nice, eagerly studying people who will have use for it 6300 kilometres south from Helsinki.

 
Allez, on y va:

Hé Dieu, si j’eusse estudié,
Au temps de ma jeunesse folle,
J’eusse maison et couche molle.

    Mais quoy! je fuyoië l’escolle
    Comme fait le mauvaiz enffant
    En escripvant cette parolle
    A peu que le cueur ne me fent.

François Villon. Le testament, 22ème poème. XEe siècle.

Bonne semaine à vous tous !

A Sound Mind in a Sound Body?”

Massage

According to a well-known proverb, a sound mind resides in a sound body. Then, we could say, the mental well-being of the scholarship holders has been taken care of by the very skilled (but not always so very tender) hands of the masseur, MR Medard Bokodaho who has been offering his services in Grand-Popo.

The proverb seems to contradict the doctrines of the Western medicine so eager to keep the body and the mind separate. One might ask whether there is a difference between a shrink and a masseur anyway, but keeping to the wisdom of the proverb, one ends up with the next dilemma: If the masseur relieves the mental problems, what about the relationship between the mental state and the creativity?

And, if the wisdom of the proverb made sense other way around, then a twisted mind would require a crippled body. And according to another common belief again, a hint of madness is necessary ingredient of art. So shouldn’t we sum up worrying about the massage that is ruining the scholarship holders artistic flow? Is massage a curse or a blessing for the creativity of the scholarship holders after all?

Lets stop this pointless shilly-shally. According to a musician Mirja Mäkelä, who has tested the effect of the massage, the treatment has helped to relax, and this according to her, has contributed to the creativity. And we best believe her as she just told me having finished a new song she had been working (already her thirteenth arrangement at Villa Karo)!

Stipendit keväälle 2013 / Scholarships for Spring 2013

Kävele keskelle Villa Karon pihaa ja katso ylös! / Go to the middle of the Villa Karo yard and look up!

 

Minulla on kaksi kertaa vuodessa ilo ja kunnia tiedottaa Villa Karon ystävät ry:n myöntämistä uusista työskentelystipendeistä suomalais-afrikkalaiseen kulttuurikeskus Villa Karon residenssiin, Beniniin.

I am privileged to have the bi-annual honor and pleasure of announcing the new scholarship holders of the Finnish-African cultural centre Villa Karo’s residence, in Benin.

Here they are / tässä he ovat:

Eilittä, Leena: kirjallisuudentutkija / researcher in literature

Halonen, Aapo: muusikko / musician

Jauhiainen, Ilpo: muusikko, äänitaiteilija / musician, soundscape artist

Lindroos, Hannu: toimittaja, lehtikuvaaja / photojournalist

Oittinen, Tytti: teatteriohjaaja / theatre director

Retulainen, Anna: kuvataiteilija / artist

Smolander, Marjo: musiikkipedagogi / music pedagogue

Sundberg, Antti: mediatekniikan insinööri-opiskelija / student in media technology

Shimatsuka, Eri: tekstiilisuunnittelija / textile designer

Vuorinen, Tuukka (Tuukka Mustavuori): taidekasvattaja / art pedagogue

Aiemmin on kevääksi 2013 valittu seuraavat / previously chosen scholarship holders for next spring:

Henriksson, Dan: teatteriohjaaja / theatre director

Kaartinen, Pirkko: yhteiskuntatieteiden maisteri / master in social science

Sipola, Timo: toimittaja / journalist

Congratulations to all!

Onnittelut kaikille!