0

Avainsana: News from Finland

Pronssipantterit 2015 jaetaan tänään!

Vuoden 2015 Pronssipanttereita myönnetään tänä vuonna kaksi – tai vielä oikeammin kolme – kappaletta! Villa Karon juhlavuoden 2015 keskikesän päätapahtuma on vuosittainen tilaisuus, jossa nämä palkinnot jaetaan. Vuonna 2015 Pronssipantterit saavat Ujuni Ahmed sekä Hyvästi Afrikka -dokumenttielokuvan päähenkilöt Riitta Kujala ja Catherine ”Kata” Othieno.

Pronssipantteri kuva

Ujuni Ahmed on nuoriso-ohjaaja, joka on näkyvästi ja rohkeasti ottanut kantaa Suomessa asuvien somalien asemaan, oikeuksiin, velvollisuuksiin ja vastuunkantamiseen yhteisössä sekä yhteisön ulkopuolella.

 

Hyvästi Afrikka -dokumenttielokuvan yli 25 vuotta Ugandassa kehitysyhteistyötä tehnyt suomalinen Riitta Kujala ja ugandalainen Catherine Othieno valistavat katolisia, muslimeja ja anglikaaneja seksuaali-, terveys- ja tasa-arvoasioissa. Elokuva kertoo naisten voimaantumisen merkityksestä yksilölle, yhteisölle ja globaalille kehitykselle. Elokuvan on ohjannut Iiris Härmä ja se on esitetty muun muassa Docpoint – Helsinki Documentary Film Festivalilla sekä Finnkinossa. Katso elokuvan traileri tästä:

 

Riitta&Kata3
Riitta ja Kata

 

Nämä kolme rohkea ja vahvaa naista, Ujuni, Riitta ja Kata ovat avanneet ovia vilkkaalle monikulttuuriselle keskustelulle eikä vaikeistakaan aiheista ole vaiettu.

Vuonna 2001 perustettu Pronssipantteri on Villa Karon kulttuuripalkinto, joka myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yhteisymmärrystä sekä vähentänyt ennakkoluuloja eri kulttuurien välillä.

Pronssipantterin historia juontaa kauas 1500-luvun Beninin kuningaskuntaan, nykyisen Nigerian alueelle. Pantteri tai leopardi oli hallitsijan symboli: kuningasta itseään kutsuttiin ”Leopardin pojaksi” ja ylistettiin ”Leopardiksi – Maailman kuninkaaksi”. Villa Karon Pronssipantteri-palkinto on näyte Beninin kuningaskunnan kuuluisasta pronssikäsityötaidosta.

Pronssipantterin saajat 2001–2015

2001 Heikki Salojärvi, kirjankustantaja ja suomentaja
2002 Kaisu Isto, Ylen filmiostaja
2003 Aune Laaksonen, Keravan taidemuseon johtaja
2004 Antonia Ringbom, animaatio-filmiohjaaja
2005 Hasse Walli, säveltäjä, muusikko
2006 Ritva Siikala, teatteriohjaaja, kulttuurikeskus Kassandran perustaja
2007 Marjo Kaartinen, kulttuurihistorian dosentti
2008 Olli Löytty, tietokirjailija
2009 Wilson Kirwa, juoksija, satukirjailija
2010 Miia Jonkka, dokumenttiohjaaja
2011 Tiina Lindfors, tanssija, koreografi
2012 Li-Lo Söderholm, Norsenin yläasteen rehtori
2013 Iso Numero, kaduilla myytävä kulttuurilehti
2014 Helsinki African Film Festival (HAFF)
2015 Ujuni Ahmed, nuoriso-ohjaaja & Riitta Kujala ja Catherine Othieno, Hyvästi Afrikka -elokuvan päähenkilöt

15-vuotisjuhlamatka Villa Karoon marraskuussa!

