Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi

Villa Karo

Villa Karon kaiku

Miki ja Rea-Liina Brunou Villa Karossa 5.9.-3.10.2012

Miki ja Rea-Liina Brunou Villa Karossa 5.9.-3.10.2012

Villa Karossa syys-lokakuun aikana hautunut nykytanssimusikaali  “Ekho” saa ensi iltansa 18. tammikuuta 2013 Turun Kutomossa.

Äänisuunnittelija Miki ja tanssija Rea-Liina  Brunoun tanssiteos on nykytaiteen kontekstissa esitetty kommentti musikaaliperinteelle. Antiikin tarustossa Narkissokseen rakastunut Ekho-nymfi muuttui muiden lauseita toistelevaksi kaiuksi. Mikin ja Rea-Liinan teoksessa ihmisten unikieli taipuu tanssijoiden esittämiksi karaokeklassikoiksi. Sanoitukset kantakuppilan suosikkeihin nousevat unien maailmoista.  Teoksen pohjana toimivat internetin avoin unipäiväkirja sekä työryhmäläisten itsensä pitämät päiväkirjat. Teos pohtii unien syntymekanismeja ja universaaliunen olemassaoloa. Näistä pohdinnoista rakentuvat sanoitukset musikaalilauluihin.

Mistä unemme oikein tulevat?

”Ihmisten unissa on todella paljon yhtäläisyyksiä, vaikka me kaikki kuvittelemmekin uniemme olevan ainutlaatuisia”, Liina kertoo. ”Alkuperäisenä ideana oli lähteä Beniniin tutkimaan ja keräämään täkäläisten ihmisten unia ja vertailla uniin suodattuvia asioita, tutkia yhtäläisyyksiä eri ympäristössä ja kulttuurissa nähtyjen unien välillä”. 

Aiheen intiimiys ja kielimuuri osoittautuivat kuitenkin liian suureksi esteeksi alkuperäisen idean toteuttamiseksi.

”Näin lyhyissä tuttavuuksissa ei saa ihmisistä irti sitä, millaisia unia oikeasti he oikeasti näkevät.”

Unikertomusten sijaan ammennettavaa teokseen löytyi kuitenkin täkäläisestä todellisuudesta, jossa uni ja valvetila tuntuivat tanssijan mielestä sekoittuvan.

”Todellisuus täällä tuntui niin unenomaiselta. Voodoon, taikojen ja hengellisyyden läsnäolo arjessa on ollut vaikuttavaa. Ihmiset puhuvat vertauskuvin.”

Toinen todellisuus unien ja valveen välissä

Taianomaisen ilmapiirin ja erilaisen todellisuudenkokemusten siivilöitymisen lisäksi Beninin vaikutus näkyy myös tanssiteoksen rytmissä. Rytmiikka hyödyntää jyrkkiä kontrasteja ja päällekkäisyyksiä, jotka taiteilijat kokivat olleen Beninissä läsnä kaikessa.

”Päivän ja yön vaihtelu, kuumuudessa repeävä taivas ja äkillinen kaatosade, tumman yön hiljaisuus ja aamun räiskähtäminen kirkonkellojen ja lintujen huutoon. Nousseen päivän räikeys. Maaseudun hiljaisuus ja Cotonoun mopohelvetti. Rehevä kasvillisuus punaisena huutavaa maata vasten ”, Miki listaa inspiraation lähteitä. ”Ilon ja surun sekoittuminen ja hukkuminen hautajaisten kakofoniaan”, Liina jatkaa. ”Arkku tanssii soittokunnan torvien, aseenlaukausten, räjäytysten, dj:n juontojen ja radiohittirenkutusten soidessa päällekkäin”.

Liina kuvaa hautajaiskokemuksiaan, eikä puheesta ole vaikeaa tavoittaa tanssijaa inspiroivaa unimaailman ja todellisuuden sekoittumista ja päällekkäisyyden ideaa.

