0

Kategoria: Sirkustaiteilija

Harjoittelijan haavissa: Jenny Mansikkasalo

Sirkustaiteilija Jenny Mansikkasalolla on työn alla uusi esitys, jota hän saapui suunnittelemaan Villa Karoon. ”Rassasin aivojani ja treenailin tähän liittyen jo Suomessa sekä tein pienen demon. Residenssissä haluan miettiä etenkin dramaturgista näkökulmaa.” Jenny ei ollut ensimmäistä kertaa Afrikassa, sillä hän vietti edellistalven Etelä-Afrikan Kapkaupungissa vapaaehtoisena opettajana sirkuskoulu ZipZapissa.

Sirkusharrastus tuntuu olevan nousussa lasten keskuudessa ja pääkaupunkiseudulla sirkuskouluihin pitää jonottaa. Vaikka rahoituksen puute jarruttaa toimintaa, suomalaiselle nykysirkuksella menee Jennyn mukaan mukavasti. ”Suomalainen nykysirkus on maailmalla aika tunnettua ja sillä pyyhkii ihan hyvin. Muutamia companyita kiertää tosi paljon ympäri maailmaa, joten ilmeisesti jotain omaleimaista siinä on.”

Ala on vielä pieni ja marginaalinen, mutta Helsingissä ja Turussa on paljon sirkusesityksiä. Monet tekijät kamppailevat saman kysymyksen kanssa: mistä lisää yleisöä? ”Itseä mietityttää sirkuksen profilointi kaikelle kansalle: haluavatko ihmiset nähdä modernia sirkusta vai perinteisiä temppuja? Viimeisimmässä esityksessä meillä ei ollut oikeastaan temppuja, vaan se oli yhdistelmä esitystaidetta, jota kutsuimme nykysirkukseksi. Ehkä jonkun mielestä se ei ollut sirkusta ollenkaan!”

Alalla törmätäänkin usein määritelmän hankaluuteen. Sirkus jaetaan karkeasti perinteiseen ja nykysirkukseen: niiden välille voidaan sijoittaa vielä uusi sirkus. Suomessa lähes kaikki tuntevat perinteisen Sirkus Finlandian ja modernin Cirque de Soleilin. ”Itse tekemäni sirkus on vielä Soleilista modernimpaa. Nykysirkus on ollut aika samanlaista jonkin aikaa, joten minua kiinnostaa nykysirkuksen kehittäminen. Suomessa on niin erilaisia taiteilijoita ja on hyvä että ala on moninaista, mutta ehkä jotain alatyylilajeja tarvitaan,” Jenny pohtii.

Residenssin aikana Jenny onnistui suunnitelmissaan. ”Visiot toteutui, mutta alunperinkin minulla oli liikkumavaraa. Tiesin että on kuuma ja etten voi treenata kuten Suomessa. Yllättävää oli että aivotoimintakin hidastui tässä kuumuudessa, enkä mitenkään kehitellyt ideoita inspiroituneena aivot sauhuten!” (naurua)

Grand-Popossa pelkkään olemiseen, ihmettelyyn ja arjen löytämiseen meni paljon aikaa, mutta se ei Jennyä haitannut tiukkojen tavoitteiden puuttuessa. ”Tiesin että seitsemässä viikossa tapahtuu jotain, mutta ei Suomen tahdilla.” Jennyllä oli myös oma arkinen haasteensa: vegaanius. ”Aluksi ei osannut katsoa, missä ruokaa myydään, mutta ajan kanssa oppi, mistä mitäkin hedelmiä saa.”

Residenssin aikana Jenny ehti käydä Loméssa ja Ouidahissa. ”Ouidah on tosi söpö paikka. Söpö voi olla huono sana, kun miettii alueen historiaa, mutta siellä oli oma rauhallinen tunnelmansa. Zinsoun museo oli myös kiva.” Jenny piipahti opettamassa akrobtiaa Comén Carrefour de Jeunesse -nuorisotalolla, jossa pidetään erilaisia ilmaisia työpajoja. ”Siellä oli hauska meininki, kun oli paljon kaikenlaista. Harjoiteltiin akrobatiaa aika vapaamuotoisesti. Yhteistä kieltä ei juuri ollut: näytin vain jotain ja osa teki perässä, osa katseli. Lapset olivat tosi taitavia ja heti messissä.”

