Non à la violence – Ei väkivallalle
Victor Amoussou, Jaana Houessou ja Leea Pienimäki-Amoussou kirjoittavat Villa Karossa joulukuussa 2012 järjestämästään näyttelystä ja sen taustoista. Tyttöjen asema Beninissä sekä Grand-Popoon viime vuonna perustetun laivastotukikohdan aiheuttamat ongelmat huolestuttivat taiteilijoita ja syntyi näyttely, joka pyrkii puuttumaan epäkohtiin taidekasvatuksen keinoin.
Teksti: Victor Amoussou, Jaana Houessou ja Leea Pienimäki-Amoussou
Loppuvuodesta 2012 Grand-Popoa ravisutti Villa Karon ja Hotelli L’Aubergen välimaastoon avatun sotilastukikohdan väen ja kyläläisten kohtaaminen. Yleensä univormua kunnioitetaan, mutta nämä sotilaat herättivät pelkoa ja paheksuntaa käytöksellään. Puhuttiin koulutyttöjen ja naisten ahdistelusta, jopa raiskauksista, sekä miesten silmittömistä pahoinpitelyistä. Valtoimenaan vellovat huhut värittivät tarinoita, mutta väkivalta oli todellista ja lintukodoksi kutsutun kylän rauha oli rikottu. Sotilaat saivat nopeasti läksytyksen korkealta taholta ja elämä palasi vanhoihin uomiinsa, mutta tapahtumaketju järkytti niin kyläläisten kuin vierailijoidenkin mieltä ja sai taiteilijat tarttumaan aiheeseen tilanteen ollessa akuutti.
Cracking Dignity -näyttely syntyi Jaana Houessoun ja Victor Amoussoun aloitteesta. Sisältö hioutui keskusteluissa Villa Karon johtaja Kwassi Akpladokoun kanssa. Kwassin teksti naisten oikeuksien puolesta väkivaltaa vastaan nousi näyttelyn keskeiseksi teemaksi. Teksti oli osana näyttelyä seinään kirjoitettuna. Jaana yhteisön ulkopuolisena länsimaisena naisena ja Victor yhteisön jäsenenä ja afrikkalaisena miehenä tulkitsivat teoksissaan omia näkökulmiaan.
Keskusteluissa nousi esiin etenkin huoli tyttöjen tilanteesta. Nuoret tytöt eivät Beninissä ole perinteisesti tottuneet pitämään puoliaan ja suojelemaan kehonsa koskemattomuutta. Koskemattomuuden ajatus ylipäätään on sävyltään erilainen kuin länsimaissa, sillä oman yhteisön jäsenten lisäksi myös ventovieraat aikuiset voivat puuttua lasten ja nuorten asioihin hyvin henkilökohtaisellakin tasolla. Tyttöjen kuuliaisuus ja naiivius saattaa helposti kääntyä itseään vastaan, kun vastassa ovat nuoret aikuiset miehet, jotka on komennettu oman perheyhteisönsä ulkopuolelle sotilastyöhön. Tyttöjen kasvatuksessa tulisikin nyt painottaa terveen itsetunnon kehitystä ja kriittisyyttä vastakkaisen sukupuolen kohtaamiseen.
Jaanan teos Dignity käsitteli tätä teemaa. Teoksen etualalla seisovan tytön koulupuvun helmasta jatkuva kangas yhdistyy hänen selkänsä takana valvovien arvovaltaisten esiäitien valkoiseen pukuun. Esiäitien iho on värjätty valkoiseksi kuten vodouhun initioiduilla on tapana. Konkreettinen yhteys koulutyttöön muistuttaa siitä, että jokaisen pienen ja vähäosaisen takana on hänen sukunsa perinne. Loukkaus puolustuskyvytöntä ja valtaa vailla olevaa kohtaan koskettaa koko sukua, kulttuuriperinteen mukaan aina alati läsnä olevia ja suuresti kunnioitettuja esivanhempia myöten.
