0

Kuukausi: maaliskuu 2013

Mieheys on katsojan silmissä?

Kenneth_Bamberg_STIP10_S2012_photo_by_MKiminki
Kuva: Miikka Kiminki
Kenneth Bamberg Villa Karossa 10.10.2012-2.1.2013

Syksyn stipendiaateista Villa Karossa pisimpään työskennellyt valokuvaaja Kenneth Bamberg saapui residenssiin yhtä matkaa toisen valokuvaajan kanssa. Matkan ja valokuvaamisen lisäksi Kennethillä ja Miikka Kimingillä on muutakin yhteistä. Molemmat työstävät valokuvissaan maskuliinisuutta. Kimingin lähestymistapa aiheeseen on ekspressiivinen, omasta kokemuksesta ja arkipäivän aiheista ammentava. Bamberg taas tarkastelee maskuliinisuutta kulttuuristen instituutioiden kautta. Kuvillaan kukoista ja miehistä – painijoista, nyrkkeilijöistä, saunojista, aikuisuuden kynnyksellä olevista thaimaalaispojista – ahvenanmaalaiskuvaaja laittaa katsojansa pohtimaan sitä lokeroa, joka yhteiskunnassa on rajattu miehelle.

Manlighet sitter i betraktarens öga?

Se, mikä on miehekästä tai miehelle on sallittua, se, mikä on miehen tai naisen hyve ja mikä taas ei, on pitkälti sosiaalisesti määräytynyttä.  Tiettyjä ominaisuuksia saatetaan pitää universaalisemmin maskuliinisuuden tai feminiinisyyden symboleina kuin toisia.

”Kulttuurisia eroja tarkastelemalla voi konkreettisesti huomata sen, kuinka sukupuoliroolit ovat luomiamme rakennelmia.”

Aikaisemmissa töissään Kenneth on kuvannut esimerkiksi turkkilaista painia, jossa sukupuolielimensä peittäneet alastomat miehet öljytään kiiltäväksi ennen ottelua.

”Liukkaasta vartalosta on käytännössä mahdotonta saada pitävää otetta. Niinpä painijat pyrkivät selättämään vastustajansa tarttumalla tätä kalsareista.”

Paikallisen kulttuurin ulkopuolelta tulevan katsojan silmissä tällainen saattaa näyttäytyä ilmeisen homoeroottisena.

”Kyseisessä yhteisössä perinteinen laji on miehisyyden mitta, ja painijat maskuliinisuuden juhlittu kruunu”, Kenneth kuvailee.

Turkkilaisten painijoiden lisäksi valokuvaajan tuotannosta löytyy Shan-heimoon kuuluvia thaimaalaispoikia, jotka on aikuistumisriittinsä kunniaksi puettu muistuttamaan prinssi Siddhartha Gautamaa, ennen kuin hänestä tuli Buddha.

”Pojat koristellaan kauniin kukkasin ja meikataan sieviksi. Prinsseillä on yllään paljon sellaista, mikä yleensä yhdistetään luontevasti naisiin ja naisellisuuteen.”

Vad är små pojkar gjorda av?

Kennethin eksoottisia ja visuaalisesti häikäiseviä kuvia katsoessa huomaa itsekin pitävänsä nenällään oman kulttuurinsa laseja. Vaikka niitä ei olisi helppo riisua, ainakin niiden olemassa olosta tulee varsin tietoiseksi. Kuvasarjat tekevät ilmeiseksi sen mitä sosiaalisella sukupuolella – naistutkimuksesta sukupuolentutkimukseksi vaihtuneen tieteenalan keskeisimmällä tutkimuskohteella – tarkoitetaan.