Kevät on jo täällä ja Villa Karon toimiston ikkunoiden pesun jälkeen näemme taas kirkkaan sinisen taivaan Kampin yllä. Kuitenkin ajatukset ovat jo marraskuussa ja Villa Karon juhlaviikossa!  Ehdotamme teille siis vaihtoehtoa Suomen marraskuulle, eli kutsumme teidät mukaan viettämään Villa Karon 15-vuotisjuhlia Beninin Grand-Popoon.

Grand-Popon risteyksestä. Kuva: Hannu Lindroos
Grand-Popon risteyksestä. Kuva: Hannu Lindroos

Juhlaviikon lopullinen ohjelma on vielä tekeillä, mutta jo nyt on selvää, että 6.-17. marraskuuta 2015 Beninin Grand-Popo on kulttuurinen runsaudensarvi, eli nähtävää ja kuultavaa riittää! Samaten kiinnostavia ekskursiokohteita on vaikka joka päivälle.

Alustava matkaohjelma:

– Tutustuminen Villa Karoon ja Grand-Popoon (majoittuminen mukavassa hotellissa Grand-Popossa)
– Villa Karon uuden museon ja näyttelyn avajaiset: tietoa orjakaupan historiasta ja sen merkityksestä alueen kulttuuriin
– Helsinki-Cotonou Ensemblen konsertti
– Kyläläisten melonta-, jalkapallo- ja shakkikisat
– Tutustumista Beninin tähtitaivaaseen Tuukka Perhoniemen (URSA) johdolla
– Työpajoja liittyen esimerkikksi Beninin rantojen puhtaanapitoon ja orjakaupan historiaan
– Matti-Juhani Karilan dokumentit: Villa Karo – Unelmista rakennettu talo (MTV3, 2000) / Maisema, ruukku ja pyhä käärme (MTV3, 2001)

…sekä halutessanne seuraavat lisäekskursiot:

– Orjakaupan historian ja voodoon keskuskaupunki Ouidah: Ouidahissa käydään UNESCOn luomalla Orjan tiellä, orjuusmuseossa, nykytaidemuso Zinsoussa, käärmetemppelissä ja Pyhässä Metsässä
– Lomé: Togon hurmaavassa pääkaupungissa vieraillaan mm. fetissimarkkinoilla, Guineanlahden museossa ja kansallismuseossa
– Abomey: Dahomeyn kuninkaiden palatsit ja Bohiconin maanalainen puolustusverkosto
– Ganvié: Tofinu-kansa pakeni orjakauppiaita järvelle ja asettuivat sinne
– Porto-Novo: Beninin hallinnollinen pääkaupunki, brasiliaistyyppistä arkkitehtuuria, museoita, moskeijoja, kulttuuria

Matkan hinta on 2740€, sisältäen lentoliput, Beninin viisumin, majoituksen, lentokenttäkuljetukset ja ylemmässä listassa mainitut tapahtumat. Ilmoittaudu osoitteeseen toimisto@villakaro.org, samasta paikasta saa lisätietoja, kuin myös numerosta 09-2783 898. Villa Karo pidättää oikeudet muutoksiin ohjelmassa.

Jotta saamme varmistetuksi lento- ja hotellivaraukset, toivomme että maksatte ennakkomaksun (450 €) Villa Karon ystävät ry:n tilille FI20 1019 3000 2095 78 aikailematta! Jos teillä on jotain kysyttävää matkan suhteen, voitte ottaa yhteyttä Villa Karon toimistoon (puh. 09-2783 898).

Sydämellisesti tervetuloa mukaan taatusti ikimuistettavalle juhlamatkalle, kookospalmujen alla nähdään!

 

Matkaterveisin,
Villa Karon henkilökunta

Everyday Life of Benin?

Finnish photographer Juha Metso’s exhibition “Voodoo – Afrikan arkea” (“Voodoo – Everyday Life in Africa” or “Glimpses of Everyday Life in Africa”) opened this week, and some of the exhibited photos were available for public already through Helsingin Sanomat’s web article earlier in September. The photographs represent powerful images of Vodun practices in Benin. The aesthetic and dramatic features of the situations are emphasized – through the use of black and white images, capturing sudden groans and strange movements of people, and creation of strong contrasts – but the photos also depict controversial themes such as animal sacrifice, and show places that are traditionally forbidden from people who are not adepts of the religion.

