”Koska päivällä on liian kuuma, siksi yöllä juoksee puuma.”

Päivän paahde laantuu pilviseksi illaksi, joka helpottaa paitsi uusimpien Grand-Popoon tulijoiden oloa niin myös meitä jo pari kuukautta hiekkaisia katuja tallanneita. Johan hellittävät myös epämääräiset terveysoireet, joiden kanssa olemme kärvistelleet itse kukin. Lähdemme Teron kanssa juomaan tilkat La Béninoisea. Vuorotteluvapaavuottaan viettänyt musiikkitoimittaja Tero Liete juhlii nyt kahdeksatta viikkoaan Villa Karossa. Piakkoin on aika palata taas katsomaan, vieläkö YLE:llä on työpaikka tallella.

Mitä olet täällä tehnyt?

– Olen yrittänyt kuunnella musiikkia vähän joka paikassa ja saanut pari vinyyliäkin ostettua.

Teron pienimuotoinen vinyylinmetsästys on siis tuottanut tulosta – kaikkia kiekkoja eivät ole pilanneet ilmasto tai paikallisten tyyli varastoida vinyylejä seinäkoristeina. Kokoelmiin liittyy mm. Orchestre Poly-Rythmo de Cotonoun levy.

Hesarin nettiversion ahkera lukija on tutkaillut musiikillista maailmaa myös verkosta, josta löytyy suurin piirtein jokainen levylle päässyt beniniläisartisti. Muutkin työt ovat pitäneet koneen ääressä.

– Olen purkanut noin 10 tuntia haastatteluja ikuisuusprojektiani varten. Valmistelen teosta Raahen seudun rockista 60-luvulta tähän päivään. Tein haastatteluja muutama vuosi sitten, nyt on tarkoitus raapia kasaan jonkinlainen kirjallinen esitys. Siinä taitaa olla järkevimmät asiat, mitä olen täällä tehnyt.

tero-terassilla

Oletko tehnyt epäjärkeviäkin asioita?

– En ainakaan tunnusta.

Kirjaprojekti sai uutta potkua, kun Raahen museo järjesti kesänäyttelyn raahelaisesta bändihistoriasta.

– Sain uutta matskua ja kuvia, kun museon amanuenssit tulivat avuksi keräämään materiaalia. Samalla tuli otettua yleisempää näkökulmaa aiheeseen, vaikka olenkin kirjoittanut lähtökohtaisesti subjektiivisesti.

Raahen seudun musiikilliseen historiaan luulisi saavan ainakin analyyttista etäisyyttä täällä Atlantin äärellä.

– Kun aloitin kirjan, olin Borneolla, kommentoi Tero ja virnistää.

Ei välttämättä tsetse-kärpänen, mutta ainakin jokin matkailukärpänen on stipendiaattiamme purrut. Tero on kiertänyt pitkin eri mantereita ja tuntee Afrikasta jo ennestään Tansaniaa, Gambiaa ja Norsunluurannikkoa. Edellisenä viikonloppuna Tero kävi Loméssa keikalla Ranskan kulttuuri-instituutissa. Pääesiintyjänä oli Elom 20ce.

– Se oli aika hyvä läpileikkaus Länsi-Afrikan musiikista; lämppäribändeissä kuului perinteistä afrikkalaista ja toisaalta räpähtävää, reggaevaikutteista julistavaa sanomaa.

– Musiikki tunkee täällä läpi joka paikasta; perinteet ja vanhat klassikot, kaikkien tuntemat iskelmät ovat merkittäviä. Paljon kuunnellaan ranskalaisia räppäreitä ja autotune on valitettavasti täälläkin käytössä. Artikkelissani tulevassa Akpé-jäsenlehdessä pyörittelen sitä, mitä täällä on kuulunut.

Itse olin viikonloppuna hautajaisissa, joissa eri seurueet soittivat kukin omaa musiikkia neljältä suunnalta, täysillä tietysti. Sain sitten selitykset paikallisista rytmeistä: tuo on agbadja, Grand-Popon ensimmäinen rytmi, tuo taas Lokosan gogomi ja tuo Abomeyn zeni.

– Tämä ajattelu on periytynyt esimerkiksi Jamaikalle, jossa puhutaan eri rytmeistä.

– Mitä huomaa ihan ravintolabändeistä tai niistä, mitä näki Ghanassa – onhan täällä ihan mielettömiä soittajia, varsinkin rytmiryhmät. Svengiä riittää, vaikka kyseessä olisi ihan tuntematon orkka.

Kylän rytmeissä valkonaamana elely on puolestaan ollut varsin leppoisaa. Kuitenkin:

– Ei reissusta koskaan palaa samanlaisena. Matkalla huomaa, että joka paikassa on kiltimpiä ja fiksumpia ja hömelömpiä ihmisiä. Ei me niin erilaisia olla. Tällaiset paikat muistuttavat siitä, miten voi olla vähään tyytyväinen, ja opettavat nöyryyttä. Täällähän ei sinänsä näy äärimmäistä kurjuutta. Kaikille löytyy ruokaa ja katto pään päälle. Lapset ovat onnellisia, vaikkei heillä olekaan iPadeja.

Onko jaossa hyviä vinkkejä uusille tulijoille?

– Torille kannattaa mennä lauantaisin. Vincentin pizzapalvelu on omaa luokkaansa, sitä kannattaa hyödyntää. Eikä kannata jättää ranskan oppikirjoja kesän ajaksi pöydälle makaamaan. Ja Kwassille tuliaisiksi kossua!

Lisävinkki chilifanaatikoille: Terolla on ollut tapana kuljeskella ravintoloihin pari chilipippuria taskussa, sillä yovoille tehty ruoka ei yleeensä ole tarpeeksi tulista.

Matka Suomeen käy Istanbulin kautta. Idän ja lännen tarunhohtoisessa kohtaamispaikassa suunnitelmissa on suutarilla käynti.

– Tiedän sieltä kaverin, joka tekee upeita mokkanahkakenkiä.

Toivotamme Terolle hyvää paluuta Suomeen ja vähän räntäsadetta! Räntäsateesta tulee vielä paluupostissa varoituksen sana chilifanaatikoille: Cotonoun lentokentällä vaanii chilipoliiseja! Siis turvatarkastajia, jotka eivät sallineet pimentin ystävän ujuttaa käsimatkatavaroihin niitä kaikkein tulisimpia chilipippureita, mitä torilta löytyi.

Teksti ja kuva: Hilla Kaipainen