Tasa-arvokeskustelussa tehdään ero biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä. Nainen on toki fyysisesti erilainen kuin mies, mutta suuri osa siitä, mitä pidetään naisellisena tai miehisenä, määräytyy kulttuurisesti, eikä sillä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Fysiologisten erojen päälle rakennetaan muun muassa kasvatuksen ja koulutuksen kautta ylimääräisiä biologiaan palautumattomia kerrostumia. Näin luodaan tiedostamatta normeja sille, mikä on sallittua naiselle ja mikä miehelle.  Tyttö saa toki leikkiä nukeillansa ja poika autoillansa, entä saako myös toisinpäin?

Vad är kungar gjorda av?

Beninissä Bamberg kuvasi kuninkaita ja kameroiden muistikortit täyttyivät värikylläisistä otoksista. Kuvista välittyy monella tapaa maan äärimmäisen arvokas kulttuuriperintö.

”Kuninkaat on niin makeita!”, Kenneth ihastelee.

Kameran eteen päätyi kahdeksantoista kuningasta maan kaikkiaan viidestäkymmenestäneljästä kuninkaasta. Vaikka Benin ei ole valtiomuodoltaan kuningaskunta, monen Afrikan maan tavoin senkin alueella on useita erillisiä kansoja, heimoja ja yhteisöjä. Kuninkailla ei ole poliittista valtaa, mutta he toimivat tärkeinä mielipidevaikuttajina ja välittäjinä alueillaan.

“Beniniläiset kuninkaat ovat kansojensa isähahmoja – heidän silmänsä. Tavalliselle ihmiselle kuninkaat näyttäytyvät Jumalasta seuraavana.”

Myös kuningassarja käsittelee miehisyyttä.

Näissäkin kuvissa tarkastellaan sitä, mitä tarkoittaa olla mies, vaikkei ristiriita omaan kulttuuriimme nähden olekaan ehkä yhtä hätkähdyttävä kuin joissakin aiemmissa kuvissani, ” Kenneth kertoo.

Kuvissa näkyy voiman ja vallan symboleita: sateenvarjoja, toteemieläimiä, vaimoja. Kuningasta ei kukaan pääse määräilemään – luonnollisesti ei etenkään valkoinen mies, kun kyseessä on entinen siirtomaa.

Oli kiinnostavaa seurata, mitä kaikkea kruunupäiden oli tärkeää saada kuvaan mukaan ja kuinka kuvauspaikat valikoituivat. Yleensä he valitsivat kuvauspaikaksi jonkin historiallisen, itselleen henkilökohtaisesti tärkeän paikan. Jokaiseen kuvaan kuninkaat halusivat mukaan joko palvelijansa, prinssin tai prinsessan.

Kuningassukujen myyttiset tarinat ovat yhtä mehukkaita kuin kuninkaista otetut valokuvat.

”Eräskin kuningas kertoi, kuinka hän symbolikseen valikoituneen krokotiilin tavoin sukeltaa veteen ja vaanii pinnan alla kunnes hyökkää vihollisensa kimppuun.”

Kuvaaminen on kuvaamista Afrikassakin, mutta eksoottiset olosuhteet tuovat arkirutiineihin lisänsä.  Värikylläisten pintojen taakse kätkeytyy tuntien odottelua, satoja poukkoilevia autokilometrejä, hikistä vaatteiden vaihtoa, omituisia kertomuksia ja käännöskukkasia.

 Vad annat?

Energisestä valokuvaajasta saattoi nähdä vilahduksen palmuun kiipeämässä tai pistelemässä pihviä Auberge-hotellin terassilla, mutta muuten Kenneth tuntui olevan menossa kaiken aikaa. Kuningasprojektin lisäksi kolmikuukautiseen residenssijaksoon mahtui monta keskipäivänhelteistä juoksulenkkiä Guineanlahden rantahiekalla, blueskitarasessioita Karoon seuranneen ystävän, Anders Salinin kanssa ja rumputunteja Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes’ssa . Projektiensa ohessa Kenneth järjesti myös paikallisille valokuvaajille työpajan, jossa käytiin läpi studiovalaistustekniikkaa.

