0

Avainsana: Gildas Houessou

Everyday Life of Benin?

Finnish photographer Juha Metso’s exhibition “Voodoo – Afrikan arkea” (“Voodoo – Everyday Life in Africa” or “Glimpses of Everyday Life in Africa”) opened this week, and some of the exhibited photos were available for public already through Helsingin Sanomat’s web article earlier in September. The photographs represent powerful images of Vodun practices in Benin. The aesthetic and dramatic features of the situations are emphasized – through the use of black and white images, capturing sudden groans and strange movements of people, and creation of strong contrasts – but the photos also depict controversial themes such as animal sacrifice, and show places that are traditionally forbidden from people who are not adepts of the religion.

While aesthetic and artistic, the photos have also received critical feedback in social media and in discussions of the Beninese and also of the Finns who have shared a glimpse of Beninese life or of Vodun religion. Especially the exhibition title’s and text’s (which is also published online) claims that the photos offer views of common life in Africa (“Afrikan arkea”) or show a “sincere” depiction of the Beninese “reflecting themselves as if there were no one else around” is under scrutiny. We gathered together a few points of view that have come up during the discussion.

In the article by Helsingin Sanomat Metso ends his interview with a self-reflective statement:

“When one photographs others, one photographs himself.”

This insight is however omitted in the exhibition text by journalist Matti Tieaho, and a different view – which suggests that the photos depict “primitive locals” and bring the viewer to “the times of the missionaries” – becomes emphasized. The critical view concerning the photographs is that the pictures and their objects are chosen in a manner that supports stereotypes, and thus spread a problematic image of Benin and especially of Vodun, which is, like the Helsingin Sanomat’s article correctly notes, an everyday religion (just like Christianity, Islam, or Rastafarism) in Benin.

The everyday life, however, is not exactly what the images depict according to the Beninese: “These still photos, removed from the context, are deliberately shocking and can be interpreted in many false ways”, Beninese visual artist Victor Amoussou comments. He explains that:

“The photographer is obviously a talented professional, but does not understand what he has captured. In the eyes of someone born in the culture these images are theatrical, some even offensive, especially when claimed they represent everyday Vodun. This is surely not the way to build comprehension between different cultures, this is a moral crime.”

And as Finnish-Beninese musician Gildas Houessou points out:

“At some point we need to stop disrespecting the other cultures. Some of the photos are unfair and out of their context they give a shock effect. But are they really everyday life of Benin? These photos give an image of raw and uncivilized life in our country. Seeing these pictures abroad does not give anything more than a scary Hollywood image of us. Benin is still a calm and peaceful country. This is certainly not every day life of Beninese people.”

Finns attest to the discrepancy between different perspectives. Villa Karo’s former director, writer Miikka Pörsti comments that:

“This visually fantastic series of photos speaks more about the person behind the camera than of those in front of it, as photographer Juha Metso suggests in the related text. But the downside of this is that a few more people will, in vain, be afraid of Benin after seeing these photos.”

Also Jeanette Heidenberg gives an idea of the Finnish perspective:

“The use of black-and-white can be artistic, but to me it creates a distance, making the people in the pictures seem primitive and from a different time. Why were there no more everyday pictures? The text clearly states that Vodun is an everyday thing, but none of the pictures are of people who do things that a Finn can relate to as everyday things. Just kids playing football, for instance, would have been relatable.”

Metso’s photos and exhibition are connected to a book by the same title, also released this week. In the book the photos go along with texts written by writer and director of the board of Villa Karo Juha Vakkuri.

The director of the Society of Finnish Composers Annu Mikkonen commented the photos in relation to the texts, and has an optimistic view about the Finn’s abilities to relate to foreign cultures. According to her, even though the forms of everyday life are different all around the world, they share common features, and this supports understanding:

”I believe that the book is most interesting to people who are interested in other cultures and who understand cultural differences. Those who are looking for a sensation will probably be disappointed.”

As Miikka Pörsti points out, Metso’s photos have opened up an important discussion about the visual and textual representations of Benin and Beninese in Finland, and we hope that the discussion continues. In Jeanette Heidenberg’s words:

“Understanding another culture takes time and respect.”