Suomessa Jennyä odottavat monenlaiset tapaamiset ja kokoukset. Mutta mitä Grand Poposta jää ikävä? ”Kaipaan myöhemmin merta ja sen ääntä. On maagista kuulla yöllä meren äänet huoneessa, kun tuuletin ei ole päällä. Myös öiset myrskyt ovat olleet vaikuttavia. Värit ihmisten vaatteissa ja Lissa Gbassan seinissä. Varmaan hikoiluakin tulee ikävä Suomessa!” (naurua)

Kuva: Jenny Mansikkasalo (2019)

Harjoittelijan haavissa: Emma Räisänen ja Markus Nivala

Mikä innoitti teitä hakemaan stipendiaatiksi Villa Karoon?

Emma ja Markus: Sirkustaiteilijakaverimme Rauli Katajavuori, joka oli stipendiaattina Villa Karossa viime vuoden tammikuussa suositteli Villa Karoon hakemista. Lisäksi olimme muilta tutuilta kuulleet paljon positiivista palautetta.

 

Minkälaisin odotuksin lähditte Villa Karoon?

Emma ja Markus: Asetimme itsellemme vähän liian kunnianhimoiset tavoitteet. Odotukset siitä, mitä täällä pystyy ja ehtii tekemään osoittautuivat liian suuriksi. Kun kyseessä on ruumiillinen työ eikä ole tottunut treenaamaan trooppisessa ilmastossa, niin kehon palautumiseen menee enemmän aikaa. Tiedostimme, että ilmasto on täällä hyvin erilainen, mutta jotenkin sitä kuitenkin oletti, että pystyisi treenaamaan samalla tavalla kuin mitä Suomessakin.

Minkälaisten projektien tai tehtävien parissa työskentelitte?

Emma: Olen harjoitellut tulevaa sooloesitystäni varten, joka käsittelee aisteja. Esitykseni sisältää ilma-akrobatiaa ja käsilläseisontaa. Lisäksi olemme ideoineet tulevaa pariesitystämme. Oleskelumme aikana esiinnyimme yhdessä Markuksen kanssa myös Villa Karon kuukausikonsertissa.

Markus: Minulla on myös tulossa oma sooloesitys, jossa yhdistyy rytmien tekeminen ja jongleeraus. Kävimme myös pari kertaa Villa Karon vieressä sijaitsevassa orpokodissa pitämässä työpajoja lapsille. Opettelimme yhdessä esim. nuorallakävelyä ja jongleerausta.

 

Mikä oli stipendiaattijaksonne ikimuistoisin kokemus?

Emma ja Markus: Viimeisen viikkomme aikana näimme meren rannalla ison, ainakin puolitoistametrisen kilpikonnan. Se oli hyvin vaikuttava näky. Olimmekin hämmästyneitä, kun paikallisten mukaan kyseessä oli kooltaan ”pieni” kilpikonna. Toinen mieleenpainuva hetki tapahtui Pendjarin kansallispuistossa, missä safariautomme joutui norsulauman jahtaamaksi.

 

Mitä ette olisi osanneet odottaa?

Markus: Vaikka olimme tietoisia alhaisesta elintasosta, niin yllätti nähdä omin silmin, miten köyhiltä paikalliset ihmiset vaikuttavat ja miten he täällä elävät arkea. Hyvin harva paikallisista puhuu englantia, jonka vuoksi asiointi esimerkiksi markkinoilla tapahtuu pitkälti elekielellä mikäli ei osaa ranskaa. Ajattelin, että englannilla jotenkin pärjäisi täällä, mutta jos oikeasti haluaa tutustua paikallisiin ja kommunikoida heidän kanssaan, niin se on melko vaikeaa yhteisen kielen puuttuessa.

