0

Avainsana: Cultural exchange

Monikulttuurisuudesta: teemana kulttuurinen itseymmärrys, porttina Villa Karo

Marjo Räsänen Villa Karossa 5. syyskuuta-8. lokakuuta 2012.

Aika joutuu vilkkaan. Siitä on jo tovi, kun Villa Karossa syksyn ensimmäisenä stipendiaattina syys-lokakuussa työskennellyt Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtori ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen dosentti, kuvataideopettaja Marjo Räsänen saapui kulttuurikeskukseen työstämään neljättä kirjaansa, kuvataidetta opettaville ja opiskeleville suunnattua Visuaalisen kulttuurin MONILUKUKIRJAa.

Monikulttuurisen identiteetin kukka

”Jokainen ihminen ja esine itsessään ovat monikulttuurisia. Niin myös taideteosten tulkinnassa on kyse aina kahden kulttuurin tekijän ja vastaanottajan kohtaamisesta”, Marjo selostaa kirjansa kantavaa ajatusta.

”Tätä ajatusta voidaan havainnollistaa yksilöä kuvaavan kahdeksanterälehtisen kukan avulla. Terälehtiä ovat minuuttamme rakentavat asiat: ikä, sukupuoli, etnisyys, maailmankatsomus, sosiaaliryhmä, asuinpaikka, kyvyt ja kieli. Nämä seikat vaikuttavat kokemuksiimme ja tulkintoihimme ympäristöstä ja muista ihmisistä. Se miten näistä osasista koostuva yksilö käyttäytyy ja havainnoi ympäristöään, riippuu tämän lisäksi häntä ympäröivän yhteisön makrokulttuurista. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa itseä osana ympäröivää kulttuuria, ymmärtää sekä omien että muiden ihmisten tulkintojen lähtökohtia ja nähdä oman kulttuurin läpitunkevuus. Lähestymistavan keskeinen tavoite on itsen ymmärtäminen ja rakentaminen suhteessa kulttuuriin ja muihin ihmisiin.”

Monikulttuurisuus toi Marjon lopulta myös Afrikkaan ja Villa Karoon. Hänellä oli puolet kulttuurirahaston kirjaa varten myönnetystä apurahasta vielä käyttämättä ja kovalevy pullollaan kärsivällistä työstämistä vaativaa raakamateriaalia. Marjo kysyi itseltään: Miksei työstäisi kirjaa eteenpäin Afrikassa, mantereella, joka niin stereotyyppisesti liitetään monikulttuurisuuteen?

Kirjailijan kirjailijalle perustamasta Villa Karosta löytyi sitten jokseenkin täydellinen työrauha ja lähes julkaisukelpoista tieteellistä tekstiä syntyi kymmenen sivun viikkovauhtia. Vaikka tahti olikin hurja, jäi kuusi-kahdeksantuntisiin työpäiviin kuitenkin tilaa uusille ajatuksille, ja rentouttavan uinuva ilmapiiri helli uusien projektien aihioita.

Monikulttuurisuudesta

Marjon käsittelemät teemat liittyvät läheisesti myös Villa Karon päämääriin: kulttuurivaihtoon ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämiseen. Marjon mukaan monikulttuurisuus ei ole helppoa. Yleensä se pelkistyy toiseuden eksotisointiin tai näennäiseen tasa-arvoon: toinen ihminen nähdään erilaisena, muttei kyetä havaitsemaan sitä, että se millaisena hän näyttäytyy meille, riippuu siitä keitä me itse olemme. Samalle perustalle, kykenemättömyydelle nähdä omaa itseään ja tunnistaa omia ennakkoluuloja kun tarkastelee toista, pohjaa myös rasismi. Itseymmärrykseen perustuva näkökulma on tarpeen kulttuurien välisissä kohtaamisissa ja mikseivät avaimet rasisminkin torjuntaan löytyisi täältä.

Kokemuksia Beninistä ja Villa Karosta

Marjon mukaan työskentelyjakso Villa Karossa on ollut erittäin hedelmällinen ja vaikka hän tunnustaakin olevansa erakko, hän koki, että viisi viikkoa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olivat antoisia ja tarjosivat mahdollisuuksia tärkeään taiteidenväliseen keskusteluun. Marjon puheessa kuuluu myös tyytyväisyys Villa Karon henkilökuntaan ja ilmapiiriin:

”Oli niin ihanan helppoa! Kommunikaatio pelasi eleiden ja 30 vuoden takaisen ruostuneen lukioranskan taidoillakin”, Marjo iloitsee.