Kenneth teki paljon yhteistyötä muiden stipendiaattien kanssa. Koreografi Riikka-Theresa Innasesta ja kirjailija Jaana-Mirjam Mustavuoresta muodostui Kennethin hovikaarti, joka kulki mukana kuninkaita tapaamassa. Naiset löysivät paljon dokumentoitavaa siitä maailmasta, jonka ovea he Kennethin mukana pääsivät raottamaan. Georges Agbazahou auttoi Kennethin kuningasprojektin alkuun.  Kohtaamisten välittäjänä toimi kuningas Adjiwatonou Yewa Kpedo III:n sihteeri, joka loi kontakteja ja suositteli Kennethiä muille kuninkaille.

Kenneth Bambergin tuotantoa pääsee seuraavan kerran ihastelemaan Tukholman NAU-galleriassa maalis-huhtikuussa. Näyttely on avoinna 21.3 – 20.4.2013.

Mystinen taiteilija ei paljasta mitä tuleva näyttely sisältää.

Käykää katsomassa ja ihastukaa! Gå dit själva och bli hänryckta!

NAU-Gallery  21.3 – 20.4.2013
Hudviksvallsgatan 4B, Tukholma/Stockholm. 
Avajaiset/ Vernissage: 21.3 klo 17-20
Galleria avoinna: ti-pe 12-18, la 12-16

Madventuresin näkökulma Länsi-Afrikkaan

Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas (Tunna) Milonoff ovat ehtineet kiertää maapalloa jo hyvän tovin, tuottaen matkoiltaan kolme kautta Madventures-ohjelmaa, sekä kolme opettavaista kirjaa, kaikki luontevasti keskittyen eri maiden erikoisuuksiin ja tapoihin.

Riku ja Tunna kävivät myös Länsi-Afrikassa kuvaamassa kolmannen tuotantokauden jaksoon materiaalia. Jaksosta tulikin melkoinen kohu, sillä sen sisältö oli poikkeuksellisen kuohuttavaa: lasten kasvojen viiltelyä, hektinen vodunseremonia koiranpennun uhrausta myöten sekä ruokaosiossa kissan syöntiä. Ohjelmassa ei siis silotella, vaan kerrotaan ja sivistetään sekä annetaan mahdollisuus ymmärtää myös se toinen näkökulma.

Tässä Rikun ja Tunnan ajatuksia Länsi-Afrikasta:

Mikä jäi päällimmäisenä mieleen Beninistä ja Togosta?

Ihmiset ennen kaikkea. Missä tahansa käytiinkin pääkaupungeista maaseudulle, jengin suhtautumisen positiivisuus ja kohtaamisten lämpimyys yllättivät. Kun miettii eurooppalaisten toiminnan perinnettä alueella on hämmästyttävää, että vihamielisyyttä kohtaa hyvin harvoin.

Entä tapa- ja käytöspuolella, tuliko vastaa mitään yllätyksiä? Noloja tilanteita?

Vanhan liiton ”African handshake” sorminapsautustekniikalla tuli ehkä kunnolla opittua vasta tällä ekalla Länsi-Afrikan reissullamme. Voodoo-seremonioissa yllättäviä tilanteita tuli tietysti koko ajan, kun transsiin menneiden ihmisten kanssa kommunikointiin ei ollut erityisesti tullut perehdyttyä, mutta paikallisten viitoittamalla tiellä kun mentiin, hyvä tuli. Yksi etikettivirhe tuli heti kärkeen, kun mentiin ensimmäisellä maalaiskylävierailulla kittaamaan tervetuliaispontikat huikalla Pohjanmaan kautta, vaikka kohteliaisuuteen kuuluu viskata osa esi-isillemme maahan. Nolointa oli kuitenkin omien ranskankielentaitojemme ohuus.

