Akasia News

Le Salon de Coiffure Artistique – yhteisöllinen kampaamo

Le Salon de Coiffure Artistique – yhteisöllinen kampaamo

Kuva: Tuuli Kangas

Musée Karon näyttelyssä 27.12.2018 – 31.1. 2019 nähdään hiuksiin liittyneessä yhteisötaideprojektissa mukana olleille malleille toteutetuista kampauksista otettuja muotokuvia. Näyttelyn valokuvaajina ovat kaksi suomalaista taidekasvattajaa, Elina Gyldén (TaM) ja Tuuli Kangas (TaM). Villa Karon loppuvuoden 2018 stipendiaatteina he ideoivat, fasilitoivat ja tuottivat Le Salon de Coiffure Artistique -yhteisötaideprojektin yhteistyössä paikallisten, beniniläisten kampaajien ja Musée Karon kanssa. Musée Karon yhteyteen perustetussa kokeellisessa kampaamossa tavoitteena oli luoda puitteet yhteisölliselle kohtaamispaikalle, joka oli suunnattu eri-ikäisille, erilaisista kulttuuritaustoista lähtöisin oleville naisille.

“Yhteisötaiteessa voidaan yhdistellä ja toimia monenlaisten taiteenalueiden parissa. Projektissamme risteilimme toiminnallisesti käsityön, muodin, valokuvauksen ja nykytaiteen osa-alueilla. Yhteisötaiteessa taide pyritään monesti tuomaan ulos taideinstituutioista ja perinteisistä laitoksista. Projektissamme toimittiin toisinpäin, Grand-Popolaiset kampaajat Adeline, Flora, Marthe ja Francisca kutsuttiin salongeistaan työskentelemään Villa Karon yhteydessä toimivaan Musée Karoon. Näin museonympäristöstä tuli keskeinen osa tapahtumaa ja teoksen tekemistä. Näemme, että tämä osaltaan elävöitti ja kehitti museon toimintaa, avaten paikallisille uudenlaisen yhteistyön tekemisen paikan.

Parhaimmillaan yhteisötaideprojekti voi vahvistaa paikallisidentiteettiä, sekä syventää paikan kokemusta. Uskomme että projektimme auttoi kampaajia, assistentteja ja malleja ymmärtämään, että he ovat tärkeä osa yhteisöä, johon heidän oma toimintansa vaikuttaa.

Projektissamme pyrittiin dialogiin, joka mahdollisesti avaisi osapuolille jotakin merkityksellistä ja uutta naisten kaunistautumisen ja koristautumisen perinteestä eri kulttuureissa. Oleellinen osa toimintaamme oli myös esittää sen osallistujat arvokkaasti ja heitä kunnioittavasti.

Yhteisötaiteessa olennaista on ihmissuhteet, vuorovaikutus ja osallistuminen. Kampaamossamme syntyneissä kohtaamistilanteissa tutustuminen uusiin ihmisiin tapahtui monin viestintätavoin – toisinaan ranskaksi, toisinaan englanniksi tai minan kielellä. Kampauksen universaali kieli osoittautui luontevimmaksi tavaksi löytää projektin eri osapuolten välille yhteistä jaettavaa.

Kokonaisuudessaan projektimme on ollut hieno matka tutustua beniniläiseen kampausmuotoiluun ja paikallisten kampaajien huikeaan ammattitaitoon. Valokuviin taltioidut lopputulokset kampauksista muistuttavat toisinaan mitä moninaisimmista materiaaleista syntyneitä veistoksia. Kyseiset kampaukset tuovat esille paikallisen vahvan käsityöperinteen, joka myös Grand-Popossa siirtyy kampaajien ammattikunnan perimätietona uusille ammattiin kouluttautuville sukupolville.”

Kuva: Elina Gyldén

Kuva: Tuuli Kangas

Kuva: Tuuli Kangas

Kuva: Tuuli Kangas

Le Salon de Coiffure Artistique -yhteisöllisessä kampaamossa kuvatut kampausmuotokuvat ovat esillä Villa Karon Musée Karossa 27.12.2018 – 31.1.2019.

***

Harjoittelijan haavissa: Jenny Mansikkasalo

Sirkustaiteilija Jenny Mansikkasalolla on työn alla uusi esitys, jota hän saapui suunnittelemaan Villa Karoon. “Rassasin aivojani ja treenailin tähän liittyen jo Suomessa sekä tein pienen demon. Residenssissä haluan miettiä etenkin dramaturgista näkökulmaa.” Jenny ei ollut ensimmäistä kertaa Afrikassa, sillä hän vietti edellistalven Etelä-Afrikan Kapkaupungissa vapaaehtoisena opettajana sirkuskoulu ZipZapissa.