Yli protestanttisen raadannan nousevat Marjon työskentelyjakson huippuhetkiin kaksi asiaa: yhdessä Villa Karon museovastaavan Georgette Singben, tanssija Rea-Liina Brunoun ja muusikko Susanna Hietalan kanssa toteutettu lasten työpaja sekä keskustelu taidekasvatuksesta paikallisessa taidekeskuksessa, Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun perustamassa Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes de Grand-Popossa.

Ympäristöherkkyyteen tähdänneessä työpajassa kerättiin rannalta löytyneitä aarteita: muovipussinriekaleita, simpukankuoria, varvastossun jäänteitä, styroksinkappaleita. Näistä rakennettiin installaatio vanhaan kalaverkkoon Villa Karon pihalle. Verkon alla Hietalan säestämänä ja Brunoun tanssittamina lapset eläytyivät merenelävien liikeratoihin. Toisinaan on vaikea vetää rajaa sen välille, mikä on luonnon tekemää, ja mikä ihmisen. Aina tämä ei ole edes tärkeää:

”Niin simpukka kuin vaahtomuovin palakin voi olla kaunis ja hyödynnettävissä uudelleen”, Marjo kiteyttää työpajan ideaa.

Georgette Singben lapsille järjestämää museovierailua seurannutta piirustustuokiota tarkkaillut Marjo innostui afrikkalaisten naamioiden kääntöpuolille syntyneistä piirroksista. ”Kuin suoraan lapsen kuvallista ilmaisua käsittelevästä oppikirjasta!” Marjo ihasteli eri-ikäisin pienin sormin syntyneitä kuvia, joista hän löysi ihmisen kuvaamisen universaaleja vaiheita pääjalkaisista hahmotelmista yksityiskohtaisiin omakuviin.

Myös vierailu Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun afrikkalaisten taide- ja kertomuskeskukseen jäi Räsäselle mieleen.

”Opetus keskittyy lasten itseilmaisuun, eivätkä kontekstuaalisuus ja kulttuuriset traditiot olleet yllätyksekseni juuri ollenkaan läsnä”, Marjo kuvailee kokemuksiaan.

Hän yllättyi siitä, että afrikkalaisessa kulttuuriympäristössä, joka tunnetusti on paljon eurooppalaista yhteisöllisempi, keskuksen taideopetuksessa lasta näytettiin lähestyttävän ensisijaisesti yksilönä sen sijaan että hänet olisi nähty kulttuurinsa edustajana.

”Afrikkalainen kulttuuriympäristö ja paikalliset, rituaalijärjestelmät saivat minut odottamaan yhteisöllisempää taidekäsitystä”, Marjo perustelee hämmennystään.

Hän harmittelee sitä, ettei tämän yksittäisen taideopetuskohtaamisen lisäksi ehtinyt seurata paikallisten koulujen opetusta, koska koulut alkoivat vasta juuri ennen kotiinlähtöä

Vaikka kirjoittamiseen olikin riittävästi aikaa, tuntui viisi viikkoa Grand-Popossa Marjosta lyhyeltä:

”Kuherruskuukausihan tämä vasta oli!”, hän toteaa oleskelustaan ja lisää: ”Arkeen ei vielä näin lyhyessä ajassa päässyt käsiksi”.

Kotiin viemisiksi jäi valmiiden sivujen lisäksi kuitenkin vielä säkillinen eksotiikkaa ja voodoota pureskeltavaksi. Grand-Popo jätti Marjoon myös paluun kipunan:

”Voisin mahdollisesti hakea jatkostipendiä Villa Karoon, jotta ehtisin päästä paikallisten lasten pariin koulun penkille tekemään kuvia ja keräämään uutta materiaalia tutkimukseni ja opetustyöni tueksi”.

Tulossa: ”Akasia – kohtaamisia Suomen ja Afrikan välillä”

Villa Karon verkkoviestintä uudistui jonkin verran viime vuonna, kun tämä Akasia-blogi perustettiin (ja Villa Karo ilmestyi samalla facebookkiin). Nyt loppuvuodesta tilanne tulee muuttumaan vielä lisää.

Villa Karon uudistuvien virallisten sivujen rinnalle on tulossa kulttuurisivusto Akasia eli kohtaamisia Suomen ja Afrikan välillä.

Akasian tarkoituksena on tarjota tila suomalais- ja afrikkalaistaustaisten taiteilijoiden ja tutkijoiden projektien dokumentoinnille sekä toimia ikkunana suomalaisen ja länsiafrikkalaisen kulttuurin välillä: siis hahmottaa, tukea ja kehittää tapoja toimia monikulttuurisella taiteen ja tutkimuksen kentällä sekä viestiä kulttuurivaihdon mahdollisuuksista entistä laajemmin.