While aesthetic and artistic, the photos have also received critical feedback in social media and in discussions of the Beninese and also of the Finns who have shared a glimpse of Beninese life or of Vodun religion. Especially the exhibition title’s and text’s (which is also published online) claims that the photos offer views of common life in Africa (“Afrikan arkea”) or show a “sincere” depiction of the Beninese “reflecting themselves as if there were no one else around” is under scrutiny. We gathered together a few points of view that have come up during the discussion.

In the article by Helsingin Sanomat Metso ends his interview with a self-reflective statement:

“When one photographs others, one photographs himself.”

This insight is however omitted in the exhibition text by journalist Matti Tieaho, and a different view – which suggests that the photos depict “primitive locals” and bring the viewer to “the times of the missionaries” – becomes emphasized. The critical view concerning the photographs is that the pictures and their objects are chosen in a manner that supports stereotypes, and thus spread a problematic image of Benin and especially of Vodun, which is, like the Helsingin Sanomat’s article correctly notes, an everyday religion (just like Christianity, Islam, or Rastafarism) in Benin.

The everyday life, however, is not exactly what the images depict according to the Beninese: “These still photos, removed from the context, are deliberately shocking and can be interpreted in many false ways”, Beninese visual artist Victor Amoussou comments. He explains that:

“The photographer is obviously a talented professional, but does not understand what he has captured. In the eyes of someone born in the culture these images are theatrical, some even offensive, especially when claimed they represent everyday Vodun. This is surely not the way to build comprehension between different cultures, this is a moral crime.”

And as Finnish-Beninese musician Gildas Houessou points out:

“At some point we need to stop disrespecting the other cultures. Some of the photos are unfair and out of their context they give a shock effect. But are they really everyday life of Benin? These photos give an image of raw and uncivilized life in our country. Seeing these pictures abroad does not give anything more than a scary Hollywood image of us. Benin is still a calm and peaceful country. This is certainly not every day life of Beninese people.”

Finns attest to the discrepancy between different perspectives. Villa Karo’s former director, writer Miikka Pörsti comments that:

“This visually fantastic series of photos speaks more about the person behind the camera than of those in front of it, as photographer Juha Metso suggests in the related text. But the downside of this is that a few more people will, in vain, be afraid of Benin after seeing these photos.”

Also Jeanette Heidenberg gives an idea of the Finnish perspective:

“The use of black-and-white can be artistic, but to me it creates a distance, making the people in the pictures seem primitive and from a different time. Why were there no more everyday pictures? The text clearly states that Vodun is an everyday thing, but none of the pictures are of people who do things that a Finn can relate to as everyday things. Just kids playing football, for instance, would have been relatable.”

Metso’s photos and exhibition are connected to a book by the same title, also released this week. In the book the photos go along with texts written by writer and director of the board of Villa Karo Juha Vakkuri.

The director of the Society of Finnish Composers Annu Mikkonen commented the photos in relation to the texts, and has an optimistic view about the Finn’s abilities to relate to foreign cultures. According to her, even though the forms of everyday life are different all around the world, they share common features, and this supports understanding:

”I believe that the book is most interesting to people who are interested in other cultures and who understand cultural differences. Those who are looking for a sensation will probably be disappointed.”

As Miikka Pörsti points out, Metso’s photos have opened up an important discussion about the visual and textual representations of Benin and Beninese in Finland, and we hope that the discussion continues. In Jeanette Heidenberg’s words:

“Understanding another culture takes time and respect.”

***

There will be a special issue about the representations of “Africa” and “Africans” in Finland in the next volume of Villa Karo’s journal Akpé. Proposals for essays and comments can be sent to toimisto@villakaro.org by 20th October and the deadline for full texts (max. 2000 characters with spaces) is 20th November 2014.

