0

Kategoria: Klubit ja konsertit

Harjoittelijan haavissa kausi 3, osa 3: Tero Liete

”Koska päivällä on liian kuuma, siksi yöllä juoksee puuma.”

Päivän paahde laantuu pilviseksi illaksi, joka helpottaa paitsi uusimpien Grand-Popoon tulijoiden oloa niin myös meitä jo pari kuukautta hiekkaisia katuja tallanneita. Johan hellittävät myös epämääräiset terveysoireet, joiden kanssa olemme kärvistelleet itse kukin. Lähdemme Teron kanssa juomaan tilkat La Béninoisea. Vuorotteluvapaavuottaan viettänyt musiikkitoimittaja Tero Liete juhlii nyt kahdeksatta viikkoaan Villa Karossa. Piakkoin on aika palata taas katsomaan, vieläkö YLE:llä on työpaikka tallella.

Mitä olet täällä tehnyt?

– Olen yrittänyt kuunnella musiikkia vähän joka paikassa ja saanut pari vinyyliäkin ostettua.

Teron pienimuotoinen vinyylinmetsästys on siis tuottanut tulosta – kaikkia kiekkoja eivät ole pilanneet ilmasto tai paikallisten tyyli varastoida vinyylejä seinäkoristeina. Kokoelmiin liittyy mm. Orchestre Poly-Rythmo de Cotonoun levy.

Hesarin nettiversion ahkera lukija on tutkaillut musiikillista maailmaa myös verkosta, josta löytyy suurin piirtein jokainen levylle päässyt beniniläisartisti. Muutkin työt ovat pitäneet koneen ääressä.

– Olen purkanut noin 10 tuntia haastatteluja ikuisuusprojektiani varten. Valmistelen teosta Raahen seudun rockista 60-luvulta tähän päivään. Tein haastatteluja muutama vuosi sitten, nyt on tarkoitus raapia kasaan jonkinlainen kirjallinen esitys. Siinä taitaa olla järkevimmät asiat, mitä olen täällä tehnyt.

tero-terassilla

Oletko tehnyt epäjärkeviäkin asioita?

– En ainakaan tunnusta.

Kirjaprojekti sai uutta potkua, kun Raahen museo järjesti kesänäyttelyn raahelaisesta bändihistoriasta.

– Sain uutta matskua ja kuvia, kun museon amanuenssit tulivat avuksi keräämään materiaalia. Samalla tuli otettua yleisempää näkökulmaa aiheeseen, vaikka olenkin kirjoittanut lähtökohtaisesti subjektiivisesti.

Raahen seudun musiikilliseen historiaan luulisi saavan ainakin analyyttista etäisyyttä täällä Atlantin äärellä.

– Kun aloitin kirjan, olin Borneolla, kommentoi Tero ja virnistää.

Ei välttämättä tsetse-kärpänen, mutta ainakin jokin matkailukärpänen on stipendiaattiamme purrut. Tero on kiertänyt pitkin eri mantereita ja tuntee Afrikasta jo ennestään Tansaniaa, Gambiaa ja Norsunluurannikkoa. Edellisenä viikonloppuna Tero kävi Loméssa keikalla Ranskan kulttuuri-instituutissa. Pääesiintyjänä oli Elom 20ce.

– Se oli aika hyvä läpileikkaus Länsi-Afrikan musiikista; lämppäribändeissä kuului perinteistä afrikkalaista ja toisaalta räpähtävää, reggaevaikutteista julistavaa sanomaa.

– Musiikki tunkee täällä läpi joka paikasta; perinteet ja vanhat klassikot, kaikkien tuntemat iskelmät ovat merkittäviä. Paljon kuunnellaan ranskalaisia räppäreitä ja autotune on valitettavasti täälläkin käytössä. Artikkelissani tulevassa Akpé-jäsenlehdessä pyörittelen sitä, mitä täällä on kuulunut.

Itse olin viikonloppuna hautajaisissa, joissa eri seurueet soittivat kukin omaa musiikkia neljältä suunnalta, täysillä tietysti. Sain sitten selitykset paikallisista rytmeistä: tuo on agbadja, Grand-Popon ensimmäinen rytmi, tuo taas Lokosan gogomi ja tuo Abomeyn zeni.