Beninissä tai Togossa käydessä oppii huomaamaan sen suuren eron Hollywoodissa kuvatun, Haitilaisen ja Afrikkalaisen voodoon eron. Mikä oli teille suurin yllätys/oppi Togon ja Beninin voodoosta?

Synkreettisyyden voimakas korostaminen ja eri uskontojen suvaitseminen. Se, että katolisesta messusta saatetaan marssia suoraan voodoo-seremoniaan, kertoo itse asiassa togolaisten ja beniniläisten oivaltaneen uskontojen olemuksesta jotain hyvin olennaista. Tällaista suhtautumista soisi löytävän maailmalta ja täältä paljon enemmän.

Lomén fetissitori on jo itsessään vaikuttava nähtävyys. Pääsittekö tinkimään jumalien kanssa ja ostitteko loitsuja tai talismaaneja? Itse kun kävin, ostin alkoholijuomista pitävän kodinsuojelija-patsaan. Hinnasta ei tingattu papin vaan jumalien kanssa.

Toki jumalten kanssa tingattiin ja talismaneja veistettiin. Toimistomme panteistisella alttarilla viihtyy mm. tupakoiva toivomuspatsas (suussa oleva rööki sytytetään aina toivomussession ajaksi) sekä karahkallinen luontais-Viagraa. Varsin hämmästyttävä apteekin ja uskonnollisten tarpeiden tori!

Usein tutkiessa uutta automaattisesti vertaa sitä tuttuun. Löytyikö Länsi-Afrikasta merkittäviä yhtäläisyyksiä jonkin toisen maailmankolkan kanssa?

Karibian ja Brasilian vanhat afrikkalaisperäiset uskonnot tulivat tietenkin mieleen, samoin kuin blueskaavan etnomusikologinen jäljittäminen tuolle alueelle. Musiikki on vaikuttanut olevan yhtä vahvasti läsnä arjessa vain Kuubassa ja Jamaikalla, ehkä se tietty yhteys näkyy edelleen. Ja vaikka kolonialismista ei hirveästi hyvää ole seurannut, pari reissaajalle tärkeää pikkujuttua yhdistää vanhoja Ranskan siirtomaita: hyvä leipä ja viini. Niitä ei yleensä muualla Aasiassa ja – etelää lukuunottamatta – Afrikassa matkaaja pääse maistelemaan.

Käytösneuvonne ensi kertaa Länsi-Afrikkaan matkustavalle?

Ihmisten kohtaaminen on kaikkialla Afrikassa tärkeää. Meillä Suomessa on totuttu tehokkuuteen ja mennään suoraan asiaan, mutta ainakin Länsi-Afrikassa peruskohteliaisuus on meistä paljon paremmalla tolalla: ensin tervehditään ja vaihdetaan kuulumiset ja jollain tapaa kohdataan aidosti, vasta sitten on asiapuolen vuoro. Ylipäänsä matkailuetiketissä on tärkeää edes yrittää ottaa paikalliset tavat ja arvot huomioon – moukkamaisuus ei johda mihinkään, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Mad Manners – Seikkailijan etiketti opastaa matkailijaa käyttäytymään ympäri maailmaa ja kunnioittamaan paikallisia tapoja. Kirjassa on yleistietoa alueiden tavoista, perinteistä ja asenteista, sekä käytännön oppaita eri tapoihin; mm. miten kätellä oikeaoppisesti Länsi-Afrikassa, tai kuinka perustaa troikka Venäjällä. Kirjan sisältö on helppolukuista ja jaoteltu matkakirjaksi sopivaan pienikappaleiseen muotoon, mutta toimii myös kotisohvalla lukemiseksi sivistys- ja viihdemielessä. Mad Manners sai viime syksynä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, eikä aivan syyttä!

