Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi

Villa Karo

Inkeri Makkonen Taidesalongissa

Inkeri Makkonen: Herätessä, silmäni täynnä tuulta

Inkeri Makkonen: Herätessä, silmäni täynnä tuulta, 2013

Taiteilija Inkeri Makkosen näyttely tarjoaa hätkähdyttävän kontrastin Taidesalongin ikkunoiden läpi paistavalle kevätauringolle. Makkosen öljypastellimaalauksissa tuuli riepottelee katsojaa ja värimaailman kylmät sävyt korostuvat.  Abstraktia lähestyvät maisemat ovat niin hurjassa liikkeessä, etteivät pysy enää kankaalla; viimeisessä huoneessa nähtävät teokset ovat jo kolmiulotteisia, katsojaa kohti kurottavia kuvia.

Villa Karossa vuonna 2008 kolme kuukautta stipendiaattina viettänyt taiteilija maalaa vahvoja tunnelmia, vettä, ilmaa ja valoa levein siveltimenvedoin. Makkonen mainitsee Villa Karon jäsenlehden Huomenta Afrikka -näyttelynumerossa tulleensa Beninin valossa ja lämmössä syvästi tietoiseksi omasta pohjoisesta syntyperästään ja kulttuuristaan. Taidesalongin maalausten valo onkin pohjoista valoa, kevään pilkahduksia puunrunkojen lomasta, jään hohtoa. Näyttelyn nimi Soin ja laulan, mullan ja kiven viittaa sekä musiikkiin että maisemaan teosten inspiraation lähteinä. Taiteilija kertoo tiedotteessaan kuuntelevansa musiikkia ja tanssivansa maalatessaan. Liike on läsnä jokaisessa pastellipyörteessä ja raaputusjäljessä, mutta samalla työt ovat kytköksissä tiettyyn taiteilijan mielessä olleeseen tilaan ja ennen kaikkea sen henkeen.

Viimeisessä näyttelysalissa huomio kiinnittyy huonetta hallitsevaan Houkan takki -tekstiilityöhön. Valtava, rujo kangashahmo on nostettu seinälle julistamaan äänetöntä sanomaansa korkeuksista. Oikeassa kädessä oleva airo toimii sekä ryysyläisen kävelykeppinä että kuninkaan valtikkana. Takin kuluneet kaarteet voi nähdä alati muotoaan muuttavana maisemana. Taiteilija itse haluaa teoksellaan puolustaa ihmisluonnon monimuotoisuutta, jokaisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on. Majesteettinen mielenosoittaja kantaa repaleisiin laskoksiinsa paksulla langalla kiinni ommeltuina muun muassa linnunsulkia, arvatenkin Beninistä tuotua metalliveistosta, pientä ristiä, jouhia ja ruostunutta lukkoa. Ajatukset karkaavat niin pelloilla seisoviin variksenpelätteihin kuin monilla yksityiskohdilla kuorrutettuihin länsiafrikkalaisiin vodun-veistoksiinkin. Vuoropuhelu viereisen maalauksen kanssa toimii hyvin, sen keveät, tilassa leijuvat hahmot lähes toistavat takin ääriviivoja.

Makkonen painottaa käyttämiensä materiaalien historiaa, niiden muita, aikaisempia elämiä. Näe, ihminen -reliefin haapalautaa työstäessään hän on ajatellut Äänisellä sijaitsevan Kizhin kirkon hopeaisia haapakattoja sekä vanhoja veneitä. Tavallaan reliefi vertautuukin maisemamaalauksen perinteeseen juuri materiaalinsa luomien mielenmaisemien kautta. Luonnon voiman kunnioitus näkyy Makkosen tavassa antaa puun puhua puolestaan: teosta ei ole hiottu ja siloteltu, vaan haapa on murtunut kuin omasta tahdostaan rikkonaiseksi, eri suuntiin tempoilevaksi kokonaisuudeksi. Jäyhä lauta alkaa elää, kuten tekevät myös maalausten paksut ja raskaat öljypastellikerrokset. Kokonaisuus vakuuttaa nimenomaan tämän liikkeen myötä muodostuvan muutoksen tunnun kautta.

Näyttely on avoinna ti-su klo 10-17 keskiviikkoon 10.4. asti Taidesalongissa, Bulevardi 3 B, 4. kerros.

Tartu käteen - ystävyyskonsertti Gloriassa 16.4.
Heli Tiainen: Kantajat - Les porteurs

Tags: , ,