0

Avainsana: Maija Lassila

Kalastajan pitkä päivä

Artikkeli on julkaistu Maailman Kuvalehdessä 3/2014.
Kirjoittaja Maija Lassila on ollut Villa Karon stipendiaattina.

Ghanalaiset kalastajat työskentelevät ison osan vuodesta beniniläisellä Grand Popon rannalla.

Ghanalaiset kalastajat matkustavat meritse Beniniin kalastamaan. Osa perheenjäsenistä seuraa autolla perästä. Kuva Maija Lassila
Ghanalaiset kalastajat matkustavat meritse Beniniin kalastamaan. Osa perheenjäsenistä seuraa autolla perästä. Kuva Maija Lassila

Aurinko paahtaa, on myöhäinen aamupäivä. Ghanalainen kalastusosuuskunta on ollut työssä jo aamuvarhaisesta. Muutama kymmenen miestä on asettunut omille paikoilleen vetämään mereen johtavaa paksua köyttä.

Vedetään nuottaa, joka ulottuu monien satojen metrien päähän vaahtopäiselle Guineanlahdelle.

Myöhemmin miehet lepäävät varjossa ja odottelevat, että kalat uisivat verkkoon. Kauempana rannalla toinen miesryhmä vetää toista köyttä. Ennen pitkää nuottaköydet yhdistyvät ja verkko voidaan vetää rannalle. Jos saalis jää pieneksi, vedetään kaksi nuotallista. Kalaa on saatava joka päivä.

Lähemmäs sata Etelä-Ghanan Ketan kalastajakaupungista tullutta miestä on ajanut suuret yhdestä puusta veistetyt veneensä ohi Ghanan naapurimaan Togon rannikon, aina Grand Popoon Beniniin. Ryhmä viettää kymmenen kuukautta vuodesta täällä beniniläisellä rannalla. Kalastajien perheet seuraavat mukana, osa tulee rajojen yli autoilla. Kun kalastussesonki on ohi, palataan takaisin kotimaahan. Taukokuukausina kalastajat korjaavat verkkoja, juhlivat ja kuluttavat saatuja ansioitaan.

Viitisen vuotta sitten perustetun kalastusosuuskunnan päällikkö Wortsetsey Monyeko, 32, on kalastajien keskuudessa auktoriteetti. Hän on vastuussa kalojen myynnistä saaduista voitoista ja niiden jakamisesta. Voitot talletetaan pankkiin ja jaetaan sesongin päätteeksi niin, että päällikkö saa noin kolmasosan. Loput jaetaan tasan ryhmän kesken.

Päällikön suuri osuus selittyy hänen vastuullaan. Hän on vastuussa muun muassa veneiden, polttoaineiden ja verkkojen hankkimisesta sekä välineiden korjaamisesta.

Kalat ovat vähentyneet, selitykset vaihtelevat

Kuten muualla Länsi-Afrikassa, myös Beninin rannikolla suuret teolliset kalastusalukset  ryöstökalastavat. Paikallisten kertomusten mukaan tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin paha kuin Ghanassa.

Grand Popossa selitykset kalojen vähentymiselle vaihtelevat. Usein kalastajat kertovat kaloja kyllä olevan, mutta kauempana ulapalla. Teolliset kalastusalukset heittävät suuren osan saaliista mereen kuolemaan. Tämän selitetään ajavan muut kalat kauemmas rannikosta, pienkalastajien ulottumattomiin.

Toisaalta kalojen vähentymistä selitetään ihmisten vähentyneellä kunnioituksella merta ja rantaa kohtaan. Yhä pienempiä kaloja pyydetään. Kalojen ei kuitenkaan ajatella täysin loppuneen.

Merivirran imussa, murtuvissa mainingeissa

Nuotanvetohuudot sekoittuvat kylän äänimaisemaan: mopojen pärinään, kukkojen kiekumiseen, maininkien jymyyn. Pillit soivat, kun kolmihenkinen soittajaryhmä kilkuttaa kelloja nuotanvetäjille.

Monyeko päättää, koska pidetään taukoa ja koska vetämistä jatketaan. Hän kannustaa miehiä jatkamaan pienellä laulunpätkällä. Jokunen kalastajan vaimo seuraa miehiä mukanaan vesiämpäreitä ja lounasta.

