0

Avainsana: Villa Karo

Harjoittelijan haavissa kausi 2 osa 2: Laura Jäntti

Tällä kertaa sain haastateltavakseni Villa Karon kuistille teatteriohjaaja-käsikirjoittaja Laura Jäntin. Työnsä puolesta hän on aiemmin käynyt Sambiassa, Tansaniassa ja Mosambiquessa. Sambiassa kyseessä oli kuukauden pituinen workshop, johon osallistui teatterintekijöitä kuudesta Afrikan maasta sekä Suomesta, Grönlannista ja Norjasta.

– Tansaniassa olin tekemässä Suuri tammi -yhteistyöprojektia, jossa suomalainen muinaisuskonto ja tansanialainen shamanismi yhdistyivät toisiinsa. Esityksen ensi-ilta oli Joensuun laulujuhlilla, minkä jälkeen teimme kiertueen Tansaniassa. Myöhemmin olin mukana myös teatterikorkeakoulun ja Dar es Salaamin yliopiston opiskelijoiden yhteisöteatteriprojektissa. Sen sijaan Mosambiquessa kävin suomalaisen Agora-yhdistyksen puitteissa rakentamassa paikallista teatterikoulutusta. Teimme mosambiquelaisten opiskelijoiden kanssa paikallisen version Kiven Seitsemästä veljeksestä, Laura kertoo.

Beninissä Laura on tekemässä käsikirjoitusta Ruotsin Kiirunassa toimivalle saamelaisteatterille. Itse näytelmä tullaan esittämään useilla paikkakunnilla eri puolilla Saamenmaata, joten esityskieli on sekoitus sekä saamea, suomea, ruotsia että norjaa.

Laura sanoo projektin osuneen kohdalle puolivahingossa juuri Beniniin lähdön aikoihin.

– Villa Karoon hakiessani olin aivan toisin ajatuksin. Tarkoitukseni oli perehtyä paikalliseen teatterikoulutukseen, luoda uusia kontakteja ja sen sellaista. Sitten mulle tarjottiin vierailevan ohjaajan paikkaa Kiirunasta, ja totesin, että tämä on tuhannen taalan paikka tutustua afrikkalaisen ja saamelaisen kulttuurin yhtäläisyyksiin.

Laura Jäntti (Medium)

Lauran mukaan afrikkalaisissa ja saamelaisissa uskomuksissa ja seremonioissa on paljon yhtäläisyyksiä, kuten unimaailman vahva läsnäolo. Ylipäätään animismissa kaikki liittyy kaikkeen ja pelaa yksiin. Ihmisen yhteys luontoon on kiinteä toisin kuin länsimaistuneissa kulttuureissa, joissa ihmiset pyrkivät eristämään itsensä irti luonnosta.

Näytelmän keskeisenä inspiraation lähteenä on Ailo Gaup-nimisen saamelaismiehen elämänvaiheet ja etenkin hänen shamanistinen toimintansa. Elämänsä aikana hän oli myös toimittaja, kirjailija, runoilija sekä saamelaisaktivisti. Gaup syntyi Kautokeinossa 1944. Kukaan ei tiennyt, että hänen äitinsä oli raskaana, ja tämä vetäytyi tuntureiden suojiin synnyttämään. Hänen piilonsa kuitenkin paljastui, sillä hänen äitinsä ja siskonsa näkivät jäljet lumessa ja niitä seuraten löysivät lapsen. Ailo adoptoitiin Etelä-Norjaan, missä hän eli tietämättä sen enempää omista saamelaisjuuristaan. Opintojensa jälkeen hän ryhtyi toimittajaksi. Kerran juttumatkalla Kautokeinossa eräs saamelaisnainen, joka sittemmin osoittautui Gaupin serkuksi, tunnisti Ailon ja esitteli tämän koko perheelleen. Sittemmin Gaupista tuli aktiivinen saamelaiskulttuurin puolesta puhuja. Hän myös kiinnostui shamanismista ja tutustui siihen paitsi Lapissa myös muualla maailmassa.

