Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi

Villa Karo

Bluesin alkulähteille

Pete Näsman ja Raija Hurskainen Villa Karossa 31.10-17.12.2012

Pete Näsman ja Raija Hurskainen Villa Karossa 31.10-17.12.2012

Vuonna 2004 Pete Näsman oli Grand-Popossa kuvaamassa dokumenttia MTV3:lle. Tuolloin kitaraa työnsä ohessa soittava mies alkoi unelmoida paluusta Afrikkaan tutkimaan bluesin alkulähteitä.  Unelma kasvoi todeksi marraskuussa 2012, kun hän saapui kumppaninsa Raija Hurskaisen kanssa Villa Karoon residenssiin kuudeksi viikoksi.

”Vaikka blues onkin matkalla muuttunut paljon, ovat juuret tiukasti Afrikassa, josta musiikki yli sata vuotta sitten lähti Amerikkaan. Jenkki-bluesia kolmekymmentä vuotta kuunnelleena unelmoin paluusta näille seuduille,” Pete kertoo.

Suomessa Pete on laulanut ja soittanut vanhaa rock’n roll’ia jo yli kolme vuosikymmentä muun muassa Monaco-bändissä ja Boppin’ Pete 3:ssa, mutta ammattimuusikoksi hän ei ole halunnut ryhtyä. Työksi soittaminen Suomessa ei houkuttele, sillä muusikoiden taloudellinen tilanne on skitsofreeninen: 2000-luvulla keikkaliksat ovat tippuneet samaan aikaan kun yhtyeiden tienestit ovat tulleet niistä lähes yksinomaan riippuvaiseksi levynmyynnin vähennyttyä musiikin uusien jakelukanavien -internetin ja Spotify’n myötä.

”Suomessa teen keikkoja vain sen verran kun huvittaa. Rahan ajatteleminen tappaa musiikin teosta sen vapauden ja tekemisen ilon, mikä musiikissa Beninistä toisinaan on vielä löydettävissä. Tosin täälläkin rahan tavoittelu on sokaissut jotkut Villa Karonkin liepeillä pyörivät taiteilijat .”

”Soittoa, soittoa, soittoa”

Villa Karoon Pete tuli hakemaan uusia rytmejä ja tekemään kappaleita.

”Suurin haave oli äänittää biisejä paikallisten muusikoiden kanssa, mutta lopulta tajusin, että äänityskaluston tuominen tänne olisi ollut mahdotonta. Omien äänitysten sijaan pääsin kuitenkin tekemään levyä studioon, konsertoimaan ja etsimään soundejakin täkäläisten kanssa.”

Alkuhuumassa Pete sai nopeasti kokoon kappaleita, kunnes malaria iski miehen sänkyyn. Kaksi näistä ’Mambo Jambon’ ja ’Salt Water Womanin’ Pete esitti Villa Karon joulukuun konsertissa yhdessä paikallisten muusikoiden Richard Dinasoursin, Adja Toussaintin ja Georges Agbazahoun kanssa.  Residenssin pihalla kitaraansa renkuttava suomalaismies poimittiin pian mukaan myös paikalliseen hyväntekeväisyyskonserttiin, jota järjesteli Grand-Poposta salolaistunut muusikko, Gildas Houessou. Pääsylipputuloilla ostettiin kyläläisille moskiittoverkkoja.

Projektissa oli mukana paljon grandpopolaisia muusikoita ja tanssijoita. Villa Karon lavan sijaan tapahtuma järjestettiin jalkapallostadionilla, sillä kulttuurikeskuksen tapahtumat halutaan pitää täysin ilmaisina, jotta kuka tahansa tulotasoon katsomatta voi osallistua niihin. Villa Karon kautta voisi kuitenkin tulevaisuudessa syntyä mahdollisuus vastaavien tapahtumien järjestämiseen – vaikkapa suomalaisten lahjoittajien ja vapaaehtoisen pääsymaksun turvin. Hyväntekeväisyyskonsertti oli Petelle ”hieno punainen lanka, joka johdatti projektista toiseen ja jonka ympärille kaikki puuhastelu Beninissä kiertyi”. Gildasin kokoonpanolla lähdettiin äänittämään kappaleita myös studioon Cotonouhun. Nauhoituksia on tarkoitus jatkaa Suomessa.

Concert_Poster_by_Peter_Nasman

Lomalla töissä – pako uutisvyörystä

Pete antoi musiikin viedä täysin mukanaan. Tämä oli mahdollista mukana residenssiin tulleen Raija Hurskaisen ansioista, joka huolehti Peten projektien kuvaamisesta ja äänittämisestä sekä toimi vähän väliä ranskan tulkkinakin. Kehitysyhteistyötehtävissä toimivalle Raijalle Beninissä olo ei käynyt ihan rantalomasta.

”Olin haaveillut treenaavani täällä kuorolaulua ja pääseväni pakoon omia töitäni, mutta Peten projektit veivät mukanaan ja kehitysmaakonteksti muistutti hieman liikaa omasta työkentästä”, Raija toteaa.  ”Oli kuitenkin rentouttavaa päästä suomalaista uutisähkyä pakoon, “ pariskunta toteaa yhteen ääneen. “Täällä on saanut olla vapaa tiedotusvälineiden uutisvyörystä, ja sen aiheuttama paine on tullut ilmeiseksi ihan toisella tasolla kuin Suomessa on huomannut, vaikka sielläkin oltiin toki ihmetelty, että onko se kaikki tieto tosiaan välttämätöntä”.