Lisäinfoa Madventuresin kotisivulla.

madmanners_pic

Teksti: Jussi-Pekka Moilanen

Aistien viisaudesta, ruumiillisuudesta ja läsnäolosta

Jaana-Mirjam_STIP9_S2012

Jaana-Mirjam Mustavuori Villa Karossa 23.11.-28.12.2012

Elämä on vienyt avointa, herkkää ja luovaa ihmistä. Ja olen antanut sen viedä,” Jaana-Mirjam Mustavuori toteaa.

Juristiksi kouluttautuneen naisen uralle on mahtunut kirjailijan, toimittajan ja kääntäjän töitä, kansalaisjärjestöaktivismia ympäristö- ja kehitysjärjestöissä, harrastuksena laulua ja keikkailua. Elämänpolku on vienyt moneen suuntaan, mutta matka itseen on ollut pisin. Hektisen uran keskellä Jaana-Mirjam löysi meditaation ja alkoi lopulta tutkia sitä, kuka hän itse on. Tästä kumpusi uusin aluevaltaus: kehotietoisuuteen pyrkivä tanssi ja vapaa liike. Vuonna 2011 hän valmistui Essential Motion -ohjaajaksi ja vetää nyt keholliseen ilmaisuun, itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen keskittyviä ryhmiä Suomessa. Hän on saanut innoitusta myös Emilie Condradin kehittämästä Continuum Movementista.

“Human doing” vai ”human being”?

Länsimaisia ihmisiä vaivaa usein epätietoisuus siitä, keitä he ovat ja mitä he tuntevat.

Elämää suoritetaan elämisen sijaan. Yhteys omaan itseen on monesti poikki.”

Jaana-Mirjamin mukaan syynä on se, että modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa aistien kautta tulevaa tietoa väheksytään.

Elämme päässä ja illuusioiden vallassa sen sijaan, että luottaisimme aistien kautta välittyvään tietoon ja eläisimme niiden välittämää todellisuutta. Jokainen meistä on kuitenkin kosketuksissa itseensä ja muuhun maailmaan juuri aistien välityksellä. Kun emme kuuntele aistejamme, kadotamme samalla yhteyden itseemme, elämään ja muuhun maailmaan.”

Avaimet tilanteen korjaamiseen piilevät tietoisessa läsnäolossa, avoimissa aisteissa ja siinä, että luottaa aistien tuottamaan informaatioon. Edellä mainittuja taitoja opetellaan Essential Motion -ryhmissä, joista voi löytyä tie parempaan itsetuntemukseen ja uusia mahdollisuuksia avautua maailmalle. Villa Karoon Jaana-Mirjam tuli kerätäkseen materiaalia uuteen aistikirjaansa ja oppiakseen afrikkalaisesta aistien viisaudesta, ruumiillisuudesta ja läsnäolosta.

Sen lisäksi, että ihmiset ovat Suomessa irti itsestään, he ovat irti toisistaan ja tunteistaan. Beninissä suhde itseen, ruumiiseen ja tunteisiin on suorempi, välittömämpi. Paikalliset tuntuvat lukevan toisiaan ja ruumiimme kieltä kuin avointa kirjaa.”

Jaana-Mirjamin mukaan tämä liittyy kehollisuuteen, joka on tärkeässä osassa Beninissä. Täkäläinen kehollisuus ilmenee muun muassa tanssin ja laulun arvostamisena, syvänä spirituaalisuutena, seksuaalisuutena ja terveenä kehonkuvana. Näistä meillä suomalaisilla on opittavaa.  Yksi keino on tanssi.

”Tanssi on täällä kaikkialla läsnä. Se on hyvin tehokas keino tehdä matka päästä varpaisiin. Liikkuessaan tulee tietoiseksi ajatustensa ja ruumiinsa aistimuksista sekä niihin liittyvistä tunteista.