Text: Anna Ovaska

***
Juha Metso’s exhibition presentation text by Matti Tieaho in English, translated by Leea Pienimäki-Amoussou

Juha Metso in Africa, in the times of the missionaries

We all know the exotic travel stories written by our friends, in which the most important tourist attractions, strange animals, the overwhelming heat, the lack of infrastructure and bizarre primitive locals are mentioned.

Extra points can be achieved by friendships from the country in question. An African Facebook-friend belongs to the basic equipment of every Finn who has language skills. Yet all of us who have travelled far away know how difficult it is to reach a sincere connection with people who live in a strange culture.

When did you last see an African photo, where the depicted people live like there is no one else present?

You cannot find a social message in Juha Metso’s Voodoo-photos. No deliberate some-gestures (gestures created for social media) or arrogant visual rebellion. All intentional communication has been cleared out of Metso’s photographs. The Beninese mirror themselves in the photos as if there is no one to see them.

In his Voodoo-photos Metso takes the viewer to the black-and-white era, when the missionaries invaded Africa. Witchery, the living and the dead, goats, cocks, and people living in their time bubble rush to Finland in Metso’s images. The black-and-white transforms into bright colors.

[Added text: -Matti Tieaho / Kouvolan Sanomat]

Metso photographed Africans for two months in late 2013 in Benin, West Africa. [Added text: This exhibition represents his views and experiences, seen through the eyes of a Finnish primitive local.]

Juha Metso (b. 1965) is a photograph artist from Kotka. During the past 30 years he has had almost one hundred private exhibitions in Finland and abroad. He has worked in more than 60 countries, and his work is represented in all the major Finnish art museums.”

***

Further discussion:

Also former visitor of Villa Karo, Hannele Huhtala, commented Metso’s photos in her blog in Voima. She points out that even though both parties (locals and tourists) actively participate in mystification of Africa, it is still problematic.

Juha Metso’s interview on YLE. He emphasizes that his photos are a mere scratch of African cultures, and that Voodoo (Vodun) is a much more diverse phenomenon than what is usually perceived in popular culture.

Monenlaiset on Kuninkaatki maailmassa

Kurkistus historiaan! Alla oleva teksti on julkaistu Oulun Wiikko-Sanomia -lehdessä numerossa 50, 17.12.1831. Tuohon aikaan nykyisen Ghanan alueella olevat linnakkeet muodostivat Tanskan kultarannikko -nimisen alueen, joka olemassaolo loppui vuonna 1850, kun linnakkeet luovutettiin Britannian kultarannikolle. Tekstin Villa Karolle ja päivänvaloon kaivoi freelance-toimittaja Manu Paavola.
 

Afrikaksi kuttutussa maailman osassa, 420:en penikulman paikkoin Lounasta kohen meijän tienoiltamme, on suuren Länsi-meren rannalla muuan maan paikka jota ruottiksi kuttutaan guldkusten, ja suomeksi olisi kultaranta nimeltä. Vähä päälle 60 vuotta takaperin tuli sinne myös muuan Danskalaisten laiva. Kapteeni pyysi päästä tämän maakunnan kuninkaan puheille, joka oli Frempung nimeltä. Viimmen myönty Kuningas päästämään häntä pakinoillensa. Hänen ihonsa oli musta samoten kuin hänen villiin alamaistensakki. Hän istui, oottain muukalaista vierastansa, vaaksan korkusella istuimella, ja pari sataa hänen vaimoansa oli hänen ympärillänsä.