– Tämä ajattelu on periytynyt esimerkiksi Jamaikalle, jossa puhutaan eri rytmeistä.

– Mitä huomaa ihan ravintolabändeistä tai niistä, mitä näki Ghanassa – onhan täällä ihan mielettömiä soittajia, varsinkin rytmiryhmät. Svengiä riittää, vaikka kyseessä olisi ihan tuntematon orkka.

Kylän rytmeissä valkonaamana elely on puolestaan ollut varsin leppoisaa. Kuitenkin:

– Ei reissusta koskaan palaa samanlaisena. Matkalla huomaa, että joka paikassa on kiltimpiä ja fiksumpia ja hömelömpiä ihmisiä. Ei me niin erilaisia olla. Tällaiset paikat muistuttavat siitä, miten voi olla vähään tyytyväinen, ja opettavat nöyryyttä. Täällähän ei sinänsä näy äärimmäistä kurjuutta. Kaikille löytyy ruokaa ja katto pään päälle. Lapset ovat onnellisia, vaikkei heillä olekaan iPadeja.

Onko jaossa hyviä vinkkejä uusille tulijoille?

– Torille kannattaa mennä lauantaisin. Vincentin pizzapalvelu on omaa luokkaansa, sitä kannattaa hyödyntää. Eikä kannata jättää ranskan oppikirjoja kesän ajaksi pöydälle makaamaan. Ja Kwassille tuliaisiksi kossua!

Lisävinkki chilifanaatikoille: Terolla on ollut tapana kuljeskella ravintoloihin pari chilipippuria taskussa, sillä yovoille tehty ruoka ei yleeensä ole tarpeeksi tulista.

Matka Suomeen käy Istanbulin kautta. Idän ja lännen tarunhohtoisessa kohtaamispaikassa suunnitelmissa on suutarilla käynti.

– Tiedän sieltä kaverin, joka tekee upeita mokkanahkakenkiä.

Toivotamme Terolle hyvää paluuta Suomeen ja vähän räntäsadetta! Räntäsateesta tulee vielä paluupostissa varoituksen sana chilifanaatikoille: Cotonoun lentokentällä vaanii chilipoliiseja! Siis turvatarkastajia, jotka eivät sallineet pimentin ystävän ujuttaa käsimatkatavaroihin niitä kaikkein tulisimpia chilipippureita, mitä torilta löytyi.

Teksti ja kuva: Hilla Kaipainen

Kohtaamisia, inspiroitumisia

Täällä Villa Karossa olen löytänyt sisäistä lauluntekijyyttä eli soittanut kosketinsoitinta (sähkön salliessa) hurjat määrät ja sovittanut Seepranainen-teoksen lauluja. Soittanut viulua ja harjoitellut perulais-suomalaista perheoopperaa Metsän henki, jonka ”ensiaamu” on toukokuussa 2016 Musiikkiteatteri Kapsäkissä.

Olen kiitollinen joka ikisestä hetkestä kun olen saanut työskentelyrauhan ja oivaltanut että ”hei, tätä varten olen täällä, että saan taiteilla.” Eli saan olla muusikko, tekijä de facto enkä vain roikkua tuotannollisissa töissä tietsikan ääressä. Taiteilen oman taiteilijuuteni kanssa: via dolorosaa kun tämä työ ja elämäntapa nyt on. Tämä Villa Karo-jakso on ensimmäinen pidempi residenssijaksoni koskaan.

Vuonna 2011 ryhdyin vihdoin freelancer-itsenityöllistäjäksi. Se että raivasin omasta kalenteristani tilaa ja investoin rahallisesti tähän residenssijaksoon on äärimmäisen tärkeää. Residenssikollegaa, FT Kaija Kaitavuorta vapaasti siteeraten: ”Me maksamme siitä että voimme tehdä tätä. Siis harjoittaa ammattiamme ja kehittyä siinä.” Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä että profiilini taiteilijana ei ole ”kirkas” ja että tulot eivät ole ”säännölliset”. En ole salonkikelpoinen. Tekisi melkein asettaa kirosana tähän. Heh. Mutta siis Afrikka-näkökulma sekä residenssikollegojen kanssa käydyt keskustelut avasivat lukkiutumia ja nk. ”fakki-idiotismiani” ja auttoivat oman riittämättömyyskamppailuni kanssa.