***

There will be a special issue about the representations of “Africa” and “Africans” in Finland in the next volume of Villa Karo’s journal Akpé. Proposals for essays and comments can be sent to toimisto@villakaro.org by 20th October and the deadline for full texts (max. 2000 characters with spaces) is 20th November 2014.

Text: Anna Ovaska

***
Juha Metso’s exhibition presentation text by Matti Tieaho in English, translated by Leea Pienimäki-Amoussou

Juha Metso in Africa, in the times of the missionaries

We all know the exotic travel stories written by our friends, in which the most important tourist attractions, strange animals, the overwhelming heat, the lack of infrastructure and bizarre primitive locals are mentioned.

Extra points can be achieved by friendships from the country in question. An African Facebook-friend belongs to the basic equipment of every Finn who has language skills. Yet all of us who have travelled far away know how difficult it is to reach a sincere connection with people who live in a strange culture.

When did you last see an African photo, where the depicted people live like there is no one else present?

You cannot find a social message in Juha Metso’s Voodoo-photos. No deliberate some-gestures (gestures created for social media) or arrogant visual rebellion. All intentional communication has been cleared out of Metso’s photographs. The Beninese mirror themselves in the photos as if there is no one to see them.

In his Voodoo-photos Metso takes the viewer to the black-and-white era, when the missionaries invaded Africa. Witchery, the living and the dead, goats, cocks, and people living in their time bubble rush to Finland in Metso’s images. The black-and-white transforms into bright colors.

[Added text: -Matti Tieaho / Kouvolan Sanomat]

Metso photographed Africans for two months in late 2013 in Benin, West Africa. [Added text: This exhibition represents his views and experiences, seen through the eyes of a Finnish primitive local.]

Juha Metso (b. 1965) is a photograph artist from Kotka. During the past 30 years he has had almost one hundred private exhibitions in Finland and abroad. He has worked in more than 60 countries, and his work is represented in all the major Finnish art museums.”

***

Further discussion:

Also former visitor of Villa Karo, Hannele Huhtala, commented Metso’s photos in her blog in Voima. She points out that even though both parties (locals and tourists) actively participate in mystification of Africa, it is still problematic.

Juha Metso’s interview on YLE. He emphasizes that his photos are a mere scratch of African cultures, and that Voodoo (Vodun) is a much more diverse phenomenon than what is usually perceived in popular culture.

Gildas Houessou in Ouidah – Comé – Grand-Popo – Agoué

Julia Autio, music pedagogue and trainee in Villa Karo

I have been lucky to follow the work of one real artist from Grand-Popo who is currently living in Salo, Finland. His name is Gildas Houessou but he uses GLDS as his stage name. The first time I had a chance to hear a few songs from his album ‘Grand-Popo-vi’ was in Ouidah the 10th of January. I already realized that what I saw on the stage was pure enjoyment and one big love of music.

Then a few weeks later I wanted to see his concert in Comé and there I really didn’t refuse to dance. Trying to shake my chest and shoulders like a real African dancer I might have looked more silly than authentic but I really had a good time in Comé! Even though the electricity went off during the concert, the rhythm continued thanks to the djembes, and the artist took advantage of the situation by singing acoustically. The flashlights lit the stage and the crowd.

Respect! Photo by Tuomas Uusheimo

One week later Gildas had a concert again, this time in Villa Karo, Grand-Popo. The concert was one of the biggest for the artist and the public even had the honour to hear two national hymns, Finnish and Beninese! To boot, the director of Villa Karo, Kwassi Akpladokou, gave a speech on the stage! Such a great evening full of love and music and not to forget that this concert was free of charge for everyone as it is a style in Villa Karo’s events.

At St. Valentine’s day there was still another surprise to come in Agoué. A group of Finnish musicians came to play with Gildas and their performance was like a refreshing breeze to the ears! Eight young talents playing African rhythms with djembes and congas acoustically! Such great solos and mutual understanding in the playing! Congratulations Heviosso, it was wonderful!

Later on, there was still Gildas’s concert and he didn’t let the public down this time either. A great atmosphere in the concert place full of people singing along with the artist, and Gildas didn’t loose his energy even in the end. If something should be criticized, the volume was way too loud for my ears.

Many many thanks to Gildas and his group for letting us enjoy his music! You shouldn’t miss this man’s concerts in Finland either!

Gildas ja Heviosso-group from Salo, Finland. Photo by Julia Autio

Tartu käteen – ystävyyskonsertti Gloriassa 16.4.