– Näytelmässä tulee olemaan useita tasoja, joista yksi on alkuperäiskansojen kohtalo, runous on toinen ja shamanismi on kolmas. Ailo Gaupin tarina liittää nämä kaikki toisiinsa. Hänen elämässään on mielenkiitoista sekin, millä tavoin hän välillä joutui paikallisten hylkimäksi. Ajateltiin, että vaikka hän paljon tiesikin saamelaisesta perinteestä, hänen ei kuitenkaan ollut yksi heistä. Toisaalta alueella vahvistunut lestadiolaisuus asetti shamanismin huonoon valoon, Laura toteaa.

Omaa Beninin oleskeluaan Laura kuvaa monin tavoin vanhaksi ja tutuksi.

– Koen täällä paljon flashbackejä kaikesta aiemmin koetusta. Mua viehättää se, miten tässä kaikessa on ihan oma järjestelmänsä. Vaikka kaikki se, mitä kadunvarsilla näkyy voi äkkiseltään vaikuttaa kaaottiselta, mutta mikään ei ole sattumanvaraista. Kaikella on oma paikkansa. Toisaalta on mielenkiintoista se, kuinka yhteisöllistä elämä täällä edelleen on.

Beniniin lähteminen ei kuitenkaan ollut Lauralle itsestäänselvyys.

– Mä mietin kauheasti lähdenkö mä tänne vai en. Valkoisena eurooppalaisena vastus on iso, sillä toisinaan itsensä tuntee käveleväksi rahapussiksi. Mutta töiden kautta on ollut mahdollisuus löytää todellinen yhteys paikallisiin ja yhteinen fokus. Täällä on niin paljon asioita, jotka vetoavat ja joita olen utelias tuntemaan. Ja samalla niin usein on asioita, joita ei alkuunkaan ymmärrä. Joskus se tuntui hankalalta, mutta oloa helpottaa, kun hyväksyy oman ymmärtämättömyytensä ja että niin se vain on.

Teksti ja kuva: Ida Lindholm

Club Astronomique de Grand-Popo

Beninin ensimmäinen tähtitieteellinen seura! Kuulostaapa hienolta! Tarvitsemme sille nimen. Miten olisi Club Astronomique de Grand-Popo? Mainiota! Grand-Popon tähtitieteellinen seura on juuri aloittanut toimintansa! On 12. marraskuuta vuonna 2015.

Vuotta aiemmin Matti-Juhani Karila on kysynyt Helsingissä, josko Tähtitieteellinen yhdistys Ursa lahjoittaisi Villa Karoon kaukoputken grandpopolaisten ja stipendiaattienkin iloksi. Kaukoputki on nyt täällä ja sen innoittamana olemme perustaneet Ulrichin, Richardin ja muutaman muun paikallisen nuoren miehen kanssa tähtitieteellisen seuran, jonka tehtävä on pitää huolta kaukoputkesta ja keksiä sille käyttöä. Stipendiaattisuunnitelmani on hyvää vauhtia toteutumassa.

Jyri Pitkänen-2356 (Medium)
Kuva: Jyri Pitkänen

Kanssani ringissä Villa Karon lavalla istuu 6 vakavaa kasvoa. Miten kaukoputki toimii? Mitä sen kanssa voi tehdä? Mitä tarvitsemme seuran toteutumiseksi? Mitä ihmettä seura voi puuhata? Kun kirjaamme ylös paikalla olijoiden nimet, kaikilla on jo etukäteen sovitut tittelit: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja, tapahtumajärjestäjä. Lienen ainoa, jolla ei ole hienoa nimekettä, sillä pidän enemmän epämuodollisuuksista. Ja vaikka olenkin nyt kaikille avoimen seuran jäsen, en pysty osallistumaan sen toimintaan täällä kuin parin kuukauden ajan.

Keskustelemme ideoista. Ainakin seura voi pitää kaukoputki-iltoja niin Grand-Popossa kuin lähiseudun kylissä, joissa ihmiset eivät ole koskaan nähneet kaukoputkea. Kenties opettajien kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä kansanvalistuksellisessa hengessä. Seura voisi myös kertoa toiminnastaan omalla Facebook-sivulla. Oma toivomukseni on, että seura myös selvittelisi paikallisia taivaankappaleisiin ja tähtikuvioihin liittyviä nimiä ja uskomuksia. Jupiterista ja Venuksesta tai Orionista ja Plejadeista puhuminen tuntuu täällä vielä hölmömmältä kuin Suomessa, vaikka kenties on niin, että ne ovat tulleet jäädäkseen myös tänne.