Sirkusharrastus tuntuu olevan nousussa lasten keskuudessa ja pääkaupunkiseudulla sirkuskouluihin pitää jonottaa. Vaikka rahoituksen puute jarruttaa toimintaa, suomalaiselle nykysirkuksella menee Jennyn mukaan mukavasti. “Suomalainen nykysirkus on maailmalla aika tunnettua ja sillä pyyhkii ihan hyvin. Muutamia companyita kiertää tosi paljon ympäri maailmaa, joten ilmeisesti jotain omaleimaista siinä on.”

Ala on vielä pieni ja marginaalinen, mutta Helsingissä ja Turussa on paljon sirkusesityksiä. Monet tekijät kamppailevat saman kysymyksen kanssa: mistä lisää yleisöä? “Itseä mietityttää sirkuksen profilointi kaikelle kansalle: haluavatko ihmiset nähdä modernia sirkusta vai perinteisiä temppuja? Viimeisimmässä esityksessä meillä ei ollut oikeastaan temppuja, vaan se oli yhdistelmä esitystaidetta, jota kutsuimme nykysirkukseksi. Ehkä jonkun mielestä se ei ollut sirkusta ollenkaan!”

Alalla törmätäänkin usein määritelmän hankaluuteen. Sirkus jaetaan karkeasti perinteiseen ja nykysirkukseen: niiden välille voidaan sijoittaa vielä uusi sirkus. Suomessa lähes kaikki tuntevat perinteisen Sirkus Finlandian ja modernin Cirque de Soleilin. “Itse tekemäni sirkus on vielä Soleilista modernimpaa. Nykysirkus on ollut aika samanlaista jonkin aikaa, joten minua kiinnostaa nykysirkuksen kehittäminen. Suomessa on niin erilaisia taiteilijoita ja on hyvä että ala on moninaista, mutta ehkä jotain alatyylilajeja tarvitaan,” Jenny pohtii.

Residenssin aikana Jenny onnistui suunnitelmissaan. “Visiot toteutui, mutta alunperinkin minulla oli liikkumavaraa. Tiesin että on kuuma ja etten voi treenata kuten Suomessa. Yllättävää oli että aivotoimintakin hidastui tässä kuumuudessa, enkä mitenkään kehitellyt ideoita inspiroituneena aivot sauhuten!” (naurua)

Grand-Popossa pelkkään olemiseen, ihmettelyyn ja arjen löytämiseen meni paljon aikaa, mutta se ei Jennyä haitannut tiukkojen tavoitteiden puuttuessa. “Tiesin että seitsemässä viikossa tapahtuu jotain, mutta ei Suomen tahdilla.” Jennyllä oli myös oma arkinen haasteensa: vegaanius. “Aluksi ei osannut katsoa, missä ruokaa myydään, mutta ajan kanssa oppi, mistä mitäkin hedelmiä saa.”

Residenssin aikana Jenny ehti käydä Loméssa ja Ouidahissa. “Ouidah on tosi söpö paikka. Söpö voi olla huono sana, kun miettii alueen historiaa, mutta siellä oli oma rauhallinen tunnelmansa. Zinsoun museo oli myös kiva.” Jenny piipahti opettamassa akrobtiaa Comén Carrefour de Jeunesse -nuorisotalolla, jossa pidetään erilaisia ilmaisia työpajoja. “Siellä oli hauska meininki, kun oli paljon kaikenlaista. Harjoiteltiin akrobatiaa aika vapaamuotoisesti. Yhteistä kieltä ei juuri ollut: näytin vain jotain ja osa teki perässä, osa katseli. Lapset olivat tosi taitavia ja heti messissä.”

Suomessa Jennyä odottavat monenlaiset tapaamiset ja kokoukset. Mutta mitä Grand Poposta jää ikävä? “Kaipaan myöhemmin merta ja sen ääntä. On maagista kuulla yöllä meren äänet huoneessa, kun tuuletin ei ole päällä. Myös öiset myrskyt ovat olleet vaikuttavia. Värit ihmisten vaatteissa ja Lissa Gbassan seinissä. Varmaan hikoiluakin tulee ikävä Suomessa!” (naurua)

Kuva: Jenny Mansikkasalo (2019)