Ohjaaja-dramaturgi Katariina Lahden kanssa työstämme omaelämänkerrallista Seepranainen-musiikkiteatteriteoksen käsikirjoitusta. Katariinan läsnäolo täällä Grand-Popossa ja säännölliset kohtaamisemme ovat avanneet Seepranaiselle syntyväylän. Ensi-ilta Seepranaiselle Kapsäkissä 8.9.2016.

Oli tärkeää saada jättää siis skandinaavinen mukavuusalue / ”fare-and-square”-elo hetkeksi ja todeta että elämä rullaa vaikka en ole 24/7 online-tilassa.

Railio_Koulussa Jalkoja koulun pihalla (Medium)

Aurinkopaneeli tai generaattori olisivat olleet välillä suuri vara-apu kun sähkökatkokset ovat olleet riesana ja tietsikkojen akut tyhjinä. Mutta se tuntuu aika pieneltä siihen verrattuna, että ei ole ollut koko ajan katsomassa ja kyttäämässä montako peukutusta on nasevalla päivityksellä mahdollisesti ansainnut. (Ja taas tähän pikku kirosana.)

Edelleen toistan että residenssikollegojen kanssa käydyt keskustelut ja debatoinnit ovat täydentäneet ja avanneet uusia vahvoja näkymiä niin oman itsen kasvuprosessiin kuin freelanceriuden ja vapaan kentän toimintaan, työssä jaksamiseen ja itsensätyöllistäjän työn luonteen ymmärtämiseen.

Railio_Koulussa Lettipää leikkii (Medium)

Mistä aloitan?

-Kaijan näkemys että me investoimme omastamme, jotta voimme työskennellä, mennä kohti luovaa produktia. Eli me työskentelemme, vaikka me maksamme siitä itse. Täytyy kääntää asiat ylösalaisin tai ainakin kulmaan X, että ne näkisi taas uudelleen.

-Globaalin tulevaisuusskenario ja voimauttaja-johtajuuskouluttaja-kirjailija Tomi Astikaisen dynaaminen ja tuore lähestymistapa Grand-Popon alueen kehittämiseen. Verkoitoitumisillat- ja hetket joista syntyi Alododo!

-Katariina Lahden näkemys Villa Karon merkityksellisyydestä alueelle

Pauliina Aarvan kanssa käydyt keskustelut länsiafrikkalaisen mentaliteetin psykofyysisyydestä (voudou, animismi, shamanismi, plasebo, ihmismielen psykofyysinen ohjautuvuus) prosessoituvat nyt täällä Suomen päässä.

Minulle Togon puolella käydyt epäonnistuneet tinkimiskokemukseni ja aivan ikimuistoinen ”tullipresidentti” ovat kipeänsuloisia kokemuksia. Afrikassa on pakotettu elämään isolla E:llä. Kotona suoritan elämää. Residenssijakso on siis 24/7 myös kokemuspääoman kartuttamista. Olen noviisi maailmankansalainen.

Opetus

Tähtihetkeni oli katolilaisessa koulussa, jossa sain kohdata koululaisia työpajan merkeissä. Oltiin suuressa piirissä ja responsorisesti laulettiin PuistoPellet-yhtyeemme tervehdyslaulua monilla kielillä.

Railio_Koulussa Päästä ja olkapäistä lauletan ranskaksi. (Medium)

Railio_Koulussa Veeran viulu säestää leikkiä. (Medium)

Opettajat pitivät sellaista jöötä että huhhahhei! Minä en opettajien räksytyksestä välittänyt, vaan jammailin lasten kanssa Tete-Epole-Fesse-Pää-Olkapää-peppu-laulua. Oli hienoa huomata että homma toimii. Grand-Popon kadulla workshop jatkuu ja iloiset lasten äänet raikaavat ja kyseistä rallatusta lauletaan yovo-huutojen säestyksellä.

Railio_FullSizeRender (3) (Medium)

Français africain

Olen saanut kannustusta auttavan ranskani kehittämiseen ja koen kielitaitoni olevan tasoa välttävä-auttava.