(Työskentely)aika ja -tila

Pelkkä elin- ja työskentelynympäristön muutos vaikutti positiivisesti ja tehosti työskentelyä. Mikin mukaan teoriassa tanssiteosta olisi voitu tehdä yhtälailla Suomessa, mutta Beninissä hänen mukaansa välttyi niiltä asioilta, jotka Suomessa rikkovat keskittymistä – erityisesti toimimaton internet yhteys pelasti turhalta surffailulta ja säästi aikaa muulle työskentelylle. Tuottelias päivärytmi syntyi kuin itsestään, Miki kertoo:

”Keskipäivän aurinko työntää residenssihuoneen rauhalliseen viileyteen, jossa työskentelyä tahdittaa kattotuulettimen humina. Kuumimman paahteen jälkeen tekee mieli uimaan ja nälkäkin huomauttaa itsestään.”

Valmiin työsuunnitelman lisäksi avoimen ja vastaanottavaisen pariskunnan matkaan tarttui paljon muutakin.  Miki nauhoitti luonnon ääniä tulevien projektiensa pohjiksi ja muokkasi samplerillaan hyönteisten säksätyksistä trooppisia rytmikudelmia. Liina ehti viimeisten viikkojensa aikana työstää jo aivan uutta projektia.  Tässä teoksessa pohditaan aikaa.

”Ajanhallinnan ja elämänhallinnan yhteyttä, sitä miksi monesti toimii niin, ettei tee sitä mitä haluaisi ja lunasta tälle aikaa”.  Liina täsmentää ja jatkaa, ”Tarkoituksena on lähestyä aihetta oman henkilöhistorian kautta: siitä, miten ajan hahmottaminen, vuorokausi ja vuosirytmi ovat kolmessa eri sukupolvessa muuttuneet, miten erilailla kukin sukupolvi mummo, äiti ja minä itse olemme aikaa hahmottaneet.”

Juustokuvun alta

Kaikkea konkreettista taiteen tekemistä sekä syntynyttä materiaalia tärkeämpänä residenssijaksossa Miki pitää kuitenkin sitä, että on päässyt kosketuksiin oman elinpiirinsä ulkopuolisen todellisuuden – niin sen positiivisten kuin negatiivistenkin faktojen – kanssa ja joutuu näin taiteilijana pohtimaan taiteen tekemisen mielekkyyttä maailmassa, jossa on räikeitä poliittisia ja sosiaalisia epäkohtia. Kohtaaminen vieraan kulttuurin kanssa näyttää toimineen Mikille Marjo Räsäsen kuvailemana peilinä.

”Täällä ei voi olla pohtimatta sitä, kuinka etuoikeutettu sitä eurooppalaisena on ja miettimään omaa moraalista ja eettistä oikeutustaan tulla Afrikkaan ”hippeilemään”, kun se mitä me täällä teemme, näyttäytyy paikallisille ihmisille pelkkänä lepäilynä. Tämä on hyvä muistutus siitä, ettei taide ei ole muusta elämästä ja maailmasta irrallinen ilmiö, eikä taiteen käsittely sellaisena ylipäätään ole mielekästä,” Miki toteaa ja jatkaa vaimonsa sanoja lainaten: ”Musiikki ja tanssi ovat yhtä luonnollinen osa elämää kuin vessassa käyminen ja syöminen. Ei kukaan itseään ammattipaskantajaksikaan kutsu. Oman esteettisen juustokuvun alta poistuminen on ehdottoman tärkeää.”