Jyri Pitkänen-2338 (Medium)
Kuva: Jyri Pitkänen

Ensimmäinen kaukoputki-ilta on Villa Karon 15-vuotisjuhlaviikon viimeisenä päivänä. Illalla kahdeksalta on jo ollut hyvän aikaa pimeää kun kannamme kaukoputken Villa Karon edustalle ja suuntaamme sen kohti lännessä hymyilevää Kuuta. Taivaalla komealta näyttävästä sirpistä paljastuu putken avulla rosoinen vuorien ja kraatterien rikkoma maisema. Joistakin vuorista Aurinko valaisee vain huipun, toiset langettavat kymmenien kilometrien varjot taivaallisen seuralaisemme pinnalle. Ei tarvitse paljonkaan mielikuvitusta voidakseen ajatella sen muodostavan kokonaisen oman maailmansa.

Paikalle saapuu tunnin aikana ehkä sata ihmistä katsomaan kaukoputken lävitse. Suurimmalle osalle, ehkä jopa kaikille, se on ensimmäinen kerta. Katseet ovat tarkkaavaisia, innostuneita, epäuskoisia, hämmentyneitä. Välillä tilanne purkautuu voimakassanaiseksi keskusteluksi kaverin kanssa. Osaisinpa minaa. Useat haluavat tietää lisää Kuusta ja maapallosta ja aurinkokunnasta ja tähdistä: mistä Kuun valo tulee, kuinka suuria tähdet ovat, paljonko planeettoja on? Kysymykset ovat jokseenkin samanlaisia kuin mitä vastaavassa tilanteessa kuulee myös Suomessa.

_DSC0405 (Medium)
Kuva: Julia Autio

Tunnin kuluttua Kuu on niin matalalla, että ilmakehä alkaa sumentaa näkymää. Käytännössä Grand-Popon horisontissa on myös aina pilviä. Minun ei ole tarvinnut käännellä kaukoputkea pitkään aikaan, sillä klubilaiset ovat jo ottaneet homman itselleen.

 

Tuukka Perhoniemi
Kirjoittaja on tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan planetaari ja stipendiaattina Villa Karossa marras-joulukuussa 2015. Hän kirjoitti residenssiaikanaan myös blogia, jonka voi lukea täältä.

***

Kaikkien suureksi suruksi seura menetti innokkaan perustajajäsenensä ja ensimmäisen puheenjohtajansa Ulrich Amouzoun, joka menehtyi Cotonoun sairaalassa 26.12.2015 sairastettuaan pitkään munuaisten vajaatoimintaa.

Harjoittelijan haavissa ­sarja saa jatkoa! Kauden 2 osa 1: Antti Kujanpää

Villa Karon kevätkausi 2016 on pyörähtänyt käyntiin vilkkaissa merkeissä. Tupa on vierashuonetta myöten täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpien projektien toteuttajia, joten aika on mitä otollisin Santeri Kaipiaisen viime vuonna aloittaman Harjoittelijan haavissa ­juttusarjan jatkamiselle. Ensimmäisenä harjoittelijan jututettavaksi istahti muusikko Antti Kujanpää, joka itseään luonnehtii kalliolaiseksi musiikin sekatyöläiseksi. Kerran viikossa Antti toimii musiikinopettajana. Muu aika puolestaan kuluu moninaisten projektien parissa, keikoilla ja keikoille valmistautuessa.

Villa Karoon Antti päätyi tuttavuuksien kautta, sillä useita hänen suomalaisia ystäviään oli aiemmin käynyt täällä.

– Toisaalta mulla oli selkeä ajatus lähteä talveksi pois Suomesta. Halusin ensimmäisen kerran tehdä jotakin sellaista. Myös afrikkalaiset rytmit ja polyrytmiikka kiinnostavat. En ole aiemmin niitä opiskellut. Musiikkiopinnoissa käytiin läpi muun muassa latinalaisrytmejä, mutta afrikkalaisessa musiikissahan niiden juuret ovat.

Merkittävässä osassa Antin Afrikkaan lähtö päätöksessä oli myös tutustuminen Beninistä kotoisin olevaan muusikkoon Noël Saïzonou’n, joka on muun muassa uutena vuonna Helsingin Savoy­teatterissa konsertoineen Helsinki­-Cotonou Ensemblen päähahmoja.