Individualismi ja yhteisöllisyys

Läsnäolo ja välitön kanssakäyminen ovat olennaisia yhteisöllisessä kulttuurissa. Jaana-Mirjam kertoo tuntevansa voimakasta kaipuuta afrikkalaisten yhteisöllisyyteen, mutta olevansa ainoana lapsena myös ääri-individualisti. Yhteisöllisyyden ja individualismin ristiriita on monelle länsimaiselle ihmiselle tuttu.

Moderni yhteiskunta mahdollistaa yksilökeskeisyyden. Yksilö on vapaa haluamaan ja tuntemaan, kun yhteisöllisen kulttuurin paineita ei ole. Mutta juuri länsimainen ihminen on etääntynyt tunteistaan, vaikka hänellä sosiaalisista velvoitteista vapaampana voisi mahdollisesti olla enemmän vapauksia tuntea ja ilmaista tunteitaan haluamallaan tavalla. Ovatko aitous ja läsnäolo hukkuneet länsimaiselta ihmiseltä, kun etsimme niin kovasti sitä mitä haluamme?

Afrikassa osataan vain olla. Tällainen elämässä oleminen näyttäytyy omasta kulttuuristamme nähden aidompana ja alkuperäisempänä tapana olla ihminen, mutta on lopulta on vaikea sanoa mistä aitoudessa on kyse.”

Kehitysyhteistyö ja hyväntekeväisyys

Jaana-Mirjam on tehnyt pitkän uran kehitysyhteistyön parissa. Hänen mukaansa länsimainen Afrikka-kuva on usein varsin ongelmakeskeinen. Katastrofiuutisilla toisinnetaan Afrikkaa yhtenä suurena ongelmakenttänä. Työhistoriansa takia tämä on Jaana-Mirjamille tuttua.  Residenssiaikanaan hän pyrki tietoisesti pois tästä ajattelumallista, mutta muistuttaa ettei eriarvoista todellisuutta voi eikä pidä täysin sivuuttaa.

Vieroksuin aikaisempaa rooliani rahahanana ja sitä, että Afrikka nähdään kokoelmana erilaisia ongelmia.

Kehitysyhteistyössä on kysymys suuremmasta muutoksen tarpeesta. Käytäntöjen ja tapojen muutos on pitkällinen prosessi.

Yksittäisten limittäisten ja lomittaisten kehitysprojektien todellisuus Afrikassa on kestämätön. Se on sellaista näpertelyä, johon helposti turvaudutaan oman omantunnon tyynnyttämiseksi.”

Ongelmana ei ole ainoastaan se, että kaikkien tehdessä tahoillaan samoja juttuja haaskataan paljon resursseja. Ongelmallista on myös se, että näin ylläpidetään toimimattomia valtiojärjestelmiä ja mantereen riistettyä asemaa maailmanjärjestelmässä. Kysymys on siitä, parannetaanko tauti vai lievitetäänkö sen oireita.

Jaana-Mirjam muistuttaa, että pienikin lyhytnäköinen hyväntekeväisyys saattaa kääntyä pahantekeväisyydeksi auttajan tarkoitusperistä riippumatta.

”Ei tee hyvää ihmisen omanarvontunnolle, jos joku esimerkiksi antaa ilmeenkään värähtämättä tälle sellaisen summan rahaa, jonka tienaamisen häneltä olisi mennyt kuukausia.

Jaana-Mirjam näkee, että Villa Karolla on tärkeä välittäjän rooli kahden erilaisen todellisuuden välillä. Kulttuurikeskuksen tehtävä on herättää stipendiaatit näkemään, millaisia kulttuurisia, taloudellisia ja sosiaalisia eroja Suomen ja Beninin välillä on ja miten ne todentuvat paikan päällä. Kukin voi sitten hyödyntää ja käsitellä tätä haluamallaan tavalla. Positiivista opittavaa ja ihmeteltävää on molemmin puolin.

”Ollaan niin suurten eettisten kysymysten äärellä, että niiden pohtiminen on tärkeää, vaikkei huonoa omaatuntoa pidäkään potea.”