Helsinki-Cotonou-Ensemble
Helsinki-Cotonou Ensemble Beninissä 2012. Ensemble esiintyy myös Suomi-Benin-ystävyysseuran konsertissa Gloriassa 16.4.  – ja levynjulkaisukeikka esikoisalbumille ”Beaucoup de Piment!” järjestetään Kapsäkissä 7.5.

 

Villa Karon entisistä stipendiaateista sekä muista benininkävijöistä koostuva Suomi-Benin-ystävyysseura juhlii tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi Helsingin Gloriassa järjestetään ensi viikon tiistaina eli 16.4.2013 hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotoilla tuetaan grandpopolaisen naisjärjestön leipomoprojektia, syrjäkylien naisten asemaa sekä paikallisia kouluja ja koululaisia.

Konsertin esiintyjinä on iso joukko suomalaisia ja beniniläisiä artisteja: RSO:n Afrikka-orkesteri, Tiina Lindfors, Marjatta Airas, Teemu Kupiainen, Eija Ahvo, Tuija Rantalainen, Trio Gracioso (piano, oboe ja käyrätorvi), Kari Ikonen Trio yhdessä Eero Koivistoisen ja Mirja Mäkelän kanssa, Soila Sariola, Susanna Hietala, Mariska ja Pahat sudet, Helsinki-Cotonou Ensamble, Alvar Gullichsen, Judith Sodji & Adjigo Soul, Noël Saizonou, Akim Color, Mustavuori, Gildas Houessou &Vodou-land-band.

– Vaikka vierailu residenssissä olisi lyhyt, moni kertoo haltioituneena, kuinka paikallinen kulttuuri menee nahan alle nopeasti ja jättää jäljen, sanoo ystävyysseuran puheenjohtaja Soile Rinno Skenet-lehdessä.

Konsertti alkaa klo 19.00. Liput ovelta tai Tiketistä 30€, 12-18v. 15€, alle 12v. 0€.

Lisää konsertin tarkoituksesta:

MIKSI?

Hyväntekeväisyyskonsertilla autetaan lapsia Länsi-Afrikan Beninissä, Grand-Popon kunnassa.

Ystävyysseura on tukenut syrjäkylien kouluja hankkimalla opetusmateriaalia ja koulukirjoja sekä teettämällä pakollisia koulupukuja kylän ompelijoilla. Koulutien tasoittaminen on tärkeää maassa, jossa muodollisesta koulupakosta huolimatta liian monien lasten on päivittäin autettava perheen elannon hankkimisessa. Tytöt joutuvat silloin ensimmäisinä jättämään pulpettinsa.

Ystävyysseura kohdensi pääosan vuoden 2012 avustuksestaan Djanglameyn kylässä toimivalle näkövammaisten sisäoppilaitokselle. Laajalta alueelta tulevat lapset ovat aina 5-vuotiaista yläasteen opiskelijoihin ja hankalien matkojen takia monet eivät enää koskaan tapaa omaisiaan. Vammaisten asema on kaikkein vaikein.

Ystävyysseura sitoutui viime vuoden matkallaan avustamaan Grand-Popossa toimivan naisjärjestön pientä leipomoa ja kehittämään sen tuotteita ravitsevammiksi. Tavalliseen vehnäjauhoon opeteltiin lisäämään paikallisia ravintokasveja. Yksipuolinen ravinto näkyy varsinkin lasten aliravitsemuksena ja vaikka äidit ovat tiedostaneet ongelman, saatavilla on ollut vain vähän apua. Tähän ongelmaan on tarkoitus pureutua nyt valistusta jakamalla ja tarjoamalla hyviä vaihtoehtoja.

Leipomossa on pieni perinteinen saviuuni, mutta Suomi-Benin-ystävyysseuran tavoitteena on hankkia sen lisäksi aurinkoenergialla toimiva uuni, sillä puu on kallista. Aurinko sen sijaan riittää ja se on ilmaista. Syrjäkylien naisten sekä taloudellista asemaa että arkista työtä keventämään hankittaisiin maissimyllyjä ja öljypähkinän puristimia. Nyt nämä raskaat työt tehdään vanhaan tapaan käsin.