Monyeko päättää lounastaa perheensä luona. Kalastajat asuvat palmunlehvistä hiekalle rakennetuissa väliaikaisissa majoissa, joissa ei ole vettä tai saniteettimahdollisuuksia. Lounaaksi syödään usein käymällä valmistettua maissia ja tuoreita taskurapuja.

Ghanalaisen kalastusosuuskunnan toiminta on vain yksi Beninin monista erikoistuneista kalastusmuodoista. Toiset kalastusporukat keskittyvät makean veden kalastukseen tai merellä kalastamiseen veneestä käsin.

Yökalastuskaudella lokakuusta tammikuuhun monen kalastajan päivä alkaa jo kolmelta yöllä. Kalastajat uivat kuun valossa kauas veneille, väistäen merivirran imun ja murtuvat mainingit.

Kun kaikki miehet ovat veneissä, he nostavat vihreät purjeet ja etenevät joskus kymmenienkin kilometrien matkoja ulapalle kalojen perässä. Kalojen liikkeitä kuunnellaan veteen asetettavan pitkän puun kautta. Kun verkot on laskettu, kalastajat nukkuvat veneessä. Vasta aamupäivällä he palaavat rantaan, missä muut kyläläiset odottavat. Rannalla kalat punnitaan ja jaetaan venekunnittain. Seuraavana yönä sama toistuu.

Merellä kalastaminen on hengenvaarallista työtä. Poikia koulutetaan merikalastukseen vuoden ajan, ja uimataidon on oltava täydellinen.

Taitoa ja tarkkuutta vaativaa työtä

Iltapäivällä nuotanvedossa pidetään vähemmän taukoja, mukaan liittyy myös naisia. Kun aurinko painuu alemmas ja kalastajat ovat uupuneita, suuri punainen verkkoa merkitsevä poiju on tullut lähemmäs. Ulapalla nuottaa valvonut vene voidaan ohjata varovasti rantaan. Vain taitavimmat uimarit voivat ohjata venettä. Rantautuessaan vene voi kaatua murtuvissa aalloissa tai moottori rikkoutua.

Kun suuri vene on saatu kuivalle maalle, muutama kalastajista ui verkolle. Verkko on saatava rantaan sotkeutumatta ja yhdessä linjassa. Välillä uimarit katoavat metrien korkuisiin aaltoihin, mutta tulevat taas näkyviin. Vielä pari tuntia kuluu, kunnes molemmat nuottaköydet yhdistyvät ja painava verkko vedetään hiekalle.

Nuotan päässä odottaa saalis, suuri pussi täynnä pieniä hopeanhohtoisia kaloja. Saalis ei ole kovin suuri näin monelle kalastajalle. Alkaa naisten työ, kun he kuljettavat kalat suurissa vadeissa tasaiselle hiekalle, missä niistä muodostetaan samankokoisia kasoja.

Seuraavaksi käydään Worsetseyn johdolla kauppaa kalastajien ja muiden kyläläisten kesken. Grand Popon naiset ovat kalan jälleenmyyjiä. He savustavat kalat ja myyvät ne lähikylien markkinoilla. Pienimmät kalat kuivatetaan auringossa. Viimein joukko rannalla hajaantuu. On kotiinlähdön aika.

Maija Lassila

Lämmintä tuulta – Maija Villa Karossa

Maija Lassila oli Villa Karon stipendiaattina ennen joulua 2013. Ohessa hänen tunnelmiaan ja maalaamiaan kuvia Beninistä.

Maijan näyttely ”Lämmintä tuulta” 1.-29.4. Galleria Dixin studiossa (Uudenmaankatu 19, 00120 Helsinki)!

Villa Karo oli pitkäaikainen unelma ja myös ensimmäinen kertani Saharan eteläpuolisessa Afrikan maassa. Jo matka Alphonsen kyydissä Cotonousta Grand Popoon oli täynnä tunnelmaa, joka sävytti viittä viikkoani residenssissä. Pää pyörällä ja aistit ja mieli avoinna katselin tienvarsien vilinää. Nyt kun mietin Beninin aikaani, nousevat mieleeni välähdyksenomaisesti juuri tienvarsien valkoiset maniokkijauhokasat tai parturikampaamoiden ja ompelijoiden persoonalliset maalatut kyltit. Tai pienet ”buvettet”, joilla oli sellaisia nimiä kuin ”Jeesuksen veri”.