Rytmisoppaa

Pete soitti paljon paikallisten kanssa ja oli yhteistyöhön äärimmäisen tyytyväinen vaikka ajautuikin välillä keskelle heidän välisiä kiistojaan.

”Täällä on aivan oma makea rytmimaailma. Soittamalla paikallisten kanssa opin heidän rytmejä ja riffejänsä ja lisäsin soppaan omia groovempia komppeja, joita sitten jalostettiin yhdessä muun muassa Amour Danhouanvin kanssa. Kaikki laittoivat omat mausteensa soppaan ja sitten soitettiin,” Pete tiivistää.

Vuorovaikutusta syntyi ihan uudella tavalla, mutta lopputulos oli aina aivan muuta kuin mitä Pete oli ajatellut.

 ”Laittamalla tällä tavoin rytmejä limittäin, opittiin molempiin suuntiin toiselta sellaista, mitä itse ei olisi koskaan tullut keksineeksi”.

Pete ihmettelee paikallisten muusikoiden taituruutta:

 ”Järjestään kaikilla täällä oli hitonmoinen rytmitaju, ja omien soitinten tuntemus oli aivan käsittämätöntä koulutuksesta ja siviiliammatista riippumatta.”

 Eikä koulutuksella lopulta tietysti muusikkoa tehdäkään.

”Suomalaiselle koulu voi tyyliin opettaa rytmitajua, mutta jos miettii vaikka maailmanluokan tähtiä, niin aika paljon siihenkin joukkoon mahtuu ihan itseoppinutta porukkaa”.

Pete törmäsi beniniläiseen yhteiskuntaan sisältyvään tiukkaan hierarkiaan bänditasolla. Sekaannusta syntyi, kun suomalaismies lähestyi soittokumppaneitaan suoraan, sen sijaan että olisi hoitanut asiat bändin johtohahmon kanssa.

”En kerta kaikkiaan voinut tulla ajatelleeksi, ettei tällainen ole soveliasta. Tai, että bändin jäsenet ovat ikään kuin jonkun alaisia”.

Lopulta kaikki kääntyi parhain päin ja sovinto sinetöitiin yhteisellä konsertilla.

Hierarkiasekaannusten lisäksi muusikko jäi miettimään korvaustapoja muusikoille, jotka soittavat Villa Karon suomalaisten kanssa ja esimerkiksi konserttien “lämmittelijöinä”. Musiikkia tehtiin kaveripohjalta, mutta perästäpäin saatettiin kuitenkin puhua korvauksista.

”Rahan mukaan tulo muuttaa ihmissuhteita. Kyse ei ole siitä, ettemmekö ymmärtäisi sitä, että paikalliset muusikot tarvitsevat rahaa, eikä siitä ettemmekö haluaisi maksaa heille. Suhde ihmisten välillä vain muuttuu, kun mukaan tulee raha”.

Pete löysi ratkaisun rahan maksamisen ja maksamatta jättämisen välillä ostamalla yhteistyökumppaniltaan soittimen. Tilanteiden selkiyttämiseksi Pete ehdottaa Villa Karolle rahastoa, josta pystyttäisiin tukemaan stipendiaattien ja paikallisten yhteisiä projekteja.

 ”Vaikka itse haluaisinkin tukea paikallisia yhteistyökumppaneitani, olisi parempi että maksu välitettäisiin epäsuorasti jonkin tällaisen mekanismin kautta. Näin vältyttäisiin siltä, että raha tulee ihmisten välille. Olisi myös hienoa, jos Villa Karolla olisi jokin yhteinen tila, jonne paikallisten olisi helppo tulla treenaamaan yhdessä stipendiaattien kanssa”.

Rahasta

Vaikka länsimaiselle on tunnetasolla vaikeaa olla tuntematta ikävää pistoa tai epäilystä joutuessaan maksumieheksi, on hyvä muistaa, ettei kyseessä kuitenkaan ole se, että valkoista käytettäisiin erityisesti hyväksi. Taustalla ovat erilainen sosiaalinen reaalitodellisuus ja siitä kumpuavat käyttäytymismallit.  Suomessa raha kuuluu selkeästi tiettyyn elämän osa-alueeseen: palkkatyöhön. Muuten asiat hoidetaan yleensä palveluksina, ja tulotasosta riippumatta kaikki pyrkivät tulemaan toimeen omillaan. Tämä on suomalaiselle kunnia-asia.

Beninissä taas esimerkiksi varakkaammat perheenjäsenet ja sukulaiset tukevat yleensä rahallisesti heikompituloisia. Se maksaa, jolla on eniten rahaa. Ja palkasta yritetään laittaa sivuun pahan päivän varalle tai erilaisiin solidaarisuusrahastoihin, koska hyvinvointivaltion sosiaaliturvajärjestelmää ei käytännössä ole.  Raha on mukana sosiaalisissa suhteissa aivan toisella tavalla kuin Suomessa ja maahan saapuvan vieraan saattaa olla vaikea jättäytyä kuviosta ulkopuolelle. Tässä vaihtosuhdeverkostossa länsimaalainen varakkaampana joutuu usein maksumieheksi tai -naiseksi.

Aistien viisaudesta, ruumiillisuudesta ja läsnäolosta
Yksinhuoltajaisiä ja kylänvanhimpia

Tags: , , , ,