Kohtaamisten mahdollistaminen on Villa Karon toiminnan ydinaluetta ja on aika saada yli kymmenen vuoden aikana taltioitunutta ”hiljaista tietoa” kaikkien saataville. Näin verkkopalvelu myös jatkaa ja kehittää eteenpäin Villa Karon residenssitoimintaa.

Valokuvat, videot, haastattelut ja artikkelit toimivat yhteistyötapojen avaajina. Uudelle sivustolle tulee lisäksi virtuaalinäyttely, joka tuo Villa Karon etnografisen esinekokoelman saavutettavaksi Suomesta käsin – ja pian toivottavasti myös beniniläiselle yleisölle. Sivuston ensimmäinen versio toteutetaan suomenkielisenä, mutta rinnalle tulee mahdollisuus myös muihin yhteistyön kieliin, vähintään ranskaan, englantiin ja ruotsiin.

Tavoitteina on siis, muun muassa:

  • mahdollistaa tutustumisen suomalais-afrikkalaiseen kulttuuritoimintaan aiempaa lähemmin
  • madaltaa kynnystä monikulttuuriseen taide-, tutkimus- ja opetustoimintaan sekä eri kulttuuriperinteiden kohtaamiseen
  • toimia inspiraation lähteenä tuleville projekteille
  • tehdä Villa Karon ja Villa Karossa vierailleiden tutkijoiden ja taiteilijoiden keräämää tietoa ja kokemuksia saavutettavaksi ja julkiseksi

Nyt otetaankin ilolla vastaan erilaisia ehdotuksia dokumentoitavista tai jo-dokumentoiduista projekteista, tapahtumista ja muista monikulttuurisen, suomalais-afrikkalaisen yhteistyön tuloksista!

La première semaine en Finlande

L’été 2012 en Finlande : ma visite en Finlande cette année m’a plus permis de découvrir l’art Finlandais ainsi que leurs musées. Dès ma première semaine j’ai visité le musée Amos Anderson, Made in Kallio, atelier de design pour fabrication des chaussures, conception des tenues et beaucoup d’autres choses et ensuite le musée Ateneum. J’étais vraiment émerveillée par les œuvres finlandaises et j’ai réalisé une fois encore l’importance et le rôle qu’un musée peut jouer dans la vie d’un être. Ces musées que j’ai visités sont toujours remplis des touristes venus des pays différents ainsi que la population Finlandaise et cela laisse à savoir l’importance qu’ils accordent à l’art.

Les réserves du musée Ateneum sont de gigantesques salles avec des œuvres rangées par ordres et par catégories ainsi que de confortables caisses d’expédition des œuvres. Par exemple si certaines œuvres sont sollicitées par les musées voisins ou à l’étranger ces caisses sont utilisées pour le transfert de ces œuvres pour éviter des dommages. J’envie aussi le secteur de la radiographie. Dans cette salle l’appareil permet de détecter les dommages causés à certaines œuvres par le temps et les corps étrangers afin d’y remédier. On dirait dans un centre de santé. Les œuvres sont précieuses et des soins leurs sont accordés à chaque fois que le besoin y ait.

Georgette Singbe

[slideshow]

New Exhibition in the Petit musée de la Villa Karo!

May was a month of hard work as we renewed the exhibition of the Petit musée in Villa Karo, and here it is! Ready to welcome visitors right away when Villa Karo opens it’s doors again in the end of August!

Tintti Timonen and I did the design based on Soile Rinno’s prior exhibitions; carpenters and painters repaired the interior and the furniture designed by Tina Lotila for the first exhibition in 2002; and finally together with Georgette Singbe, Wiktoriina Hurskainen and Boniface Gossou we arranged the objects in their right places. If you’re not in Benin right now, take a look at the ”musée” through the photos below!

