Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi

Villa Karo

Kaksi jäsenmatkaa tänä vuonna

Stefan Bremer, Grand-Popo 2005

Stefan Bremer, Grand-Popo 2005

Kiinnostusta Villa Karon jäsenmatkaa kohtaan on ollut runsaasti tänä vuonna ja saatammekin poikkeuksellisesti järjestää ensi syksynä kaksi matkaa. Niistä kumpikin on tarkoitus järjestää marraskuun aikana. Jos haluat tulla mukaan, ilmoita haluatko ensikertalaisen matkalle vai sankarimatkailijan matkalle, olemme nimittäin uusineet ekskursio-ohjelmaa, ja voimme tarjota uusia kohteita myös niille, jotka ovat käyneet Beninissä jo useita kertoja.

Sankarimatkailija voi olla kuka tahansa, joka ei kavahda riskinottoa ja on valmis kohtaamaan yllätyksiä, eli  vaikka kuinka kokematon. Matkasankaruuteen ja sankarimatkailuun sisältyykin melkein aina jonkin sortin yllätys- ja uutuusmomentti. Ja juuri se tekee sankarimatkailusta kiinnostavaa!

Yksi uusi kohde on yön yli kestävä retki Okpan kylään Keski-Beniniin, noin 50 kilometriä Dassan kaupungista itään. Se sijaitsee kahden suuren joen yhtymäkohdassa ja on arkkitehtuuriltaan, luonnoltaan ja elämältään niin omaehtoisen beniniläinen kuin nykyaikana on enää mahdollista. Yöpymispaikkoina toimivat riippumatot ja varsinaisena bonuksena tulee mahdollisuus nähdä virtahepoja, joita on viime vuosina tavattu Okpan lähistöllä runsain määrin.

Uusien ekskursiokohteiden ohella järjestämme matkoja myös muun muassa Cotonoun lähellä olevaan Ganviéhen, “Afrikan Venetsiaan”, Ouidahin orjasatamaan, Beninin pääkaupunkiin Porto Novoon sekä Abomeyhin ja sen lähistöllä olevaan Bohiconin kaupunkiin, missä tanskalaiset arkeologit ovat viime vuosina tutkineet kuningaskuntien aikaisia puolustushautoja. Myös tutustumismatka Loméen eli Togon pääkaupunkiin, missä pian avataan uusi afrikkalaisen taiteen museo, on mahdollinen. Kiinnostavaa nähtävää on Beninissä ja sen lähistöllä paljon!

Matkat kestävät 12 päivää ja kummallekin matkalle otetaan korkeintaan 12 henkeä, ilmoittautumisjärjestyksessä. Matkan alustava hinta (n. 2250 euroa) sisältää lentolipun Helsinki – Cotonou – Helsinki, hotellimajoituksen aamiaisineen 2-hengen huoneessa, paikalliskuljetukset sekä mm. tervetuliaisillallisen Villa Karossa, mutta ei ekskursioita, jotka räätälöidään erikseen ryhmien toiveiden mukaan. Majoittuminen yhden hengen huoneessa on myös mahdollista pientä lisämaksua vastaan.

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä sähköpostitse Villa Karon toiminnanjohtajaan Linnea Olamoon (linnea.olamo@villakaro.org) tai puhelimitse 09-2783 845.

Museum News from Lomé
Togolainen ihmepallo

Tags: ,