Mikä oli mielestänne tärkein anti oleskelunne ajalta?

Emma: Täällä olen nauttinut ajattomuudesta ja siitä, ettei tarvitse mennä kellon mukaan. Koen, että tietyllä tapaa tämä on ollut ikään kuin pieni irtiotto Suomen arjesta.

Markus: On ollut mielenkiintoista havaita kulttuurieroja ja huomata esimerkiksi se, miten vähällä sitä loppujen lopuksi pärjää. Länsimainen kulttuuri on mielestäni liian tavarakeskeinen. Tiedostetaan ettei materia tuo onnellisuutta, mutta yhteiskunnan rakenteet usein kuitenkin keskittyvät mittaamaan sitä mitä omistaa.

 

Minkälaisia suunnitelmia teillä on jatkoa ajatellen?

Emma: Tavoitteenani on saada sooloesitykseni alkusyksyyn mennessä ensi-iltaan. Maaliskuun alussa esiinnymme Turussa järjestettävillä Supiainen -sirkusfestivaaleilla, jossa mahdollisesti myös esittelemme Villa Karossa työstettyjä ideoita.

Markus: Tarkoituksena on saada oma sooloesitys valmiiksi kesän aikana. Lisäksi työstämme ryhmäesitystä ja loppusyksyksi olisi tarkoitus valmistella pariesitys Emman kanssa.

 

Millaisia tuntemuksia lähestyvä kotiinpaluu herättää?

Emma: Vähän on ristiriitaiset tuntemukset, kun miettii paluuta. Viettämäni aika Villa Karossa on ollut hyvin antoisa. Todennäköisesti tulee jonkinasteinen kulttuurishokki ja materia-ahdistus kotiin palatessa. Suomessa olen tottunut tuijottamaan kelloa, mutta täällä olen oppinut ottamaan rennommin vaikkakin ei ehkä tajunnut jättää tarpeeksi aikaa pelkkään oleskeluun. Ehdimme myös tehdä jonkin verran reissuja minkä vuoksi työskentelyyn käytetty aika jäi vähemmälle. Toisaalta on myös kovasti halunnut seurata mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Jännittävää nähdä millaisia ajatuksia herää, kun pääsee takaisin Suomeen. Ajatusten prosessointi ja vertailu jatkuu varmasti vielä pitkään. Omaa keittiötä on myös ehtinyt tulla jo vähän ikävä.

Markus: Mielestäni viisi viikkoa on ollut sopiva aika. Hyvä, että viisi viikkoa on minimi, sillä matkoihin ja reissuihin menee aikaa niin kuin myös siihen, että oppii elämään paikallisessa rytmissä ja täysin uudessa kulttuurissa. Täällä on enemmän keskittynyt asioiden kokemiseen, mutta kotona onkin sitten lisää aikaa ihmetellä kaikkea koettua ja pystyy ehkä myös paremmin hahmottamaan Beninin ja Suomen välisiä kulttuurieroja.

 

Mitä haluaisitte sanoa henkilölle, joka suunnittelee hakemista Villa Karoon stipendiaatiksi?

Emma: Mielestäni Villa Karo tarjoaa hyvät mahdollisuudet ideointiin ja työskentelyyn. Stipendiaattijakso on tarjonnut hienon mahdollisuuden tavata uusia, eri-ikäisiä ihmisiä eri aloilta. Tämä on ollut ainutlaatuinen kokemus kaikin puolin.

Markus: Ranskan alkeita kannattaa etukäteen opiskella mikäli ei puhu ennestään kieltä. On hyvä myös varata useampi päivä siihen, että keho tottuu lämpötilaan varsinkin jos kyseessä on ruumiillinen työ.

 

Sirkustaiteilijat Emma Räisänen ja Markus Nivala viettivät Villa Karossa viisi viikkoa tammi-helmikuussa 2018.
Teksti ja kuvat: Fabienne Zogg