Kohtaamisista

Siitä ei pääse mihinkään, että Villa Karo on kehitysmaassa sijaitseva taiteilijatalo, johon globaalia eliittiä edustavat suomalaiset taiteilijat tulevat toteuttamaan itseään. Paikallisiin elinolosuhteisiin nähden taiteilijat ovat rikkaita, vaikka Suomen mittakaavassa monet saattavatkin kuulua köyhälistöön. ”Tämä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita”. Miki toteaa ja jatkaa:

”Valtavat elintasoerot huomioon ottaen kulttuurikeskus on kuitenkin hyvin sulautunut Grand-Popoon.  Täällä ei tullut kävelevä lompakko -fiilistä saman lailla kuin monissa muissa paikoissa on tullut. Vaikkei sitä voi paeta, että me olemme rikkaita asiakkaita, ei kuitenkaan tuntunut siltä, ettei kohtaamisissa olisi ollut muutakin tasoa. Paikallisten suhteen saatiin reilua kohtelua. Se ainoa murheenkryyni, joka meillä täällä oli, oli oman työn mielekkyys ja oikeuttaminen.”

Oman työn ja muun maailman suhteen pohtiminen aika ajoin on tuskin pahasta, mitä sitten ikinä tekeekään.

Kulttuurivaihdon syventämisestä

Kulttuurivaihdon lisäämiseksi ja Miki jäi kaipaamaan afrikkalaisia stipendiaatteja residenssiin:

”Villa Karo on pala Suomea Beninissä. Näen, että olisi tärkeää kehittää instituutiota siihen suuntaan, että kulttuurivaihdon idea toteutuisi vielä paremmin käytännössä, niin että paikalliset hyötyisivät tästä edes sen verran kuin me residenssiin saapuneet taiteilijat itse hyödymme”.

Hän leikittelee ajatuksella siitä, että taloon tulevat taiteilijat osallistuisivat ja toteuttaisivat erilaisia projekteja, jotka olisi tarkemmin sovitettu paikallisiin tarpeisiin. Tällaisessa ideassa on vielä kehittämistä, kuten Miki itsekin myöntää:

”Olisi outoa, jos tulisin tänne toteuttamaan jonkun toisen projekteja, ainakaan omin rahoineni”.

Villa Karon toiminnanjohtajan sekä Beninin henkilökunnan kanssa onkin mahdollista ideoida esimerkiksi työpajoja tai kursseja, jotka samaan aikaan liittyisivät omaan työsuunnitelmaan ja rakentaisivat yhteistyötä esimerkiksi paikallisten taiteilijoiden tai Grand-Popon alueen asukkaiden kanssa.

Muista stipendiaateista

Miki ja Liina työskentelevät Suomessakin tiiviisti yhdessä ja Villa Karoon he hakivat kollegoina, eivät avioparina. Miki on erittäin kiitollinen siitä, että pääsi Beniniiin tekemään töitä yhdessä puolisonsa kanssa.

”Lähteminen Grand-Poposta vaan on nyt vaikeampaa, kun Suomessa ei ole puolisoa odottamassa.”

Liina pääsi Karossa töineen vauhtiin ennen perässä tulleen aviomiehensä saapumista. Yhteinen sävel muiden syksyn ensimmäisten stipendiaattien Marjo Räsäsen ja Susanna Hietalan kanssa löytyi vaivatta.

Ennen Mikin saapumista Marjosta tuli Rea- Liinalle Afrikka-äiti ja kyläläiset luulivat parivaljakkoa äidiksi ja tyttäreksi.  Myös Mikille residenssin väliaikainen taiteilijayhteisö oli tärkeä. Itsetutkiskelun ohella residenssin keskeisintä antia oli hänen mukaansa tutustua eri taiteilijoiden tapoihin prosessoida ja havainnoida yhteistä ympäristöä:

”Oli kiinnostavaa tarkkailla sitä, kuinka eri alojen taiteilijat kiinnittävät huomionsa eri asioihin ja lähestyvät samaa todellisuutta ja ympäristöä eri näkökulmista.”

Teksti: Maikki Salmivaara

Turtle Protection Day
Olemisen ja ihmisyyden ajattomuudesta - rytmejä ja säveliä Beninissä

Tags: , , , , , ,