0

Musée Karo: AfroVision

Mounia Youssef - AfroVision

 

5.10.-31.12.2019

 

 Teksti ja kuvat: Kezia Kautto

AfroVision on Youssefin kannanotto siihen kauneuden muottiin, johon afrikkalaiset naiset yrittävät sulautua. Hän korostaa luonnollisten hiusten ja luonnollisen kauneuden merkitystä, ja sen kautta vapautumista historiallisista kahleista. Hän esittelee näyttelyssään 2000-luvulla syntyneen « nappy »-liikkeen, jossa hyväksytään oma afrikkalaisuutensa, ja länsimaalaisista standardeista poikkeavat hiuksensa.

 

Les femmes ont besoin de pouvoir. Naiset tarvitsevat valtaa.

 

Youssef kiinnittää erityistä huomiota naisiin, sillä heihin kohdistuu ankarampi katse, ja heille on annettu huonommat eväät itsensä hyväksymiselle. Hiukset ovat yksi välineistä joiden avulla afrikkalainen nainen voi ottaa vallan itsestään. Youssef ei kuitenkaan jätä mainitsematta  koulutusta sekä muita muotoja joiden kautta naisille täytyy saada enemmän valtaa sekä itsestään että yhteiskunnasta jossa he elävät. Youssef kutsuu näyttelyssä esillä olevaa mustavalkoista kuvasarjaansa nimellä L’Hair du Temps, jossa malleina on ollut luonnollisia hiuksiaan käyttäviä beniniläisiä ja togolaisia.

 

Ennen näyttelyn avajaisia kutsuttiin paikalle Grand-Popon nuoria, jotka saivat kaikessa rauhassa käydä läpi teokset taiteilijan kanssa. Youssef selitti heille näkemyksensä luonnollisesta afrikkalaisesta kauneudesta, ja toiveensa siitä, että olla ylpeästi oma afrikkalainen itsensä olisi hyväksyttyä. Hän kutsui nuoret keskustelemaan kanssaan, ja kuvailemaan omia näkemyksiään ja kokemuksiaan.

 

Avajaisiin osallistui lehdistön lisäksi yli 100 vierasta, jotka toivottivat tervetulleiksi Villa Karon johtaja Kwassi Akpladokou ja kulttuurimanageri Georgette Singbe, Grand-Popon kaupungintalon edustaja sekä Youssefin tuottaja Adrien Guillot. Vieraat nauttivat cocktailin Musée Karon pihassa, ja pääsivät keskustelemaan Youssefin sekä muutaman hänen mallinsa kanssa.

//villakaro.org/wp-content/uploads/2020/06/My-Hair-Is-My-Pride-2017-cut-540x806-1.jpg

(c) Mounia Youssef (2017)

//villakaro.org/wp-content/uploads/2020/06/Versatile-Up-_-Versatile-Down-2016-540x405-1.jpg
//villakaro.org/wp-content/uploads/2020/06/Avajaiset-540x405-1.jpg
//villakaro.org/wp-content/uploads/2020/06/Neljä-540x276-1.jpg
//villakaro.org/wp-content/uploads/2020/06/Amandine-2016-540x405-1.jpg