– Tutustuin Noëliin Kalliossa soittajakavereiden kautta. Sen jälkeen meillä Noëlin ja Kauton Petrin oli yhteiskeikka Kallio Block Partyissa. Biisit oli Noëlin ja me opeteltiin ne, ei mistään nuoteista, vaan laulun ja rummutusten perusteella. Noëlilla on käsittämätön kyky tehdä monia asioita koko ajan ja yhtä aikaa kaikilla raajoilla. Itselle se kaikki oli täysin uutta aluetta, ja nyt täällä paikan päällä musiikkiin pääsee vielä syvemmälle, Antti kertoo.

DCIM100GOPROGOPR0069.
Victor, Antti ja Ida

Antti ei ole aiemmin matkustanut Afrikassa. Tähänastinen kokemus on ollut hieman hämmentävä, etenkin rahaan liittyvien asioiden kannalta.

– Tunnen täällä olevani yksi prosentti maailman rikkaimmista ihmisistä. Siitä tulee tosi outo fiilis, miten raha on mukana kaikissa asioissa ja kuinka täällä maksan ihmisille siitä, että pääsen itse tekemään jotakin mukavaa. Väkisin mietin edustanko paikallisten silmissä jonkinlaista valkoista valtaa. Se tuntuu vaivaannuttavalta, koska itse koen olevani aika perus tyyppi, joka elää pienellä palkalla Kalliossa. Kuitenkin meillä on Suomessa apurahojen suoma mahdollisuus erilaisiin projekteihin, ja on hienoa, että tuollainen systeemi on olemassa. Täkäläinen taiteilija tuskin voisi saada vuodeksi apurahaa työstään.

Elämää Grand­-Popossa on jäljellä vielä reilut pari viikkoa, minkä jälkeen elämä Suomessa jatkuu erilaisten musiikkiprojektien parissa. Näistä päällimmäisiksi Antti mainitsee Yonan, balkanilaiseen pseudovaltioon viittaavan Jargoslavian, joka soittaa bulgarialaisvaikutteista musiikkia sekä yhdessä maailmanmatkaaja Riku Rantalan kanssa esiintyvän Reporters urku­trion. Riku & Reportersin edellinen keikka oli joulukuussa Kom­teatterissa ja seuraava maaliskuussa Kapsäkissä. Yhtyeen nimen mukaisesti Rantala lukee lavalla maailman uutisia samalla, kun muusikot säestävät häntä.

– Nuorempana lähdin mukaan mihin tahansa projekteihin. Nykyisin työssäni parasta on se, että tämän hetkiset projektini ovat todella hauskoja. Esimerkiksi Riku & Reporters sai alkunsa siitä ajatuksesta, että nyt tarvitsee kokeilla jotain aivan erilaista. Alkuvaiheessa kaavailimme uutistenlukijan paikalle Arvi Lindiä. Rikun saimme lavalle ensimmäiselle keikalle ja sen jälkeen homma on vaan lähtenyt omista käsistä, kun lisää keikkatarjouksia on tullut sieltä täältä.

Antti-Kujanpaa- kuva2
Beninissä Antti ja Noël ovat kehitelleet ja valmistelleet duo­projektia, jolle seuraa jatkoa myöhemmin Suomessa.

Teksti: Ida Lindholm
Kuvat: Antti Kujanpää

HEL-IST-COO-IST-HEL: Matkanteosta Beniniin Turkish Airlinesilla

Vuosittain Villa Karon taiteilijaresidenssiin lentää noin 30-40 suomalaista tai Suomessa vaikuttavaa taide- ja kulttuurialan asiantuntijaa. Taiteilijaresidenssin lisäksi Villa Karo on myös kulttuurikeskus, jona se oikeastaan jopa paremmin tunnetaan beniniläisten kesken. Kulttuurikeskus vetää puoleensa myös niitä henkilöitä, jotka eivät välttämättä ole edes ajatelleet hakea stipendiä residenssiin, vaan haluavat muuten tutustua toimintaan: museoon, kirjastoon, ulkoilmaelokuvateatteriin, konsertteihin, workshopeihin, Beniniin ja Togoon järjestettäviin ekskursioihin ja mahdollisiin sesonki-tapahtumiin.