Suomi-Benin-ystävyysseura hakee vuosille 2014-2016 ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista avustusta toteuttaakseen haastavan leipomoprojektin kylämyllyineen. Konsertin tuotolla saadaan siihen tarvittava omarahoitus ja samalla voidaan jatkaa koulujen ja koululaisten tukemista. Ostetaan näkövammaisille lapsille lisää valkoisia keppejä, rahdataan koulukirjoja pääkaupungista ja kylien naiset saavat työtä ommellessaan koulupukuja. Ystävyysseuran jäsenet vievät itse avustusrahat suoraan perille ilman välistävetäjiä.

Benin on rauhallinen pieni maa lähellä päiväntasaajaa. Elämä siellä on vaatimatonta, neuvokkaasti pärjäämistä päivästä seuraavaan, mutta silti tunnelma kylissä on iloinen ja satunnainen matkailijakin otetaan vastaan Bonne arrivée -tervehdyksin.

***
WHY?

The purpose of this charity concert is to help children and schools in remote villages in Benin in West Africa by procuring teaching-supplies and school books, and by having the compulsory school uniforms made by local village seamstresses. To smooth the school road is important in a country where girls are the first to be forced to leave school and take a job. By far the worst situation is that of disabled young persons and in 2012 the Friendship Society included the boarding-school in Djanglamey for the visually handicapped as a support project.

The Finland-Benin-Friendship Society has also undertaken to support the bakery that is now run by the womenfolk’s organization in Grand-Popo and to help with the comprehensive development of the bakery products. A biased diet can result in undernourished children and there has not been much help available, although the mothers have been aware of the problems. The plans are to install an oven that functions with solar energy beside the traditional clay oven in the bakery. Firewood is expensive, but there is a lot of sun in Grand-Popo and that’s for free.

The Friendship Society will apply for a three year grant from the foreign ministry to carry through the demanding bakery project. The proceeds from the concert will secure the requested self-financing. Moreover, the support to schools and pupils will continue. The Society handles the transfer of money independently and without intermediaries.

Benin is a peaceful little country near the Equator. Life is simple and you get on day by day using your own ingenuity. Village atmosphere is nevertheless cheerful and the chance visitor will always be greeted with a smiling Bonne arrivée!

Bluesin alkulähteille

Pete Näsman ja Raija Hurskainen Villa Karossa 31.10-17.12.2012
Pete Näsman ja Raija Hurskainen Villa Karossa 31.10-17.12.2012

Vuonna 2004 Pete Näsman oli Grand-Popossa kuvaamassa dokumenttia MTV3:lle. Tuolloin kitaraa työnsä ohessa soittava mies alkoi unelmoida paluusta Afrikkaan tutkimaan bluesin alkulähteitä.  Unelma kasvoi todeksi marraskuussa 2012, kun hän saapui kumppaninsa Raija Hurskaisen kanssa Villa Karoon residenssiin kuudeksi viikoksi.

”Vaikka blues onkin matkalla muuttunut paljon, ovat juuret tiukasti Afrikassa, josta musiikki yli sata vuotta sitten lähti Amerikkaan. Jenkki-bluesia kolmekymmentä vuotta kuunnelleena unelmoin paluusta näille seuduille,” Pete kertoo.

Suomessa Pete on laulanut ja soittanut vanhaa rock’n roll’ia jo yli kolme vuosikymmentä muun muassa Monaco-bändissä ja Boppin’ Pete 3:ssa, mutta ammattimuusikoksi hän ei ole halunnut ryhtyä. Työksi soittaminen Suomessa ei houkuttele, sillä muusikoiden taloudellinen tilanne on skitsofreeninen: 2000-luvulla keikkaliksat ovat tippuneet samaan aikaan kun yhtyeiden tienestit ovat tulleet niistä lähes yksinomaan riippuvaiseksi levynmyynnin vähennyttyä musiikin uusien jakelukanavien -internetin ja Spotify’n myötä.

”Suomessa teen keikkoja vain sen verran kun huvittaa. Rahan ajatteleminen tappaa musiikin teosta sen vapauden ja tekemisen ilon, mikä musiikissa Beninistä toisinaan on vielä löydettävissä. Tosin täälläkin rahan tavoittelu on sokaissut jotkut Villa Karonkin liepeillä pyörivät taiteilijat .”