Maalausworkshop Boubén pihapiirissä

Olin ottanut Suomesta mukaan akryylivärejä ja yövartijamme Boubén kotipihalla ennen yhteistä päivällistä pidimme kivien maalaustuokion lasten kanssa. Abdulai oli työvuorossa, joten hänenkin lapsensa olivat siellä sekä tyttäreni Elsa. Lapset todella itseohjautuvasti maalasivat yhdessä suurella innolla. Boubén vaimo valmisti meille maittavan tomaatti-pima-kastikkeen punaisen ”narskujuuston” ja spagetin kera. Boubén poika esitteli englannin kielen oppimateriaalia. Tämä vierailu on jäänyt sydämeeni ja toivoisin löytäväni sopivia verkostoja joiden kautta antaa kannustimia täältä Suomen päästä.

Jalkapalloa rannalla

Jalkapallo-ottelu myös järjestettiin rannalla kummityttöni Annan perhepiirin kanssa. Tuen Annan perhettä kuukausittain ja haluan voida jälleen tulla katsomaan hänen kasvuaan ja koulunkäynnin etenemistä.

Vapaa-aika ja työ limittyvät. Hetken jälkijunassa avautuvat aistit, tunteet, hetkessä reagointi ja ymmärrys tehdystä ja eletystä sakkaavat ja vasta pitkälle tämän residenssityöskentelyjakson jälkeen ymmärrän, mitä se on minulle antanut ja minkä se on minussa laittanut siemenelle ja alkuun. Mietin keinoja, joilla voisin päästä uudelleen Beniniin.

Grand-Popon kokoinen aukko

Sisälleni jäi Grand-Popon kokoinen aukko. Haluaisin palata ja tehdä jotakin konkreettista. Oppia Georgetten osuuskunnan naisilta hyötykasvien viljelystä, löytää keinon jolla olla hyödyksi ja aidossa vuorovaikutuksessa, ei vain avustus- tai raha-automaattina. Haluaisin rohkaisua ja kannustusta siihen kuinka Villa Karon jo olemassaolevia verkostoja voisi hyödyntää. Uskon että länsimaissa on halu auttaa nyt kun valtio on minimoinut esimerkiksi kehitysapua. Luotettavat ja konkreettiset kohteet, kuten naisosuuskunnan viljelypalsta olisivat varmasti luonteva tapa ja kohde tehdä lahjoituksia. Muutenkin sana ”avustus” voisi olla mieluummin ”kannustin”, ”mahdollistaminen”.

Helsingissä, Malmilla, 24.4.2016

Veera Railio, kirjoittaja on laulaja-viulisti-muusikko-yhteisöllistäjä-innostaja, Villa Karossa 6.2.-11.3.2016

www.veerarailio.com
www.kapsakki.fi
www.ruuskanenrailio.com

Railio_Railio & Ruuskanen (Medium)

Florence, upea ompelijatar. Hänen taikomansa häkkilintu-mekot (kiitos kankaasta Tuuli Suominen) vievät Villa Karo ja Grand-Popo -viestiä eteenpäin. Oli hieno heittää Kansallisteatterin Lavaklubilla Sirkka-Liisa Sassin teksteistää koostuva Lauluja solidaarisuudelle-keikka Ruuskasen Maijan kanssa Florencen räätälöimissä mekoissa.

 

Harjoittelijan haavissa kausi 2 osa 3: Fredrik Ginman & Victor Bäck

Uuden vuoden vaihteesta lähtien ilonamme Villa Karossa on ollut Drifters’ Collective -bändissä vaikuttava räppärikaksikko Fredrik Ginman ja Victor Bäck, jotka Villa Karon keskuudessa yhteisnimellä ”Frector” paremmin tunnetaan. Haastattelumme hetkellä käsillä on kaksikon viimeinen päivä Beninissä ennen Suomeen paluuta. Suurta kotiinpaluuintoa ei ole ilmassa, sillä he olisivat mielellään viihtyneet Afrikan taivaan alla pitempääkin.

– Täällä oleminen on niin erilaista, rauhallista energiaa, kun pääsee rutiineista pois. Voi vaan istua ja olla stressaamatta mistään, Vicke toteaa.