WP_20151023_010
Istanbulin Loungen upeat tilat

Järjestösihteerinä hoidan erityisesti stipendiaattien matkajärjestelyt alusta alkaen. Beniniin saapumiseen tarvitaan viisumi ja sitä varten taas täytyy olla keltakuumerokotus voimassa. Lentoliput hoidamme Matkatoimisto Aventuran kautta, missä meidän asioita lähes poikkeuksetta hoitaa Jari Jäppinen. Viime keväänä saimme tiedon uudesta reitistä Istanbulin kautta Cotonouhun, Beniniin. Kun reitti vahvistettiin myös tälle syksylle, olemme olleet tyytyväisiä, koska emme ole enää vain yhden lentoyhtiön varassa.

Skytrax on valinnut Turkish Airlinesin jo viisi kertaa peräkkäin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi ja nyt lähdin testaamaan sitä heidän tarjoamalla lentolipulla business-luokassa. Vuonna 2015 lentoyhtiö palkittiin kunniamaininnoin myös manttelein “World’s Best Business Class Airline Lounge” ja “World’s Best Business Class Lounge Dining.” En ollut koskaan ennen matkustanut business-luokassa lentokoneessa, joten tunsin todellakin olevani hyvin tärkeä matkustaja tällä kertaa. Lentoreitti on myös hieman painanut muiden lentoyhtiöiden hintoja alaspäin ja täten lentoja Beniniin on useammin, luonnollisestikin. Ja niille Villa Karoon matkaajille, joille on varattu Turkish Airlinesin lippu, nousee hymy huulille ja useamman kerran olen kuullut nimenomaan kehuja lennoilla tarjottavista ruuista ja juomista. Villa Karo juhli 15-vuotisjuhliaan Grand-Popossa, joten oli todella hienoa päästä kokemaan myös matkanteon mukavuus, jopa luksus.

TK wc
Loungen yleellinen naistenhuone

 

Turkish Airlines Lounge Istanbul in Atatürk International Airport & AHS Business Lounge Cotonou Cadjehoun

Istanbulin odotus on aika pitkä, jopa kuusi tuntia, mutta se on silti vähemmän kuin vielä keväällä tarjottu reitti, jolloin täytyi yöpyä Istanbulissa. Sekään sinänsä ei ole huono vaihtoehto, jos residenssiaika on pitkä. Piipahdus Istanbulissa varmasti piristää joka tapauksessa. Suuntasin ensimmäisenä etsimään Loungea ja se löytyikin helposti opasteita seuraamalla. Loungeen pääsee erityyppisillä jäsenkorteilla (Classic Card, Classic Plus Card, Elite Card ja Elite Plus Card) tai Business-luokan lipulla eikä sinne voi maksaa sisäänpääsyä paikanpäältä.

Lounge oli uskomaton kokemus verrattain kymmeniin lentomatkoihin mitä olen tehnyt. Olen nukkunut, peseytynyt, vaihtanut vaatteet, sairastanut, palellut ja tylsistynyt maailman eri lentokentillä, mutta nyt sain kokea jotain muuta. Lounge Istanbul on vastikään remontoitu ja sinne mahtuu 1030 matkustajaa. Lounge on sekoitus modernia ja perinteistä turkkilaista sisustustyyliä ja sieltä löytyy ilmainen wifi ja vapaasti käytössä olevia Apple-tietokoneita, televisioseinä jossa yhdeksältä ruudulta näkyy kansainvälisten kanavien uutiset, kirjasto, biljardipöytä, rukoushuone, golf-simulaattori, pieni elokuvateatteri, itsestään soittavat flyygelit, suihkut ja hierontapalvelu sekä hiljainen tila, jossa voi ottaa vaikka torkut. Ja tietenkin lukematon määrä itsepalvelubaaritiskejä, kahvibaareja, seisovissa pöydissä notkui alkupaloja, pääruokia, jälkiruokia, juustoja, oliiveja… Tarjoiluista vastaa TURKISH DO & CO. Kiitos erityisesti minua ystävällisesti Loungen saloihin opastaneelle Beratille sekä upean turkkilaisen kahvin valmistaneelle Gizemille!