Oman valtion armeijan siviileihin kohdistama väkivalta on yllättävää ja yhteisöä rampauttavaa. Erilaiset viranomaiset papeista opettajiin, poliitikoista sotilaisiin toimivat yhteiskunnassa sitä rakentavina ja tukevina hahmoina. Siksi heidän huono ja väkivaltainen käytöksensä satuttaa koko yhteisöä. Jaanan teos Unity käsitteli tätä teemaa. Tiiviissä kyläyhteisössä yhden joutuminen uhriksi koskettaa kaikkia. Väkivallan kokeminen on traumaattista uhrille itselleen, mutta myös hänen lähipiirinsä tuntee turvattomuutta. Voiko kukaan Grand-Popossa enää luottaa sotilaisiin yhteenottojen jälkeen?
Jaana Houessou Dignity 2012
Jaanan teos Awareness koostuu kymmenestä lyijykynäpiirroksesta, joissa jokaisessa yksi ihminen kätkee kasvonsa käsien taakse. Lähelle osuva väkivalta ja turvattomuus aiheuttavat monenlaisia reaktioita. Kätketyt kasvot piilottavat yhteisön erilaiset reaktiot, kuten myötähäpeän, kieltämisen, suuttumuksen, surun, itsehillinnän menetyksen ja empatian. Jaanan ajatus reaktioiden kätkemisestä kannusti Victoria valitsemaan vastakkaisen näkökulman: katsoa taiteen keinoin väkivaltaa brutaalisti silmiin, jotta ymmärtäisimme olla käyttämättä sitä.
Victorin osuus näyttelystä laajensi teeman perhe- ja kyläyhteisöstä kansalliseen ja globaaliin näkökulmaan. Kokonaisuus muodostui kahdesta installaatiosta sekä avajaisten performanssista, jossa hän avasi teosten sisällön minan kielellä. Näin tärkeä sanoma meni perille kyläläisten omalla äidinkielellä.
Installaatioiden lähtökohtana oli kaksi maalausta, Abortion ja Shout Without Consolation, jotka Victor oli maalannut kuin profetiana jo vuonna 2009, mutta ei koskaan esittänyt julkisesti aiemmin. Nyt aika oli kypsä ja teokset kipeän ajankohtaiset Beninissä. Installaatiot ja performanssi jatkoivat maalausten tarinaa kehottaen yleisöä tarkastelemaan väkivallan syitä ja seurauksia siten, että konfliktit voitaisiin estää tai käsitellä ennen kohtalokkaaseen kriisiin ajautumista. Afrikan lukuisat veriset sisällissodat ja kansanmurhat ovat seurausta vastaavista aluksi vähäisistä väkivaltaisista selkkauksista, jotka pääsivät riistäytymään käsistä, esimerkkeinä muun muassa Ruanda, Liberia, Zaire, Norsunluurannikko ja Togo.
Naiset ja lapset kokoontuvat päivisin Husigan perheen luokse. Valokuvatyöpajan satoa Agbanakinin kylästä, Togosta.
Shout Without Consolation -maalauksen ylälaidassa on ase. Mistä aseet tulevat Afrikkaan? Historiallisesti vaihtokaupasta luonnonrikkauksiin, nykyään myös siirtomaavaltojen ja liittolaisten poliittisena tukena tietyille tahoille. Valtakoneisto nielee kansalliset varat ja samalla kansa elää köyhyydessä. Lieveilmiönä tulevat korruptio ja rikollisuus, henkinen ja fyysinen väkivalta. Aseen päälle vedetty punainen risti kuvastaa humanitääristä apua yleisesti: miksi tarvitaan sota ennen kuin köyhyydestä kärsiville saadaan apua? Veri valuu aseesta ja rististä pitkin maalauksen pintaa. Niiden alla on likaisissa kääreissä aaltojen rantaan heittämä rampa kiinalainen muovinukke. Se kuvastaa sodan kokeneiden lasten saamaa kulttuuriperintöä.