The whole Vodun room with it’s fetishes and statues. Click to see the larger image, and click again to zoom.
Fetishes and assins (altars) in the Vodun room, the left corner from the entrance.
Left wall of the Vodun room, with an evil fetish (above) and a fetish from a sacred forest (below). The text says: ”Vodun is an animistic religion, whose followers believe that nature consists of deities and spirits touching their lives. The religion has its roots in coastal West Africa and from there it travelled with slaves to the Caribbean and to Brazil.
At its heart Vodun is an everyday, social and comprehensive religion and world view, based on reciprocity, reverence for nature and mutual assistance between deities, spirits, the living and the dead.
Fa is the spirit that works as a mediator between the people and the deities. Its message is interpreted by Bokono, diviner of Fa, and the readings are executed by Vodun priests and priestesses in different ceremonies.
Colonialism, mission, political persecution and modernization have all threatened the survival of Vodun. Its nature is flexible and open to influences, the religion continually adjusts to new challenges and its position is nowadays officially recognized, especially in Benin where it is a state religion.
Fetishes are objects of some special innate power, made for many different purposes and closely connected to the Vodun religion. After a divination they embody the force of a god and are used for example for protection or as good luck charms. Some fetish objects may be placed on home altars to promote their owner’s well-being, while other ones may travel in the pockets of travelers, protecting them on their way.
The upper left corner of the Vodun room shows fertility statues from West Africa, for example from the Ashanti, Fanti and the Baoulé cultures in Ghana and Côte-d’Ivoire.
Marriage, pregnancy, birth, divorce, death… all represented through the fetish statues. Akuaba, an Ashanti girl who is unable to have a child, is perhaps the most well known (aloft).
Hounon, fetish priest of Heviosso, guards the Petit musée across the entrance. On his left side is the fetish of Ogun, the God of Iron and on his right side a fetish with bull’s horns on his back.
Fetish statues of the Goddess of Mami Wata, God of Water, right side of the Vodun room.
In Vodun religion the universe is divided into five basic elements: water, fire, earth, air and sky. In their own way each Vodun deity represents one of these elements. The Supreme God, the creator of the universe is called Mawu. The names and meanings of the hundreds of deities may vary from one community to another, but certain deities, such as Mami Wata, recur.
The vibrant water goddess has drawn influences from Christianity, Islam, Judaism, Hinduism, as well as from Buddhism. Some characteristics of Mami Wata may also have been taken from the mermaid figureheads adorning the ships that brought the first Europeans to Africa, but for example the Dogon culture of Mali and Burkina Faso told tales of mermaids and mermen as early as 4000 years ago. Mami Wata guarantees her followers speedy success, riches, good luck and good health. The goddess, who is often characterized as jealous, is known to show herself every now and then to true believers, in the light of the full moon.
Other important Vodun deity Heviosso, also known as Shango among the Yoruba people, represents the air being the god of thunder. The red color associated with Heviosso/Shango is considered to be holy. For example the boat fetishes from the fishing village Ada in Ghana often include the double-sided axe of Shango as the symbol of thunder. The owner of the fetish gains strength and Shango is prevailed upon to calm the sea winds.
The left side of the History room presents the slave trade with statuettes and a picture of Francisco de Souza, a slave trader who lived in Ouidah and visited also Grand-Popo – giving the town it’s name.
The Portuguese were the first to settle on what later was called the Slave Coast: the coast of today’s Togo, Benin and western Nigeria. Town of Ouidah, 45 kilometers from Grand-Popo, became center of West African slave trade. In the 18th century Ouidah had five European fortresses: English, French, Portuguese, Dutch and Danish. The beach of Ouidah became a ”gate of no return” to hundred thousands, even millions of people.
Slave trade was approved in Dahomey and the kings sold their own countrymen and war prisoners as slaves. In return they got weapons, precious metals and luxury objects. King Agadja’s emblem even depicted a slave ship: to represent the prosperity slave trade brought to the kingdom.
The first slavery abolishment acts were given already in the 18th century, but the slave trade was profitable up to the 1860’s. Most of the slaves were sold to the coffee- and sugar plantations in Brazil. About 20 million Africans were victims of the trade while it was going on. Maybe only half of the sold slaves arrived alive to the new continent. Today the African diaspora is commemorated for example during the annual Vodun-festivities in Benin, every 10th January.
Colon statuettes welcome the visitors to the history room, across the entrance. ”The colonization of Benin (then Dahomey) began in 1889, when France took over the country after winning a war against its last independent ruler, king Gbehanzin. Other French colonies in West Africa were Mauritania, Mali, Senegal, Burkina Faso, Guinea, Côte d’Ivoire and Niger. France also ruled large areas in other parts of Africa.
French colonial administration hired locals to work in the government, and “colon” statues represent the local people dressed in European uniforms and clothes. Today colons are sold everywhere in West Africa as souvenirs.
Independence movements started to grow stronger in different parts of the continent in the 1950’s and most French colonies became independent in 1960 or soon after. Dahomey gained independence from France finally in 1960 and it was renamed Benin in 1974.
The upper right corner of the history room.
Old kingdoms of West-Africa are represented by the bronze statues from old Benin (area in today’s Nigeria), kings’ staffs and an application work of the twelve kings of Dahomey (modern Benin).
The history of Benin is a succession of several kingdoms and cultures. The Fon king of Abomey subdued the surrounding countries and formed the kingdom of Dahomey in 1625. It then became the most powerful kingdom in the area, fighting wars for example against the Oyo Empire (in today’s Porto Novo) and the Kingdom of Whydah (Ouidah).
Other powerful kingdoms in West Africa were the Ashanti kingdom in modern day Ghana, and the Benin Empire of Edo culture, which formed the origins of modern Nigeria. Today kings don’t hold political power, but they have important positions in communities.
The right side of the history room