Maija_Lassila_Gbecon
Gbecon

Minulla oli onni myös vierailla mitä ihanimmassa matkaseurassa pohjoisessa ja Pendjarin kansallispuistossa. Erityisesti muistan, kuten varmasti myös matkatoverini, kuinka istuimme safariauton katolla kohdatessamme tiellä leijonan. ”Ei saa pelätä”, kuljettajamme painotti. Jännitys hiipi siltikin keskuuteemme hetken päästä, kun olimme juuttuneet mutaan, hotellille oli parin minuutin ajomatka, eikä kävellä voinut. Olimme edelleen leijonien reviirillä, enkä koskaan aiemmin ollut tuntenut olleeni potentiaalinen saalis.

Viisi viikkoa oli sopiva, mutta silti lyhyt aika toteuttaa maalaus -ja kirjoitusprojektini ja uppoutua paikalliseen todellisuuteen. Jo ensimmäisellä viikolla Kwassi esitteli minut kalastusosuuskunnan päällikölle, Wortsetsey Monyekolle. Antropologina olen erikoistunut ihmisen ja luonnon suhteen tutkimiseen meren, pienkalastuksen ja paikan näkökulmasta. Yhden pitkän päivän kuljin kalastusosuuskunnan mukana rannalla ja seurasin nuotanvetoa. Wortsetsey kutsui minut tuona päivänä myös perheensä luokse lounaalle. Vastalahjaksi kalastuksen seuraamisesta otin monia kuvia osuuskunnasta työssään. Seuraavina viikkoina tutustuin kalastukseen myös haastattelemalla monen villakarolaisen tuntemaa Donald Adbodjakinia, tutustumalla hänen seurassaan läheisen Aheme-järven kalastukseen, seuraamalla Gbeconin yökalastajien lähtöä sekä tutustumalla Grand Popon Mono-joen kalastajiin.

Maija_Lassila_Nuotanveto
Nuotanveto

Grand-Popon Hounsoukoen kylänosassa tilanne on huono, sillä kalaa ei joessa enää ole tarpeeksi. Kalastajat sanovatkin olevansa nyt pikemmin maanviljelijöitä kuin kalastajia, mikä on kannattamattomampaa työtä. Joenpohjan nousun sanotaan karkottaneen kalat pois. Yhä pienempiä kaloja myös kalastetaan. Kalastajat kertoivat, että ahdinko näkyy esimerkiksi siinä, että yhä harvemmat kalastajat menevät naimisiin ja hankkivat perhettä, kun elatusta on vaikea saada tai lasten koulumaksuja maksaa. Pascal Fanoukpe kertoi, että kalastajat ovat kipeästi uuden puisen kanootin tarpeessa. Elämä on hyvin vaikeaa, selviämistä oikeastaan, kalastajat kertoivat.

Seurasin joen kalastajia työssään yhden päivän. Kalaa etsitään nyt joenvarren vesikasvillisuuden joukosta. Se on kovaa työtä, jossa kasvillisuutta täytyy raivata vedessä suurilla viidakkoveitsillä. Muutaman tunnin aikana ei löytynyt kuin yksi kala. Siltikin tästä kalasta tehtiin ateria koko yhteisölle ja minä olin kunniavieraana. On vaikea selittää sitä vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä, jota matkalla sain osakseni. Usein tuli tunne, jossa häpesin omia materiaalisesti yltäkylläisiä lähtökohtiani. Samanlaista yksilöiden pahoinvointia en kuitenkaan Grand-Popossa nähnyt kuin mitä Helsingin kaduilla.

Maija_Lassila_Kantamus
Kantamus

Villa Karossa tutkimusprojektini ohella ja sen jälkeen olen maalannut kokonaisuutta, joka on esillä huhtikuussa galleria Dixin studiossa Uudenmaankadulla. Havaintoni ja pohdintani ihmisestä paikassa ja luonnossa siirtyivät osin myös maalauksiin, paikallisen valon ja värin ohella.

Yhtenä viimeisistä päivistä, kun projektini oli päätöksessä, palasin zemin kyydillä Comesta auringon laskiessa. Jos ensi kerralla mopon kyydissä maantiellä olinkin pelännyt kuollakseni, tunsin nyt ihmeellistä vapautta. Tunsin lämpimän tuulen tukassani ja tutun savun hajun peltojen yllä. Ehkä malaria oli sumentanut pääni tai sitten olin onnistunut uppoutumaan paikalliseen maailmaan hetkeksi. Joka tapauksessa, Benin oli muuttanut ja opettanut minua näissä muutamassa viikossakin.

Maija_Lassila_Univerkko

Univerkko