Jaana Houessou Awareness 2012
Sotien yhteydessä väkivalta on aina julmaa. Pahimmissa tapauksissa se kohdistuu siviileihin: naisia raiskataan, vanhemmat voidaan tappaa lapsen edessä. Erityisesti sotalasten on vaikea toipua traumoista ja seurauksena on usein kapinallisuus, joka johtaa sodan kierteeseen. Myös armeijan sotilaat ovat lähtöisin perheistä: miksi he ovat valmiita pahoinpitelemään ja tappamaan omia veljiään? Installaatiossa maalauksen edessä on jalustalla puuveistoksia. Keskellä on vanha tietäjä päälaellaan elämää ja sen haurautta sekä viattomia uhreja symboloiva muna. Hänen viereensä polvistuneen epätoivoisen naisen päälaella on rikkoutunut muna, jossa on kuollut alkio. Toisella puolella nuoren naisen päälaella on vain kuoren palasia. Elämä on tuhottu ja hän katsoo sotaa avoimesti ja katkerana, valmiina vastarintaan. Yksi lapsi katsoo pelokkaana taustalla ihmetellen, mitä tapahtuu; toinen on kääntynyt selin koska ei kestä katsoa; kolmas on päättänyt luovuttaa ja pakenee; neljäs on järkytyksestään pudonnut ja menehtynyt. Valtasauvaansa nojaava vanhus on kääntänyt selkänsä sodalle, osoittaen haluavansa kaikesta huolimatta uskoa elämän voimaan.
Punainen vaate installaation etualalla symboloi vaaraa, musta surua. Avajaispäivänä ne kätkivät alleen armeijapukuisen marionetin, jonka kanssa marionetisti Jacques Kpade esitti Victorin suunnitteleman koreografian. Osana performanssia esiintyi myös sanataiteilija John Folass. Hän esitti kalevalaisen mitan kaltaisesti riimitellyn slamintämän päivän afrikkalaisen kärsimyksistä ja elämän haasteista Victorin teoksiin liittyen.
Abortion-teoksessa Victor ottaa kantaa naisten ja nuorten tyttöjen asemaan, aikuisen valtaan päättää lapsen elämästä ja elämän kunnioittamiseen ylipäätään. Nuorten itsenäistyessä varhain keinottelulla hankittu raha, päihteet ja seksisuhteet vetävät puoleensa sukupuolesta riippumatta. Nuoret eivät ymmärrä vakavia ja kauaskantoisia seurauksia. Monet pojat ajautuvat nopeasti rikolliselle tielle, mutta tyttöjen asema on vielä kohtalokkaampi. Teiniraskaudet ovat yleisiä, myös aikuisten rikollisten miesten aiheuttamina. Kun tyttö haluaa jatkaa ”helppoa” elämää tai huomaa että toivottua perhe-elämää ei olekaan luvassa, hän haluaa hankkiutua eroon sikiöstä keinolla millä hyvänsä, kuten puoskareiden avulla, ottamalla epämääräisiä annoksia myrkyksi luokiteltavia laittomia lääkkeitä tai perinteisiä luontaislääkkeitä. Samalla kun tulevan lapsen elämä tuhoutuu väkivaltaisesti, tytön terveys vaarantuu. Aborttia yrittäneen nuoren naisen kuolema on tragedia yhteisölle ja vaiettu häpeä koko suvulle. Usein perhe tai yhteisö huolehtii epätoivoiseen tilanteeseen jätetyistä tytöistä, mutta jos läheiset eivät pysty auttamaan, tytöt voivat jäädä täysin yksin. Beninin radio ja televisio vahvistavat, että vastasyntyneitä lapsia löytyy elävinä ja kuolleina jopa kaatopaikoilta ja katuojista. Victorin Abortion-teoksen installaatiossa iäkäs papitar seisoo antiikkisen peilin edessä. Vanha peili on kuin ikkuna historiaan, nähnyt monet kasvot. Nuoret katsovat peilistä ulkoista pintaa, joka ei ole kulttuurin kannalta merkityksellinen, mutta vanhus näkee rapautuneesta peilistä historian ja nykyhetken, kantaen murheellisena huolta tulevaisuudesta.
Jaana ja Victor halusivat tehdä taidekasvatuksellisen näyttelyn. Ainakin avajaisyleisön kohdalla tämä toive toteutui. Avajaisissa Jaana esitteli omat teoksensa englanniksi ja Victor käänsi puheen minaksi. Karismaattisena esiintyjänä tunnetun Victorin dramaattinen performanssi liikutti monet kyyneliin. Shout Without Consolation eli minan kielellä ”Ahoua ma sé gbo”-huudot kaikuivat Grand-Popon kyläraitilla useita päiviä avajaisten jälkeen.
Victor Amoussou Shout Without Consolation 2009-2012
Victor Amoussou Abortion 2009-2012
Victor Amoussou Abortion, yksityiskohta
Avajaisyleisöä
John Folass
Avajaisyleisöä Lissa Gbassan terassilla
John, Victor ja Jaana