– Me tultiin tänne kirjoittamaan lyriikat ja biisien pohjat meidän bändin seuraavalle albumille. Täällä ollaan, jotta kerrankin aikaa keskittyä ilman kiirettä, töitä ja keikkoja. Mut sitten taas samalla inspiraatiota on ihan toisella tavalla, kun ympärillä on paikallinen musiikki, rytmit, perkussioit ja kulttuuri kaikkinensa, Freddie lisää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vicke ja Freddie

Ajatus Afrikkaan lähdöstä sai alkunsa nimenomaan ajanpuutteesta ja sen ääneen lausumisesta. Eräs musiikkituottajatuttava oli vinkannut residenssiin hakemisesta, ja Vicken äiti puolestaan tiesi muutaman vuoden takaa joitain Villa Karon kävijöitä. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

– Heti kun tää nähtiin, niin päätettiin, että tänne pitää päästä! Musiikin, kulttuurin, räpin ja kaiken kannalta tää oli meille paras vaihtoehto. Alkuun oli tarkoitus hakea muuallekin, mutta kun Villa Karon hakemus tehtiin, niin tajuttiin, että ei me oikeasti minnekään muualle halutakaan. Tää antais meille kaikista eniten, Freddie kertoo.

Hakemukseen panostaminen kannatti, ja ovi Afrikkaan aukeni. Biisien kirjoittamisen lisäksi alkuperäiseen suunnitelmaan kuului muun muassa break dance -workshoppeja ja useampia keikkoja, mutta kaikkeen aika, raha ja selkävaivat eivät antaneet myöden. Eräskin konsertti oli jo suunnitteilla, mutta syystä useasta kustannukset nousivat liian korkeiksi ja suunnitelma oli peruttava. Onneksi esiintymistilaisuus kuitenkin järjestyi Djanglanmey-nimisestä pikkukylästä, jossa Yrjänä Sauros ja muutamat muut suomalaiset olivat vuosi sitten käyneet esiintymässä.

DSCF3560 (Medium)

Videolla Villa Karon stipendiaateista koottu The Funky Poulet extempore-esiintyminen Djanglanmeyn kylässä.

– Funky Poulet -keikka oli aivan loistava! Upeaa, että saatiin tehdä toi, mieletön fiilis pienessä kylässä. Mukana meidän kanssa viulu, piano ja kiippari, koko homma oli spontaania improvisointia. Täällä jengi on ollut niin avointa ja jakanut meidän kanssa niiden musiikkijuttuja, että oli tosi hienoa päästä näyttämään meidän omaa hiphoppia paikallisille.

Nyt lähdön hetkellä ajatukset Beniniin paluusta ovat jo hautumassa.

– Nyt kun täältä tuntee porukkaa, ois hienoa joskus tulla tänne koko bändillä ja tehdä paljon lisää. Ja vois tulla esittämään biisejä, joita me ollaan nyt täällä ollessa kirjoitettu. Niissä on paljon pieniä vaikutteita ihmisistä, keskusteluista, djembe-sessioista ja kaikesta mitä täällä on koettu.

 

Teksti ja video: Ida Lindholm
Kuvat: Eveliina Wirtanen ja Ishmael Falke

 

 

Harjoittelijan haavissa ­sarja saa jatkoa! Kauden 2 osa 1: Antti Kujanpää

Villa Karon kevätkausi 2016 on pyörähtänyt käyntiin vilkkaissa merkeissä. Tupa on vierashuonetta myöten täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpien projektien toteuttajia, joten aika on mitä otollisin Santeri Kaipiaisen viime vuonna aloittaman Harjoittelijan haavissa ­juttusarjan jatkamiselle. Ensimmäisenä harjoittelijan jututettavaksi istahti muusikko Antti Kujanpää, joka itseään luonnehtii kalliolaiseksi musiikin sekatyöläiseksi. Kerran viikossa Antti toimii musiikinopettajana. Muu aika puolestaan kuluu moninaisten projektien parissa, keikoilla ja keikoille valmistautuessa.