”Soittoa, soittoa, soittoa”

Villa Karoon Pete tuli hakemaan uusia rytmejä ja tekemään kappaleita.

”Suurin haave oli äänittää biisejä paikallisten muusikoiden kanssa, mutta lopulta tajusin, että äänityskaluston tuominen tänne olisi ollut mahdotonta. Omien äänitysten sijaan pääsin kuitenkin tekemään levyä studioon, konsertoimaan ja etsimään soundejakin täkäläisten kanssa.”

Alkuhuumassa Pete sai nopeasti kokoon kappaleita, kunnes malaria iski miehen sänkyyn. Kaksi näistä ’Mambo Jambon’ ja ’Salt Water Womanin’ Pete esitti Villa Karon joulukuun konsertissa yhdessä paikallisten muusikoiden Richard Dinasoursin, Adja Toussaintin ja Georges Agbazahoun kanssa.  Residenssin pihalla kitaraansa renkuttava suomalaismies poimittiin pian mukaan myös paikalliseen hyväntekeväisyyskonserttiin, jota järjesteli Grand-Poposta salolaistunut muusikko, Gildas Houessou. Pääsylipputuloilla ostettiin kyläläisille moskiittoverkkoja.

Projektissa oli mukana paljon grandpopolaisia muusikoita ja tanssijoita. Villa Karon lavan sijaan tapahtuma järjestettiin jalkapallostadionilla, sillä kulttuurikeskuksen tapahtumat halutaan pitää täysin ilmaisina, jotta kuka tahansa tulotasoon katsomatta voi osallistua niihin. Villa Karon kautta voisi kuitenkin tulevaisuudessa syntyä mahdollisuus vastaavien tapahtumien järjestämiseen – vaikkapa suomalaisten lahjoittajien ja vapaaehtoisen pääsymaksun turvin. Hyväntekeväisyyskonsertti oli Petelle ”hieno punainen lanka, joka johdatti projektista toiseen ja jonka ympärille kaikki puuhastelu Beninissä kiertyi”. Gildasin kokoonpanolla lähdettiin äänittämään kappaleita myös studioon Cotonouhun. Nauhoituksia on tarkoitus jatkaa Suomessa.

Concert_Poster_by_Peter_Nasman

Lomalla töissä – pako uutisvyörystä

Pete antoi musiikin viedä täysin mukanaan. Tämä oli mahdollista mukana residenssiin tulleen Raija Hurskaisen ansioista, joka huolehti Peten projektien kuvaamisesta ja äänittämisestä sekä toimi vähän väliä ranskan tulkkinakin. Kehitysyhteistyötehtävissä toimivalle Raijalle Beninissä olo ei käynyt ihan rantalomasta.

”Olin haaveillut treenaavani täällä kuorolaulua ja pääseväni pakoon omia töitäni, mutta Peten projektit veivät mukanaan ja kehitysmaakonteksti muistutti hieman liikaa omasta työkentästä”, Raija toteaa.  ”Oli kuitenkin rentouttavaa päästä suomalaista uutisähkyä pakoon, “ pariskunta toteaa yhteen ääneen. “Täällä on saanut olla vapaa tiedotusvälineiden uutisvyörystä, ja sen aiheuttama paine on tullut ilmeiseksi ihan toisella tasolla kuin Suomessa on huomannut, vaikka sielläkin oltiin toki ihmetelty, että onko se kaikki tieto tosiaan välttämätöntä”.

Rytmisoppaa

Pete soitti paljon paikallisten kanssa ja oli yhteistyöhön äärimmäisen tyytyväinen vaikka ajautuikin välillä keskelle heidän välisiä kiistojaan.

”Täällä on aivan oma makea rytmimaailma. Soittamalla paikallisten kanssa opin heidän rytmejä ja riffejänsä ja lisäsin soppaan omia groovempia komppeja, joita sitten jalostettiin yhdessä muun muassa Amour Danhouanvin kanssa. Kaikki laittoivat omat mausteensa soppaan ja sitten soitettiin,” Pete tiivistää.

Vuorovaikutusta syntyi ihan uudella tavalla, mutta lopputulos oli aina aivan muuta kuin mitä Pete oli ajatellut.

 ”Laittamalla tällä tavoin rytmejä limittäin, opittiin molempiin suuntiin toiselta sellaista, mitä itse ei olisi koskaan tullut keksineeksi”.