Kuin Kapteeni, huoneeseen tultuansa, sai tietä kuka Kuningas oli, sieppasi hän, Eurooppalaisten tavoin, lakin päästään, kumarteli oikeen nöyrästi sujutellen selkäänsä, ja veteli vuorotellen jalkojaan takappäin. Kuningas joka ei sen kaltaista kunnian osotusta millonkaan ollut nähnyt, luuli Kapteenin ilvehtivän niin kuin muittenki ihmisten muotosten Mettän-kapeitten, jotka ruottiksi ovat Aapat nimeltä, ja tuumaavan karata hänen päällensä. Sen tähen nakkausi hän yhtäkkiä pitkää pituuttaan silmälleen laattialle, silmiään varoaksensa, ja huusi puolisoitansa avuksensa. He piirittivät hänen kohta moninkertasesti.

Tulkki koki tulkita kuninkaalle ja taata hänellä ei olevan yhtään vaaraa, eikä valkia-ihosella vieraalla olevan mitään pahaa mielessä; ja sanoi Eurooppalaisella olevan senkaltaisen tavan kunniata kuninkaille osottaissa. Kuninkaalle oli vaikia tätä uskoa. Viimmen käski hän tulkin sanoa vieraalle että senkaltaiset joutavat ilveet eivät olleet häntä mieleen; kuitenki sai hän luottaa hänen armoonsa, jos hän pysyi paikoillaan, häntä likenemätä. Samalla komensi hän ison joukon vaimoistaan seisomaan hänen ja vieraan välillä. Hän katteli tarkoin vieraansa pää-puolia; ja välimiten täyty vaimoin siirtyä pois eestä, että hän sai nähä myös muukalaisen jalka-puolen muodon.

Sitten torui Kuningas tulkkia joka ei ollut hänelle oikeen eeltäpäin selittänyt vieraan muotoa ja näköä, luulten Kapteenin vaatteijen, isommaksi osaksi ainakin, kuuluvan hänen ruumiiseensa, eli olevan sen osia.

Kapteenilla oli Peruuki päässä; ja peruukin taka-puolessa oli pitkä hivusletti eli palmikko, nauhalla kääritty, joka varsin pisti kuningasta silmiin. Sitä luuli hän valkosen vieraansa hännäksi, ja koska eläimitten hännät tavallisesti ovat muutamassa toisessa paikassa, niin arveli hän sen valkiolla otuksilla olevan niskassa. Tulkki koki selvittää Kuninkaalle että ne vieraan kapineet joita hän luuli vieraan ruumiin osiksi, olivat ainoastaan vaatteita, ja että häntä niskassa ei ollut luonnollinen, vaan ihmisten käsi-aloja.

Näin tuumattua tahtoi Kuningas vielä nähä jos hänen valkonen vieraansa osasi syödäkki. Ruokaa kannettiin pöydälle oikeen mieliksi Kapteenille, jolla oli nälkä. Nähtyänsä Kapteenin syövän yhellä lailla kuin hän ittekki, alko Kuningas käydä rohkiammaksi ja tulla häntä yhä likemmäksi ja likemmäksi. Viimmen vaati Kuningas Kapteenia riisumaan vaatteet päältänsä ja näyttämään minkä näkönen hän alaistonna olisi. Tulki rukoili Kapteenia tekemään Kuninkaalle mieliksi; mutta Kapteeni ei tahtonut ollenkaan myöntyä siihen Kuninkaan Vaimoin nähen. Viimmen lupasi hän toki risua päältään jos hän jätettäsiin kahen kesken kuninkaan kanssa. Ei voinut Kuningas ymmärtää minkä tähen hänen valkia vieraansa ei tahtonut Vaimo-väen nähen riisua päältään; mutta tuumattuansa vanhoin virkamiestensä kanssa rohkasi hän viimmen ittensä ja jäi kahen kesken vieraan kanssa. Kapteeni riisui päältään; Kuningas tuli häntä aivan liki, koetteli käellänsä hänen ihoansa, ja jäseneitänsä yleiseen, ja arveli viimmen kummastellen: ”Näyt sinä tosiaan olevan ihminen, mutta valkia olet sinä kuin itte Piru.”

Wiikko Sanomia 1Wiikko Sanomia 2Wiikko Sanomia 3