Villa Karoon Antti päätyi tuttavuuksien kautta, sillä useita hänen suomalaisia ystäviään oli aiemmin käynyt täällä.

– Toisaalta mulla oli selkeä ajatus lähteä talveksi pois Suomesta. Halusin ensimmäisen kerran tehdä jotakin sellaista. Myös afrikkalaiset rytmit ja polyrytmiikka kiinnostavat. En ole aiemmin niitä opiskellut. Musiikkiopinnoissa käytiin läpi muun muassa latinalaisrytmejä, mutta afrikkalaisessa musiikissahan niiden juuret ovat.

Merkittävässä osassa Antin Afrikkaan lähtö päätöksessä oli myös tutustuminen Beninistä kotoisin olevaan muusikkoon Noël Saïzonou’n, joka on muun muassa uutena vuonna Helsingin Savoy­teatterissa konsertoineen Helsinki­-Cotonou Ensemblen päähahmoja.

– Tutustuin Noëliin Kalliossa soittajakavereiden kautta. Sen jälkeen meillä Noëlin ja Kauton Petrin oli yhteiskeikka Kallio Block Partyissa. Biisit oli Noëlin ja me opeteltiin ne, ei mistään nuoteista, vaan laulun ja rummutusten perusteella. Noëlilla on käsittämätön kyky tehdä monia asioita koko ajan ja yhtä aikaa kaikilla raajoilla. Itselle se kaikki oli täysin uutta aluetta, ja nyt täällä paikan päällä musiikkiin pääsee vielä syvemmälle, Antti kertoo.

DCIM100GOPROGOPR0069.
Victor, Antti ja Ida

Antti ei ole aiemmin matkustanut Afrikassa. Tähänastinen kokemus on ollut hieman hämmentävä, etenkin rahaan liittyvien asioiden kannalta.

– Tunnen täällä olevani yksi prosentti maailman rikkaimmista ihmisistä. Siitä tulee tosi outo fiilis, miten raha on mukana kaikissa asioissa ja kuinka täällä maksan ihmisille siitä, että pääsen itse tekemään jotakin mukavaa. Väkisin mietin edustanko paikallisten silmissä jonkinlaista valkoista valtaa. Se tuntuu vaivaannuttavalta, koska itse koen olevani aika perus tyyppi, joka elää pienellä palkalla Kalliossa. Kuitenkin meillä on Suomessa apurahojen suoma mahdollisuus erilaisiin projekteihin, ja on hienoa, että tuollainen systeemi on olemassa. Täkäläinen taiteilija tuskin voisi saada vuodeksi apurahaa työstään.

Elämää Grand­-Popossa on jäljellä vielä reilut pari viikkoa, minkä jälkeen elämä Suomessa jatkuu erilaisten musiikkiprojektien parissa. Näistä päällimmäisiksi Antti mainitsee Yonan, balkanilaiseen pseudovaltioon viittaavan Jargoslavian, joka soittaa bulgarialaisvaikutteista musiikkia sekä yhdessä maailmanmatkaaja Riku Rantalan kanssa esiintyvän Reporters urku­trion. Riku & Reportersin edellinen keikka oli joulukuussa Kom­teatterissa ja seuraava maaliskuussa Kapsäkissä. Yhtyeen nimen mukaisesti Rantala lukee lavalla maailman uutisia samalla, kun muusikot säestävät häntä.

– Nuorempana lähdin mukaan mihin tahansa projekteihin. Nykyisin työssäni parasta on se, että tämän hetkiset projektini ovat todella hauskoja. Esimerkiksi Riku & Reporters sai alkunsa siitä ajatuksesta, että nyt tarvitsee kokeilla jotain aivan erilaista. Alkuvaiheessa kaavailimme uutistenlukijan paikalle Arvi Lindiä. Rikun saimme lavalle ensimmäiselle keikalle ja sen jälkeen homma on vaan lähtenyt omista käsistä, kun lisää keikkatarjouksia on tullut sieltä täältä.

Antti-Kujanpaa- kuva2
Beninissä Antti ja Noël ovat kehitelleet ja valmistelleet duo­projektia, jolle seuraa jatkoa myöhemmin Suomessa.

Teksti: Ida Lindholm
Kuvat: Antti Kujanpää