Pete ihmettelee paikallisten muusikoiden taituruutta:

 ”Järjestään kaikilla täällä oli hitonmoinen rytmitaju, ja omien soitinten tuntemus oli aivan käsittämätöntä koulutuksesta ja siviiliammatista riippumatta.”

 Eikä koulutuksella lopulta tietysti muusikkoa tehdäkään.

”Suomalaiselle koulu voi tyyliin opettaa rytmitajua, mutta jos miettii vaikka maailmanluokan tähtiä, niin aika paljon siihenkin joukkoon mahtuu ihan itseoppinutta porukkaa”.

Pete törmäsi beniniläiseen yhteiskuntaan sisältyvään tiukkaan hierarkiaan bänditasolla. Sekaannusta syntyi, kun suomalaismies lähestyi soittokumppaneitaan suoraan, sen sijaan että olisi hoitanut asiat bändin johtohahmon kanssa.

”En kerta kaikkiaan voinut tulla ajatelleeksi, ettei tällainen ole soveliasta. Tai, että bändin jäsenet ovat ikään kuin jonkun alaisia”.

Lopulta kaikki kääntyi parhain päin ja sovinto sinetöitiin yhteisellä konsertilla.

Hierarkiasekaannusten lisäksi muusikko jäi miettimään korvaustapoja muusikoille, jotka soittavat Villa Karon suomalaisten kanssa ja esimerkiksi konserttien ”lämmittelijöinä”. Musiikkia tehtiin kaveripohjalta, mutta perästäpäin saatettiin kuitenkin puhua korvauksista.

”Rahan mukaan tulo muuttaa ihmissuhteita. Kyse ei ole siitä, ettemmekö ymmärtäisi sitä, että paikalliset muusikot tarvitsevat rahaa, eikä siitä ettemmekö haluaisi maksaa heille. Suhde ihmisten välillä vain muuttuu, kun mukaan tulee raha”.

Pete löysi ratkaisun rahan maksamisen ja maksamatta jättämisen välillä ostamalla yhteistyökumppaniltaan soittimen. Tilanteiden selkiyttämiseksi Pete ehdottaa Villa Karolle rahastoa, josta pystyttäisiin tukemaan stipendiaattien ja paikallisten yhteisiä projekteja.

 ”Vaikka itse haluaisinkin tukea paikallisia yhteistyökumppaneitani, olisi parempi että maksu välitettäisiin epäsuorasti jonkin tällaisen mekanismin kautta. Näin vältyttäisiin siltä, että raha tulee ihmisten välille. Olisi myös hienoa, jos Villa Karolla olisi jokin yhteinen tila, jonne paikallisten olisi helppo tulla treenaamaan yhdessä stipendiaattien kanssa”.

Rahasta

Vaikka länsimaiselle on tunnetasolla vaikeaa olla tuntematta ikävää pistoa tai epäilystä joutuessaan maksumieheksi, on hyvä muistaa, ettei kyseessä kuitenkaan ole se, että valkoista käytettäisiin erityisesti hyväksi. Taustalla ovat erilainen sosiaalinen reaalitodellisuus ja siitä kumpuavat käyttäytymismallit.  Suomessa raha kuuluu selkeästi tiettyyn elämän osa-alueeseen: palkkatyöhön. Muuten asiat hoidetaan yleensä palveluksina, ja tulotasosta riippumatta kaikki pyrkivät tulemaan toimeen omillaan. Tämä on suomalaiselle kunnia-asia.

Beninissä taas esimerkiksi varakkaammat perheenjäsenet ja sukulaiset tukevat yleensä rahallisesti heikompituloisia. Se maksaa, jolla on eniten rahaa. Ja palkasta yritetään laittaa sivuun pahan päivän varalle tai erilaisiin solidaarisuusrahastoihin, koska hyvinvointivaltion sosiaaliturvajärjestelmää ei käytännössä ole.  Raha on mukana sosiaalisissa suhteissa aivan toisella tavalla kuin Suomessa ja maahan saapuvan vieraan saattaa olla vaikea jättäytyä kuviosta ulkopuolelle. Tässä vaihtosuhdeverkostossa länsimaalainen varakkaampana joutuu usein maksumieheksi tai -naiseksi.