WP_20151023_038
Loungen biljardipöytä ja lukemista
TK uutisseinä
Uutisseinä
TK piano
Soiva flyygeli ilman soittajaa.
TK oliivit
Oliivitaivas…
TK kahvi
Gizemin valmistama turkkilainen kahvi
TK golf-sim
Golf-simulaattori, jota en kylläkään testannut itse.

Lounge Istanbul on auki joka päivä 04.30-00.30 paikallista aikaa.

***

Cotonoun Lounge AHS oli viihtyisä ja ilmastoitu, missä myös itsepalvelutiskit juomille ja pienille naposteltaville. Ystävällinen eteispalveluhenkilö Julie toivotti minut tervetulleeksi ja lopulta myös haki minut henkilökohtaisesti check-iniin.

AHS Loungen aukioloajat ovat päiväkohtaiset ja parhaiten tiedon niistä löytää verkosta. AHS Loungeen voi mennä myös economy-lipulla, mutta silloin ovella täytyy maksaa sisäänpääsymaksu.

WP_20151118_028
Cotonoun Loungessa oli itsepalvelubaari ja Campari mango-mehulla ja jäillä siivitti minut kotimatkalle.

Lentokoneessa tehtyjä muistiinpanoja

Villa Karon toiminnanjohtaja Linnea (Linni) Olamo kehui etukäteen Turkish Airlinesin itsetehtyjä juomia. Lemon-Mint oli ensimmäinen kosketus mihinkään lentoyhtiöön liittyvään, tuskin olin ehtinyt istua penkilleni, kun kädessäni oli raikas alkoholiton welcome-coctail, mintun lehdillä.

Lentokoneessa palvelu oli erittäin ystävällistä, kiitos minun kohdalleni osuneille Ufukille ja Baharille sekä monille muille. Nautin erinomaisesta ruuasta myöskin lennoilla.

***

Menu 1:

Potpourri of Turkish meze – spice wheat salad, marinated arthichoke in olive oil, white cheese fried eggplant – pastrami
Smoked anchovies from Black Sea – fresh herbs marinated
Grilled citrus spiced Salmon – creamy sweet peas, saffron risotto
Selection of cheese
”Tres des leches” cake – caramel glaze

***

Menu 2:

Potpourri of meze – wild salmon tartare, stuffed wine leaves in olive oil, hummus
”Cacik” cucumber youghurt
Turkish style grilled minced beef – ratatouille couscous, grilled zucchini
Selection of cheese
Chocolate fondant – with sea salted caramel

Lennon ajaksi tarjottiin myös pussukka, joka sisälsi käsi- ja huulirasvaa, hammasharjan ja –tahnaa, hiusharjan, sukat ja nukkumiseen silmille maskin. (Tästä sain mukavan extra-tuliaisen Agathelle.)

Lennot sujuivat mukavasti, vaikkakin ilmastointi oli todella voimakas ja jouduin pukemaan kaikki mahdolliset vaatteeni päälle ja verhoutumaan tarjottuihin huopiin. Silti palatessani Suomeen sain ärhäkän flunssan. Menolennolla katsoin Richard Linklaterin Boyhood –elokuvan ja paluulennolla François Girardin Boychoir –elokuvan. Suosittelen molempia lämmöllä, vaikkei Business-luokassa matkustaisikaan!

***

Menu 3:

Homemade wild strawberry jam from Uludag – Trabzon countryside butter
”Gözleme” flat pastry with cheese – tomato and green pepper
Regional cheese – gruyere (Kars), ”Ezine” (Çanakkale)
Marinated Turkish Olives
Tomato & cucumber wit yoghurt

Toinen matkalaukuistani oli mennyt rikki menolennon aikana ja hoidin asian Cotonoussa Turkish Airlinesin toimistossa seuraavalla viikolla. Asiat sujuivat mutkattomasti ja erittäin ystävällinen ja palvelualtis Olivia avasi toimiston ovensa jopa lounasajallaan, koska olin tullut Grand-Poposta saakka hoitamaan asiaa. Parin päivän päästä uusi laukku oli hommattu ja Villa Karon työntekijämme Alphonse sai hakea sen valtakirjalla eikä minun tarvinnut sen vuoksi enää matkustaa Grand-Poposta Cotonouhun.

Kiitos koko Turkish Airlinesin henkilökunnalle sekä Matkatoimisto Aventuralle vielä kerran!

 

Teksti ja kuvat: Julia Autio